27. maaliskuuta 2022

Kysymys vastaukseen


 

 

Kun ukrainalaiset ovat noin hyviä, miksi venäläiset eivät ole?

 

Kysyn huomauttaakseni, että ”Venäjä” ja ”venäläiset” ovat mahdollisesti sellaisia sanoja, ettei järkevä keskustelu ole oikein mahdollista niitä käyttäen.

 

Tällä hetkellä Ukrainaa määrittää yhtenä tekijänä kieli. Jos jostain (ehkä Kanadan siirtolaisista) tempaistaisiin vain ukrainaa osaava, venäläinen ei ymmärtäisi hänen puheestaan paljonkaan eikä hän venäläisen. Käytännössä Ukrainan kaupungeissa ollaan kyllä hyvin laajasti kaksikielisiä. Huono vertaus voisi olla syväsavolaisen kyky ymmärtää Nortamo-seurassa Raumalla puhuttua murretta.

 

Tämä ei ole asiayhteys hakautua vaikeaan ja värjäytyneeseen kysymykseen, mikä on kieli ja mikä murre.

 

Haen vastausta ensimmäisen rivin kysymykseen. Tilanne ole kenenkään syytä eikä ansiota. Venäjän tunnetut ongelma eivät ”johdu” mongolivallasta eivätkä Neuvostoliitosta. Ilman Putinia sotaa ei olisi tullut – näin kai on, mutta tuo ajatus sopii paremmin seuraleikkiin kuin syiden etsimiseen.

 

”Venäjästä ei tule demokratiaa”, sanoo moni asiantuntija. Tuo ajatus on todistettavasti väärä. Se kuitenkin kuulostaa uskottavalta. Koirasta ei tule kissaa. Mutta liskoista tuli lintuja kerran ja linnuista ihmisiä. 

 

Vähän täsmällisemmin: muutos tarkoittaa niin monia, osittain toisensa kumoavia valintoja ja ehtoja, joita ei tällä hetkellä ole olemassa, että tuo lause on viivojen jatkamista (lineaarista approksimaatiota). Se on oikea, jos kaikki vaikuttavat ehdot ovat näkyvissä ja ne kaikki toteutuvat. Esimerkki: olin yli 40-vuotias, eikä kukaan ennustanut eikä arvannut joka taskun kännykkää eli langatonta matkapuhelinta. Olin yli 30, kun kukaan ei arvannut, että vatsahaavan (ulcus) voi parantaa.

 

Jättäisin käyttämättä sanaa ”demokratia”, koska se ei täytä järjellisyyden alkeita. Vertaa sanaan ”kapitalismi”. Onko se oppi vai ilmiö? 

 

Väitteeni: monille ihmisille parahultainen yhteiskunta, sellainen kuin Suomi, on maantieteen, tekniikan ja historian tulos. Ihmisillä on aika pieni osuus. Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat liian isoja. Niitä ei voi järjestää eikä hallita. Kun näin on, käytännössä on turvauduttu mielikuviin eli mainontaan. 

 

Rooman valtakunta ei olisi tuhoutunut, jos joku olisi ajoissa keksinyt mopon ja perämoottorin. Maantiet olivat hyviä ja vesireitit käyttökelpoisia.

 

Ukraina kehittyi 20 vuodessa valtavasti. Ihmiset osoittavat nyt käyttäytymisellään, että näin kävi. Ennen opetettiin koulussa, että on Iso-Venäjä, Valko-Venäjä ja Vähä-Venäjä. Isovenäläisyys voi tietenkin muuttua. Kauppakorkeakoulussa opetetaan, miten maan voisi saneerata. Esim. rönsyt myyntiin, kuten koko Aasian puoleinen alue ja Kaspian meren seutu. On halvempaa ostaa kuin varastaa. Jos tahdot jalokiviä, et varmaankaan tarvitse omaa kaivosta.

 

Pankaa johtajat kiertoon. Pakollisen eläkeiän rinnalle pakollinen viiden vuoden vilttiketju. Varokaa turvallisuuspoliisin miehiä. Kekkonen oli. Firman nimi oli silloin Etsivä keskuspoliisi.

46 kommenttia:

  1. ": muutos tarkoittaa niin monia, osittain toisensa kumoavia valintoja ja ehtoja, ..." Entä jos tuon kumoavia-sanan paikalle laittaa sanan "lumoavia", niin kävisikö se tarkoitukseen yhtä hyvin?

    Monastihan lumoudutaan yhtäkkisestikin aivan toisen äärilaidan asioihin ja ihmisiin kuin itse itsestään olisi koskaan uskonut. Lumoutumisten seurauksina syntyy tai synnytetään näitä "mestareita" joita sokeina abloteeraten nostellaan valtaan johtamaan pahasti pimeydessä vaeltelevia laumoja.

    Varomisesta: Turvallisuuspoliisissa on nykyään myös naisia ja myös muun-sukupuolisia; koko sateenkaaren värit, eihän se muuten toimisi koska vaatimukset ovat ihan eri kuin Kekkosekkekkosenkekkosen aikaan jolloin homouskin oli vielä rangaistavaa tai vähintään pahemmanlaatuinen sairaus jonka voi ehjätä vaikkapa mielisairaalassa.

    VEK

    VastaaPoista
  2. Jos yhteiskunta on sellainen, että yksilö voi toteuttaa itseään ja yhteiskunnassa on lainsäädäntö, joka yksilöä suojaa, niin silloin kokonaisuus voi hyvin. Vaikka Ukrainassa on nähtävästi edelleen puutteita tuossa suhteessa, niin se on mennyt oikeaan suuntaan ja voi paremmin. Itä-naapurin lainsäädäntö palvelee valtaapitäviä ja suosii korruptiota. Siitä syystä maa ei kehity luonnonvarojensa edellyttämällä tavalla.

    VastaaPoista
  3. Historian kysymys kuuluukin: koska nykyään tiedustelu on häntä joka heiluttaa koiraa suurvalloissa, oliko samoin myös rooman valtakunnassa, ja millainen tiedustelu oli Kaarle Suurella?

    Kardinaalit ranskan ajoilta tunnemmekin.

    Idea on mielenkiintoinen. Laittettiinko Paulus asialle rikkomaan Juudean sisäinen yhtenäisyys, vai oliko sattumamiehiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus on erinomainen. Sen voisi melkein varmasti sanoa, ettei Jeesusksen ajan Roomalla ollut salaista palvelua. Prinsipaatin Rooman hallintokulttuuri oli henkilökeskeistä ja perustui siihen, että korkeat virkamiehet hoitivat virkoja suojatti-ja suosikkiverkoston tukemina. Sellaisessa systeemissä ei oikein voi olla "salaista palvelua" vaan maksimissaan korkeiden virkamiesten omia salaisia asiamiehiä. Hyvä konkreettinen esimerkki on Iso-Britannia, joka siirtyi varsinaisen tiedustelupalvelun käyttöön vasta 1900-luvun vaihteessa. Siihen saakka salainen tiedustelu koostui yksittäisten virkamiesten yksilöllisistä harrastuksista.

      Paavali Rooman agenttina on mielenkiintoinen ajatus, mutta ei vastaa hänen työnsä profiilia. Paavalihan saarnasi juutalaisille lähinnä mainosmielessä; ensin mentiin synagoogaan, saatiin siellä selkäsauna ja sitten, kun oli kiinnitetty kaupunkilaisten huomio, alettiin saarnata paikallisväestölle. Paavali ei siis hajoittanut juutalaisväestön yhtenäisyyttä oikein ollenkaan.

      Poista
    2. Bulgakovin pääteoksesta, suomeksi raflaavasti nimetystä, löytyy yksi vastaus kysymykseen millainen salainen poliisi oli roomalaisilla Juudeassa. On myös hyvä kuvaus Venäjästä, millä nimellä se sattuukin olemaan olemassa.

      Poista
    3. Pauluksen suuri innovaatiohan oli että oppia voi siirtää myös juudean ulkopuolisille henkilöille, varsinkin Rooman kotirouville. Mutta se taisi olla opportunismia.

      Poista
  4. "maan voisi saneerata"

    Kevään 1942 kalseassa kirkkaudessa (80 vuotta!) tuollainen "terveyttäminen" (<sanus), kuten grynderit ym. ennen "kehittämisen" keksimistä sanoivat, jo olikin hyvällä hollilla. Pienelle Suomellekin piti heitettämän Jukolan Juhanin sanoin huikea kimpale, kenties koko sianpotka.

    VastaaPoista
  5. Biden oli tietysti aivan oikeassa lipsahtaneessa rehellisessä kommentissaan Putinista. Kukaan moraalisesti tajuissaan oleva ei voikaan ajatella toisin. Aivan eri juttu on, oliko lipsauttaminen taktisesti viisasta.

    VastaaPoista
  6. Ulcus on mahahaava. Vatsahaava on joku sivistymättömien kehittämä epäsana, koska maha on niin ruma sanana.

    VastaaPoista
  7. Linnuista ei tullut ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Man is descended from a hairy, tailed quadruped, probably arboreal in its habits"
      Darwinilta aika hyvä heitto, näyttäisi pitävän paikkansa.

      Poista
    2. Ihminen kehittyi nisäkkäitä; dinosaurusten-lintujen kehityshaara on ihan omansa. Liitukaudella, joka siis päättyi 65 miljoonaa vuotta sitten dinosaurusten joukkotuhoon, oli jo vähän kaikkia sortteja: dinoja, "lintumaisia" dinoja, munivia esinisäkkäitä, pussieläimiä ja ihan istukallisiakin nisäkkäitä.

      Toki jos mennään tarpeeksi kauan ajassa taaksepäin, oli vain yksi solu.

      Poista
    3. Sen on siis aivan pakko olla ollut taistelijasolu.

      Poista
  8. EIU:n demokratia-indeksit karttana, tässä tuorein vuoden 2021:
    https://pbs.twimg.com/media/FLO9CrbXsAEFqyt?format=jpg&name=small
    Siitä näkyy että Pohjoismaat olisi esikuviksi kelpaavia "Full Democracies" mutta USA jo kehnossa seurasssa "Flawed Democracies". Ukraina on "Hybrid regimes" ja Venäjä punaisena "Authoritarian regimes." Oranssia ja punaista on Aasiassa, Lähi-idässä ja AFrikassa, joissa harvoin demokratia kukkii ja voi hyvin.

    VastaaPoista
  9. Ukrainalaiset ovat tehneet uskomattoman suuren palveluksen kaikille meille muille, jotka joudumme elämään saman häijyn paskan naapurina. Putinin taistelunäytökseksi kaavaileman Ukrainan valloituksen torjuminen antaa lujasti uskoa siihen, että vastarinta kannattaa. On tullut paljastetuksi, miten kehnosti suuren Venäjän suuri armeija toimii, vaikka  tappovehkeitä sillä on loputtomasti.

    Sota on tietysti kesken ja tuhotyö jatkuu, mutta se voitto, jota Putin lähti hakemaan on  häneltä jo karannut. Hävittämäänsä maata hän saattaa saada vallatuksi, mutta kansaa ei. Pieleen meni, jos hän kuvitteli, että tämän "erikoisoperaation" jälkeen seuraavassa naapurissa ei tarvitse kuin vähän ovella kolistella niin hänelle kumarretaan.

    VastaaPoista
  10. Ukraina omana itsenäisenä, hyvin toimivana valtionaan on kirkastunut ihmisten mielissä tämän sodan myötä, se "hyöty" siitä on ollut, jos kohta sielläkin on näihin saakka olut kaikenlaista vanhaa hapatusta, korruptiota, lapsitehtailua ja sellaista. Se kuitenkin ihmetyttää, että monien pakolaisten sanotaan olevan "kielitaidottomia". Eikö koululaitos siis ole ehtinyt opettaa kaikille englantia, tuota nykyajan lingua francaa? Virolaiset oppivat hyvin nopeasti lännessä tarpeellisen kielitaidon ja korruptio haihtui nuorten poliitikkojen alkaessa hoitaa tehtäviä.
    Vanhemmat ukrainalaiset ovatkin tietysti käyneet venäläisen koulun.

    Venäjän kansalle täytyy toivoa parempaa tulevaisuutta heillekin ja ennen kaikkea parempia johtajia. Niitä ei päässe syntymään ihan hetkessä, mutta onhan kansassa kapasiteettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset ja pakkoenglanti...

      Poista
    2. ..ja pakkoneglantipakkoinen roskapostittaja..

      Poista
    3. ..ja antipakkoneglantipakkoinen niuhottaja..

      Poista
    4. Kuuluisa metakommenttien synergia. Hirmu kiva ketju, hih-kika-lol.

      Ei voi välttyä tuumalta ettäkö jokin psyykeen vaikuttava ulkoinen tekijä kuten oman nimen jättäminen tekstuaalisista vuorovaikutussuhteista olisi merkittävänä tekijänä näiden pseudofiksujen pikavinoiluiden alkuun saattamisessa. Impulssikontrolliongelma, en sanoisi. Aivo/näppäilysuodattimen tuke?

      Itsekuria julkaisutoimintaan sanoi ukko kirkonkelloja.

      Viihde on aikamme huumausaine, ja netti kahdeksas kuolemansynti. Ette usko? Katsokaa netistä.

      Poista
    5. Tässä asiassa iikka (ei joka) on asiantuntija.

      Poista
    6. Eräille on aina tärkeämpää kuka sanoo kuin mitä sanotaan.

      Poista
    7. Ette tulleet lukeneeksi Eija G.n kommenttia? Tiivis ja tarkka. Kunnon lohkareista koottu, painovoiman avulla lukittuva rakenne. Liian suuri? Liian selvä?

      Perkules, täytyy toivoa - toden totta - mutta kuinka voimme vaikuttaa asioiden kulkuun?

      Martti J. Kari toki on osansa tehnyt, mainitsi että EUn rahoja saadakseen Ukrainakin KGB -henkisen palvelunsa intoutui kummasti kehittämään osaltaan ihmisoikeuksia kunnioittavammaksi.

      No, Venäjä on aivan valtava. EU ei ole. Jos aikomus on missään katsannossa vanhaa jargonia käyttääkseni rauhanomainen rinnakkainelo on meidän aloitettava aivonkäyttötyö joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin joten miksi emme jo aloittaisi?

      "Kauan kestää?"

      Poista
  11. "Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat liian isoja. Niitä ei voi järjestää eikä hallita. Kun näin on, käytännössä on turvauduttu mielikuviin eli mainontaan."

    Mikä on ennusteemme EU:lle tässä suhteessa?

    Sen lähtökohdathan ovat huomattavasti haastavammat (heterogeenisemmät) kuin Venäjän, Kiinan tai Yhdysvaltojen.

    (Nyt Ukrainan kohdalla EU on toki yllättänyt yhtenäisyydellään. Haaste kohdataan sinä vaiheessa, kun moraalinen alkuinnostus ja kuohu alkaa mennä ohi ja saksalainen porvari katsoo lompakkoonsa, ranskalainen liikemies Venäjän markkinoihin ja italialainen poliitikko gallupeihin, joiden mukaan kaasu on liian kallista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra K:n iloksi voinen ilmoittaa, etteivät eurooppalaiset ole niin nurkkakuntaisia ja vieraskammoisia kuin hän kuvittelee.

      Poista
    2. EU onkin onneksi vain kauppakomppania. Perinteet Kiinassa, Afrikassa ja Amerikassa velvoittavat. Sivistystä teille, rahat meille.

      Poista
    3. Ehdottaisin että Putinista tulisi Ukrainan Presidentti. Zelenskystä tulisi Venäjän presidentti. 10-vuotiskausi tulisi molemmille ja sitten katsotaan mitä saivat aikaan.

      Poista
    4. Miten niin EU vain kauppakomppania? Joidenkin toiveuni ehkä.

      Poista
    5. No, vähän liioittelin... ei EU vielä mikään kauppakomppania ole, mutta kovasti siihen suuntaan pyrkii. Kauppakomppanioillahan oli oma armeijakin, mutta onko EUlla? EU on paperitiikeri.

      Poista
  12. Tarkennus.

    Max Siuralan ja Ranan Rimónin innoittamana tutkin ulkus-sairautta 1970-luvulla, kun Kemppinen oli 30+, ja totesin kyseessä olevan infektioperäisen sairauden (kyse siis pohjukais-suolen haavaumasta, ei "vatasahaavasta").

    Tiedeyhteisölle Suomessa (KELA, muuan rahasto) tulos ei kelvannut ja 1980-luvun lopulla samasta havainnosta jaettiin lääketieteen nobel-palkinto amerikkalaislle tutkijalle.

    Myös perinnöllisyys (ulkus, astma, skitsofrenia ja tubi olivat selvästi vaihtoehtoja) ja tupakanpoltto olivat tuloksia, joissa aleksitymia-prinsiippi "kumottiin". (aleksitymia = (nyk) autismityypin autoimmunologinen piirre, kyvyttömyys laatia sarjakuva-kertomusta annetuista ruuduista)

    Mitä tulee Urkainaan, siellä Helsingin Sanomien mukaan (kuva ja nimi julkaisten) kerrotaan, että nais-lapsipsykologi arvioi taistelijoiden palvelukelpoisuutta ja "lähettää epävakaat takaisin siviiliin".

    Kuka on epävakaa?

    Asia on menettämässä merkitystään, koska diagnoosiperusteet ovat horjuvampia kuin "parannettavissa olevan ulcuksen" kriteerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän psykologi pysty arvioimaan milloin henkinen tila on sellainen, ettei hänestä ole taisteluolosuhteisiin. Kun on vaarallisempi itselleen ja omille joukoille kuin vastapuolelle.

      Epävakaa on siihen ihan hyvä sana, siinä kuin joku muukin. Mitä sanaa alkuperäiskielessä sitten lie käytettykään.

      Poista
    2. Eikä umpisuolikaan ole "suoli" vaan umpilisäke. Kuten metäntakana asuvat tietävät perukka so. tien piä.

      Poista
    3. Hyvä ettei meillä ollut noita psykologeja aikoinaan häärimässä. Hehän olisivat lähettäneet siviiliin ensimmäisinä rokat, viirilät, lehdot, määtät, lahtiset, hietaset, koskelat, honkajoet, lammiot jne. - ja toki aiheellisesti myös karjulat ja riitaojat.

      Keitä sinne olisi jäänyt. Rahikainen ja Suen Tassu.

      Poista
    4. Mäkilä kyläilemässä Veeruskalla?

      Olishan sekin yks' Viipurin vapauttaja saanu tervehtiä kapteenia eikä olis' tarvinnu kertoa potkukelkkapataljoonasta. Että menikin paljastamaan, kelluvin potkukelkoin moottoroidulla liitovarjolla, sitä juuri peitteisessä maastossamme tarvitaan. Pitkällinen projekti kuten on huomattu, silti saavutettavissa olisi ylivertainen liikkuvuus ja iskukyky. Psykologit eivät vissiin päästäisi ketään koittamaan, väittäisivät että testeissä ilmenneiden seikkojen vuoksi...
      Eihän siihen muuta tarvittaisi kuin että kysyttäisiin vain pidätkö aukeista paikoista, järven- ja merenlahdista - myös talvisin, moottorivimpaimista ja osaatko ohjastaa potkukelkkaa, maanpuolustuksellisiin tarkoituksiin, vai hiihdätkö mieluummin miesporukoissa joita kiroiluttaisi ja koti-ikäväkin vaivaisi, palkintona telttamajoitus ja mysteeripöperöä illan arvausleikin aiheeksi.

      Poista
    5. Anonyymi väittää jotain: Vastaus siihen: Umpisuoli (lat. caecum) on paksusuolen alkupää. Ohutsuolen liittymäkohdan alapuolella olevaa paksusuolen osaa kutsutaan umpisuoleksi.[1]

      Usein puhutaan virheellisesti umpisuolen tulehduksesta, kun tarkoitetaan sen alaosaan liittyvän umpilisäkkeen tulehdusta.

      Poista
    6. Persoonallisuushäiriöiden kriteerit ovat mielestäni niin epämääräiset, että niitä voidaan soveltaa joskus varsin mielivaltaisesti. Psykiatrien ja psykologien valta diagnoosien tekemisessä saattaa loukata potilaan oikeuksia ikävällä tavalla. Riippuu aika paljon kulloisestakin arvioijasta, miten kriteerit asetetaan - ei eksaktia tiedettä.

      Poista
    7. Repetitio studiorum est mutta nähdäkseni voisi tutkia onko psykiatria perinnöllistä.

      Poista
  13. Kielestä yleensä ja erityisesti ukrainasta puheen ollen. Tärkein maahantulijoiden ryhmä on 5-9-vuotiaat lapset. Heille on järjestettävä äidinkielensä luku- ja kirjoitustaidon opetus kyrillisillä kirjasimillaan. Heitä ei saa lyödä latinalaisilla aakkosilla päähän. Äidinkieli on kaiken perusta. – Lappilaisille evakkolapsillekin järjestettiin perusopetusta suomeksi Ruotsissa talvella 1944-45. – Yleisemminkin: etusijalla on paluumuuttovalmiudet ei ”kotouttaminen”. – JRi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot sinä. Mikäs sitä oltais, ja kenenkä asialla?

      Poista
    2. Tyhmintä, mitä on palstalla hetkeen lukenut.

      Lapset kouluun tai tarhaan ja mutsit duuniin, heti kun on kielen alkeet opittu.

      Poista
    3. Arvelen että sieltä tullaan ottamaan yhteyksiä että nyt sopisi tulla takaisin, jopa kuvapuheluna. On ikävää jos niin ei käykään. Tämä ei ole huono maa ihmisten asua.

      No, kaikki eivät ole sitä vielä ymmärtäneet että ihminen se ulkomainenkin ihminen on, oikeastaan. Luulevat voivansa omia, haalia itselleen. Pygmejä heille, jos se sopii pygmeille. Lystikkäitä ja kultturelleja, oikein hyvä sakki noin laajasti kuvaillen. Sitten saa sanoa että: "Ooh, onpa mielenkiintoinen ulkomaan elävä sulla, mistä hommasit ja mitä maksoi?"

      Poista
    4. Vaikea sanoa, että mikä on ja millä asialla, mutta kommenttinsa perusteella lie kiljulla käyvä hybridisoturi - hölmöyttään puuttinin trollinmokoman asiaa tehden.

      Nyt kun on hyvin surkean ja sotaisan tilanteen vuoksi eurooppalaisia naisia ja lapsia miljoonia evakkotiellä, niin hyvin, hyvin lämpimästi tervetuloa Suomeen.
      Tänne mahtuu ja paljon mahtuu. Lapset kuin lapset oppii kieltä helposti aakkosista riippumatta, joten riemumielin järjestäkäämme heidät asuttamisen ynnä muun välttämättömän elämisen edellystysten ja asettumisen jälkeen koulutielle. Järjestetään vaikka valmistavia luokkia, että voidaan ensin heitä "lyödä latinalaisilla aakkosilla päähän". Äideille myös. Ukrainalaiset on koulutettua, työhaluista, ahkeraa ja sivistynyttä väkeä ja jo valmiiksi kovien työihmisten maineessa, joten lämpimästi tervetuloa tänne turvaan ja sitten vähitellen vaikka ihan pysyväisesti suomalaisiksi ryhtymään ja työvoimapulaa tilkitsemään. Myös sen jälkeen, jahka miehet on ryssän ensin aisoihin laittaneet.

      Poista
    5. Äidinkielen luku- ja kirjoitustaidon oppimisen/osaamisen jälkeen opiskellaan, muun ohessa, muita kieliä tarvittaessa aakkosista lähtien. Ukrainalaismiehet taistelevat ja uhrautuvat, jopa kaatumiseensa saakka, valtionsa suvereenisuuden ja maansa jälleenrakentamisen sekä kansansa kulttuurin ynnä evakkoon joutuneiden kansalaistensa paluumuuton puolesta. Maahanmuuttopolitiikassa pitämällä paluumuuttoa silmällä jo jälleenrakennetaan Ukrainaa. – Slava Ukraini! (Valitettavasti en osaa kyrillisiä aakkosia.) – JRi.

      Poista
    6. Ukrainalaisille ulkomainen työkokemus, koulunkäynti ja opiskelu on palaamisvalmius. En käytä sanaa palauttamisvalmius. – JRi.

      Poista
    7. Ällistyttävintä aikoihin. Entä mitä pidät veriletuista? Tekisitkö vihollisen veripankista nk. selvää?

      Tässä tuumiskelin että täytyyhän jotain uuttakin saada, jotakin hyödynpuolta, eiks vaan? Kaikki tuutit hoilottavat samaa: anna fyrkkaa, Ukrainassa on hätä. Ei ole. Siellä on sota. Sinne siis tahdotaan rauha. No, aivan kaikki eivät tahdo. Eikö olisi sopivaa että ne jotka sotaa käyvät hyökkääjän ominaisuudessa tuomittaisiin maksamaan sotakorvaukset? Eikö olekin vähän välistävedon makua että nyt kerätään jos jonkin sortin kolehtia? Tuloksista kun ei ole mitään varmuutta, vielä.

      Poista
    8. Saattaalmla että eräiden työnantajien onkin vaivattava kaaliaan mutta melko vikkelästi ne kenkut kirjaimet oppii kun on moti kohillaan.

      Miten hänessä käynee, kas eihän meillä ole oikeaa, todellista työvoimapulaa? Kohtaanto-ongelmahan se on. Tietenkin on kyse tahallisesta, aikaansaadusta tilanteesta. Lisänä varmistus, passivisuusloukku. Eräänlainen ansakuoppa jossa eräät ovat olleet tyytyväiset, joskin hyväksikäytettävät jo kauan. Työmarkkinatuki on homman nimi. Osaavasti nimetty. Toimeentulotuki on viimesijainen tuki. Sen kun hommaa itelleen niin on paljon helpompaa. Ilmaisuutta piisaa, ei se työmarkkinatuki ole kovin hyvä, siinä joutuu itekki maksamaan monesta tarpeellisesta. Semmoset seittemän - kaheksan kiloeuroa kun viittii muilta lypsää keinoja kaihtamatta ja pappia tapaamatta niin sitten sitä jo jotenkuten pärjää.

      Tämä on sosialidemokratiaa mutta se on eri juttu. Sillä on eräitä ongelmia perusrakenteessa, tulopohjassa. Tasa-arvo on eräs väärinymmärryksen läpilyönti, eristystä tarvittaisiin muutaman tolpanvälin verran. Puoluepolitiikka on toinen mutta koska tähän ei mahdu Santeri Alkion Kansantalous niin jääkööt.

      Ihminen on vaikea ja hankala kappales. Itsekseeen se on omasta mielestään kyllä aika okei muttei se ole. Naapurinperkeleen vikahan se.

      Kokonaisuutena maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen mutta sen seikan hyväksyminen on ollut hiukkasen avuksi. Ei se kaikkeus mitenkään suosi tai symppaa biologista elämää, ei sen tarvitse. Se touhu on meille kuuluva. Me ei vaan osata edes sitä. Sen hyväksyminen on ollut tietenkin kenkumpaa, vaikkei olisi pitänyt olla. Vaikea ja hankala kappales sitä on.

      Jos jostain posahtaa viksumpia otuksia niin länkiparsinavetan ne meille kyllä laittelee!

      Poista