Kommenteistakin

“Älä puhu, kun minä keskeytän!”

Siinä siivo neuvo.

Puhe on tietysti kirjoittamisesta. Päivän lehden kirjoitus kirjailijoiden rapautumisesta pitää paikkansa mutta antaa aiheen reunahuomautuksille.

On siis totta, että nykyisellä menolla eivät tule taloudellisestikaan toimeen kirjailijat eivätkä siis kohta liioin kustantajat. Muutos on ollut niin nopea, että minulla on laatikossa silloisen kustantajani WSOY:n lahjoittama CD-Rom, joka sisälsi ainakin merkittävän osan antiikin latinankielisestä kirjallisuudesta. Pari vuotta, ja verkkopaikka Perseus alkoi sisältää oikeasti kaiken ja todella etevästi indeksoituna, kaikin viittauksin.

Eilen tulivat mieleeni Lentävät Leivänpaahtimet. Pienen muistelemisen jälkeen olin selvittänyt, että näytönsäästäjä, jonka alkujaan keksi Berkeleyssä toiminut firma Macille, oli nimeltään After Dark. Ruudun poikki lensi vanhanaikaisia leivänpaahtimia, joilla oli siivet. En muistaisi, ellei asia liittyisi yksityiselämäni käänteisiin, että aloitin tietokoneen käyttämisen maaliskuussa 1989 eli myöhään. Ja tämä blogi alkoi siis vuonna 2005. Ehkä 10 vuotta myöhemmin huomasin keksineeni vahingossa kirjallisuuden lajin. Kommentteja on välillä niin paljon, kuten tällä viikolla yhteen tekstiin 49, että tämä on keskustelua eikä vain minun kirjoittamistani. Suomessa järkevä keskustelu 49 henkilön kesken ei onnistu luonnossa. Vaikeaa se olisi missä tahansa.

Tarinan eli kertomuksen eli “narratiivin” idea on kuitenkin se, että joku puhuu, ja toiset keskeyttävät. Kirjallisuus puolestaan on kuin itämaisen sadunkertojan toimintaa Bagdadin seinävierillä tuhat vuotta sitten. Hän yrittää hädissään keksiä jotain niin kiinnostavaa ja hauskaa, että tuntematon kadulla kulkija hymähtäisi ja heittäisi pienen kolikon tai vain puoliksi syödyn viikunan. Sama idea toistuu teoksessa “Tuhat ja yksi yötä” Sheheradzade kertoo joka ilta uuden sadun ja keskeyttää sen jännittävästi cliffhangeriin, jottei kuulija teloituttaisi häntä, kuten tarkoitus on.

Romaani- ja tietokirjallisuudessa on se vika, ettei voi soittaa kirjailijalle ja sanoa, että tämä kohta tässä sivulla 506 on muuten hyvä mutta vähän liian lyhyt. Siis ei voi ainakaan, jos kirjailija on kuollut.

Ehkä voin tunnustaa, että itse löydän vanhoista kirjoista ehkä enemmän kuin uusista. Andersenin sadut ja Kierkegaardin pohdiskelut ovat mielestäni modernimpia kuin mikään ensi viikolla ilmestyvä.

Yritän sanoa kautta rantain, että kirjoitusteni kommentit ovat mielestäni keskimäärin parempia ja selvästi tärkeämpiä kuin kirjoitukseni. Ei ihme. Keskiajan lakimiehistä (munkeista) kommentaattorit olivat useimmiten parempia kuin kommentoitavan teksin kirjoittajat. Parhaita olivat Baldus ja Bartolus.

Johtopäätökseni lukemista ja kirjoja koskevassa asiassa? Kirjallisuuden ongelma on kirjallisuus.

Illalla saunan jälkeen luen tovin Matti Suurpään esseitä eri asioista. Hänelle voisi kuulemma soittaakin, mutta ehkä hän on edelleen puheissaan vielä paljokkaampi kuin minä.