9. maaliskuuta 2024

Pata kattilaa soimaa


 



Arvoisat lajitoverit!

Otaksun ettei otsikko aukea. Sanonta jatkuu “musta kylki kummallakin”. Sama asia latinaksi, manus manu lavat, eli käsi pesee kättä. Sama asia kunniallisia sukunimiä pilkaten: siinä on Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä.

Kommentoija huomauttelee säännöstä, jonka mukaan diagnoosin saa esittää vasta tutkittuaan henkilön perinpohjaisesti, ja silloinkin lipsahtamatta vaitiolovelvollisuudesta. Kommentoija ei huomauta siitä, että esimerkiksi lehtimies mainitsee presidentti Kekkosen todellisuudentajun hetkittäin hämärtyneen niin että eräällä ulkomaanmatkallaan hän olisi etsinyt aamulla hätääntyneenä geometrian kirjaansa, kun piti muka lähteä kouluun. Ikää oli karvan alle 80.

Minä täytän tänä vuonna 80, jos olen jouluna hengissä. Geometrian oppikirja on hukassa. Sanoisin että se oli Kallio - Malmio, geometria keskikouluja varten. Kansakoulussa ei ollut matematiikkaa, vaan laskentoa ja geometrian asiaa ajoi mittausoppi.

Äitini mainitsi nähneensä pahoja unia koulusta vielä 90-vuotiaana. Olisivatko läksyt jääneet tekemättä?

Hän otti aina välillä puheeksi isänsä, joka oli ottanut hänet keskikoulun käyneenä kirjakaupan tiskin taakse, kun Anni-serkku rupesikin riijustelemaan sellaisen lentäjä Ilmari Juutilaisen kanssa ja meni oikein naimisiin.

Sanoin pari kertaa kärsivällisesti, että teidän luokalta kaatuivat kaikki pojat sodassa. Eräästä löytyi muutama vuosi sitten housunnappi ja henkselin solki. Koukunniemestä. Joka työntyy Taipaleenjokeen.

Käsitin kyllä, että äitini tarkoitti kaiken kielitaidon puuttumista. Minulla ilmenee samaa vikaa. Television “Mahdoton tapaus” osoittautui viehättävän erilaiseksi ja hyvin tehdyksi sarjaksi. Ranskalaisilla näyttää olevan taito keksiä jännittäviä naisia, kuten kerran elokuvan “Amélie”. Hänhän päättää salaa auttaa muita ihmisiä ja kohtaa eriskummallisia tyyppejä.

Mahdoton tapaus, ranskaksi HPI eli korkea älyllinen suorituskyky, on poliisiaseman siivooja, joka aluksi olkapään yli kurkkien ratkaisee komisarioiden ihmettelemiä rikosmysteereitä, ja suhtautuu harmistuneesti kykyynsä käsittää, kun toiset vielä ihmettelevät.

Eli: kykyni ymmärtää nopeasti puhuttua ja slangin sekaista ranskan puhekieltä on vetänyt ruosteeseen. Taannoin yritin puhua vakavista oikeudellisista ongelmista käyttäen hyvää kirjakieltä, mutta reisille sekin meni. Enhän siinä hötäkässä muistanut, mitä on kanteenmuutoskielto ranskaksi. 

Naisista: moniko tietää, mitä “Lady Gaga” tarkoittaa? Ykkösmerkitys on “vanhuudenhöperö”. Ehkä kakkosmerkitys on osuvampi: “pähkähullu”. Ja pähkä on kuhmu tai nuppi. “Kauniin Veeran” vaikutuksia kuvataan laulussa “joka mies oli kuin järkeä vailla ja kipari pähkähullu”. 

Josta johtuu mieleeni “hunninko”. Hunningolla oleva ihminen ei osaa tai välitä huolehtia itsestään. Toisaalta hunninko eli uudemmalla kielellä tunkio on arkeologian aarreaitta. Ihan totta: tonkimalla jätteitä voi selvittää, mitä porukat ovat syöneet ja esimerkiksi katkennut veitsi voi kertoa enemmän kuin ehjä - jospa siinä on esimerkiksi verta…

Ruotsin kuningas Oskar II tapasi muinaisen kamariherransa köpöttelemästä linnan tietämissä. Kun tämä tuijotti kiukkuisesti eikä tervehtinyt, hänen majesteettinsa kysyi: “Eikö setä tunne?” 

Kamariherra oli gaga. Vastaus jäi aikakirjoihin:” Naamassa on jotain tuttua mutta nimi ei, saakeli vieköön, tule mieleen.”

Tuo saakeli on alkuperäisversiossa “fan anamma”.



79 kommenttia:

  1. Tuota reisille menemistä olen miettinyt. Työpaikalla, kun muuan asiallinen puhuja käytti ilmausta, minä tiedustelin pöydänympärysseurueelta, arvelevatko he, että reisille menemisessä on kyse enemmän spermasta vai virtsasta. Kukaan ei sanonut mitään. Hiljaisuus oli piinallinen.

    Kemppisen päivän tekstin perusteella rohkenen olettaa, että täällä kallistutaan sperman puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navan rasvaajat eivät päästä reisille.

      Poista
    2. Jaa mulla ei kyllä lautasella ole koskaan kumpaakaan jos se sattuu reisille menemään...

      Poista
    3. Tätä mietin kun söin 8 näkkileivän palasta alle minuutin ja ryhdyin viheltelemään Porilaisten marssia. Tunnistettavasti.

      Poista
    4. Lady Gaga - Poker face read by Christopher Walken youTube s

      Poista
    5. Onko siinä kyse omista vai toisen reisistä?

      Poista
  2. Steinerkoulunluollakaveri.

    Opetelkappasanomaanse...

    JokatapöaukEeA

    Ämeren kimi

    Ännetäänkellotkarate azetoon

    VastaaPoista
  3. Suomen kansan (sen tavallisen) kannalta suuri onni sentään, että Kekkonen terveinä vuosikymmeninään teki harvinaisen teräväjärkisiä päätöksiä eikä mitään "Ribbentrop-sopimuksia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mnäkin arvostan häntä juuri näiden seikkojen takia. Hän puolusti viimeisiin henkisiin voimavaroihinsa asti ja vähän ylikin Suomea venäläisten kaappausyrityksiä vastaan.

      Poista
    2. Oliko Tightrope sen kirjan nimi alunperin joka julkaistiin nimellä Suomalainen nuorallatanssi?

      Poista
  4. Fånt jag en korv, fånt jag en korv i...
    Drängarna!

    Ni Är Ju just!

    VastaaPoista
  5. Tuo ohje, joka velvoittaa ja vaikuttaa käsittelyssä, on siis goldwater-rule eikä se koske muita kuin "lääkäriä, hoitajaa, haavuria tai heidän avustajaansa jne".

    Eikä se ole voimassa Suomessa, Ukrainassa, Gazassa tai Venäjällä.
    Siitä on joku jenkeissä saanut rapsua jonkun taalan.

    Mitä tulee median vastuuseen, sitä ei enää aikoihin ole tunnistettu, ei edes mediavetoisessa suomalaisessa etiikka - elimessä, ETENEssä sati SoMe:ssa tai TikTokissa.

    X-files tippui kelkasta jo aikapäiviä.

    Kemppinen.blogspot.com on SoMe-vaikuttajista parhaita ainakin seurantalukujen suhteen - toivotan hyvää laatu-jatkoa myös ateenalaisille puskasta ampuville emeritoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomioineehan hän että myös kemppinen.blogspot.fi on aivan toimiva?


      Poista
    2. Ole ystävällinen ja vaivaudu lyhyesti kertomaan suomeksi mikä perkeleen kouldvooter rule, että muutkin kuin lehtineekerit bonjaa?
      Ei mitään vinksottimia, eikä mitään ihmeen höpötystä, jos sopii.

      Poista
    3. Entäs me välskärit, kalevalaiset jäsenkorjaajat ja muut viraapelipyövelit?

      Poista
    4. Ei ole vaikea löytää ja lukea, jos ei muista:
      https://en.m.wikipedia.org/wiki/Goldwater_rule

      Poista
    5. Jassoo, no kiitos kumminkin ja lystikästä lukuharrastusta.

      Poista
    6. Ateenalaiset eivät ammu puskasta vaan siellä jousimies seisoo näkyvillä ja ampuu suoraan päin naamaa kirkkaassa keskipäivän valossa. Teillä kelmien sotaisessa Spartassa on ihan toinen tapa. Korintti ja Tarquinia ovat säilyttäneet omintakeisen tyylinsä.

      Ateenassa kuten ainakin vanhat äijät kyttäävät ja hallitsevat oppineita, jotka opettavat ja tekevät tiedettä, viisaimmat pakotetaan itsemurhaan ja orjat tekevät työn, mutta se on jo toinen juttu.

      Poista
    7. com tai fi, kaikki tiet vievät Roomaan. Koiraa ei ole karvoihin katsomista, mitä kommentoijiin tulee. Kemppinen rulee vai mikä se oli.

      Poista
    8. Hugo Turunen (wikipedia) joka paitsi että oli Mummin isoveli oli Hugoeno.

      Ja sitt" viel' vähä'.

      Poista
  6. Lääkäreissä ja ihmisissä on karkeasti jaotellen kahdenlaisia. Toiset kunnioittavat, arvostavat ja sanoisiko rakastavat yhtä paljon jokaista eivätkä koskaan asetu yläpuolelle. Olen tuntenut sellaisen lääkärin monta, monta vuosikymmentä. Hän parantaa parantumattomia sairauksia ja on millä tahansa mitalla arvioituna hyvä ja viisas, vaatimaton ja itseään tehostamaton ihminen. Näin myös moni muu elämäni varrella tuntemani ihminen.

    Sitten on ne lääkärit, jotka kulkevat koturneilla, käyttävät naamioita ja esiintyvät roolohahmoina, asettuvat aina etupenkille, rukoilevat kadunkulmissa ja asettavat itsensä kaiken muun yläpuolelle. Näitä on kaiken ikäisissä, mutta vanhuksissa eniten, koska paheet heissä ärhäköityvät. Heidän vallanhimonsa on samanlaista sokeaa ja irstasta kuin paatuneilla poliitikoilla, kaikkeen vääryyteen kykenevää. He asettavat ansoja ihmisten ja lintusten reiteille, ja kaloja he narraavat vain saadakseen heitä kulkemaan veneensä perässä suupielessä kipeä koukku. Nämä ihmiset määräävät lääkkeitä, jotka ovat usein haitaksi ja vaaraksi. Toisin ajattelijoita he pilkkaavat loputtomasti. Fascismi on heille tunnusomaista, ja kaikki kasvava diktatuuri hyötyy heistä eikä voi kukoistaa ilman heitä. He leimaavat ihmisiä mm. nimeämällä ja luokittelemalla keksityin tai todellisin taudinnimin. He kehuskelevat oppineisuudellaan ja tuntevat Nietzschensä menemällä naisen luo mukanaan ruoska. Usein tällainen toiminta on ongelman vakiinnuttamista ja moninkertaistamista, ei parantamista.

    Mitä suurempi on lääkärin palkka verrattuna omaishoitajan palkkaan, sitä suurempia ovat diktatuuri, vääryys, eriarvoisuus, sorto, riisto, epäihmisyys, alhaisin ja raatelevin eläimellisyys, ahneus, itsekkyys ja sairaus.

    Äiti parantaa puhaltamalla siihen missä lapsella on pipi. Pyhä parantaa rukouksen ja hengen voimalla. Hyvä parantaa hyvyydellä. Heistä kenelläkään ei ole kylki eikä sydän eikä tarkoitus musta, eivätkä he soimaa eivätkä kuulu mustaan veljeskuntaan. Kuolemaan asti ja aina sen jälkeen olen kiitollinen lääkärilleni, joka on teoilla ja sanoitta opettanut mitä on ihmisyys ja hyvyys.

    Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Vaikka keskitysleirillä, jonka portilla lääkäri jakaa tulijat kahteen jonoon.

    VastaaPoista
  7. Lait uudistettava. Kaikki ovat patoja ja kattiloita joten ketään ei voi syyttää eikä tuomita mistään. Tai vaihtoehtoisesti sama tuomio pahoinpitelijälle ja pahoinpidellylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sapuskaa nyt voi saatana laittaa avotulellaki kuhan ei polta itteäns tai ei ainaskaa 2,83 ha ta enepää ja seki vitelikköä perkele eikä oo vielä kuin kakstoistavuotias vasta.

      Pitäski olla semmonen laki että kuuluiski harjotella.

      Kuka dille nyt jotaki patoja raahaa siinä iässä? Voihan sitä syödä vaikka variksen munat männyn latvasta. Hö!

      kaikemmaalimman... Höh!

      Poista
  8. Vanhako oli pääsiäisen käsienpesijä ja mitä väliä sillä on. Olihan hänellä ja hänen tuomitsemallaan musta kylki kummallakin kuten Juudaksellakin tuon logiikan mukaan. Älkää tuomitko sanoi tuomittu mutta te tuomitsette. Mitä vanhempia olette sitä enemmän tuomitsette ja tuhoatte koska siitä tuli teille toinen luonto ja sen laki. Mutta se ei teitä kiinnosta vaan letkautuksenne ovat niin hauskoja ja peittävät tuomitsemienne sanat ja ristit. Kuolinilmoituksia on monesta hauska lukea. Miten perustelette tuomionne?Viisaitten tuomio ei ole lahjomaton koska viisaat eivät tuomitse. Murhaajat tuomitsevat käsiä pesten. Montako somettajat ovat valheillaan väitteillään toistoillaan ja siis tuomioillaan tappaneet, saisiko siitä mukavan jutun itseään ylentäen? Mikä ettei.

    VastaaPoista
  9. Kai sentään yhä akkusatiivi manum eikä ablatiivi manu?

    VastaaPoista
  10. Ja, man får ju hoppas att man inte börjar gagga eller blir gaggig men ett gag är något helt acceptabelt, roligt, också på teatern. Mutta ei kai dementoitumista voi estääkään, jos niikseen on, ei ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  11. Venäjällä ainakin on palattu vanhoihin hyviin aikoihin myös tuomioistuimissa: syyllinen tiedetään, tarvitaan vain rikos.

    Suomen medioissa on sama metodi: rötösteleepä mamu miten tahansa, syyllinen on persu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No montako persua on ollut syytettynä muiden rikoksista? Välillä tällainen persuilu menee niin pahasti yli, että ällöttää.

      Poista
    2. Kirjoitin ”medioissa”, en ”raastuvassa”.

      Lue enemmän niin ehkä huomaat. Tosin taitaa asenne haitata ymmärrystä jo aika pahasti. Ei voi mitään.

      Poista
    3. No esim:

      https://www.satuhassi.fi/miksi-ulkomaalaisten-maakaupat-vapautettiin-vuonna-1999/

      "Lain takana olivat siis kaikki silloiset eduskuntapuolueet, myös esimerkiksi Perussuomalaiset."

      Hieman vääristelevää silloin perussuomalaiset oliva tasan 1, Timo Soini.

      Nythän on persujen vika sekin, että fortumin veivät pörssiin ja myivät tuottavat yritykset 90-luvulla kun edes perussuomalaisia ei olut ja syytetään vielä siitä..

      Poista
    4. No missä se rötös tuossa maakaupanvapautustapahtumassa oli? Ei vakuuta.

      Poista
  12. En ole kuullut koskaan nimeä Lady GaGa. Onko hän valan teknyt virkamies, juristi, tuomari, Hippokrateen valan velvoittamana toimiva ihminen, presidentti tai muu sellainen jonka terveys on hänen työssään tärkeä ja seurattava asia vai mikä, kuka hän on? Onko sukupuoli hänellä kirjoittajan näkemyksen mukaan oire vai osoitus sairaudesta, vai vanhuus? Jää vähän irralliseksi. Onko Lady GaGa (GoGo?) ihminen, fiktiivinen hahmo, koira vai mikä, en ehdi tarkastaa kun on niin paljon töitä tälksi päiväksi ja illaksi.

    Entä tämä: "Hunningolla oleva ihminen ei osaa tai välitä huolehtia itsestään." Viran, sen alan, valojen jne. ehdoilla ja valtuudella toimivalta ei kai niinkään edellytetä huolehtimista itsestään vaan tehtävistään ja ennen muuta toisista ihmisistä. Parasta olisi olla tasaveroisesti kaikkien palvelija ja auttaja, ketään leimaamatta ja alentamatta.

    Oikeudenmukaisuus on opettajan tärkein hyve. Ehkä kaikkien muidenkin.

    Eli mikä on kunkin virkamiehen tehtävä, tarkoitus ja mitä sen hyvä hoitaminen. Onko siitä mitään paperille pantua, muuhun kuin vessa-.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäpaperityöneuvottelu.

      Poista
    2. Virkamiesten tehtävistä on laeissa ja asetuksissa paljonkin, sekä yleisesti että eri virkamiehistä. Hallintolaissa esimerkiksi tämä: "Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia." ja tämä: "
      Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti."

      Poista
    3. Päteekö yllämainittu myös verovirkailijoihin?

      Poista
    4. Kiitos tiedoista. Olen nähnyt, kuullut tai tavannut puolitoista tuollaista virkamiestä enkä ainoatakaan -naista.

      Poista
  13. Katsoin HPI:n ensimmäisen jakson, ja se oli kaikkea mitä yllä kerrotaan ja lisäksi aika hauskakin, moderni ja nopeatempoinen. Ja bonuksena ranskan kieli.

    Onkohan sitä tullut vanhaksi, kun Father Brownkin tulee joskus katsotuksi Areenasta kartanomiljöineen ja höpsöine täteineen mutta ennen kaikkea kielensä vuoksi, ja onhan Isä itse niin rakastettava.

    Maailmalla suvaitaan vanhojakin ihmisiä mutta meillä ikärasismi kukoistaa. Ei silti, viisikymmentäviisivuotias presidentti on juuri sopivan ikäinen vaihteeksi, mutta kuusikymppiset eivät enää tahdo kelvata työmarkkinoilla, vaikka heillä olisi paljon kokemusta ja myös voimia. Nuoria saa tietysti halvemmalla. Amerikkalaisille kelpaavat vanhemmatkin, Stubbin isäkin täyttää pian 89 ja oli vielä viime vuonna NHL:n värvääjä Euroopassa. Ihmiset vanhenevat hyvin eri tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta olisi se ollut ihan parasta jos 36 vuotiaasta Liistä olisi pressa leivottu. Kertakaikkinen väriläikkä maankattavan, harmaantuvan pöljäpäämassan kruunuksi! (Eikä poliittisen kartan värillä yhtään mitään väliä näissä ajatuksissani.)

      Poista
    2. Liin jutut ovat niin ympäripyöreää paatosta köyhiä riistävistä rikkaista, että on jo aikakin hänen mennä maailmalle avartamaan ymmärrystään.

      En ole kuullut häneltä ainoatakaan järkevää ajatusta, miten Suomi nostetaan taas jaloilleen. Enkä kyllä monelta muultakaan köyhien ystävältä. Toisten taskuilla he etupäässä ovat.

      Poista
    3. Olisin-poliisin housut kolisi, herranjesta!

      Kyllä se vielä käydäkkin voi, ei oo kiveen hakattu etteikö kävis. Meillä se on se päätösvalta.

      Poista
    4. Ano taitaa olla tosissaan, ei kuulostanut sarkasmilta.

      Poista
    5. Oopeehookoon laitoin
      IH

      Poista
  14. Totinen veikko tuossa kuvassa. Liekö likikään satavuotias. Otsatukkaa meillä onkin likimain saman verran, yhteensä ei siis ole.

    Lienee puuleikkaus, pokholtsiako se olisi oikein? Erkki Tanttu piti tuon tapaisista, jos nyt hoksasin sen sitten mutta olen epäröivä tästä sillä on kyse varsin varhaisesta lapsuusmuistosta. Otsatukkaa ei ollut silloinkaan mutta syy oli lakitta päin kulkeminen ja päänahan kesiminen. Toisinaan kuljen yhä edelleen hiuksitta ja pidän varani etten kulje lakitta päin. Piippua tekisi kovasti mieleni tuprutella mutta en ilkeä. Kotosalla on eräs. Piippuhyllyssä. Että hoksaavat sen olevan piipuille eikä kukkasille.
    Toki, voisin kulkea myös seppelpäin, jos vaikka karhunsammalta kouraisee ja länttää päänsä päälle niin on se kesäkäytössä käypä baretti, sekin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassahan on ilmiselvästi itse blogin pitäjä, Iso-Kemppilän vanhaisäntä, pitäjänkuulu äksy faari.

      Poista
    2. Sarjakuvasta. Pichard on tekijän nimi.

      Poista
    3. Myydään

      Vähän käytetty keinutuoli, huono haitari, leikkikangaspuut, nakaanipyssy ilman kahvaa ja pikkukunnan veroilmoitukset vuosilta 1904 - 1937 marssimusiikin säestyksellä.

      Nimim. Vuorivilla eristää paremmin kuin ampiaispesät

      Poista
  15. Käsi kätensä pesköön?

    VastaaPoista
  16. Geometria l. jomma.

    Gee, I'm a tree?

    VastaaPoista
  17. Eräs iäkäs Ruotsin kuningas, nyt jo nenänkaivelun iäksi lopetettuaan katsahti hämmästymättä kun kotoisalla perheaterialla koko poppoo näyttävästi ja hihitellen suoritti parhaillaan kolviensa ruoppausta, huudahti sitten tyytyväisesti huoahtaen että Eiks' tunnukkin mukavalta! jatkaen ateriointia muina kunkkuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro lähteesi, siellä voi olla enemmänkin tällaista!

      Poista
    2. Ei sovi. Sori se. Partapuukko on C. V. Heljestrand.

      Poista
    3. elä huua hullu laps
      isäs ei pidä
      äitis ei estä
      nehnua niistämästä

      Poista
  18. Mukavaa kun on englanninkielen lisäsi myös italian-, saksan- ja ranskankielistä etsiväsarjaakin tv:ssä.

    Mutta juuri tuon HPI:n huomasin poikkeavaksi: syytän/syytin ranskankieltä itseään, ei tahdo saada pötköstä mitään selvää, ei osaa erottaa erillisiä sanoja ja siten oppiminen vaikeaa.
    Selkeintä oli italiankieli Montalbanossa.
    MMM...

    VastaaPoista
  19. Kuten en viimeksi ehtinyt on Optimistisen psykiatrin muistelmat Kalle Actén kirjoittama ja niin muodoin koko reipas teos jossa on presidentti Paasikiven eräiden piirteiden kuvailu kohdallaan.
    Alaiset, nuo mainiot apulaisethan osapuilleen epätoivoissaan saivat hänet vihdoin lähtemään Actén vastaanotolle. Palattuaan hän oli viipyilevän tarkkailevainen useita päiviä kunnes eräissä juhlissa jo erään alaisen kävikin kysyminen Actélta kuinka hänen laitansa on. No! Eihän sitä kertoa voi, vaikka kuka kysyisi!
    Kaikitenkin alaisparka sai sanasen evääksi, tiedä sitten tyydyttikö se mutta:
    'Voisinhan minä sen mainita että ei hän mikään mielisairas ole, häneltä vain puuttuu täysin kaikkinainen kotikasvatus.'

    Sitaatti ei ole kovin tarkka, pahoittelen. Hypoglykemiaa on esitetty erääksi syyksi, aihetta sivuten. Nälkäkiukku siis, yleisellä tasolla tarkastellen.

    I. Hallantie,
    Alppila
    Helsinki
    Suomi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finlandia
      Eurooppa
      Maailma
      Avaruus
      Kaikkeus

      Poista
    2. Sen siitä saa kun ei omista koko bumaagaa, kirjastokaan ei ollut avoinna eikä koko nyanssien kaaosläjä kuitenkaan ole juuri kellekään niin yletettävissä että viitsis mainita rysähtäneestä virheestä, siis: oli tietysti kyse K. A:n silloisen esimiehen tekosesta josta hän kertoi sympaattiseen tapaansa.

      Alppilassapa on idyllinen sivukirjasto.

      Poista
    3. Kosmos
      Kuu
      Finlandia
      Kappeli
      Manala

      Poista
    4. Pohjanmaan puutyö Oy malli Pehtoori.

      'Kuittikin on.' Isoisäni Mikko Hallantie käsi kevyesti uuden Saloran päällä vuonna 1972 ohimennen mainitsi Merikannontien vuokra-asunnollaan.

      Nakkilalainen on Riihiluodon tarvike.
      En minä tarvitse hyvää, eihän merkillä ole mitään merkitystä.
      Onhan se prima, tahdon tässä sen sanoa että monet ovat sen havainneet oivaksi. Se oli viimeinen istuinsija hänellä. Lentänyt hän ei eläissään aiemmin ollutkaan. Turkuun hän ei eläissään laskeutunut. Kone oli Agusta/Bell. Olisiko ollut sehr prima, en ole tästä tietävä. Ei ole kukaan muukaan, sen tiedän varmaksi. Tokkopa tuota ilkeää kukaan kokeillakaan.

      Peppi Pitkätossut, sen vuoksi se ostettiin oikeastaan että Immusetä joutui vieläkin käymään Riihimäellä Sakon asioiden vuoksi. Katsoimme usein The Muppet Shown! Dagmarinkadulla oli Telefunken. Heppetäti otti Kylpynsä, prosessi oli viikoittainen kampaamokäynteineen kaikkineen.

      Yhä mietin kuinka minua viehättivät juuri nuo värit jotka näin, synestesiahan se on mutta ei nyt siitä sen enempiä tänne oikein sovi kirjoittaa.

      Putkikone Telefunken juu - Niin, puolitransistoroitu modulaarinen Salora. Hyvin edullinen ja kotimainen katsoja, se olin.

      Nuorempi väki saa päättää hankkivatko saareen sähköt. Lapsia varten se on tuskin tarpeen, siittää voi pimeässäkin.

      Poista
  20. Arvokkaasti höppänöityneet ihmiset ovat viehättäviä. Osaavat vanheta. Ei sitäkään kaikki opi ikänään.
    Porukoista on puolet poissa joukosta, tääl' pääs'. Eivät ainakaan sotke enää palkintokaappien sisuksia, siis peliporukan. Omiahan meillä ei ole kai kellään, uskon.

    Suopotkupallon maailmanmestaruus, mutta kyllä me totisesti haisimmekin siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Arvokkaat" höppänät johtavat suurvaltoja, joilla on ydinaseita.

      Ei hyvältä näytä.

      Poista
    2. Suo on Suomen sydämessä, tietää runous kertoa.

      Vaan mikäpä se on suon haju? Vähän rahkasammalta, suopursua, seisovaa vettä, heikkoa hajoamista, turvetta ja Tollundin miehen kohtalaisen hyväkuntoinen ruumis. Joku Joukahainen siellä kiukkupotkii kainaloitaan myöten, ulisee ulisemistaan, kunnes vanha ukko nostaa ylös. Vanhukselle luvataan palkkioksi vähän nuoruutta, joka sitten jää saamatta. Sellainen haju. Oi huumetta.

      Poista
    3. Noo, arvokkailla höppänöillä kuitenkin saattaa todella isojen asioiden hoidossa olla toisinaan puolensa. Varsinkin jos verrokkina on nuori tai liki jo keski-ikääkin lähentelevä pissis. Niiltä kun tuppaa tulemaan vaikkapa sellaisia menettelytapaohjeita, että kansainvälinen kriisi kyllä loppuu, kun toinen osapuoli vain lähtee suksimaan kotio.

      Vanhukset saattavat elämän kartuttamassa viisaudessa hyvinkin usein yltää edellisten verroille ja kirkkaasti ohikin, vaikka olisivat fyysisillä vaivoilla pahasti rasitettuja. Antti Lizeliuskin kirjoitti aviisissaan 1776: "Ruomista jutellan, että Paawi on kivulloinen, ja että hänen jalkansa ovat ajettumallansa." Eikä nykyinenkään virkaveli taida tuossa mielessä hyvässä terässä olla, mutta järki pelaa. Äskeinen lausunto "valkoisen lipun nostamisesta" lienee jo alkuperin tarkoittanut asenteiden molemminpuolista lauhduttamista ja neuvottelujen aloittamista. No, siitäkös Euroopan suuri suoraselkäinen enemmistö hurjistui ja sai tuoreen satsin loputtomasti jauhavaan propagandamyllyynsä: "Se hyökkää muutoin kaikkialle" jne.

      Paaveista vielä: Pacelli taisi kautensa alkuvaiheissa taisi olla nuorekas. Ilmankos hänestä tulikin "Hitlerin paavi", kuten sanotaan.

      Poista
    4. Johtaviin postmodernisteihin kuulunut huippukirjailija kävi Lapissa vain kerran. Palattuaan hän kertoi kauhistuneensa, koska se oli suota ja haisi suolta. Sitä ei ollut kukaan kertonut hänelle. Tavallaan totta. Kesähelteellä ilma on törkeän hajuista ja monelle vaikeata hengittää, maaperä kuivunutta tai kosteaa suota. Allergikko käy siellä varhain keväällä, myöhään syksyllä tai talvella. Kirjailijat ovat viisaita. Mitä parempia kirjailijoina, sitä viisaampia, kuten hän oli. Nähdä Lappi ja kuolla, oli kai hänen sanomansa Lapin matkalta.

      Poista
    5. Tjaa. No ainakaan ei ollut puhe anaerobisten ja aerobisten bakteerien eroista, miehekkäiden tuoksujen vivahteista eikä taksilla saati jukraviti millään julkisilla kulkemisesta.

      Oli se kyllä syvältä, kuten sanotaan. Haju oli julkea ja jykevä.

      Kun esitimme että remppa matkustajakodin kahteen huoneistoon ei ollut sopimusoikeudellista ongelmaa muodostava eikä iksäkli ilmainen sekään, reipas vakuutushenkilö hyväksyi pikku prosessimme muitta mutkitta kun ilmoitimme varovasti että onhan meillä ammattimiehiäkin, ainakin hiukan karskimpia kuin yleensä millään fudisjengillä pruukaa olla. Että onko se lasku nyt niin keskeinen, kaivinkone kun on urakkatyössä, eikä joutaisi ainakaan kolmeen viikkoon.

      Poista
  21. Kyllä mainitussa (HPI) tv-sarjassa kritiikinpaikkojakin ihan nokko on.

    Hyvä tällä hetkellä Areenalta katsottavista sarjoista on myös Kaukana Ruotsista, joskin loppu siinäkin on aivan surkea. Kuten tahtoo kaikissa ylipitkissä sarjoissa olla. Niin kuin Agentit-sarjassa oli.

    Muutama vuosi sitten esitettyä, suuresti ylistettyä Silta-sarjaa katsoessani ällistelin sitä, mitä siinä ylistetään niin vuolaasti. Sitä Siltaako erityisenä elokuvan päähenkilönä? Ihmispäähenkilö Sagan autisminkirjo tosin oli kohtalaisesti näytelty ja ansiokkaasti esille pantu, mutta muuten, uhhuh...

    Mikä niitä elokuvientekijöitä vaivaa? Yksinkertaisilla konsteilla ja vähän vaivautumalla -taukoa pitämällä- saisivat varmasti tuotoksiensa loputkin juoheviin päätöksiin. Kysyisivät vaikka minulta neuvoja ;)

    Kotimaisia sarjoja ja elokuvia katsoo vain Erkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoneeko Tuomioja, epäilykseni.

      Poista
    2. Romahtaakohan päähenkilö alussa vai myös lopussa. Sarjaa en ole katsonut enkä nähnyt.

      Poista
    3. Kun televisio näyttää joskus muutakin kuin englannin kielistä p...aa, se on heti pahasta?

      Poista
  22. Joko juhlakirja ja juhlaseminaarin valmistelu ovat pitkällä?

    VastaaPoista
  23. Onko kuvan vanhus se jonka koulukirja unohtui? Koulut olisi parasta lailla kieltää.

    VastaaPoista
  24. Ehdottaisin ruokalajeiksi muikkukukkoa ja sahtia, tai jos ei jollekin sovi, voi ottaa joulutorttuja ja viinaa. Musiikiksi esimerkiksi Johannes-passio ja joulutonttujen lauluja. Jokainen esittää puheita ja puhekuoro yhdessä laadittua ohjelmaa. Julkaistaan tutkimuksia päivänsankarin elämästä, toiminnasta ja kaikesta sellaisesta. Miellyttävä luonne Toipila julkoo luonnetutkielmia. Ja taitava kommentoija valmiiksi saattamansa vertailevan tutkimuksen Kemppinen-blogista ja eräästä toisesta. Lisäksi hauskoja ohjelmanumeroita kuten tonttuleikkejä ja kuvaelmia ja tunnistamistehtäviä (ketä joku esittää ilmeillään ja eleillään), rosvo ja poliisi vettä kengässä ja muuta mukavaa. Samoja juhlamenoja kuin Suomen kansalla oli jouluina ja esimerkiksi teoksessa Seitsemän veljestä. Koska voi syntyä mutta ei voi olla syntymättä riitaisuuksia ja tappeluitakin, voisi juhlat ehkä siirtää nettiin ja/tai jokaisen kotiin, vai mitä ehdotatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitaan!

      Kamppeet:

      a) pöksyjä
      b) paitoja
      c) palvikinkkua
      d) helkkarinpaljon suurempi ja lujempitekoinen intternetti

      Tästä tulee vielä historiallista.

      Poista
    2. Vihjailevan tutkimuksen, eikä vertailevan. Eikä se nyt mikään varsinaisesti valmis ole.

      Poista
    3. ..nyt on riemun raikkahin aika

      Läksyttäisin oitispaikalla napakalla tukkapöllyllä ja piskuisella luunapilla kaikki kulkusettomat tekotontuttaret ja muut (lesot akkelinpahukset) että: No Oohho! Tuuppas tänne nini varmaan näytän mikä onkaan luomu tasa arvon syvin sisin...

      Ja eiku peliä.

      Let Them Play!!

      Poista
  25. Tämä mikään blogi ole, vaan zoo.

    VastaaPoista
  26. Somastihan tuo soi.

    Toisiins' kolahtelevista evistä ahavenparvessa sevvertta vaa ett'...

    Tuntuisi että onhan pertinaksia oltava peliin oltava jokin määrä, panna.

    Löperö hekotutti!

    Suurkiitokseni.

    Ei kyllä piillä pärjää. Hehkuttakaa ennen käyttöä.

    VastaaPoista
  27. Kiitos, mutta en ole lajisesi enkä toverisi.

    VastaaPoista