Ihmisvelka

 

 

Ihmisen auttamista pitää tosiaan varoa eräissä tilanteissa. Martti Siirala -vainaja ja pari hänen kollegaansa opettivat minulle kauan sitten, että kun käsillä on vakavalta tuntuvat mielen häiriö, ei pidä yrittää auttaa. Neuvo oli kohdistettu minulle, ja perustelu esitettiin myös. Kun ei kuitenkaan osaa. Auttaminen on vaikeaa. Jos toinen ihminen kärsii esimerkiksi kliinisestä depressiosta, auttajana toimivalla henkilöllä on tyypillisesti noin kymmenen vuoden kokemus lääketieteen ja psykologia perusopintojen jälkeen.

 

Olen yrittänyt uskoa tuon. Tätä nykyä esimerkiksi ihmisen omituisen käyttäytymisen takaa löytyy jatkuvasti lisää elimellisiä syitä. Koetan muistaa erään henkilön, joka kaatui polkupyörällä ja hieman kolautti päätään. Pian hän alkoi toimia oudosti ja rupesi ennen pitkää ryyppäämäänkin, mikä oli hänelle uutta. Sain kuulla hänen kuoltuaan varsin nuorena, että vähäpätöisenä pidetty isku pääkalloon olikin aiheuttanut myös aivoverenvuodon, ja lisäksi hänellä oli todettu niin sanottu hyvänlaatuinen aivokasvain. Tämä oli siis ruumiinavauksessa saatua tietoa.

 

Joku huomautti, että ansaitsematon rakkaus on sietämättömimpiä asioita. Huomautus on erikoinen. Ensimmäiseksi tulee mieleen melodraama. Mies kiusaa vaimoaan kaikin tavoin, ja tämä vastaa kiintymyksellä ja hyvyydellä. Olisiko tuo aforismi niin rankka yleistys?

 

Tiedän kyllä kaverin, jolla oma äiti sanoi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, että tämä oli nyt viimeinen kerta. Enää hän ei tule luuttuamaan, ei pesemään pyykkejä eikä laittamaan ruokaa. Kun seuraavan kerran juot itsesi tuohon kuntoon, saa tulla vaikka ruumisauto. Minä en tule. Ja poika raitistui siitä paikasta ja on edelleen yhteiskunnan hyödyllinen kansalainen ja mukavakin, vaikka vähän hiljainen. Tuo äiti on kuollut kauan sitten. Mutta tämä taitaa olla taas päihdetyön alkeita. Myötätunto ja kärsivällisyys voivat pitää onettomuutta yllä.

 

Otsikko tarkoitta toistelemaani iskulausetta, että vastustan ihmisoikeuksia. En ole viitsinyt sitä näin blogissa täsmentää, mutta mielestäni tuo ”oikeus” on kovin keinotekoinen lisäys ja selvästi aikoinaan keksitty sotatilanteen paineessa. Suomessa termi on juurtunut hitaasti.

 

Historiallisestikaan järjestelmät eivät ala oikeuksista. Alku on velvollisuus eli velvoittautuminen. Vaihtokauppa toimii niin. Joukkio tuo rannalle koreita näkinkenkiä ja yöllä toinen joukko käy vaihtamassa ne oivallisiin kivikirveisiin. Näin voi jatkua.

 

Roomalaisten isänvalta eli patriarkaatti ei tarkoittanut miesten valtaa. Naimisissa oleva nainen saattoi viis veisata aviomiehen rahallisille ajatuksille, koska hän oli avioliitosta huolimatta sidottu oman isänsä valtaan. Samoin olivat nuoret miehet.

 

Roomassa ja Kiinassa isän valta on yhteisön rakenteen keskus. Nykyisessä maailmassamme aviollinen liitto ja yhteiset lapset on usein se ydin. Fukuyama, joka on kyllä erikoistunut erikoisiin mielipiteisiin, piti näin syntyvää luottamusta perustana ja kysyi, kumpaa kuuntelet, puolisoasi vai isääsi, jos he ovat eri mieltä.

 

Kysymys on vajaa. Moni pelkää yli kaiken lapsiaan ja näiden ehkä vain kuviteltua närkästymistä. Ja riidankylväjä on todellinen ihmistyyppi, aivan kuten Asterixissa kerrotaan. (Zizanie eli luste eli suunnilleen hukkakaura näyttäisi periytyvän sanana sumerista asti.)