Yksiä asioita

 

Valitan että tuli toisia kiireitä kesken yleispoliittisen keskustelun. Joudun kampaamaan tietokonettani. 

Se ei johdu suomalaisista eikä venäläsistä. 

Jostain tuli lähes kaksi tuhatta 5 - 10 vuotta vanhaa laatimaani ja lähettämääni sähköpostiviestiä. Myös kaupallisia häiriöviestejä muka noudattavista paketeista tai pätevistä peniksenhoidoista tulee runsaasti.

Eli joudun katsomaan tarkoin filtterini ja myös varmistamaan ulkoisilta kovalevyiltä vanhat sähköpostini. Olen niistä tarkka. Olen säilyttänyt kaiken, mutta turvassa. Nyt sitten tulee todella kauan sitten itse laatimiani tenttikysymyksiä tai jo kuolleiden ihmisten puhelinnumeroita.

Epäilen että operaattori on myös omasta puolestaan tehnyt hiukan säätöjä eikä pilvipalvelukaan ole aivan varmasti viaton, koska sieltä löytyi tililtäni esimerkiksi vuonna 2005 ottamiani valokuvia ja sitä ennen kopioimaani musiikkia, jota saa vaivatta verkosta.

Tietotekniikkaongelmat jyrsivät ihmisiä jo ennen tietotekniikan syntymistä.

Panu Rajala on kunnostautunut etenkin kirjailijaelämäkerroilla. Monet niistä ovat mielestäni oikein hyviä ja mieluisia lukea. Huomaan että arkistoja on auennut ja yksi ja toinen ihminen on longotellut luista suutaan. Mukana on siten ennen tuntematonta aineistoa. Vielä kehuakseni: kirjoitaja on toiminut, kuten professorin kuuluu. Hakemistot ja lähdeluettelot ovat hyviä.

Lukija huomannee, että aikamoisen väännön jälkeen esimerkiksi Kansaslliskirjaston sivuilla on todella paljon vanhempia sanomalehtiä. Mikäpä hienompaa, jos mietittävänä on esimerkiksi kirjailijan arvostelumenestys tai hänestä lehdissä käydyt sodat.

Olavi Paavolainen (1903 - 1964) oli merkittävä kulttuurihenkilö jo monen ison kirjan kirjoittaja. Elämäkerran mukaan hän kerran suuttui viimeisinä työvuosinaan radiossa. Joku oli leikannut makkaraa hänen saksillaan!

Elämäkerran kirjoittaja viittaa tässä usean aikalaisen todistukseen. Yllättäen Matti Kurjensaari, joka näyttää kestäneen vaikka millaisia hullutuksia ysävältään Paavolaiselta itse koskaan korottamatta ääntään, kuuluisi sanoneen, ettei Olavi välttämättä lukenut lehtiä eikä kirjoja. Hän perehtyi niihin selaamalla kevyesti ja työntämällä niteen sitten johonkin. Hänellä oli erityinen vimma alleviivata kirjoja ja kirjoittaa sivun reunaan punakynällä “Obs!”, ja leikellä lehdistä kirjoituksia ja kuvia.

Lopulta eli elämän ja alkolismin murheellisessa loppuvaiheessa, hänen sinänsä kelvolliseen asuntoonsa Ratakadulla ei mahtunut kuin pöytä. Kaikki paikat olivat niin täynnä lehtileikkeitä. Tunnen itseni grobiaaniksi, kun olen skannannut jo kauan sitten äitini upeat leikekirjat, joita on paljon. Muistan lukeneeni, että eräällä kansalliskirjailijalla oli mielenkiintinen tapa käyttää kirjoja albumeina.  Hän liimasi sivut täyteen leikkeitä. Kirjoista tuli sitten mielenkiintoisen muotoisia.

Rajalan kirja ratkaisi ongelmani. Se varmaan kuului kylälle asti, kun kivi putosi sydämeltäni. Kuten olen tässä blogissakin toistellut Paavolainen oli yksi oman kirjoittamiseni johtotähti. Luin hänen kootut teoksensa lukiolaisena ja monia kirjoja, kuten “Synkän yksinpöuhelun” usein sen jälkeen.

Ongelmani on “Nykyaikaa etsimässä”. Haeskelin Pariisissa 21-vuotiaana niitä paikkoja ja kirjoja. Myöhemmin ihmettelin myös kirjoituksissani, miten Paavolainen ja häne toverinsa Tulenkantajat eivät juhlineet runoilija Guillaume Apollinairea, joka oli tullut kuuluisaksi heidän “uudistuksillaan” 20 vuotta ennen kuin he aloittivat. Siellä on koneromantiikan lisäksi jopa sotilasmystiikka ja eksoottinen rakkaus.

Paavolainen ei osannut ranskaa.

Saksaa hän puhui erinomaisesti, koska se oli hänen äitinsä äidinkieli. 

Rajala mainitsee, että isänmaallisuudestaan kuuluisa akateemikko Martti Haavio kieltäytyi matkustamasta Pariisiin. Mika Waltari sitä vastoin alkoi ottaa tunteja maan kielessä kohta paikkakunnalle päästyään.

Paavolainen käänsi Helvi Hämäläiselle Hitlerin “Mein Kampfia” ja sitten myöhemmin Hertta Kuusisen kanssa luettiin “Kommunistista manifestia”, kylki kyljessä.

Onneksi Tulenkantajilla ja muilla sotien välisen ajan älymystön edustajilla oli tekoäly ja käännöskone: Ruotsin lehdet. Siellä luettiin ja käännettiin ällistyttävän paljon muun muassa ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta. Minähän kerran otin selvittääkseni, tunnettiinko meillä Suomessa ennen sotia sellaisia kirjoittajia kuin Tšehov, Proust, Kafka ja Joyce. Kun tuo englantikin oli aika vieras kieli niin että muiden ohella Hemingwayn, Henry Millerin ja George Orwellin Manner-Euroopasta ei oikein ollut jakelussa. Ensin mainittu oli ottanut oikein kirjansa nimeksi, että nuorelle miehelle Pariisi on liikkuva juhlapyhä…