Kierretohtori

 Kuva: (c) The Guardian

 

”Spindoctor” on niin uusi sana, että se tuli isoihin sanakirjoihin vasta 1980-luvulla. Nyt se on jokapäiväinen haukkumasana ja tarkoittaa ammattimaista vääristelijää, joka valmistelee ”tosiasiat” esitettäviksi yleisölle tai medialle.

 

Taustalla on selvästi ”kierrepallo” ja siis luultavasti baseball, biljardi, keilailu ja miksei tennis. Slangi liitti jo sotien jälkeen verbiin vilpin ja tahallisen petkuttamisen sävyjä, vaikka esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa kierre on aivan oleellinen osa lajin tekniikkaa.

 

Aivan uusi kirja on nimeltään ”Spin Dictators”, jossa pohditaan, ketkä kaikki nousivat diktaattoreiksi esittämällä kunnioitettavia demokraatteja ja vähintäänkin kansan tosien tuntojen tulkkeja. Mieleeni tulee Argentiinan Juan Peron, mutta en osaa lainkaan sanoa, missä on raja populisti-johtajiin, joita on ollut aina. Ei tarvitse puhua Vennamosta eikä Kekkosesta. Ehkä jo Perikles oli sellainen, vaikka klassikkojen kuvauksissa hän puhuu enimmäkseen totta. Rooman Cato vanhempi jäi historiaan solvaamalla karthagolaisia, osittain perusteilla, jotka ovat jääneet ainakin minulle pysyvästi epäselviksi.

 

Mutta onko Putin uusi ilmiö vai ei? onko hän oikeasti erilainen kuin Kiinan Xi Jinping? Putinista tiedämme, että hänellä on kansansa keskuudessa suuri kannatus. Emme tiedä, miten suuri ja kestävä tuo kannatus on. Li Jingpingistä on aihetta epäillä, kiinnostaako kiinalaisten kohtalo häntä lainkaan vai riittääkö oman ydinjoukon mahdollisimman suuri valta.

 

Näin suuret ja tärkeät kysymykset ylittävät kykyni, ja olen tyytyväinen kuin näin vanhana en joudu usein keskusteluun, jossa pitäisi oikeasti sanoa jotain. Tämän blogin lukijat tietävät hyvin että Trump ja hänen kierretohtorinsa kauhistuttivat. En olisi oikein uskonut, että sellainen on USA:ssa mahdollista, vaikka tiedän oikein hyvin, että esimerkiksi John F. Kennedy oli kelmi, samoin kuin Franklin Roosevelt. Valitettavasti arvelen, että menestyvän poliitikon on oltavakin… pelimies.

 

Venäläisyydestä haluaisin kuitenkin heidän kansallisena merkkipäivänään esittää Anton Tshehovin ajatuksen, koska sitä ei koskaan mainita. Venäläisen kirjallisuuden vanhoista suurista muistetaan yleensä todella kovaääniset Tolstoi ja Dostojevski.

 

Mielestäni Tshehovin tapahtumien vähyys ja henkilöiden persoonattomuus on puhdas näköharha. Hyvin voimakkaasti novelleissa ”Rotkossa” ja ”Elämäni” hän kuvaa vilpin ja vääryyden maansa suurimmaksi ongelmaksi. Yleinen oikeudettomuus, yleinen raakuus, yleinen itsekkyys ja välttämätön lahjonta ovat Tshehovin Venäjää. Niiden päällä on säätyjaon ja nousevan rahavallan yhteentörmäys, johon vielä liittyy rahakkaiden taitamattomuus rahan käsittelyssä, joka onkin se suuri ero Englantiin ja Yhdysvaltoihin verrattuna.

 

Muistamme että sosialistisen vallankumouksen tapahtuminen Venäjällä aiheutti kierretohtoreille, kuten Leninille, kohtalaisia vaikeuksia, koska ei Marxin näkemän vallankumouksen pitänyt siellä tapahtua, vaan Saksassa.

 

Korostan Tshehovia, koska hän ei ollut saarnaaja ja koska hän oli kiinnostunut ihmisistä, Dostojevskia ja Tolstoi olivat kiinnostuneita korkeintaan itse keksimistään ihmisistä, ja tietenkin itsestään. Molemmilla oli myös aika ankara Jeesus-kompleksi. He olivat vapahtajia, mitä Tshehov ei ollut.

 

Se on oma uskomukseni, että todella hyvä kirjallisuus kertoo historiasta ja siis nykyhetkestä enemmän ja paremmin kuin mikään muu.