Lues

Kommentit - nyt Aug. Ahlqvistista - veivät ajatuksia hyvään suuntaan. 

Päivän puheet tuntuvat hakeutuvan seikkoihin, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä.

Kova, jatkuva kipu ja esimerkiksi äkilliset kuolemantapaukset vaikuttavat niin vahvasti, että niistä on usein tapana vaieta.

Ahlqvistin selittämätön julmuus monia ihmisiä kohtaan ei ehkä selity sillä, mutta on totta, että hän menetti kolme lastaan noin kahden viikon aikana. Tauti oli tulirokko, silloin mahdoton hoitaa.

Keskustelu naisen asemasta on välttämätöntä, mutta mielen pohjalla saisi olla se tieto, että hyväosainenkin synnyttäjä tiesi runsaat sata vuotta sitten, että vaara kuolla itse synnytykseen tai sen seurauksiin - vanha sanonta oli “lapsivuoteeseen” - oli vakava ja todennäköisyys menettää syntynyt lapsi sen ensimmäisten elinvuosien aikana oli erittäin suuri.

Lukija ei menetä monta tuokiota naputtamalla hakukoneeseen ‘lapsikuolleisuus’. Joskus nähty ajatus muinaisajan elämänmenosta ei käy lainkaan yksiin kansanrunouden eikä varsinkaan Ahlqvistin yhteydessä mainitun Aleksis Kiven kanssa. “Sydämeni laulu” (Tuonen lehto…) on aivan mihin tahansa mistä tahansa maailman maasta peräisin olevaan runoon verrattuna huippu. Se on taidetta, koska se on totta ja osuu lukijaan tavalla, jota tämä itse ei osannut varoa.

Koska tuo laulu, jonka siis sävelsi Sibelius, on yleensä opittu sivuuttamaan siä ajattelematta, kevennän minäkin tunnelmaa huomauttamalla näkökulmasta, joka ei juurikaan tule esiin laajassa Kivi-kirjallisuudessa. Runo on, kuten romaanikin, ja koko Kiven tuotanto, käytännössä ateistinen. Tai ainakaan mitään ylösnousemusta ei ennakoida. Eikä ihanaa jälleen näkemistä.

Kivi oli tässäkin mielessä erikoinen henkilö, kun ainakin tavan katsottiin vaativan uskonnollisia fraaseja.

Lisäksi Kivi oli jumalanpilkkaaja. Laurin saarna Hiidenkivellä on aika hurja. Tuohon saarnan ivamukaelmaan on sekoitettu erittäin alatyylisiä lisiä.

Koska Hannu Salama itse ei osallistunut häntä, kustannusliikettä ja Kari Reenpäätä vastaan ajetun rikosjutun käsittelyyn, olen viimeinen hengissä oleva henkilö, jolla on laajat tiedot asian rikosoikeudellisesta puolesta. Hankin aineistoa isälleni, joka toimi Salaman asianajajana oikeudessa, ja korkeimman oikeuden esittelijänä luin jutun ei-julkiset muistiot ja laput. En lörpöttele niistä, mutta sanon olevani edelleen siinä uskossa, että ilman kirjailijan oikeudelle lähettämää tunnustusta syyte olisi kaatunut. 

Kirjailijan tehtävä on pilkata. Kivi oli ainakin lopulta hullu. Jutun otsikkoa oleva sana tarkoittaa myös syfilistä eli kuppaa. Oliko juuri se Kiven kohtalo, sitä on arvuuteltu, mutta tietoa ei saada. Hiukan se voisi selittää Kiven henkilönä vaikeina vuosinaan kokemaa syrjäyttämistä.

Miten niin kirjailijan tehtävä on pilkata? Esimerkiksi ahdasmielisyyden, niin sanotun poroporvarillisuuden ja täysin onttojen puheiden ja tekojen pilkkaaminen on ollut tavoite sekä Euroopassa että Japanissa ja Kiinassa vuosituhansia. Vaikka kyseenalaistaminen ei totisesti ole Venäjällä perinne, ensimmäinen venäjäksi julkaistu suurteos oli suurta pilkkaa, Gogolin “Kuolleet sielut”. Kiihkokatolisen Espanjan “Don Quijote” oli ritarimaailman pilkkaa. Rabelais keskittyi 1500-luvun lopulla pilkkaamaan muun muassa typeriä tuomareita.

Ongelman nimi on politiikka. Pilkkaan vastataan pilkalla ja häpäisyyn häpäisyllä. Pietari Suuri häpäisi pajarit 1700-luvulla leikkauttamalla heiltä parrat.  Saksan natsit aloittivat juutalaisten vainoamisen häpäisemällä juutalaisten uskonnon harjoittamista ja sitten juutalaisia ja vasta sitten seurasi teollinen tappaminen.

Eräät ääriliikkeet oikealla ja vasemmalla lietsovat väkivaltaa rajoittamalla vapauksia ja lisäämällä kieltoja. Venäjällä lienee rangaistavaa arvostella armeijaa. Suomessa oli silloin kun itse valmistuin juristiksi rangaistavaa panetella viranomaisia. Ja 1960-luvulla erilaiset punaiset prikaatit polttivat kauppoja ja lopulta tappoivat ihmisiä saadakseen hallitsevan luokan osoittamaan luokkaluonteensa.

Ihmisoikeuksia on halpaa kunnioittaa, jos ne eivät maksa mitään. Entä jos Ruotsin ja Tanskan vastaavat ministerit sanoisivat: meillä uskontoja ja poliittisia aatteita ja puolueita saa vastustaa. Uskonnonvapaus on meillä taattu. Miten teillä?