14. maaliskuuta 2022

Kunnia on katkera juoma



 

Mitkä kasvot? Venäjälle ja Putinille pitäisi pelata tilaisuus säilyttää kasvonsa siirtyessään järjellisiin vaatimuksiin ja lopettaessaan paukuttelun.

 

Vauvan sanotaan oppivan tunnistaman ihmiskasvot ja jopa ihmiset toisistaan muutaman viikon ikäisenä. Niinpä Putin kävisi nukesta.

 

Media tarjoaa hauskoja ryhmäkuvia Kremlin porukasta. En tiedä, mitä kaikkea Putinin kasvoihin on ruiskutettu, mutta hänen ilmeensä ovat tietoisesti synnytettyjä, kuten huonolla näyttelijällä. Ympärillä on sitten aina kakkosmiehiä, jotka harrastavat perinteisiä venäläisiä ilmeitä ja korostavat omasta mielestään voimaa ja jotain kuviteltua suurenmoisuutta. Se nuori nulkki on säälittävä.

 

Lavroviakin käy sääli. Kun hän latelee päivittäisiä tolkuttomuuksiaan, hänen ympärillään on sääliä herättävä murheen ilmapiiri.

 

Sain aiheen näihin ajatuksiin katsoessani pitkästä, pitkästä aikaa huolellisesti elokuvan alusta loppuun – ”Mies joka tiesi liikaa”. James Stewartilla on sama erikoisuus kuin oli Steve McQueenilla – merkillisen vaalean siniset silmät. Ja kyky näytellä silmillä ja kasvojen lihaksilla. Hän käyttää mikroilmeitä niin taitavasti, että Stanislavski huutaisi onnesta tuollaista nähdessään.

 

Meillähän oli Suomessa Tauno Palo, joka oli juuri saman asian mestari. 

 

En vieläkään tiedä, mihin filmin nimi liittyy, muta se on hyvä. Sen tiedän vanhastaan, että Hitchcockin parhaiden elokuvien yhdistävä piirre on paranoidinen psykoosi. Sen turvin tekijä voi yhdistellä mahdottomia ja mahdollisia juonenkäänteitä.

 

Teatterin ja elokuvan sääntö numero yksi on keskittyä siihen, mitä katsoja luulee kuulevansa. Se on yhdentekevää, mitä katsojalle sanotaan. Juuri tämän toinen suuri nero, Chaplin, ymmärsi täysin ja valitettavasti sitten unohti. Hänen viimeiset, epäonnistuneet elokuvansa, perustuvat liikaa puheeseen.

 

Putin ei ymmärrä oppi-isäänsä Stalinia. Politiikka ei ole faktoja, vaan tunnetta. Politiikka ei ole tekoja, vaan tunnetta.

 

”Ikuinen kunnia suuren isänmaallisen sodan sankareille”, julisti myös Stalin, joka hädissään hyväksyi ajatuksen sata kertaa kirotun ”isänmaallisuuden” uusiokäyttämisestä, kun hän itse olit ajat sitten korvannut sen kommunismin historiallisesti välttämättömällä voittokululla Venäjällä ja kaikissa maissa. Ja noista sankareista pari miljoonaa oli jokseenkin pelkästään hänen vastuullaan, mielettömän sodankäynnin tuloksena. Ajatellaan Ukrainan nälänhätää 30-luvulla ja Kiovan lihamyllyä 1941. Siellä kaatui 700 000 venäläistä.

 

Julkinen ennustukseni on, että Putin kompastuu näinä päivinä. Ydin- tai biologista iskua ei tule, koska lähimiehet estävät sen. Jos Putin itse haluaa viedä koko maailman mennessään, ympärillä on ihmisiä, joilla on tulevaisuutta ajatellen vielä yhtä ja toista lystiä mielessä.

 

Ja läntinen puolustus tule Suomeen, nimellä NATO tai USA tai jotain muuta sopivaa. Paasikivi ja vielä Niinistökin toistelevat, että maantieteelle emme mahda mitään. Entä sitten? Ei meillä ole vieressämme Venäjä, kuten väitetään, vaan venäläisiä. Ja itsemme olemme venäläisten, ellei veljiä, ainakin serkkuja. 

48 kommenttia:

  1. "Lavrovia käy sääli..." Oletko tosissasi? Kuula molempiin lorttoposkiin vain, saatana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vanha rallatus mieleen:"silmien välliin Kremlin ryssää - eihän se muuten tyssää...

      Poista
    2. Toisella on lorttoposket, toisella ilmeisestikin poski-implantit (saattaa olla leukaimplanttikin; ero nykynaaman ja vanhojen valokuvien välillä on joka tapauksessa huomattava).

      Poista
    3. Juuri näin. Kunnon teloitukset käyntiin sotarikollisille. Loppuu se epäselvä uuskieli ja äärimmäinen kieroilu.

      Poista
    4. Just joo ja mikäpä kuula kävis tohon ?
      Sas ny. Kenen valmistama ?

      Ei taida olla yhdessäkään luettelossa, ainakaan en usko ihan heti semmoseen että kuula kävis esti poskeen ja sitten oikkuilisi että käynpä kyllä uudellensa juu ja posautanpa vielä, kun nyt tuli tännepäin asiaa.

      Sierra, Hornady, ööph, ymph, lapualainen, mikä-häh!

      Hitsinvitsi ja hih-kika-lol.

      Oot sinä kyllä aika hauska, naurettava.

      Poista
    5. Toisaalta se ven. kenraali siellä Ukrainanmaalla kyllä ei jäänyt kitumaan. Että sikäli. Nice shot. Ammattimies asialla, kaiketi.

      Poista
    6. Piti nämäkin nähdä. R...t ovat tietysti tässä väärällä asialla mutta se ei ole syy ruveta heidän kaltaisikseen.

      Poista
  2. Tunnetta mukana: "Vihatkoon - kunhan pelkäävät."

    Muuten olen sitä mieltä (jo vuodesta 1991 tms) että meidän ei pidä natoon liittymän. Viime aikoina olen ollut taipuvainen lisäämään, että ilmankaan emme tosin välttämättä päriää.

    VastaaPoista
  3. Hitchcockista tuli mieleen eräs hänen 1950-luvun lyhytelokuvansa joka oli vaikuttava ja minusta yksi parhaita.

    Siinä nainen hysteerisenä ryntää miehensä luokse väittäen että eräs mies kadulla yritti raiskata hänet. Mies tulistuu kovasti ja niinpä he lähtevät autolla ajamaan pitkin katuja ja etsimään kyseistä tekijää. Miehellä on ase mukanaan, kuinkas muuten. Yhtäkkiä nainen sanoo: "Tuossa se mies on, pysäytä". Mies ryntää autosta aseensa kanssa ja ryhtyy riehumaan ja hetken kuluttua kadulla makaa mies elottomana. Mies palaa takaisin autoonsa järkyttyneenä. He lähtevät ajamaan takaisin kotiin päin. Yhtäkkiä nainen huutaa: "Tuossa se mies on, pysäytä!".

    VastaaPoista
  4. Venäjällä on valtava määrä lahjakkaita ihmisiä vähän joka alalla kuten tieteissä ja taiteissa, mutta se poliittinen järjestelmä on ollut vuosisatoja aivan kauhea.

    Mistä lie johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla poliittisesti lahjakas sekään kansa.

      Poista
    2. Se johtuu alunperin mongoli Batunista, jonka hallintomalli on edelleen voimassa.

      Poista
  5. Ukraina epäilemättä jo suostuisi Talvisodan rauhaan. Krimin ja kansantasavaltojen lopulliseen irtautumiseen sekä Ukrainan Natottomuuteen. Mutta riittäisikö se Putinille?,pelkäisikö kasvonsa menettämistä?
    Ehkä on päättänyt alistaa Ukrainan lopullisesti ,ja juuri kuultu rauhan optimismi vain harhautusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästikin Venäjä oli päättänyt ottaa kerralla koko Ukrainan, viikossa parissa, mutta ei onnistunut.

      Jos Venäjä nyt tyytyy Donbasiin, Krimiin ja maayhteyteen sinne (minkä siis ennustin tavoitteeksi jo ennen sotaa), sitä pidetään Ukrainan voittona.

      En kuitenkaan usko, että tämä oli suunniteltukin näin, vaan Ukraina oli vain sotilaallisesti kyvykkäämpi kuin Venäjä uskoi.

      Mutta toinen ennustukseni pätee osittain yhä: jos Venäjä nyt todella tyytyy yllämainittuun, he itse ja tietyt tahot ylistävät Putinia maailmanrauhan pelastajana. Mutta valtaosaan ihmisistä se ei enää uppoa. Vahanaamion takaa on jo paljastunut diktatuurin tylyt kasvot.

      Mutta tyytyykö Venäjä? Riippuu siitä, onko sen pakko tyytyä.

      PS. Lavrovia on turha sääliä. Hän on myynyt sielunsa pirulle.

      Poista
    2. Jos Ukraina joutuu suostumaan kamaliin rauhanehtoihin, länsimaille jää vaikea pulma, miten suhtautua Venäjään.

      Alueluovutusten tunnustaminen loisi vaarallisen esimerkin. Varmasti tulisi taloudellisia paineita lieventää rajoituksia. Mutta Putinin hallinnon legitimoiminen siirtäisi ongelmaa. Toisaalta vaakakupissa on ukrainalaisten kärsimys.

      Poista
    3. Anonyymille sanoisin, että länsimaiden suhtautuminen Venäjään on jo ratkaistu muutamaksi vuosikymmeneksi eteenpäin, jos siellä ei tapahdu todella radikaalia korjausliikettä hyvin pian, mikä vain näyttää valitettavan epätodennäköiseltä.

      Poista
    4. Tapsa, arvelen että Venäjä oli lastannut suuren sotavoiman rajojen taakse pelkästään pelottelutarkoituksessa kuvitellen että ilman taistelua Ukraina antautuu kun näkee satoja panssarivaunuja ja lähes 200 000 sotilasta. Olisi tullut sota tosi halvaksi sillä kertaa.

      Ukrainalaiset olivat kuitenkin karaistuneita ja pahasti sisuuntuneita edellisestä sodasta ja alueiden ryöstöistä. Lisäksi, osoittautui että Venäjällä ei ollutkaan päteviä joukkoja matkassa, aseet olivat osaksi vanhaa romua ja sotaväki oli alokkaita ja heikosti koulutettuja suurelta osin. Kaiken huippuna se että koko sotaretkeltä puuttuivat toteutussuunnitelmat ja joutuivat improvisoimaan joka ei ole onnistunut. Nyt Venäjä maksaa hintaa tästä ja päivä päivältä se muistuttaa yhä enemmän Hitlerin hyökkäystä Moskovaan.

      Ukraina on tuhonnut valtavan määrän panssareita ja lentokoneita ym. Venäjältä alkavat aseet loppua ja miehistö on kärsinyt valtavia menetyksiä ja on heikon huollon takia aivan nääntynyt ja peloissaan. Venäjä ei kestä tätä enää montaa viikkoa ilman totaalista romahdusta ja siksi se pyytää apua jopa Kiinasta ja Syyriasta. Venäjän asevoimat on häpäisty Putinin mielettömyyden takia. Siitä ei hyvä seuraa.

      Poista
  6. Jokio Mishima teki seppukun viikko sen jälkeen kun täytin 19 v. Hän oli oman aikansa Putin, samurai joka poti pesemätöntä jälkijäristystä kunniakkaan keisarikunnan tappion johdosta, häpeästä ja alennuksesta, johon hävitty II MS sen vei. VVP:lle toinen maailmansota on ikivanhan Rus-mahdon korkein kukkula, ja siksi siihen ripustaudutaan. Kolmas (kylmä) maailmansota toi tappion, joka kirveltää, eikä frustaraation ja häpeän määrällä ole rajaa. Siksi taistelun jatkaminen ja kompensaation hankkiminen on pakollista, tuska ei hellitä, ennen kuin tilit on tasattu, ehdoton peli. Tappio tässä taistelussa kertauttaa häpeän, siksi mitkään riskit ja epätoivo eivät estä viemästä asiaa loppuun. Jos loppu on lohduton, koko maalma saa maksaa siitä. Mishiman kohdalla tosin maksu rajoittui kaksoisitsemurhaan, mutta Venäjä on isompi ja Putin tsaari, joten hinnankin on oltava - isompi, isoin kaikista?

    VastaaPoista
  7. >…Kuula molempiin lorttoposkiin vain, saatana!...

    No nyt on Kemppisen kehässä reteä meininki. Otetaan rennosti ja annetaan palaa!

    Noista mainituista kansantasavalloista sanon sen verran, että perkele, otetaan malliksi. Niissähän äidinkielenään venäjää puhuu toinen puoli, aika tarkkaan. Ja perkele, pitäisi sitten asioida virallisesti ukrainaa polottaen, ihan lain painostamana.

    Perkele, meitillä haastaa ruottia vain viisi prosenttia, ja eikös sillä laumalla vain olekin oikeus asioida tuolla mongerruksella. Tolkuttomuutta, saatana, juoskoon Pohjanlahteen, perkele.

    Menikös tyyli nyt oikein, Kemppinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Menikös tyyli nyt oikein, Kemppinen?"

      Sitähän minäkin, saatana! Elon affektit korkeena käyvät (perkele).

      Poista
  8. https://areena.yle.fi/audio/1-61325520

    (näin Suomi vietiin tänään NATOon klo 13:27)

    *

    Kaksi merkittävää miestä, toinen ersäläinen, toinen tverin inkeriläinen, molemmat horoskooppimerkiltään vaakoja, on tässä paljon päällä.

    Toisille tämä on vitsi-vitsi, toisille jumalan totta.

    Toinen on yhden, toinen 2202 päivää minua nuorempi.

    Meillä lääkäreillä ei ole lupa arvioida kenenkään tauteja. Sitä oikeutta kammitsoi kollegiossa käytössä oleva goldwater-rule.

    Politiikassa taas vallitsee chatman house rule.
    Saa salaisia asioita kertoa, mutta ei sitä, ketä siteeraa eli kuka vuotaa.

    Tverin inkeriläinen ja ersäläinen, molemmat siis suomalais-ugrilaisia, omaavat kanssani aika runsaasti samoja geenejä, epigeenejä ja biomin autoimmuunijärjestelmää sääteleviä tsiljoonia öttiäisiä: mikrobisto. Kaksituhatta grammaa.

    Näillä mennään ja vain tuo horoskooppiasia ei ole EBM.
    Muu on EBM.

    Katselin ersäläisen kuvaa ja näytin perheelle: "Tuo olet sinä, faija".

    Niinpä, vain Matti Äyräpää on vielä enemmän näköinen. Ainakin jos uskomme Gallen-Kallelan hänestä maalaamaa muotokuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Tosin tarkoittanet Tverin inkerikkoa eli inkeroista - inkeriläiset kun ovat suomalaisia siinä kuin savolaisetkin.

      Olen lukenut, että Putinia pidetään vepsäläisjuurisena - ersäläisethän puolestaan ovat ns. mordvalaisia, eli meidän, virolaisten ja unkarilaisten jälkeen suurin sukukansamme.

      Keitä siis tarkoitat, kysyn ihan uteliaisuudesta.

      Poista
  9. Putinin naamanilmeitä on tutkittu tarkkaan viime viikkoina ja kuukausina. On yritetty nähdä naamasta miksi toiminta on saatanasta. Itse mietin, että mahtaako hänen "Tonnin seteli" -ilmeensä olla synnynnäinen vai olisiko se kopioitu Kummeli-sketsistä ja tuunattu sitten lähelle absoluuttista nollapistettä? Ilme ei näytä värähtelevän enää ollenkaan. Ei minkäänlaisesta pahuuden teosta.

    Virkakautensa ajan rikollisesta toiminnastaan huolimatta ja sen avulla  Putin on onnistunut hankkimaan  itselleen laajan kansansuosion Venäjällä. Kaikki aikaisempi on kuitenkin pientä ja voi sanoa tavanomaista kun on puhe Venäjästä. 

    Helmikuun 24 päivänä Putin liittyi historiallisestikin katsoen ihmiskunnan suurten pahojen joukkoon.
    Hyökkäysrikos ensi alkuun ja sitä seuraten kaikkia muita saatanallisia tekoja (teettämisiä, teetätyttämisiä,...), joiden käsitteleminen kuuluu Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) toimivaltaan. Nyt nähdyn lisäksi hän on myös ehtinyt hiplata kaikkia mahdollisia maailmanlopun vehkeitä. Mitä meillä onkaan vielä edessä, jos Putin saa tonttuilevan koneistonsa täyteen iskuun? Tähän mennessä hän on joka tapauksessa onnistunut tekemään Venäjästä maailman suurimman paskan.

    George W. Bush järkeili aikoinaan "I think war is a dangerous place". Putin sotineen saattaa joka iikan Euroopassa vaaraan. Ukrainalaiset ovat sodan silmässä, me muut toistaiseksi vielä vähän loitommalla, mutta vaikutukset tuntuvat jo.

    Miksi näin tapahtuu? Sitä miettivät kaikki. En muuta keksi kuin, että joku kumppanuussopimus sillä täytyy Saatanan kanssa olla. Kirkon siunaus  on ollut jo ennestään. Aika epeli.

    VastaaPoista
  10. Kyllä KGB:n kouluttajat siinä ovat onnistuneet ettei tuo - hieman botoxilla kovetetun kumiankan näköinen ukko - juurikaan tunteitaan puhuessaan näytä. Eikä hymyillessäänkään kun ei hymyile. Puhun siis Putinista. Huono näyttelijä hän on, se on totta, Buster Keatonille häviää tennistermein 6 - 0.

    VastaaPoista
  11. Mies joka tiesi liikaa kuuli siis elokuvan alussa suunnitellusta salamurhasta kuolevalta yhteyshenkilöltä. Sittemmin hän sai puhelun anonyymilta, joka ilmoitti että jos hän siitä kertoo, hänen poikansa on vaarassa. Eli mies tiesi liikaa...

    VastaaPoista
  12. Hienoa että joku muukin näkee Chaplinin lopputuotannon huonouden. Hänen neroutensa kantoi Diktaattorin loppusaarnaan asti. Ymmärrän toki sen historiallisen tilanteen, jossa oltiin, mutta sarkastinen komedia olisi puhunut puolestaan.

    VastaaPoista
  13. Hitchcockin elokuvaa katsellessa tuli ajatelleeksi, että olisipa vieläkin tuollaisia näyttelijöitä kuin tämä James Stewart. Hyvin kului parituntinen, varsinkin kun en tätä filmiä ollut ennen nähnytkään, mutta "Qué será, será" jäi korvaan soimaan liian itsepintaisesti.

    Tänään katsoin vielä Areenasta "The Imitation Game´in", joka toi vähän nykyhetken tunnelmiin, ja hyvin meni sekin, vaikka oli tuttu. Oli niin hyvät näyttelijät.

    VastaaPoista
  14. Wahen Sepolla oli suomenajokoira nimeltään Ansa Ikonen. Narttu. Kiva kaveri. Ei olisi tullut saada päästä karkuun, no - pääsi. Kirottiinkin, siinä. Vaan sepä saapuikin! Ei ollut konstia, vaan ettei ollut kettuja. Oli ketuille opetettu.

    Järkiään ihme ettei ollut juuri silloin, eipä olisi ollut ampujaakaan. Että sikäli.

    Kenraaliluokan koira. Nolo nimi, silti. En minä sillä etteikö saisi olla niinkuin oli, sillä vaan että mitkäköhän mahtanevat olla todennäköisyydet sille että mun käy uudestansa tuommoista. En usko että käy.

    Usko on jännä, voimavarana kätevä.

    Naamastahan näkee, usein - kun lakkaa saamasta. Että totta tämä on, tämä kuminaamojen näytelmä, joka on.

    VastaaPoista
  15. Jimmy Stewart kummitteli USAF:ille B-36n komean puffipätkän, kiva. Värintoisto ja terävyys omaa luokkaansa. Kannatan katsottavaksi, vaikka en mokomista rakkineista piittaakaan, vaan kun sitä on elokuvahöhlä niin minkäpä voit. Tiivistempoinen ja topakka pätkä, tietenkään alunperin ei ole ollut keinoa näyttää komeutta kuin kertaalleen, että kylläpä on nyt paremmin, kun voi puikkia pitkin ja poikin ja pätkiä tahtomallaan tavalla. Kahelkaapa. Youtubehan se.

    VastaaPoista
  16. Kemppinen: >…Julkinen ennustukseni on, että Putin kompastuu näinä päivinä…

    Tuupataan tähän kilpaileva ennustus. Venäjä toimii tasan niin kuin kertoi jo alussa. Varmistaa sen, että Nato ei tule maan rajoille ohjuksineen uhkaamaan Venäjää. Siis samaan malliin kuin Yhdysvallat Kuuban kriisissä. Lisäksi tuhoaa valtaosan Ukrainan sotakalusteista samassa tarkoituksessa.

    Kun työ on tehty, Venäjä poistuu.

    Mitä sai Ukraina? Legendan, samanlaisen kuin Suomen talvisota. Kansa taisteli ja voitti itseään vahvemman eikä maata valloitettu. Legendan mukaan tämä oli tarkoituksena ynnä lapsoset olisi viety Siperian tundralle.

    Legenda ei synny ilman oman maan miesten tapattamista, uhraamista. Kirottu olkoon se, joka sanoo, että sota oli turha, ja samaan lopputulokseen olisi päästy suostumalla vaatimuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Ukraina olisi antautunut, se oli muserrettu täysin Putinin tahtoon. Tappolistat kourassa sotilaat olisivat edenneet kaupunki kaupungilta, talo talolta ja panneet toimeen Putinin määräykset joita ei tarvinne arvailla. Ukrainan vapaus olisi ollut mennyttä pitkäksi ajaksi ja ihmisiä olisi surmattu melkoinen määrä.

      Pitäisi jo jokaisen tajuta mikä mies Putin on. Ei häntä kiinnosta NATOn ohjukset koska ei niitähän voi käyttää. Miksi NATO käyttäisi ydinohjuksia? Se olisi maailmanloppu Venäjälle ja koko Euroopalle ja lopullekin maailmasta. Putinia kiinnostaa ainoastaan oman vallan lisääminen naapurikansojen yli, kuten Stalinia.

      Ei hän sillä mitään hyödyllistä aikaan saa, kuten on nähty. Venäjä voisi olla tieteen, taiteen ja tekniikan edelläkävijä kaikessa mutta siellä eletään aivan toisessa todellisuudessa. Venäjä on halveksittava sortovalta.

      Poista
  17. >… Jos Ukraina olisi antautunut, se oli muserrettu täysin Putinin tahtoon…

    Lähetäpä mulle viikon oikea lottorivi, kun noin varmasti tiedät totuuden. Sen jälkeen voisit laittaa etukäteen tähän blogiin oman ennustuksesi Ukrainan ja Venäjän suhteen, Kemppisen ja minun lisäkseni. Katsotaan sitten vähän myöhemmin, kenen ruksit osuivat parhaisiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi minulle syntyy vaikutelma että koetat estää mielipiteen vaihtoa ja keskustelua? Olen mielipiteeni harkinnut saamieni faktojen perusteella eikä minun tarvitse liittää mukaan lähdeviitteitä aiempiin tapauksiin vaikka voisin sen tehdäkin, mutta en tee.

      Poista
    2. Stenlundi, ei sinussa keskustelijana muuta moitittavaa ole kuin, että yrität liian kovasti olla oikeassa mielipiteissäsi (jälkiviisastelua paljon ja joutavia ennusteluja) ja se jos mikä ärsyttää monia eikä dialogi siksi tahdo onnistua.

      Sitäpaitsi kaikki, jotka Ukraina/Venäjä tapaukseen nyt osallistuu argumnteillaan ovat kaikki myöhässä totalitarismin synnyn estämisessä Venäjällä. Olisitte lukeneet arendtinne ja yrittäneet ajoissa nousta barrikadeille vastustamaan Putinin totalitarismin tähteä. Merkit olivat olemassa jo 30 vuotta sitten.

      Kysynpä Henrikiltä tässä samalla, että mitenkä aiot konkreettisesti osallistua ukrainalaisten auttamiseen vaikka eivät kauhultaan ehkä jaksaisikaan kiitellä vai "pärjätköön omillaan"-moodiko on pysyvä mielipiteesi auttamisissa? (Viittaan äskettäin käytyyn sananvaihtoon autettavien kiittämättömyydestä)

      En ole se anonyymi jolle edellisen kommenttisi kirjit.

      Ingognito

      Poista
    3. Stenlund on harvinaisen asiallinen keskustelija ja sellaisia täällä saisi olla enemmänkin. Jälkiviisasteluakaan en ole juuri huomannut.

      Suomessa saa ihan vapaasti puolustaa Putininkin toimia, jos vain kehtaa. Muutama tosiuskovainen näköjään kehtaa.

      Se minua kiinnostaisi tietää, miten he selittävät itselleen sen, että Putinin klikki ilmiselvästi valehtelee kansalleen? Mehän näemme mitä tapahtuu ja millaista soopaa syötetään venäläisille. Venäläiset taas tietävät vain sen, mitä Putin antaa kertoa.

      Kyse ei siis ole Putinin sodanpäämääristä - niitähän emme ihan varmaksi tiedä - vaan hänen julkeasta valehtelustaan omalle kansalleen.

      PS. Tämä kommentti on lottoanolle, ei i-o anolle (kun vierasperäisiä sivistyssanoja käyttää, niin voisihan ne kirjoittaa oikeinkin).

      Poista
  18. Olen useammalta taholta kuullut "vertauksen".

    Jos arktisessa, suomalaisen naiskirjailijan kuvaamassa avioliitossa on "klassinen asetelma" (pettäjä, petetty, vieras mies/nainen), anoppi ja vahva traditio, joudutaan lähenevän Minnan Canth-päivän kunniaksi tuttuun tilanteeseen.

    Minna Canth itse ilmaisi asian sukupuolikylläisesti, mutta ihan pienellä vaihdolla itse kukin pääsee ymmärtämään, miksi suomalaisessa yhteiskunnassa 1950-luvun alussa tehtiin aika lailla tappotöitä.

    Suomalaisessa yhteiskunnassa pettäjän kohtalo on liki yhtä armoton kuin petetyn, mutta "kolmas korjaa potin".

    Canth-sitaatti:

    "Eläkööt, kaikki intelligentit miehet!
    Tyhmät saavat kernaasti kuolla".

    Minna Canthin päitä 19.3. 2022

    Minun ei tarvinne tarkentaa roolijakoa myöskään asiaa Hella Wuolijoten tontille transponoitaessa.

    Muistutan myös, että niin 170-senttinen Vladi kuin kookkaampi Kiril ovat lähtöjään suomalaisugrilaisia lokakuun lapsia ja ulkonäöltään Matriarkasta (J Tervo) tai Canth-Wuolijoki-maailmasta aika vähän poikkeavia.

    "Tapani tulette tuntemaan"

    VastaaPoista
  19. "Sääliä herättävä murheen ilmapiiri" on minusta Antti Kurosen ympärillä, kun hän selostaa tilannetta eri konfliktialueilla. Al-Holin leirin aikaan aloin kiinnittää huomiota hänen murheelliseen ilmeeseensä ja ääneensä. Odotan aina, että kohta alkaa vieriä kyynel silmäkulmasta, mutta tietysti hän on asiallinen työssään. Surullisen hahmon ritari, ajattelen kuitenkin, kun ne asiat ovat niin surullisia ja hän niin hyvin välittää sitä tunnelmaa, nyt viimeksi Ukrainan sodasta paikan päältä.

    Lavrovin ilme on kuin murheellisen näköisen vanhan koiran, sellaisen jolla on riippuvat posket. Ei hän huvikseen näytä puhuvan mutta poiskaan ei pääse, vaikka on jo pari kertaa yrittänyt. Hän saattaa ymmärtää, mitä ovat tekemässä. Monet nuoret sieltä lähtevät niin kauan kuin pääsevät. Surullista sekin.

    VastaaPoista
  20. Ja joku Putin-mielinen täällä vielä muutama postaus sitten paheksui kommentin kielenkäyttöä, kun täällä joku kutsui Faselia Putin-p:n nuolijaksi. Mitä Fasel tietystikin on, jos kuka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >… Ja joku Putin-mielinen täällä vielä muutama postaus sitten paheksui kommentin kielenkäyttöä…

      Eihän sitä paheksuttu, sääliteltiin vain. Kun ei ne kommentoijat edes osaa sättiä. Kun nuo riipustajat ovat kuin sellaisia pieniä lökähousupoikia, jotka nenä räkää tippuen ja jalkaa polkien uhoavat isommilleen, ja sitten äiti tulee ja pelastaa ne ja vie korvasta raahaten sisään kaurapuurolle.

      Poista
    2. Yhä vaan on jollakulla kollaboraattorilla kumma motiivi ylistää Faselia. Ei niissä kommenteissa mitään säälittävää ollut.

      Poista
    3. Kunhan Vlada-setä ehtii tänne nurkkia fasisteista ja natseista puhdistamaan, niin saastaisten räkänokkien turvat tukitaan ja petturit sylkäistään kuin kärpäset suusta. Mites sitten rääväsuu pannaan ja samalla pannaan äitiäs partisaanivalssin tahdissa!

      Poista
    4. Miten muka yksikään suomalainen voi olla Putin-petturi? Eihän hänellä ole oikeutta edellyttää meiltä yhtään mitään.

      Poista
    5. Nonni, Fasel sai töitä KHL:stä.

      Poista
  21. Hakipa Suomi Nato-jäsenyyttä tahi ei, Ottawan jalkaväkimiina-luopumissopimuksesta irtisanoutuminen (is-aika 6 kk) nyt heti olisi paikallaan. Suomella on Euroopan maista ylivoimaisesti pisin maaraja sellaisen miinavaltion kanssa, jolla ei ole aikomustakaan liittyä Ottawan sopimukseen. Irtisanoutuminen olisi väkevä signaali Suomen maanpuolustustahdosta miinavaltion suuntaan. Irtisanominen myös panisi harkitsemaan miinavaltion muita eurooppalaisia rajanaapureita Ottawan sopimuksesta irtisanoutumista. Vielä jalkaväkimiinahankinta lujittaisi Suomen omaehtoisuutta Nato-kumppaniasemassaan ja mahdollisissa Nato-jäsenyysneuvotteluissa ja Nato-täysjäsenyydessäkin. – Puolustusvoimain komentajan tuleekin viran puolesta uskotella, että tuhotut jalkaväkimiinat on ”korvattu”. Ei korvaustarvikkeet silti hukkaan ole menneet: ne ovat hyvä lisä jalkaväkimiinojen rinnalla. – USA myisi osana presidentti Niinistön tarkoittamaa USA-Suomi-yhteistyöprosessia edullisesti jo muutenkin halvat miinat. – JRi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Vanhana pioneerina haluaisin todellakin tietää, millä Suomi muka korvaa miinakauhun?

      Miinakauhusta on lyhyt loikka pakokauhuun.

      Poista
  22. Mitä nopeammin Putinin kasvot menetyt tai ei, häviävät kaikista mahdollisista välineistä, sen parempi.

    VastaaPoista
  23. James Stewart on kyllä hyvä näyttelijä. Näyttelee niin pienillä eleillä. Katsojana sitä seuraa suurella tarkkaavaisuudela. Tom Hanksissa on jotain samaa. Tavallisen oloisia miehiä, joihin miehenä helppo samaistua.

    VastaaPoista