Kaikki oikeudet pidätetään

 

 

En tiedä, mitä otsikon lause tarkoittaa. Se viitannee tekijänoikeuteen, koska lause jäi mieleen Valituista paloista ja myöhemmin vappulehdestä, jossa sitä oli täydennetty ”myös hovioikeudet”.

 

Koska oikeustiedettä ei ole tarkoitettu älyn jättiläisille, olen harrastanut sitä. Sivutuotteena olen vapaa ”huijari-oireyhtymästä”. Se kuulemma piinaa tiedemiehiä ja taiteilijoita. Vielä lähellä huippua mielessä puikkii: entä jos nuo muut huomaavat, että todellisuudessa en osaa enkä tiedä oikeastaan mitään.

 

Kun joitakin vuosikymmeniä esittelee ja ratkaisee oikeusriitoja ja ratkaisut saavat lainvoiman ja jotkut niistä vakiintuvat ennakkotapauksiksi eli malleiksi muille, ei mieti, että onkohan tämä nyt todella näin. Tuomari on kuin putkimies: tästä poikki, tuohon jengat, kierretään kiinni ja pannaan vesi päälle.

 

Tämän blogin tarkoitus ei ole välittää tietoa.

 

Jäin miettimään tätä, kun olin tutkiskellut Murtsin verkkoon kirjoittamaa. Veijo Murtomäki, jota en ole siis tavannut pitkiin, pitkiin aikoihin, vaikka kerran puuhasimme useinkin yhdessä hänen ja Jukka Isopuron kanssa, on laatinut ja koonnut osoitteeseen muhi.uniarts.fi aivan mahtavan määrän sellaista musiikkitietoa, mitä juuri kenelläkään ei ole.

 

Murtomäen musiikin historia on täynnä vihjeitä, esimerkiksi suotta unohdetuista säveltäjistä. Itse nautin myös käännöksen käännöksistä, tyyppiä ” H-molli. Tässä sävellajissa puhuu ankarien kärsimysten tuottama katkera, synkeä valitus; raukeana ja miltei toivottomana katselee näissä soinneissa järkytetty mieli ympärilleen. Alistuvana ja luottavaisena pikaisesta avusta raskautetun anominen muuttuu yhä sisäisemmäksi ja pakottavammaksi. (Koraali “Meine Hoffnung stehet feste” ja Rollenin Thirza poikineen: “Dunkler, grauenvoller Tag” jne.).”

 

Kuvassa esiintyvät unohdetun Alkanin musiikki soi juuri nyt. Idagio tarjoaa runsaan valikoiman: pianosovitus – d-molli-pianokonsertosta. Siis ei orkesteria, pelkkä piano!

 

Samaan aikaan pohdin itse kirjallisuuden ja runouden kaanonia. Mitä vihjaisin nuorille henkilöille, joilla on tai voi olla into paneutua sellaiseen, mistä on oleva heille iloa ja hyötyä? Se on vaikea kysymys.

 

Eilinen kirjoitus oli viite ajan filosofiaan. Emme tiedä, mitä aika on. Oravat tietävät. Ne keräävät käpyjä ja piilottavat niitä ja muistavat, useimmiten, viikkojen tai kuukausien kuluttua omat piilonsa. Toisin sanoen ne toimivat menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden alueella, eikä niillä ole kelloa.

 

Kun viittasin uskaliaasti uskontoon ja Raamatun luomiskertomukseen, mielessäni oli D. Boenhoeferin hieno lause. ”Sellaista Jumalaa ei ole olemassa, joka olisi olemassa.” Einen Gott, den es gibt, gibt es nicht. Teologi siis sanoo, että jos Jumala on, olemassaolo eli myös käsityksemme omasta olemassaolostamme, on hänen luomaansa.. Eli emme voi tietää emmekä tule koskaan tietämään.

 

Muistattehan ovelan Pascalin vihjeen: ellei usko tuonpuoleiseen, ei tule koskaan näkemään olleensa oikeassa; jos uskoo, ei tule koskaan ymmärtämään olleensa väärässä.