Palkinto

 

 

Jos Tieto-Finlandia jaettaisiin palkittavan kirjan laadun perusteella, Sakari Siltalan "Kirnu & Kartelli. T.M. Pitkäniemen ja Axel Solitanderin työt, taistot ja totuudet" (2022) olisi harvinaisen selvä tapaus: vuoden paras tietokirja.

 

Mitä blogisti tarkoittaa, jos mitään? Omituinen kirjan nimi ja kaksi täysin tuntematonta henkilönnimeä!

 

Sitä. ”Tietokirja” on suttuinen sana. Useimmiten se tarkoittaa toisten keräämistä tiedoista leivottua tuotosta. Juuri historiassa se kuitenkin tarkoittaa välillä itse vaivalla tutkia ja verrattua ja huolella tutkimukseksi kirjoitettua. Tässä tapauksessa teksti on lisäksi epätavallisen hyvää ja hauskaa ja sitä on kevennetty sinänsä tarpeettomilla taustoituksilla, tyyppiä ”samaan aikaan Eino Leino eli matkustajakodissa ja hänen entinen mielitiettynsä Aino Kallas ilmoitti, että parempi olisi Einon ampua itsensä kuin saattaa tuollaiseen tilaan…”

 

Metsäkartelli eli Solitander ja Valio eli Pitkäniemi vaikuttivat tämän maan kohtaloihin enemmän kuin monikaan poliitikko tai kenraali.

 

Nyykyisin puhuttaisiin lobbareista. Solitander oli suuri herra, mutta oli hänelläkin pomomiehet niskassaan, pahimpana muuan kenraali Rudolf Walden, varsinkin oikeistokapinoita 30-luvunalussa yhdessä rahoitettaessa. Pitkäniemi, hänkin tohtorismies, keksi A.I. Virtasen ja siten voin ja maidon tasalaatuisuuden, ja hänen paha henkensä oli Hannes Gebhard, osuustoiminnan ykkösmies, jolla oli taito riitautua joka toisen vastaantulijan kanssa.

 

Kartelli eli kilpailunrajoitus tarkoittaa järjestelyä, jossa jokin ala sopii esimerkiksi myyntialueista tai hinnoista, lähes poikkeuksetta kuluttajien vahingoksi. Suomen metsäteollisuuden kaksi suurta olivat Finnpap ja Finncell, ja sitten olivat sahat.

 

Ensin EFTA ja sitten muut järjestelyt, kuten EU, tekivät kartelleista kiellettyjä niin että jopa merkittävän markkina-aseman käyttäminen voi johtaa seuraamuksiin.

 

Sotien välisenä aikana kartelli oli hyväksytty tavoite, ja esimerkiksi Hitler oli olennaisesti saksalaisten pankkien ja kartellien tuote. Vaihtoehto oli Neuvostoliitto, joka myi orjatyövoimalla kaadettua ilmaista puuta tosi halvalla.

 

Solitanderin ja Pitkäniemen nyt tutkittu, dokumentteihin perustuva elämäkerta ja heidän vastakkain asettelunsa tuottaa todellisen jännityskertomuksen. Taustalla on vähän tunnettu kuva siitä, miten pankit johtivat maan politiikkaa, ensin Ryti Suomen Pankista ja sitten KOP:n Paasikivi ja sitten Koivisto.

 

Verkostoja kuvataan. Solitander oli vuosikymmeniä vapaamuurarien suurmestari niin että hänellä oli ”alaisinaan” tuomioistuinlaitoksen huippunimiä, kuten Toivo Tarjanne, ja kenraalikunnan avainhenkilöitä, kuten Talvela. Pitkäniemen osuustoiminnan kehityskaaren näkee katsomalla päivän lehdestä, kuka johtaa vähittäiskauppa ja jakelua – esimerkiksi Prisma ja ABC ovat S-ryhmää, mikä tarkoittaa osuusliikettä.

 

Kiitän Sakari Siltalan taitoa nähdessäni, mitä hän jättää kertomatta. Hän on Markku Kuisman ihmelapsia. Itse asianajotoimintaa lähellä olleena tiedän kaikenlaisia erikoisia asioita maan elinkeinoelämästä ennen ja nyt.