Kaarle Suuri ja Muhametti

Kuvan kirja vaikutti suuresti moniin, myös minuun, joka synnyin vasta pari vuotta myöhemmin. Näin pääsi käymään, vaikka kirja ilmestyi tekijänsä kuoleman jälkeen. Ellei belgialainen Pirenne olisi kuollut, hänestä olisi varmaan tullut samanlainen isänmaan ystävä kuin maanmiehistään Hergéstä (Tintti) ja Simenon (Maigret). Saksan armeijalla, vakoilulla, salaisella poliisilla ja erikoisyksiköillä ei ollut heistä pahaa sanottavaa.

Pirennen mielestä romahduksen ja pimeän keskiajan aiheuttivat arabit eli siis islam, eivät kansainvaellukset. Ajatus on kiintoisa. Hyökkäävän islamin eteneminen keskeytyi Ranskaan toursin - Poitiers’n taisteluun, jossa etenevät umayyadit tulivat nykyisestä Espanjasta ja frankkeja johti Kaarle Martel, keisariksi kruunatun Kaarlen isoisä.

Frankopanin kirja antoi vastauksen kysyykseen, joka on askarruttanut minua kovin vuosikymmenien ajan. Miten hyvin pieni puolipaimentolaisten joukko Muhammed-nimisen kauppiaan johdolla sai aikaan liikkeen, joka hallitsi pian valtavia alueita ja myös kehitti tiedettä ja taidetta?

Vastaus on vastuksen puute. Suurvallat olivat hajallaan,

Tunnustuksellinen, määräävä uskonto on politiikkaa, eikä mieleeni tule tapausta, jossa uskonnolla olisi ollut todellista vaikutusta ihmisryhmien elämään ja kuolemaan. Se on eri asia, että aivan aikojen alusta oma uskonto eli käsitettävät ja käsittämättömät ajatukset näkymättömästä ja kuulumattomasta, rakkaudesta ja kuolemasta, ovat merkinneet suuria.  Mutta kirkko on saman kirouksen kohde kuin imperiumit. Jos se onnistuu, se menettää merkityksensä. Jos se epäonnistuu, se menettää rahansa.

Menestyneissä imperiumeissa, kuten Kiinassa sen eri vaiheissa, mogulien Intiassa, Persiassa, atsteekkien Meksikossa ja inkojen Perussa sekä Britanniassa jumalia vaihdettiin tarvittaessa. Roomassa useimpien keisareiden nimeen lisättiin “jumala”. Tällä hetkellä uskonnollisesti suhtautuvat itseensä Trump ja Putin,elämän ja kuoleman herroja kummatkin.

Frankopanin vastaus ei ole ilmasto, vaan 500-luvun lopun merkillinen tulivuorenpurkausten sarja ympäri maapallon, Kamtsatkalla, Alaskassa, Väli-Amerikassa ja luultavasti Tyynellämerellä veden alla. 

Frankopanin mieleenpainuvan ajatuksen mukaan nälänhätä johtuu aina hallitsijan tai hallitsijoiden epäonnistumisesta. Ja hallitsijaa vahvempi on aina mikrobi.

Hunneiksi alettiin nimittää noin sataa ratsastavaa heimoa, jotka pystyttivät jurttiaan yleensä johonkin Himalajan taakse ja valloittivat Kiinan 11 kertaa. Tuollaisen ratsastavan paimentolaisjoukon vahvuus on resilienssi. Sana tarkoittaa samaa kuin sisu, vastustuskyky, mutta siihen liittyy myös suuri sopeutumiskyky. 

Jos koko imperiumi on miljoonan asukkaan kaupungin hallitsema, jollaisia olivat Rooma ja Kiinan Chan’ang joka lienee ollut Tang-kaudella maailman suurin kaupunki ja jokseenkin yleisen mielipiteen mukaan kulttuurisesti runsain. Esimerkiksi minulle roomalainen Catullus ja kiinalainen Li Bao (tai ehkä Du Fu) ovat ihmeidentekijöitä-

Luurankojen kalistelu on mennyt niin pitkälle, että paimentolaisten luun kappaleista päätellään lantion ja reisien lihaksiston poikkeuksellinen vahvuus; kysymys on luultavasti kollageenin jäänteistä. Vastaavasti vakiintuneita ajatuksia sukupuolirooleista järkyttää tieto, että vielä kivikaudella naisen hartioista ja muista yläruumiin lihaksista käy päätteleminen, että he olisivat vaivattomasti päihittäneet tämän hetken olympiatason naisurheilijat - lajissa kuin lajissa.

Paimentolaisten resilienssi oli sitä, että he tarpeen vaatiessa siirsivät suuret leirinsä kuormastoineen vaikka tuhannen kilometrin päähän, koska kaikki oli liikuteltavaa, toisin kuin imperiumien kaupungeissa, joissa kaikki oli kiinteää. Jotkut kärjistävät: hunnit (ja avaarit ja madjaarit jne.) eivät ratsastaneet valloittamaan Europpaa, vaan ryöstämään. Heitä ei voitettu, koska heidän geeniensä haploryhmiä on edelleen löydettävissä.

Olen aina ymmärtänyt väärin sanan “metsä”. Olen luullut, että se on paikka, jossa on puita. Catulluksen Gardajärvi ja Li Baon vihreät vuoret olivat ihmisen muokkaamia kulttuurimaisemia. Oikeastaan metsä on paikka, josta ei pääse edes jalkamies läpi, koska joka paikka on täynnä kaatuneita puita ja pensaita.

Vasta nyt muistan, että jos alkoi Euroopasta loppua metsä 1500-luvulla, Suomessa professori Keltikangas oli läkähtyä löydettyään ennen sotia Petsamosta (tosiasiassa Neuvostoliiton puolelta) läikän metsää, jossa kulo ei ollut käynyt tuhanteen vuoteen. Suomessa sellaista ei ollut. Siis luonnontilaista metsää.

Viehätyin kun luin, että cremonalainen kasvatti ja vaali yhtä vaahteraa vuorilla ja aikanaan uitti sen - yhden rungon - kotiin. Cremonalainen teki soittimia. Nimi oli Stradivarius.