21. helmikuuta 2022

Ihmisvelka


 

 

Ihmisen auttamista pitää tosiaan varoa eräissä tilanteissa. Martti Siirala -vainaja ja pari hänen kollegaansa opettivat minulle kauan sitten, että kun käsillä on vakavalta tuntuvat mielen häiriö, ei pidä yrittää auttaa. Neuvo oli kohdistettu minulle, ja perustelu esitettiin myös. Kun ei kuitenkaan osaa. Auttaminen on vaikeaa. Jos toinen ihminen kärsii esimerkiksi kliinisestä depressiosta, auttajana toimivalla henkilöllä on tyypillisesti noin kymmenen vuoden kokemus lääketieteen ja psykologia perusopintojen jälkeen.

 

Olen yrittänyt uskoa tuon. Tätä nykyä esimerkiksi ihmisen omituisen käyttäytymisen takaa löytyy jatkuvasti lisää elimellisiä syitä. Koetan muistaa erään henkilön, joka kaatui polkupyörällä ja hieman kolautti päätään. Pian hän alkoi toimia oudosti ja rupesi ennen pitkää ryyppäämäänkin, mikä oli hänelle uutta. Sain kuulla hänen kuoltuaan varsin nuorena, että vähäpätöisenä pidetty isku pääkalloon olikin aiheuttanut myös aivoverenvuodon, ja lisäksi hänellä oli todettu niin sanottu hyvänlaatuinen aivokasvain. Tämä oli siis ruumiinavauksessa saatua tietoa.

 

Joku huomautti, että ansaitsematon rakkaus on sietämättömimpiä asioita. Huomautus on erikoinen. Ensimmäiseksi tulee mieleen melodraama. Mies kiusaa vaimoaan kaikin tavoin, ja tämä vastaa kiintymyksellä ja hyvyydellä. Olisiko tuo aforismi niin rankka yleistys?

 

Tiedän kyllä kaverin, jolla oma äiti sanoi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, että tämä oli nyt viimeinen kerta. Enää hän ei tule luuttuamaan, ei pesemään pyykkejä eikä laittamaan ruokaa. Kun seuraavan kerran juot itsesi tuohon kuntoon, saa tulla vaikka ruumisauto. Minä en tule. Ja poika raitistui siitä paikasta ja on edelleen yhteiskunnan hyödyllinen kansalainen ja mukavakin, vaikka vähän hiljainen. Tuo äiti on kuollut kauan sitten. Mutta tämä taitaa olla taas päihdetyön alkeita. Myötätunto ja kärsivällisyys voivat pitää onettomuutta yllä.

 

Otsikko tarkoitta toistelemaani iskulausetta, että vastustan ihmisoikeuksia. En ole viitsinyt sitä näin blogissa täsmentää, mutta mielestäni tuo ”oikeus” on kovin keinotekoinen lisäys ja selvästi aikoinaan keksitty sotatilanteen paineessa. Suomessa termi on juurtunut hitaasti.

 

Historiallisestikaan järjestelmät eivät ala oikeuksista. Alku on velvollisuus eli velvoittautuminen. Vaihtokauppa toimii niin. Joukkio tuo rannalle koreita näkinkenkiä ja yöllä toinen joukko käy vaihtamassa ne oivallisiin kivikirveisiin. Näin voi jatkua.

 

Roomalaisten isänvalta eli patriarkaatti ei tarkoittanut miesten valtaa. Naimisissa oleva nainen saattoi viis veisata aviomiehen rahallisille ajatuksille, koska hän oli avioliitosta huolimatta sidottu oman isänsä valtaan. Samoin olivat nuoret miehet.

 

Roomassa ja Kiinassa isän valta on yhteisön rakenteen keskus. Nykyisessä maailmassamme aviollinen liitto ja yhteiset lapset on usein se ydin. Fukuyama, joka on kyllä erikoistunut erikoisiin mielipiteisiin, piti näin syntyvää luottamusta perustana ja kysyi, kumpaa kuuntelet, puolisoasi vai isääsi, jos he ovat eri mieltä.

 

Kysymys on vajaa. Moni pelkää yli kaiken lapsiaan ja näiden ehkä vain kuviteltua närkästymistä. Ja riidankylväjä on todellinen ihmistyyppi, aivan kuten Asterixissa kerrotaan. (Zizanie eli luste eli suunnilleen hukkakaura näyttäisi periytyvän sanana sumerista asti.)

27 kommenttia:

  1. Tiedän tapauksen jossa sukulaiset yrittivät auttaa psykooseista kärsivää henkilöä ja toimittaa häntä ammattiapuun, mutta aikaiseksi saatiin vain lääkemääräys. Tuli ruumiita.

    Tapauksessa olisi jonkinlainen pakkohoito ollut hyvä asia, mutta eihän sellaista itsenäiselle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakavalla asialla ei sais' leikkiä mutta kun kerran täällä ei juuri muuta tehdä kuin soditaan ja kuollaan valittamisen jatkeeksi niin mikäs siinä, omalla tavallaan voin sen ymmärtää että jakomielitautisen itsemurhassakin saattaisi tulla ruumiita jos sellainen tauti olisi olemassa mutta ei vaan ole. Sen sijaan ei ole huvittavaa että ruumita ei tule. Että paiskataan avohoidotta, diagnoositta köyhänä ja tarpeettomana minne ikinä paiskataankaan. Tätäkin on, vanhusten yksinäisyys on vakava ja jyrkkä seikka. Kun pitäisi tulla niitä ruumiita, saatanallinen uskomattomien joukko vähät piittaa jos mummoa menee luokonaan ja väliin tilkkeeksi vaareja.
      Eräät myisivät isooäitinsä jos tonnihinta saataisiin aikaan, eivätkä epäröisi lihottaa myös vanhempiaan.

      Poista
    2. Tiedän oikeusistuimen, joka tiukasti pitää huolta siitä, ettei yksilöön, pohjois-savolaiseenkaan, kohdisteta väärää pakkovaltaa.
      Kyseessä on Kuopion hallinto-oikeus.

      Euroopan neuvoston mitassa on kyse "EN:n kidutuksen vastaisesta komiteasta", joka säännöllisesti poikkeaa katsomassa, että tilanne Suomen mielisairaiden tahdosta riippumattomassa hoidossa säilyy tuon yhteisön normien mukaisena.

      Ymmärrän Kemppisen huolen oikein hyvin.

      Olen tutkinut itsemurhia Suomessa 1971 alkaen, jäin eläkkeelle 13.9. 2021 enkä tutki enää.

      Kemppiselle kiitos puuttumisesta ja Rauniolle kiitos hyvästä ja oikeasta täydennyksestä.

      Kun Suomessa v 1988 oli reilusti yli 20 000 mielisairaalapaikkaa ja maan kolmanneksi parhaiten resurssoitu psykiatrinen avo- ja sairaalahoito, luulin että olemme "safe".

      Kun maassa 1993 oli joku tuhat (nykyisin ei kait tuhattakaan) psykiatrista sairaalahoitopaikkaa ja psykiatrian erikoisalan resursseista on leikattu yli 70% (henkilöstö, tilat, opetussisällöt), ei hanke lyhytterapiakoulutuksen voimakkaasta lisäämisestä oikein "sytytä".

      Poista
    3. Kyllä ne psykiatriset sairaalahoitopaikat ovat yhä edelleen nuissa 20tuhannen lukemissa, mutta ne sairaalasängyt ja lepositeet kulkevat sairaan omassa kehossa mukana sinne, minne potilaskin. Potilasuoneen seinätkin on rakennettu samoista lääkkeistä, ja ehkä ovikin niihin ja niistä pois löytyy.

      "Poissa silmistä, poissa mielistä" toimii tässä tapauksessa lähes täydellisesti. Potilaiden yksinäisyydentunteista ja pääosin totaalisesta yksinäisyydestä tuskin kukaan on huolissaan.

      Miten muuten voisi ollakaan koska ei prosentein laskettuna tai mielialalääkkeiden kulutuksen mukaan kansakunta ole mieleltään yhtään sen terveempi kuin 1980-luvullakaan. Luultavasti päinvastoin.

      VEK

      Poista
  2. Tai sitten vain tunnustaa tosiasiat
    (Image) https://www.apu.fi/artikkelit/hoivan-tarve-on-poliittinen-kysymys-sosiologi-hanna-ylostalo

    VastaaPoista
  3. "Mies kiusaa vaimoaan kaikin tavoin, ja tämä vastaa kiintymyksellä ja hyvyydellä." Olisiko tuo aforismi niin rankka yleistys?
    En tiedä, mutta Toni Roposen omia sanoja (jo kuljettuaan rankan vaiheen ohi).

    VastaaPoista
  4. Siinä on immeinen lievästi sanottuna kusessa kun läheinen mieleltään sairastuu.

    Puolison sairastuessa ainoa vaihtoehto on ero jos haluaa, ettei enämpiä mielenkippeitä jatkossa mualimmaan tupsahda, ja varsinkin jos jälkikasvua on tullut tehtailtua.

    Läheisen sairastuessa ei taida edes psykiatrian opinnot ja ammatit auttaa, että jatkuvasta arjesta selviäisi itse vammautumatta.

    Kun tämän ainoan vaihtoehdon, eron siis, toteuttaa, alkaa kivien heittely viattomien taholta. Se tekee eniten kipeää, mutta onneksi ne heittelijät lakkaavat kun muuttaa kivenkantamaa kauemmas ja panee puhelinnumeron salaiseksi.

    Kokemuksesta mainihen.

    VEK

    VastaaPoista
  5. Hyvin kiteytetty ja silti lämpimin värein maalattu, pointillinen kuva. Kiitoksia taas epistolan aikaansaamisesta.

    Mahdollistaminen ja auttaminen menevät hiukan lomittain, päällekkäin. Ihan okei. On tyypillistä eräille alakulttuureille että koska selviytymis-keräilytalous vie kuuluu loputontä prätinää ja ruikutusta. Siihen on reippaan pläjäyksen, motevan murjaisun konsti. Muutoin auttajan hommat menevät pelkäksi mahdollistamiseksi ja tulee turmiollista.

    Paraskin puhumaan, päällimmäisenä kuitenkin myötätunto, ei sääli eläessä sattumusten seurauksena kovimmalla osalla pelaavien joukossa ja yrittäessä saada selvää tekijöistä joiden seuraus on iän lyheneminen silminnähden, tarkkaillen non stoppina 12 - 15 h/d. Älkkä hualika raportti tulee. Have gun, will travel, sanelukone on, osaan kirjoittaa transkribointi. Videot ovat liiaksi, en usko niiden voimaan.

    Saa nähdä mitä saadaan järjestymään, katsotaan nyt onko kenekään mieleen juolahtanut ettei mokomaan tarvita kuin kansalaiskunto?

    Joo, tiettykin tehtään leima peräkinkussa lukee että ei tälle saa sanoa että nu sku du dra oss till helvete härifrån. Tehtaan hevonen - ei omia ajoja.

    Ei mitään sääliä, runsain mitoin aamullista merituulta ja kotikaivon vettä.

    VastaaPoista
  6. Heh, hassua joten kerronkin että tosiaan jokin kohtaantopinta on tuohon lapsenpelkäämisideaan, isäni oli kuin kissa, jos silitit rajattomasti milloin häntä sattui huvittamaan hän kehräsi mutta jos sen teit vastakarvaan hän sylki raapi ja nosti häntäns' ja meni pois. Kerrassaan epäsopivaa että en pitänyt sitä mitenkään vakavana asiana. En härkkinyt enkä kiusoitellut sitäkään vähää minkä joku muu olisi kaiketi tehnyt. Tai oikeastaan tekikin mutta se ei tule siihen että en vain voinut saada aikaiseksi mitään muuten kuin aivan itse sillä hän kyllä tiesi paremmin 'koska hänellä oli enemmän kavereita jotka kyllä olivat parempia kuin monen muun kaverit', heheh. Eipä hän juuri isää viitsinytkään esittää. Toden sanoakseni hän ei kertonut viimeisinä vuosinaan kellekään että olemme sukua. Silityksistä hän silti piti ja paijasinhan minä, miksipä en. Hassu faija mulla, oi ja voi!

    VastaaPoista
  7. Suomenkielisessä Asterix-albumissa riidankylväjän nimi on Tullius Intrigius.
    Timo

    VastaaPoista
  8. Entä Venäjällä? Marxismi-leninismi-stalinismi-putinismi näytti nyt todelliset karvansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä mt-alan ongelmia siellä kun mökkitalonmiehen eläkekin on vain kaksi patruunaa, ensimmäisellä loppuu juoksu ja toisella sätkiminen, kysyn vaan?

      Poista
    2. Marxismi-leninismi-stalinismi-putinismi ~ venäläistä satanismia.

      Jokainen noista ismien isistä on kirjoittanut omat saatanalliset säkeensä maailmanhistoriaan.

      Päivän veikkaus: Putinin virkaura päättyy ennemmin kuin Ukrainan itsenäisyys.

      Poista
    3. Lännen reaktio oli niin heikko, että se lähinnä kannustaa Putinia.

      Toistaiseksi kaikki etenee odotusten mukaisesti ja Putinin käsikirjoituksen mukaan.

      Nyt luodaan Suomenkin kannalta vaarallista esimerkkiä.

      Poista
    4. Päivän veikkaus: Aihetta optimismiin ei ole.

      Poista
    5. No niin, nyt se sitten kuultiin. Trumpismi ja putinismi ovat yhtä. Naton varaan ei enää voi laskea, kun mieleltään ennustamaton supernarsisti voi hyvin olla myös seuraava presidentti ja olla aina ystävänsä Vladin tukena "rauhanturvaamisessa".

      Poista
    6. Hokemasi ranskankielinen ilmaisu on kulttuurista omimista eikä toimi Suomessa. Täällä on epäsopivaa haukkua ihmisiä persrei'iksi.

      Poista
    7. Miksi Putinin virkaura nyt sitten päättyisi? Eihän "suuren johtajan" autokratiassa mitään hillikkeitä ole.

      Poista
    8. Veroparatiiseissa olevat rikolliset Kremlin vallanpitäjien välistä vetämät rahat tuli pystyä jäädyttämään. Miljardeja $. Se satuttaa - ihan varmasti.

      Poista
    9. Kulttuurillista omista :-) , pauvre pauvre con... tu sais les mots, mais pas leur propre usage.

      Poista
    10. Et tu ne sais pas lire. Chameau.

      Poista
  9. Ihmisoikeuksilla ei ole niin kauan mitään mitään merkitystä kun ne (oikeudet) rajoitetaan vain yhteen lajiin, nimensä mukaisesti ihmiseen.

    Ihmisvelvollisuuksista tulisi sen sijaan pitää kovempaa meteliä, se kun on ns. "Keskinäisen riippuvuuden julistuksenkin" jälkeen jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

    VastaaPoista

  10. Kohta ihan kohta lapsukaisten ja höpönassu äiskä iskä hyvänhyvyyttänsä tuoksuavat saavat appeleihinsa fyrkkaa. Ruveta shoppaamaan. Mitäs tässä uutta ?

    Luulolukemisen riemuja mieli kun pursuu, niin täältä pesee. Tai pestävää pursuu. Eikös se suu saippualla pesty ?
    Tuli räittyä ulos. Nick Clegg oli Cameronilla varapääministeri ja molemmat sieltä viikinkieliitistä. Kirjoitan kun meinaan poiketa Tukholmassa päiväkävelyllä. Tekniikan museoon ja takaisin laivapöytään. Eikä maksa juuri mitään, tuskin tapaturmalastoitustakaan kun siellä suomalaisia talkkareita, kolat ja luudat.

    Nick Clegg läksi Zuckerbergille töihin ja nyt Metalla nousi globaalin säätelyn viikatemieheksi. Tai pujottelijaksi, yöhiipijäksi paremminkin. Ja valmista tulee usko pois. Z itse ilmaantui pyjamasa Menlo Parkissa 2004 lopussa Uhkaraha järkkääjien puheille. Ja nyt kai pikkasen kiinastaa vaikka meininki jakaa viikkorahaladattuja kännyköitä born agein eli puhdasieluisille eli lapsosille. Xi kommunisti kokee kampittaa.

    Tarvitaan supernero Clegg, sukua meidän Zakrevskyille kun Wiki kertoi miehen olleen Postipankissa 1989 katsomassa Helsinkiä. Se muuten oli niitä aikoja kun Googlen Sergey Brinin isä pääsi Gorban Venäjältä ja lentojahan välittivät meillä helluntailaiset. Isä ei saanut matemaatikon duuneja täältä ja jatkoi USaan.

    FB Meta yritti jo lanseerata libran ja diemin uudeksi venytettäksi kullaksi, kai kvantinohkaseksi eli riitää kaikille 9 vai mitä miljardeja meitä onkaan. Nyt uusi yritys ja aloita lapsista, mistäpä muusta mielenkumoukset kuin sieltä. Pahimmat vastukset kuten kinkerit jo taikauskona tallattu ja laulupolku säestys Harmoonit ajettu seminaareista sekajäteosastoon kaatopaikoille ja vielä jyrätty Kasvatustieteellä.

    Nyt on tilaa haahuilla elämänehtojen innovaattoreilla eli jatkaa siitä ylpeiden äiskien ohjemointikasvatuksesta joka alkoi kellarihillojen koodaamisesta paremmissa kesähuviloissa. Mutta jo tyhmistettyjen asujien virikkeistämisneuvoloista, samasta huutoparusta "pyssyt pois".

    FBllä on vissiiin 4 mrd tiliä. Se kun otetaan (eikä vastahankaa lain) tasetulkinnassa firman arvoksi sihdillä sukupolvi pari, niin on mistä täyttää nuo miljardien asiakkaiden e-lompsat. Aika isoa lahjontaa ja tätä alkaa nyt tehdä tämä Clegg.

    Uutuuden nimi kai futsinnassa. Mutta varmaa on että lapsista ja kehitysmaalapsista aloitetaan. Ja varmaa on että räjähtää jo kohta ja sitten se murtaa kaikki aikuisesteet. Kun jo kaatanut aikuiset. Joo, näitä voi lehdistä lukea ja väärinymmärtäen vain paranee. Ainut vinkki minkä suomeksi olen saanut on Paperin Jouko Ahoselta joka Varman hallituksessa kyseli lisää liksaa juristeilleen jotta saataisiin maailmanluokan kykyjä. Näitten valintakriteeriksi pani kyvyn selittää asioita hänen ymmärrettävissä olevalla naiviudella. No siihen pääministeritason ay-räyhä Antti Rinne vastasi että etkö uskalla kysyä yhdysmieskaunottareltasi !

    Ruma potku, ja nyt toivotan lakkotanssiflaksia ja perinnemusiikkia. Kai siellä Valkeakoskella ainakin soi, kun itse Kalliolle kukkulalle Rydman paikkakunalla. Ja pojanpoika Wille kuunneltuna järkimiehenä parlamentissa. Jokusia geenejä seilaa. Pitääpä katsoa onko Åbo Akademin maastamuuttajia matkassa. Ja paluumatkallahan varmaan työperäisiä maahanmuuttajia.

    Leffoissa menee Maastamuutajat vuosimalli 1860 kun Ruotsiin tuli laki uus että mennä saa, meillä meni 50 vuotta lisää ja saatiin sentää meille jätkillekin lupa laulaa. Kävi Pentinkulman ruustinnan korviin, mutta minkäs -enää- teet alistui rovasti. Joopa seurakunnan säädyllisyysvartijat kirjakielellä neljännesmiehet olivat Halmeen ja Kansanlehden libertalismissa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. "luste eli suunnilleen hukkakaura"

    Suunnilleen on tosiaankin vain sinnepäin.
    Jos nisun (leipävehnän) sekaan olisi joku sabotööri hukkakauraa mennyt kylvämään, kyllähän se sieltä varsin varhaisessa vaiheessa erottuisi; juolavehnä onkin sitten jo toinen juttu.

    En tiedä, mistä rikkaruohosta Matteuksen evankeliumissa mahtaa alun perin olla kyse, uusimmassa suomennoksessa puhutaan "valevehnästä". Lusteiden (Lolium) eli raiheinien sukuun kuuluu myös myrkyllisiä lajeja, mikä tieto saattaa antaa Uuden Testamentin vertaukselle ihan uusia ulottuvuuksia.

    Vehnän -ja raiheinien- kukinto on muuten tähkä, (hukka)kauralla on röyhy.

    VastaaPoista