Merkkipäivä

 

Äiti täyttäisi tänään 5.3. sata vuotta, ja lisäksi on hänen nimipäivänsä, Laila. Hän siis kuoli vasta muutama kuukausi sitten. Vaikka olen vetänyt tässä välissä päikkärit, olen edelleen valmis jakamaan salaisuuden. Mikä on tunteista päällimmäinen?

Mielihyvä.

Useita vuosia olen hahmotellut menneisyyttä tutkien ja miettien naisia. Hylkäsin ranskalaisten (Braudel) mallin mukaan tapahtumien historian. Se ei johda kehuttaviin tulkinnallisiin tuloksiin eikä siis ymmärrykseen.

Tyypilliset elämäkerrat ovat luetteloita tapahtumista, ja kuinka ollakaan, kohteelle kertyy ansioita ja aikaansaannoksia ja virheetkin selittyvät parhain päin.

Äitini työ oli samansuuntainen kuin monen muun naisen, ahdistuksen voittaminen. Entinen maailma oli laajasti sellainen, että vaikeat ja vaativat asiat osoitettiin naisille. Äidin neuletyöt olivat sitten mainiolla ammatillisella tasolla. Hän suunnitteli ja teki nyt taas muodissa olevia valmistusohjeita puoli vuosisataa sitten ja niitä julkaistiin satoja lehdissä.

Tiesin että lähes taukoamaton neulominen ja virkkaaminen oli pohjaltaan itse kehitetty keino ahdistuksen ja pelon voittamiseksi. Kun hän, joka aika lailla pelkäsi tuntemattomia ihmisiä ja vieraita oloja, tuli meitä katsomaan Los Angelesiin, auton takapenkillä hän otti kutimensa ennen kuin kuulumiset oli vaihdettu. Ja pian sain lähteä etsimään virkkuukoukkua kaupungista, jossa sellaisesta oli tuskin kuultukaan, koska se yksi oikean kokoinen oli kadonnut lentokoneessa. Isä, jolla oli viipurilaisen torikauppiaan luonne ja asenne, lähti tietenkin katselemaan paikkoja.

Nyt työikäinen sukupolvi ei ehkä edes tiedä, että koko Suomi pyöri 1939-1945 ja sitä vielä viisi vuotta eteenpäin, naisten varassa. Meillä teetettiin raskaita ruumiillisia töitä lapsilla ja vanhuksilla. Mistäpä lämmitykseen tarvittavat halot tai korvaava turve, kun viimeinenkin sekatyömies oli armeijan tehtävissä. 

Äiti harmitteli suotta, että hänet otettiin kesken koulusta pois hoitamaan kirjakauppaa ja elokuvateatteria. Hänpä sitten hoiti ne itsenäisesti 16-vuotiaasta, teki neuleita ja ompeli pehmoleluja kaupassa myytäväksi vähinä joutoaikoinaan ja näytti iltaisin elokuvia suoritettuaan alaikäisenä eli siis laittomasti vaadittavan tutkinnon. Ja sitten tuli lapsia, ja niitä riitti!

Minun muistikuvissani naiset vastasivat kunnassa kaikesta, mutta Pohjanmaa kyllä oli näkyvien naisten maakunta. Kauhavalla oli 60 kutomoa ja jokseenkin kaikissa nainen vastuussa. Opettajat, myös oppikoulun rehtori, olivat naisia. Tätini oli purjelentokerhon puheenjohtaja ja suunnitteli hyppäävänsä laskuvarjolla.

Ahdistuksen lannistamia miehiä olivat tiet täynnä. Väärin annosteltu viina oli jokseenkin huono lääke.

Luuleeko joku, että kukaan tulee terveenä takaisin sodasta? Minä sain täyttää 50 vuotta ennen kuin käsitin, että eräiden läheisten naisten mielestäni erikoinen luonne luontumuksineen oli muokkautunut viiden vuoden toiminnata rintamalottana. Keskustelu rintaman naisista kääntyi aikoinaan ihmeellisesti seksiin, jolla ei tainnut olla suurta roolia niissä oloissa. Sen sijaan se sivuutettiin, että lotat ja pesulajunien naiset olivat kovemmassa työssä kuin hevoset. Tiedän, koska olen kuunnellut tarkasti kerrottua. Aamulla kello neljä keittämään vettä ja sitten pää edellä pesemään kenttäkeittiötä. Tai sitten Laimi, joka oli nuorena tyttönä jo Talvisodan ajan Seinäjoella ottamassa junia vastaan ja sulattelemassa ja panemassa arkkuun ruumiita ja ruumiinosia.

Äitini hyvin runsaassa aineistossa on paljon filmitähden kuvia ja vastaavaa. Tuo pakoisuus oli tietoista, pahoina aikoina henkisesti välttämätöntä.

Niin - me saman äidin lapset olimme kaikki tyytyväisiä.

Muuten - lukemalla ennakoluulottomasti autofiktion keksineen Kalle Päätalon kirjoja saatte mallikkaan esimerkin naisten ratkaisevasta roolista suvussa, kylässä ja kaupungissa.

Ja lopuksi lukuvihje. Hämmästyin Ann-Christin Antellin romaania “Puuvillatehtaan kilpailija”. Viihdettä. Juuri sitä tarvitaan. Monta astetta edellisen kerrostuman yläpuolella eli tarina kulkee. Jännittävä trilogia naisten aikakaudesta lähes sadan vuoden ajalta. Sivuhenkilöinä vilahtelevat Koskenniemi ja Kilpi.