7. joulukuuta 2022

Isiä


 


Vanhemman poikani sommitelma talteen panemistaan isoisiensä kunniamerkeistä. Toinen puoli on siis minun isäni, mukana harvinainen Suomen lentomerkki honoris causa, jossa hakaristi oli siis ton ajan (1941) ilmavoimien virallinen merkki, jota muuten ei käytetty Saksan ilmavoimissa. Tuo myönnettiin Tuuloksen tulenjohdosta lentokoneesta käsin. 


Äidinisä oli lääkintäeverstiluutnantti. Pienoiskunniamerkki VR 2 on aika harvinainen ja liittynee siihen, että saaja leikkasi keskussotilassairaalaa vetäessään kesällä 1944 käytännössä vuorokaudet läpeensä. 


Hallussani on valokopio sotilaspassista vaimoni puolelta sukua: talvisota joukkueenjohtaja Summa; jatkosota komppanianpäällikkö Kiestinki, Ihantala. Kaapissa on jopa saman miehen helmoista rispaantunut 20-luvun mallin mukainen mantteli, joka kulki mukana tuon tien.


21 kommenttia:

  1. Isällä oli I ja II lk rautaristi, isoisällä viisi keisarillisen Venäjän kunniamerkkiä ja äidillä numeroitu Lotta-Svädr-risti.
    Veljen ja hänen isänsä kunniamerkit ovat avioerossa joutuneet tyttärien haltuun, jossa niitä ei saa edes katsoa.

    Fiksut ihmiset (mielestäni f) eivät SaPe:n kutsuilla ripusta (oikein tai väärin) kunniamerkkejä - ei edes ruostalaisia saati ranskalaisia - pingviiniasuun edes väriä lisätäkseen.

    Lopetin kunnia- ja jäsenmerkkien (MPK, D-seura, RT, OT, Lion) kantamisen vaatetukseni "somistamisessa" jo aikapäiviä ja mietin, että Mannerheim-soljen olisin voinut säästää (se oli I lk).
    Onneksi kultainen kansanhiito-merkki ja 1950-luvun vappu"kukka" on säilynyt.

    Mielestäni kunniamerkkien kantaminen tai arvostaminen ei ole millään lailla väärin.

    VastaaPoista
  2. Isänmaa, isähahmo, isoisät ja isät. Miten itsenäisyyden idea tähän sijoittuu? Jos kaikki palautetaan suuriin yhteistuntoihin, kunniakulttuuri korostuu. Kuitenkin inhimillisen kasvun tulisi olla yksilön kasvua irti isästä ja äidistä, kasvua symbioottisesta yhteydestä aikuiseen autonomiaan.

    Ehkä meillä, joilla ei ole esittää mitalein koristeltuja sukupolviketjuja, ja joiden omakohtainen kokemus on pelko, häpeä ja viha omia vanhempia kohtaan, on jossain suhteessa vapaammat mahdollisuudet ajatella omilla aivoillaan. En tiedä. Tällaiset kysymykset vain tuppaavat aina itsenäisyyspäivän tietämillä vaivaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paria päivää ennen Tali-Ihantalan melskeitä isäukolla kävi tuuri: nelisenttinen sirpale iskeytyi hänen oikean kätensä kämmenselkään ja jumittui jänteiden väliin. Sotahommiin tuli muutaman viikon tauko. Tauon ansiosta saattoi jopa säästyä henki; sen verran pahasti hänenkin pataljoonansa noina viikkoina siipeensä otti. Ja kuten tapana oli, haavoittuneelle myönnettiin mitali (kun ei ollut erityistä syytä olla myöntämättä).

      Ukko säilytti sirpaletta ja mitaliaan tälle vuosituhannelle asti, kunnes eräänä päivänä saunanlämmitys karkasi käsistä. Paloi sauna ja sen yhteydessä ollut varastohuone, jonne hän oli jostain syystä tavaroitaan siirtänyt. Punakeltanauhaisesta 2. lk vapaudenmitalista olisi tullut mitalikokoelmani ensimmäinen kappale.

      Poista
  3. Meilläkin on appeni mitaleita, joissa on komeita hakaristejä, vaikka hän palveli merivoimissa.

    Isäni palveli JR 12:ssa eli jänkäjääkäreissä, joiden sotatie kulki myös Kiestingin ja Poventsan kautta Ihantalaan. Samaa reittiä kulki myös JR 35:n (Maunun rykmentti) sotapolku – heidän mukanaan olenkin muutaman kerran saman reitin kulkenutkin ja kuullut paljon tarinoita, mm. silminnäkijän kuvauksen Vihman kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kuulemasi kuvaus Vihman elämäkerran mukainen ?

      Poista
  4. Oli niissä Saksan lentokoneissa hakaristi peräsimessä.
    Hakaristi on symbolina niin tahriutunut, että sitä on mahdotonta käyttää ilman mukana kulkevaa selitettä ("ei, tämä ei ole SE hakaristi vaan ihan toinen..."). Kuitenkin sekä Suomen ilmavoimien että natsien hakaristi on samaa perua, symboli oli yleinen jo ennen ensimmäistä maailmansotaa erilaisissa nationalistisissa piireissä. Ja Hermann Göring tutustui vaimoonsa sen tyypin luona joka maalasi ne hakaristit Suomeen lahjoittamiinsa lentokoneisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakaristi on ikivanha symboli, joka tahriutui vasta natsien käsissä 30-luvulta alkaen.

      Siksi on naiivia siunailla sen aiempaa käyttöä.

      Poista
    2. "Hakaristi on ikivanha symboli, joka tahriutui vasta natsien käsissä 30-luvulta alkaen."

      Tuo lainaus on tässä yhteydessä aivan virheellistä tietoa, joka perustuu joko tietämättömyyteen tai tarkoitukselliseen hämäykseen.

      1800-luvun loppuun mennessä tuosta "ikivanhasta symbolista" oli Saksan keisarikunnassa tullut nationalistisen ja antisemitistisen oikeiston tunnus. Orientalisti Emile Burnouf oli luonut pohjaa esittämällä 1800-luvulla ajatuksen erityisen "arjalaisen" herrarodun intialaisesta alkukodista ja hakarististä sen tunnuksena. Tässä ja nimenomaan tässä merkityksessä se oli tuttu myös ruotsalaiselle aatelismiehelle Eric von Rosenille, joka oli erikoistunut ulkoeurooppalaisten kansojen etnografiaan. von Rosen siis lahjoitti Suomen ilmavoimille sen ensimmäisen lentokoneen hakaristitunnuksineen. - Vaikka myöhemmillä tapahtumilla ei voikaan selittää aikaisempaa historiaa, ei ollut mikään sattuma, että juuri Eric von Rosen perusti 1930-luvulla Ruotsin toiseksi merkittävimmän natsipuolueen, Nationalsocialistiska blocketin.

      Poista
    3. "Siksi on naiivia siunailla sen aiempaa käyttöä."
      On ihan sama mikä symbolin aiempi käyttö oli, mutta nykykäyttö on mahdotonta, koska nykymaailmassa se tarkoittaa natsismia, eikä selittely auta. Ei mikään rautakauppakaan ota tunnuksekseen sirppiä ja vasaraa, vaikka se hyvä vitsi olisikin.

      Poista
    4. On syytä havaita että meidän ikivanha hakaristimme on erilainen kuin natsien symboli. Natsien hakaristi on 45 asteen kulmassa eli seisoo kärjellään ja on peilattu eri kiertosuuntaan. Jos ne laitetaa nvierekkäin ei voi erehtyä. Vanhaa hakaristiä on käytetty satoja, mahdollisesti tuhansia vuosia.

      Poista
    5. No okei, hakaristi oli ehkä joidenkin oikeistoradikaalien käsissä jo 1800-luvulla, mutta edelliset 5000 vuotta ei ollut. Eivätkä 1800-luvun nationalistit ole syyllisiä 1900-luvun natsien tekoihin.

      Sirpissä ja vasarassa ei edelleenkään ole minkäänlaista joukkomurhastigmaa, vaikka pitäisi olla. Niitä voi milloin tahansa käyttää pilailumielessä missä tahansa, eikä kukaan nosta äläkkää. Hakaristiä ei.

      Suomessakin taistolaiset ovat päässeet kuin koira veräjästä. Eivät olisi päässeet, jos olisivat olleet sen toisen ääripään kannattajia. Miten he eroavat suomalaisista natseista? Missä viipyvät totuuskomissiot? Missä viipyvät anteeksipyynnöt'?

      Nyt venäläiset Putinin johdolla näyttävät, miten kansanmurha tehdään kunnia säilyttäen, ilman että kaikki sen kannattajat leimataan ihmishirviöiksi. Silti Hitlerin saksalaisissa ja Putinin venäläisissä ei ole mitään eroa. Ei yhtään mitään.

      Summa summarum: Natsi-Saksa = Neuvostoliitto. Hitler = Stalin ja Putin. Sodan ajan saksalaiset = venäläiset sota-aikana ja nyt.



      Poista
    6. Hakaristi ei ollut missään poliittisessa käytössä Suomessa eikä muuallakaan ennenkuin 1930-luvulla natsit omaksuivat sen. Sitä ennen se oli kansatieteellinen ja muinaistieteellinen koriste.

      Tämä Hitlerin ja Stalinin erityissuhde onkin jäänyt/jätetty sanomatta 1940-luvulta lähtien. Stalinin terrori omaa kansaa kohtaan (kansanmurha) ja eurooppalaisia kohtaan koetettiin unohtaa kun voittajat olivat asialla. Fakta kuitenkin on että Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan keskenään sopimuksilla ja ryhtyivät tarmokkaasti ottamaan alueet itselleen ilman riitaa. Stalin käyttäytyi aivan samoin kuin Hitler ja oli omalle kansalleen paljon tuhoisampi. Stalin myös tuhosi naapurimaiden kansoja surutta kuten Hitler. Suomalaiset saivat tämän myös tuntea nahoissaan.

      Stalinia ja Hitleriä kuuluisi pitää aivan samanlaisina natseina ja nyt myös Putinia. Natsismihan tarkoittaa kansallismielisyyttä äärimmäisyyteen vietynä yhdistettynä sosialismiin.

      Poista
    7. "On syytä havaita..." Ei pidä paikkaansa. Valtiolipussa se oli 45 asteen kulmassa. Kiertosuunta riippui siitä kummalta puolelta lippua katsoi. Muissa alan merkeissä se oli milloin missäkin asennossa. Kaikki asiaan vihkiytymättömät jotka näkevät Suomen vanhoja ilmavoimien tunnuksia ja kunniamerkkejä jne. nimenomaan erehtyvät. Siksi se hakaristi sieltä on poistettu.

      Poista
    8. Tyyrätkää nyt vähän suutanne älkääkä v. Rosenin Eerikkiä (Nationalsocialistiska blocket) haukkuko. Hänhän oli meidän Mannen elinikäinen hyvä kaveri.

      Poista
    9. "Suomessakin taistolaiset..."
      Taistolaiset pitivät kovaa meteliä ja olivat muutenkin ärsyttäviä mutta en havainnut että olisivat murhanneet ketään. Todellista valtaa heillä ei juuri ollut. Joissain kultturilaitoksissa heitä oli työssä, mutta yleisölle piti tuottaa samat musikaalit kuin kuka tahansa olisi tehnyt.

      Poista
    10. Taistolaiset kannattivat murhaajia ja yrittivät saada samaa systeemiä Suomeenkin. Suurin osa natseistakaan ei itse murhannut ketään. Silti heillä leima pelkästä kannattamisesta ennen hirmutekojakin on ikuinen. Taistolaiset eivät osaa edes hävetä, vaan inisevät olleensa oikeassa.

      Poista
  5. Harmittaa, että jossakin muutossa on ilmeisesti kadonnut isoisäni sotilaspassi, jossa luki täsmällinen tehtävä Punakaartissa: "kuulapruiskuampuja".

    VastaaPoista
  6. Minä olen kasvualustaltani ympäristöstä, jossa prenikoilla ei ollut minkäänlaista sijaa sen enempää rinnuksissa kuin kimalluksena lasivitriineissäkään.

    Enkä ole oppinut mitaleita arvostamaan aikuisiälläkään, kummastelemaan vain niiden perään kiihkoilemista, ja hikoilemista.

    Paremmuuksien jakolinjojahan niillä kaiten vain merkkaillaan kuin rajoja "omistuksista" maastoon, tai tulokäyrien vertailua, kadehtimisia varten.

    Poika nimeltä V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, oletko sinä kasvanut aavikolla, jäätiköllä vai viidakossa, mutta haaveilen maailmasta, jossa ei olisi prenikoita eikä vitriinejä. Jokainen ihminen olisi yhtä pieni ja onneton, ja merkityksellisyyden tunnetta ei tarvitsisi hakea siitä, että on tehnyt jotakin arvokasta abstraktin asian hyväksi. Joskus järkytän tuttavapiiriäni ilmoittamalla, että minusta kenellekään ei pitäisi maksaa palkkaa työstä. Mutta arvaan, että yhteiskuntamallini ei saa laajaa kannatusta.

      Poista
    2. Sinun olisi pitänyt kasvaa Maon Kiinassa tai Pol Potin Kambodhassa tai voithan vielä muuttaa Kimin Pohjois-Koreaan, siellä ei monelle makseta työstä palkkaa.

      Sitä kutsutaan pakkotyöksi.

      Poista
    3. Siis vähän niinkuin täällä Suomessa, jossa työstä ei saada palkkaa. vaan vain 9 euron korvaus yhteiskunnalta?

      Poista