Kirjoitus

Entä ellei ongelma ole pelkästään lukutaidon taantuminen? Jos ytimessä on huono kirjoitustaito?

Eilen kirjoitin poliitikoista. Joillakin on sana hallussaan, joillakin ei. Suomen historiassa muuten Ståhlberg, Svinhufvud, Ryti ja Mannerheim olivat aika huonoja puhujia.

Svinhufvudin kuuluisan puheen, joka lopetti Mäntsälän kapinan 1932, oli kirjoittanut myöhempi pääministeri ja professori T.M. Kivimäki puolessa tunnissa.

Mannerheimin suomen kieli oli alkujaan niin surkeaa, että hän ymmärsi sen itsekin. Vielä 1930-1944 niiden kirjoittaminen oli iso urakka, johon osallistui moni, mutta esitystapa oli heikko, hiukan honottava ja ruotsalaisvoittoinen. Urho Kekkonen oli hyvä ja nopea puhuja ja kirjoittaja, ja hän turvautui taitavampien apuun hanakasti. Nyt kuultuina tai nähtyinä esitykset ovat kuitenkin puisevia, myös se, johon Eino S. Repo uitti Lauri Viidan kuuluisan runon säkeistön (“Kun olen kuollut… kesä jatkuu, kesä”.)

Maailman tasolla uutta loi Franklin D. Roosevelt, joka toteutti “rupattelun takan ääressä” ja loi uuden, poliittisesti tärkeän keinon. Kuulijaa petkutettiin luulemaan, että presidentti puhuu juuri hänelle.

Olen lukenut pikakirjoitusversioita 1914 kuolleen vasemmistopoliitikko Jean Jaurèsin puheista Pariisin kaupungintalon parvekkeelta. Niitä pidettiin yksimielisesti maailman parhaina. Ne ovat puuta heinää sisällöltään. Tärkeää ei ole, mitä sanoo. Tärkeää on, miten sanoo.

Kyllä Sanna Marin oli hyvä, vaikka en kyllä muista, mitä kaikkea hän sanoi. Niinistö vaikuttaa olemuksellaan ja tietyllä puheen kankeudella. Sellainen tuo uskottavuutta.

Suomalaiset pitävät junapelurina tai muuna huijarina liukaskielistä puhujaa. Ihmettelin opiskelijana, kun isäni, joka oli erinomainen esiintyjä käräjätuvassa, pudotti puhenopeutensa puoleen, riisui ilmeet ja hidasti eleitään ukkotuomarin edessä. Joku toinen lakimies pyöri kuin Stockmannin ovi ja puhua pulputti - vahingokseen. Minulla oli itselläni niin pahoja puhevikoja, änkytystä ja sokellusta, että ihmiset kysyivät yleensä kaksi kertaa “mitä”. Eräs nainen rakastui minuun, koska ei ymmärtänyt, mitä sanon, ja arveli että varmaan jotain kaunista.

Tämän kirjoituksen kuva on tarkoitettu yllättämään. Lukutaito on levinnyt maapallolla valtavasti. Runsaat sata vuotta sitten noin 85 prosenttia ihmisistä oli luku- ja kirjoitustaidottomia; Ruotsi oli poikkeus.

Kirjoitustaidolla tarkoitan muuta kuin tuomarit ja papit tarkoittavat. Tuomioistuimessa “hyvin kirjoitettu” tuomio oli vanhastaan ja kukaties vieläkin taito yhdistellä “malleja” eli käyttää vakiintuneita sanankäänteitä ja lausemuotoja. Se on perusteltua. Noissa ammateissa ja esimerkiksi insinööreillä yksiselitteisyys on hyvä tavoite. Esittelijänä opin heti hakemaan pitkistä virkkeistä kohdan “sen vuoksi ja kun”. Siinä oli perustelu, ja se perustelu oli usein lyhyt ja ylimalkainen. Omana aikanani omaksuttiin joukko huonoja ilmaisuja, kuten “yleinen oikeuskäsitys”.

Tietääkseni tarvitsemme tuomioistuimia ja eduskunnan juuri siksi, ettei mitään yleistä oikeuskäsitystä ole olemassa.

Sanotaan että vapaasti kirjoitettaessa ilmeikkyys, iskevyys ja omaperäisyys olisivat arvoja. Pitäisi kirjoittaa mitä tarkoittaa. Kun olen Tuomas Anhavan opettamaa koulukuntaa ja siis hikoillut erinäisiä kertoja esseitteni ja muiden kirjoitusten kanssa hänen edessään Parnassoon kirjoitettuani, minulta on mennyt vuosikymmeniä päästä irti tuosta opista. 

Tuomaksen isä lienee ollut insinööri. Niinpä pyrkimys tekstin tarkkuuteen on ymmärrettävä erehdys. Kirjoittaminen on vaikeaa ja tärkeää siksi että se on esirippu tai valkokangas, joka tarvitaan, että lukijan kuvittelukyky voisi toimia. Lukeminen on kuvittelemista. Kirjoittaminen on kuvittamista.