3. joulukuuta 2021

Ymmärryksen ansa


 

 

Rokotuksista puheen ollen – ihmisten hyvinvointi riippuu siitä, että ihmiset eivät tunnusta tosiasioita eivätkä toimi järkevästi.

 

Näin on ollut. Näin on.

 

Pelottomasti ja viisaasti ajatellen ei pitäisi luottaa kehenkään, ei edes omaan isäänsä. Ei varsinkaan häneen.

 

Kokemusta on kyllin. Isät ovat tyhmiä, ajattelemattomia, ainakin ajoittain vihamielisiä. Nuorempana ihmettelin vanhempia, joilla oli vastustamaton tarve nolata ja masentaa lapsiaan, kaivaa kuoppia heidän tielleen, leipoa kiviä heidän leipiinsä.

 

Raakaa väkivaltaa sanottiin viisaudeksi ja sydämettömyyttä perusteltiin raamatunlauseilla.

 

Aleksanteri III oli vahva mies, rahakas ja mahakas. Hän kasvatti poikansa hallitsijaksi. Se poika kuoli tautiin. Kun hallitsija itse otti ja oikaisi koipensa kesken kaiken, piti keisariksi kruunata Nikolai, jolla ei ollut taipumuksia eikä haluja tuohon tehtäviin. Eukonkin hän oli hakenut Saksanmaalta ja saanut valmiiksi rikkinäisen ihmisen, joka alkoi hoitaa vaivojaan huumaavilla aineilla, ja epäillessään, että hänestä ei oikein piireissä pidetty, piti huolen, että tämä toteutui.

 

Stalin otti suoraan hänestä oppinsa, ja nyt Putin. Kauan sitten lihava munkki Saksassa kirjoitti muun muassa kristityn vapaudesta ja teoksen Isä meidän yksinkertaisille ihmisille. Hän muistutti itseään rukoilemalla: etten lankeaisi ymmärtämisen ansaan.

 

Tämä oli läpimurto. Kun olet harkinnut asian, joka voi olla vaikka rokotuksen ottaminen tai jättäminen, parhaan ymmärryksesi mukaan, tulos on melkein varmasti väärä.

 

Tänäkin päivänä meitä patistetaan kavahtaman vääriä vastauksia. Pitäisi varoa vääriä kysymyksiä.

 

Suuret ongelmat ovat tavan takaa samanlaisia kuin kuulemma minulla, joka jo pienenä lapsena selvitettyäni, mikä on maailman korkein vuori, ryhdyin tutkimaan, mikä sitten on maailman matalin vuori. Hanke on edelleen vaiheessa.

 

Haluatte ehkä tietää, miksi se oma perusteltu päätelmä on väärä? Koska tapamme on luulotella, että ajattelemme, tunnemme ja tiedämme itsenäisesti ja yksin, kuin kettu raudoissa. Näin ei ole. Ulkopuolella rakenteellisesti tautologisten järjestelmien, kuten klassinen geometria, jossa kysymykset siis jo sisältävät vastauksen, on aina toisten ihmisten, ympäristön tai perimän lähettämiä yllätyksiä. Sinun on turha olla oikeassa, jos sukkasi ovat juuri syttyneet palamaan. Tai sitten päätät asiaa, joka on jo päätetty tai ei ole päätettävissä, esimerkiksi pysyä terveenä seuraavat 10 vuotta.

 

Viisas mies tuo Putin. Järjestää sotilaallista rähinää Valko-Venäjälle ja Ukrainaan ja ehkä sitten Suomeen, kun on kiire kiinnittää ihmisten huomio maailman nopeimmasta ympäristötuhosta, jonka yksi osa on koronakuolleisuus. Ei se mitään. Tarvitsivathan Roosevelt ja Churchillkin maailmansodan pysyäkseen vallassa. Samasta syystä Stalin tarvitsi Talvisodan.

48 kommenttia:

  1. Tuopa olikin yllättävä tulkinta Talvisodasta! Maailmansodan syttymissyy ja putinointi ainoastaan hymähdyttivät, mutta tuo hätkäytti. No, en usko siihen, sillä suuret puhdistukset olivat ohi ja Stalinin asema sementoitu.

    Mutta Putinin vaatimus Natolle on meille ikävä. Vaikka Sauli vakuutti, että asia on vain ja ainostaan Suomen ja Naton välinen, niin eihän se tietenkään niin ole. Kaikkea muuta. Muistakaamme vaikkapa Stalinin ja Hitlerin kaupankäynti Baltiasta ja Suomesta. Ei meille sitä edes kerrottu, puhumattakaan että olisi mielipidettä kysytty.

    Ainoa hyvä asia tässä on se, että Venäjä esitti vaatimuksensa julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä huolta! Vaaleatukkainen naispuolinen suomalaistoimittaja kysyi Trumpilta puolustaisiko USA Suomea, jos Venäjä sitä uhkaisi. Totta kai, Trump vastasi.

      Poista
  2. Ne raamatunlauseet eivät ainakaan kaikkien isien vika ole (ollut?). Siis, että niitä ylipäätään on olemasssa johtamassa harhaan muitakin kuin päiviräsäsiä.

    VastaaPoista
  3. Maailman matalin vuori olkoon vaikka lapsuuteni elinpiiriin kuulunut Juhanilanvuori, tai sitten asianajaja-kirjailija Matti Vuori (ei tosin henkisiltä kyvyiltään matalin).

    VEK

    VastaaPoista
  4. Eiköhän se maailman matalin vuori yhä jossakin siellä Kauhavan seudulla ole, kuten taisit jo lapsena oivaltaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kuitenkin olla Lapualla. Se Simpsiö, jota vuoreksi kutsutaaan ja jota viimeisin sukupolvi on parhaan taitonsa mukaan nakertanut pilalle.

      Poista
    2. Maailman matalin vuori -kilpailussa voitaisiin mainita Himmelsbjerget, tosin Tanskan korkeimpia kohtia, 146 m, mutta on sillä ainakin mahtipontinen nimi.

      Poista
    3. Viimeisimmässä Lapuansanomissa olikin uutinen, että "Simpsiön rinteet saadaan vihdoinkin kesäkäyttöön" rakentamalla sinne joku alaspyöräilyrata kaiken siellä jo olevien härpäkkeiden lisäksi. Se nyppylä onkin ollut jo vuosia kuin kuuma peruna lapualaisten päättäjien käsissä kun sille on pitänyt kehityksen nimissä keksiä "käyttöä".

      Poista
  5. Ei, vaan Stalin tarvitsi Talvisodan, koska Tsuhna ei ollut uskovinaan, että hän on ostanut Hitleriltä puolet Puolasta, kaikki maat siitä pohjoiseen, etelästä Bessarabian j.n.e.
    Viekkaana ja epäluuloisena tunnettu Stalin epäili, että Suomi voisi päästää maaperälleen Hitlerin joukkoja, kenties yhtyen kanssasotijaksi Neuvostoliittoa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsuhna ei uskonut, että Hitler oli myynyt Suomenkin! Eikä kyllä uskonut hänen katumukseensakaan, vaan käytti härskisti hyväkseen. Suomi olisi voittanut, elleivät jenkit olisi tulleet raukkamaisesti Stalinin puolelle.

      Poista
    2. Siis hänen liittolaisensa Hitlerin joukkoja. Toisen viekkaan kanssahan oli juuri sovittu etupiireistä ja annettu viiksekkäämmälle Suomen suhteen vapaat kädet.

      Poista
  6. "pysyäkseen vallassa. Samasta syystä Stalin tarvitsi Talvisodan."

    Heh. "Pakka nauruttama", sanottiin murrekirjassakin.

    VastaaPoista
  7. Stalin ei "tarvinnut" talvisotaa mihinkään. Oli kyllä epäluuloinen Leningradin turvallisuudesta (eli suuresta osasta NL sotateollisuutta)). Aiheellisesti. Kerrataan taas: Vuosina 1918 - 1922 täältä hyökkäiltiin kerta toisensa jälkeen NL:n aluelle - "heimosotia" nääs. Vuonna 1919 Suomi antoi liittoutuneiden interventiosodissa Koiviston hyökkäysalustaksi brittiläisille torpedoveneille, jotka saivat aikaan pahaa jälkeä Kronstadtissa. 1920-luvulla ja eteenkinpäin Suomessa jatkuvaa vihankylvöä naapurimaata kohtaan. Vielä 1931 itse Mannerheim, jo puolustusneuvoston johtoon nousseena, kaavaili sotatilanteessa Viron ja Latvian "auttamista (vrt. muuten mitä eräskin UPI:n esiintymisintoinen kaiffari nykyään!) suoralla hyökkäyksellä Leningradiin (mikä sitten osin, piirityksenä, toteutuikin tasan vuosikymmentä myöhemmin). NL kyllä yritti sitkein neuvotteluin länsivaltojen kanssa ratkaista kokemansa turvallisuusongelman keväästä 1939 lähtien. Mutta "ei tästä tule mitään", kuten sanottiin Moskovan neuvotteluissakin loka-marraskuussa 1939. Käännekohta oli 20. elokuuta (ei 23. elokuuta) 1939. Sen jälkeen tie oli auki etupiirien jakamiselle, mikä ei merkinnyt päätöstä "valloittamisesta". Suomen osalta loppu olikin sitten Erkon & co kovapäisyyttä.

    Ja sinulle, joka taas teroitat kynsiäsi nerokkaaseen vastineeseen siitä, että edellä olevan kirjoitti Euroopan (vai oliko se pohjoisen pallonpuoliskon "viimeinen stalinisti": lopeta väninäsi ja opiskele sen sijaan historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on raikas tuulahdus 70-luvulta!

      Poista
    2. Siinäpä ulostulo näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Arvaan kyllä mistä ilmansuunnasta tämä tuli tuttuine äänenpainoineen ja fraaseineen

      On hyvin tiedossa että 1930-luvulla Suomi pyrki kaikin keinoin pysymään puolueettomana jopa liioitteluun asti. Se osoittautuikin ratkaisevaksi virheeksi joka vaaransi maamme. Luultiin että puolueettomuus tarkoittaa turvallisuutta ja suojaa hyökkääjiä vastaan.

      1930-luvun aikana Neuvostoliiton edustajat hyökkäsivät maatamme vastaan lukuisia kertoja syyttäen liittoutumisesta Saksan kanssa sekä vihamielisestä asenteesta NL:a kohtaan, vaikka mitään sellaista ei ollut missään muodossa. Idästä tuli eri viestinten kautta suoria uhkauksia hyökätä Suomeen ja vaihtaa hallitus jne. 1930-luvun lähestyessä puoliväliä, NL lähetti maahamme satoja vakoilijoita selvittämään sotilaallisia hyökkäysreittejä ja varustelutasoa. Melkein kaikki vakoilijat jäivät nalkkiin koska heidät oli koulutettu erittäin puutteellisesti. Hallitukset eivät täällä kuitenkaan tätä viestiä käsittäneet vaan puolueettomuusunta jatkettiin kylkeä kääntämällä.

      Kun 1939 alkoivat suorasanaiset aluevaatimukset NL:n taholta, ne olivat shokki hallitukselle ja kansalle. Vieläkään ei puolustukseen haluttu panostaa eikä aseita hankittu riittävästi. Puolustusvoimat tehostivat koulutusta koska siellä käsitettiin mitä voisi tapahtua. Jonkin verran tehtiin varusteluja rajalinjoilla kaivannoilla yms. Kun sota syttyi se oli hallitukselle uusi hirveä shokki. Mutta siihen ei lamaannuttu vaan ryhdyttiin puolustukseen niillä voimin joita oli.

      Stalin ja Molotov vaativat alueluovutuksia Leningradin suojaamiseksi. Joltain kannalta se voisi olla ymmärrettävää mutta ei ole kuviteltavissa nyt eikä ollut silloin että Suomi olisi julistanut sodan NL:lle ja asevoimin ryhtynyt sinne hyökkäämään. Suomen aseistus oli mitätön ja joukkoja oli kymmeniä kertoja vähemmän kuin NL:ssa. Täällä oli mm. vain kourallinen panssarivaunuja jotka olivat museokelpoisia eivätkä ylipäänsä toimineet. Vastaava tilanne oli muun aseistuksen osalta joka oli häpeällisen kehno.

      Välirauhassa aluevaatimukset olivat merkittävästi suuremmat ulottuen jopa Lappiin. Herää kysymys, miten sieltä toteutetut aluevaatimukset suojaisivat Leningradia? Kyseessä oli pelkkä teatteriesitys ja nippu tekosyitä. Asia on myöhemmin paljastunut arkistoista joissa ilmenevät suunnitelmat tyhjentää koko Suomi ja asuttaa se venäläisillä. Ennen sitä kutsuttiin siirtomaapolitiikaksi ja alueiden valloittamiseksi eli imperialismiksi.

      Poista
    3. Noin kai se talvisota Pietarissa ja Moskovassa nähdään. Tuskin kirjoittaja on mikään viimeinen stalinisti. Ikivenäläisen imperialismin kannattajia löytyy itärajan takaa runsaasti.

      Poista
    4. Yhteistyöhaluiset Viro, Latvia ja Liettua suostuivat Stalinin ehdotukseen syksyllä 1939. Kovakalloinen Suomi ei suostunut.

      Kesäkuussa 1940 kaikki kolme Baltian maata tylysti miehitettiin, ihan ilman päätöstä "valloittamisesta". Sen sijaan alueluovutukset ja miehitysyrityksen solminut Suomi oli edelleen itsenäinen.

      PS. Kehotan opiskelemaan muutakin kuin venäläisten kirjoittamaa "historiaa".

      Poista
    5. Perusteesi ovat pääosiltaan oikeita, mutta onko päätelmäsi se, että tämä kaikki oikeutti Neuvostoliiton hyökkäämään Suomeen 30.11.1939 ? Oletko myös sitä mieltä, että nykyisin Venäjällä on myös oikeus näihin etupiireihin ?

      Poista
    6. Sähän sälli olet. Neuvostoliittoa ei ecdes ollut 18-22 ja Stalin todellakin tarvitsi hyökkäysotaan ja sen valmisteluun selluloosaa ruutia varten ja sähköä Leningradin sotateollisuudelle. Ja Leningradia ei piiritetty, sieltä oli koko ajan yhteys alueen ulkopuolelle ja yhteyksiä myös käytettiin, mutta koska Stalin halusi tapattaa väkeään turhaan, lentokoneilla ei toimitettu tavaraa samaan tapaan kuin Berliinin saarrossa joka oli oikeasti saarto eikä maa- tai vesiyhteyksiä ollut.

      Poista
    7. Olen Anonyymi, joka 3. joulukuuta kirjoitti näkemyksensä talvisotaan johtaneista olennaisista tekijöistä. Saamani vastakommenttien sisältö ei yllättänyt, päinvastoin. Niiden yleissävy oli tuo historiaa käsitteleviltä kommenttipalstoilta tuhannesti tuttu: Suomen historiasta on kirjoitettava "isänmaallisesti", ja, kuten eräs kommentoijista antoi ymmärtää, "itsenäisyyspäivän kynnyksellä" erityisen isänmaallisesti. Totean vain, että tältä kööriltä on mitä todennäköisimmin jäänyt historian ensimmäinenkin alkeismetodioppi lukematta tai ainakin ymmärtämättä. Aivan turhaa siis alkaa tuhlata aikaansa "vastineiden" kirjoittamiseen tällaisiin.

      Ihan yleisellä tasolla haluan kuitenkin esittää Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton suhteiden yleislinjasta tiivistelmän suulla suuremmalla: kirjoittaja on suomalaisen historiantutkimuksen ja -kirjoituksen ehdottomiin huippuihin kuuluva professori (eläkk.) Markku Kuisma ja teos kaikissa suhteessa tunnustusta ja ylistystä saanut Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620 - 1920 (uud. p. SKS 2006):

      ""Nevajoen suistoon, vanhalle suomalais-inkeriläiselle voittomaalle rakennetusta Pietarista tehtiin asemiaan vahvistaneen Venäjän pääkaupunki 1712, ja uuden metropolin turvavyöhykettä laajennettiin säännöllisin väliajoin: Karjalan kannas ja Viipuri pidettiin Venäjällä jo 1721 rauhanteossa, 1740-luvulla raja siirtyi Kymijoelle ja 1809 koko Suomi joutui Venäjän valtaan. Ja myös myöhemmin, 1900-luvun kansainvälisten konfliktien aikana, KYSYMYS PIETARIN TURVALLISUUDESTA KIRISTI SUOMALAIS-VENÄLÄISIÄ SUHTEITA SUOMELLE KOHTALOKKAALLA TAVALLA." (versaalit lisätty tässä)

      Mitä mieltä arv. vastakommentoijat siis ovat professori Kuisman selväpiirteisen geopoliittisesta näkemyksestä: "raikas tuulahdus 1970-luvulta"?; "ikivenäläisen imperialismin kannattaja"? vai sittenkin jotakin muuta? (En tietenkään väitä, että prof. Kuisma yhtyisi kommenttini näkemyksiin, mutta geopoliittisen tekijän ratkaisevan painon tähdentämistä yritin itsekin tavoitella.)

      Ja vielä: yksi ainoa asiallinen vastakommenttien joukossa oli. Siinä kysyttiin mm. seuraavaa: "onko päätelmäsi se, että tämä kaikki oikeutti Neuvostoliiton hyökkäämään Suomeen 30.11.1939 ?". Ei, en tietenkään ole päätelmäni. Historian tarkasteluunkin sopii soveltaa ns. Humen giljotiinia: siitä miten asiat ovat (olivat) ei voida päätellä, miten niiden tulisi (olisi tullut) olla. Suurvallat ovat juuri voimansa perusteella maailman sivu noudattaneet voimapolitiikan periaatetta (silmämääränä "raison d'être") mitään "oikeutusta" kysymättä. Kuten saapasniekka piippumies totesi syksyn 1939 neuvotteluhuoneessa Kremlissä: "Maantieteelle me emme voi mitään, ettekä te voi sille mitään." Ja Paasikivi samoihin aikoihin, toisessa yhteydessä: "Kreml ei ole mikää raastupa."

      Lopuksi pahoittelen vastakommentoijalla tuhannesti kardinaalivirhettäni siitä, että tulin käyttäneeksi Sosialististen neuvostotasavaltojen liittoa ante 1922 edeltäneestä Neuvosto-Venäjästä nimitystä Neuvostoliitto tai peräti aivan sopimatonta muotoa NL! Olen kyllä aikoinani lukenut (ja tenttinytkin) Riasanovskyt, Seton-Watsonit, osin Carritkin ym., mutta kuinka tulikaan siis kirjoitettua "Neuvostoliitto" ikään kuin kaikkien ymmärtämänä teknisenä terminä.

      Poista
    8. Kiitos professorille myös väärien mielipiteiden julkaisemisesta. Sehän on sananvapautta. Hyökkäys Suomeen oli väärin, mutta nykyhaukkojen uuskielellä sehän oli ennaltaehkäisevä vastaisku.

      Stalin teki siinä virheen herättämällä suomalaisissa revanssihalun. Mutta olisiko Hitler perunut idänretken, ellei olisi saanut Suomea apurikseen? Mitä arvelette?

      Poista
    9. Tarviiko sun Anonyymi niin loukkaantua siitä, että näkökulmasi ei saa isommalti kannattajia. Olet sanonut mielipiteesi, ja kyllä sille kannatusta löytyy, jos ei tältä palstalta niin jostain muualta. Sinulla on omat uskonkappaleesi ja muilla toiset. Ei se sen kummempaa ole.

      Poista
    10. Hei Anonyymi sunnuntaina 5. joulukuuta 2021: En ole pyytänyt näkemyksilleni minkäänlaista "kannatusta" - en isommalti enkä vähemmälti. Olen vain esittänyt oman, tutkimuskirjallisuuden (esim. Stephen Kotkin, Pekka Visuri, Eino Murtorinne tai vaikkapa edellä viittaamani Markku Kuisma jne.) perusteella muotoutuneen näkemykseni talvisodan taustasta.

      Nämä vastaväittäjäni sen sijaan eivät viittaa mihinkään vaan ainoastaan tekevät täysin asiattomia vihjauksia "70-luvun tuulahduksista", "Moskovan näkemyksistä" ominani jne. Tekevät siksi, että eivät muustakaan tiedä eivätkä ilmeisesti parempaankaan pysty. Onko siis mielestäsi asiallista "keskustelua"?

      Ja sitten vielä joku erityisen humaani yksilö keksii "kiittää" professoria siitä, että tämä armollisesti julkaisee "vääriäkin" (eli minun) mielipiteitä bloginsa kommenttipalstalla! No, kiitos nyt sitten omastakin puolestani, vaikka olen jo varhempina aikoina muutaman kerran todennut, että voi hyvin jättää julkaisemattakin ja suoraan deletoida. Mutta hyvää itsenäisyyspäivää nyt kuitenkin itse kullekin!

      Poista
    11. Arvoisa Pää-anonyymi, tämä toinen kirjoituksesi oli sellainen kuin historiaa pohdiskelevan kirjoituksen pitääkin. Kiitän siitä.

      Sen sijaan ensimmäisessä kirjoituksessasi jo alkulause oli suoranainen valhe tai sitten epäonnistunut provokaatio. Sillä faktahan on, että Stalin "tarvitsi" talvisodan yrittäessään valloittaa/nujertaa vastahankaisen Suomen.

      Muutenkin sävysi kautta linjan on nälvivä, Suomea syyllistävä ja Neuvostoliittoa ymmärtävä. Eli ihan kuin 70-luvun stalinisteilla (joiden tyyliä saimme ihailla Hesarin jutussa maantietojupakasta – mitä mieltä muuten olet siitä, oliko kirja räikeän valheellinen?)

      Lisäksi syyllistyt itsekin aikamoiseen rimanalitukseen syyllistämällä kaikki eri mieltä olevat väniseviksi Suur-Suomi-haihattelijoiksi.

      Neuvostoliiton toimintaa ja vaikuttimia voidaan ymmärtää, mutta niitä ei tarvitse siitä huolimatta hyväksyä. Kirjoitelmiensi perusteella olet aika rankasti puolueellinen – vain Suomen toimet ovat vääriä ja niiden motiivit epäilyttäviä ja tuomittavia. Neuvostoliitto on aina oikealla asialla.

      Minun ja monen muun mielestä Neuvostoliitto oli yhtä paha ja väärässä kuin natsi-Saksa. Neuvostoliitossa esim. teloitettiin 25 000 suomalaista työläistä heidän kansallisuutensa takia.

      Minulle sopii kyllä erittäin hyvin, ettemme enää herjaisi ja leimaisi erilaisia argumentteja esittäviä, vaan keskustelisimme asioista.

      Poista
    12. Arvoisa itsenäisyyspäivän-Anonyymi: Kiitän vastineesi ensimmäisestä kappaleesta (ellei se sitten ollut jonkinlainen bulvaani, jonka takaa sopii aloittaa tavanomainen haukkuminen). Sillä tulihan se sieltä, aivan "odotusarvon" mukaisesti: stalinisti mikä stalinisti, kun ei näistä asioista kirjoita (Suomen sinivalkoisen?) "kirjan mukaan". Näiden nimittelijöideni silmässä, siis näiden, joilta kuten tavallista puuttui ensimmäinenkin tutkimuskirjallisuuteen perustuva asia-argumentti, et varmaankaan huomannut minkäänlaista malkaa?

      Aivan turha jatkaa perkaamista.

      Totean vielä vain, että Stalin ei siinä mielessä "tarvinnut" (huom. käytin alun perinkin tässä lainausmerkkejä) talvisotaa, että loka-marraskuussa 1939 hän ehdottomasti olisi halunnut tavoittelemansa SOPIMUKSEN. Tämän mm. keskeisellä näköalapaikalla neuvotteluissa mukana ollut myöhempi vuorineuvos Johan Nykop vakuutti kerta toisensa jälkeen, kun häntä 1970- ja 1980-luvulla tv:ssä haastateltiin. Neuvostoliiton tuolloisista tavoitteista Suomen suunnalla kannattaa lukea "Muistio 14.10.1939 Neuvostoliiton päämääristä Moskovan neuvottelujen alkaessa". Se on julkaistu teoksessa Varjo Suomen yllä. Stalinin salaiset kansiot. Toim. Vihavainen, Manninen, Rentola ym. Docendo 2017. Kyseessä on aito dokumentti, enkä ole nähnyt suomalaisten tutkijoiden kiistävän sen validiutta. - Mitä mahdollisen sopimuksen jälkeen olisi 1940 - 1941 tapahtunut, sitä en tiedä minä - etkä sinä.

      Poista
    13. Jos viittaat minuun (puhuttelin sinua Pää-anonyymiksi), niin kirjoituksessani ei mielestäni ollut mitään henkilökohtaisuuksiin menevää.

      Minkä minä sillä mahdan, että sinun tulkintasi muistuttavat 70-luvun vähemmistökommunistien tulkintoja. Eikö sitä saisi sanoa?

      Olen kyllä lukenut kaikki nämä viittaamasi kirjat, osa löytyy hyllystänikin, joten hieman ihmettelen tulkintojasi. Esim. Erfurthin päiväkirjat todistavat vastaansanomattomasti suomalaisten ajanpeluun – he eivät siis olleet mitenkään natsien innokkaita apureita.

      Tietysti Stalin neuvotteli tosissaan. Kuka nyt turhaa sotaa haluaisi. Nykyään suomalaisten asennetta pidetään liian jyrkkänä, mutta emme siis voi tietää.

      Ei se silti oikeuta talvisotaa. Suomihan ei ollut silloin natsi-Saksan liittolainen, mutta Neuvostoliitto oli. Taktisista syistä toki – mutta niin oli Suomikin myöhemmin. Eikö tämä nyt ole päivänselvä fakta?

      Tässä asiassa nimenomaan syy ja seuraus menevät nykyään sekaisin.

      Löytyykö neukkujen arkistoista asiakirjaa, jossa kerrotaan että huijataan Baltian maita antamaan tukikohdat ja miehitetään ne myöhemmin?

      Ei taida löytyä. En silti väitä, etteikö Suomi olisi ollut erityistapaus, onhan esim. Visuri nykyään sitä mieltä. Ehkä siis Erkko on osasyyllinen turhaan sotaan, mutta suurin syyllinen on aina hyökkääjä.

      Mutta ei ole meidän asiamme päättää mitä olisi tapahtunut, jos sopimus olisi solmittu. Se oli sen aikaisen Suomen johtajien tehtävä. He eivät uskaltaneet ottaa riskiä.



      Poista
    14. "Minkä minä sillä mahdan, että sinun tulkintasi muistuttavat 70-luvun vähemmistökommunistien tulkintoja. Eikö sitä saisi sanoa?"

      Saahan toki sanoa ja on toistuvasti on (tällä foorumilla) sanottukin. Siitähän tässä alun perinkin oli kyse, minkä sinä yritit jollain alkuhurskastelulla peittää.

      Mutta palataan vielä niihin "tulkintoihini" (itse koen pohjanneen kaikki näkemykseni jo hyvin moneen arvostamaani tutkijaan), jotka sinun mielestäsi "muistuttavat 70-luvun vähemmistökommunistien tulkintoja". Voisitko hieman yksilöidä näitä "stalinistisia" (!) näkemyksiäni. Voisin puolestani sitten ihan harrastusmielessä verrata, mitä esim. Stephen Kotkin, Visuri, Murtorinne, Meinander, Michael Jonas ym. minun mielestäni rehelliset tutkijat ovat niistä asioista kirjoittaneet.

      Poista
    15. Fiksun ja tunnetun kirjailijan, George Orwell:in mukaan ” Totuus = valhetta “ ja “valhe käy totuudesta”. Sekä ” Sota = rauhaa ja “Rauha = Sotaa”.

      Toteutuuko Venäjällä kenties vielä tallaiset ajatukset?

      Tunne puolella myös asiat muuttuivat irvikuvikseen = kaikenlaisiksi perversioiksi eli viettipoikkeamiksi , Jolloin Rakkaus tarkoitti yhtä kuin viha (kuten mm mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja alistamista lapsia kohtaan , kaikenlainen kaltoinkohtelu yleistä jne ).
      “Viha merkitsi taas samaa kuin rakkaus. Ominaisuutta, jota tässä tapauksessa kys. henkilöt aluksi sydämestään vihasivat ja inhosivat, mutta tunteen entisestään voimistuessa kääntyivätkin poikkeaman kannattajiksi. Mielihyvän lähteeksi ja rakkaudenkohteeksi tuli muu kuin nainen/mies suhde.

      Paisutelleet ja kiihkeät tunteet ilmenivät ja toteutuivat tyypillisimmillään, Orwellin mukaan, natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa. Totalitaarisissa valtioissa eli juuri keskeisesti 2.Maailmansotaan syylliset pääosapuolet. Siellä Oikeudentunto loisti poissaolollaan ja ihmisoikeudet olivat räikeässä ristiriidassa mitä' ihmisyyteen tuli.

      Vieläkö me tämmöisiä yhteiskuntaoloja kaipaamme?

      Poista
    16. "Aivan turha jatkaa perkaamista."
      Viittaamasi päivämäärän 14.10.1939 jälkeen Molotov jyrkensi linjaansa entisestään ja tilanne eskaloitui pahasti Suomen kieltäytyessä kaikista NL:n vaatimuksista. Vielä sodan aattona Molotov antoi radiossa kovasanaisen puheen uhkauksineen. Tarkoitus oli tietenkin välttää sota jotta sotavoimat olisivat voineet keskittyä muille rintamille. Mistään hyväntahtoisuudesta ei todellakaan ollut kyse.

      Poista
  8. Churchill tarvitsi sodan päästäkseen valtaan eikä pysyäkseen vallassa. Ennen sotaa hän oli politiikassa tukevasti sivuraiteella.
    Niitä lännen poliitikkoja jotka halusivat säilyttää rauhan on haukuttu ehkä liikaakin jälkiviisauden valossa. Toki Saksan pysäyttäminen olisi tullut halvimmaksi Reininmaa-tapauksen yhteydessä, mutta se olisi jäänyt kokonaan Ranskan kontolle.
    Roosevelt, hmm... Vuonna 1940 USA ei ollut vielä sodassa, vaikea sanoa mitä muualla käyty sota vaikutti vaalitulokseen kun FDR:n voitto ei ollut yhtä ylivoimainen kuin 1936. Vuoden 1944 vaalit olivat toisinto edellisistä.

    VastaaPoista
  9. Sodista riittää keskustelemista . Mutta mikä syvällinen viisaus sisältyy väitteeseen : " Ihmisten hyvinvointi riippuu siitä , että ihmiset eivät tunnusta tosiasioita eivätkä toimi järkevästi". Ainahan ihmisen ajatteluun ja toimintaan ympäristö ja historia vaikuttavat. Pitäisikö tarkoituksella kieltäytyä näkemästä tosiasioita ja toimia typerästi.

    VastaaPoista
  10. Onneksi kaikki isät eivöt ole pahoja. Oma isäni on aina jaksanut kannustaa, eikä ole pelotellut raamatunlauseilla, vaikka niissä usein syvää elämänviisautta oikein ymmärrettynä onkin. Aku Ankka on ollut hänen suunnannäyttäjänsä monessa,ja olen ymmärtänyt niin, että Kemppinenkin on Akuun kallellaan.

    Sain nimittäin isältäni eilen reippaat terveiset. Hänen ollessaan nuorukainen, oli kokenut kunnallisneuvos, jolla oli nurkat täynnä Aku Ankkoja opettanut häntä: "Lue Aku Ankkaa ja äänestä SMP:ta, niin ei tarvii sotkeutua isoihin asioihin". Näiden ohjeiden mukaan isäni väittää toimineen, tosin jälkimmäisen toteutumisen suhteen olen hieman epäilevämpi, hänen ajatusmaailmansa tuntien.

    Nyt itsenäisyyspäivän kynnyksellä Aku Ankka -lehti oli palkinnut tuon elämänfilosofian, sillä 70 vuotta ilmestyttyään se palkitsi 250 pitkäaikaisinta tilaajaa. Isäni on nyt huomioitu yhtenä näistä vanhimmista tilaajista ja sai järjestysnumeroidun kunniakirjan.
    Kenties muitakin palkittuja löytyy blogin lukijoista.

    VastaaPoista

  11. Viimeinenkö bensa ajan poikalapsi ja sitäkin (nolon)ylpeänä, keräilen rekkareita. Autojen rekisterikilpien tunnuksia. Yksi taisi olla båatista Päijänteellä. Luin niistä korskean liikemiesjengin ilkkumista muille ja silmänvilkutusta sisäpiiriläisille.

    Lopetin kun asia tuli selväksi. Ne olivat rahapelialan strategioiden, osaoptimointien, ohituskaistojen ja parkkiruutujen lyhenteitä. Kyttäsin Bentleyistä ONN-I kilpeä. Sarmasteen auton näinkin takuulla. Mutta into vei meikää ja putosin logiikkapolulta. Eihän mies itseään mainostaisi, vaan ilkkua hykertelee tällaiselle ruutuvihko kädessä vaanijalle. He vaistoavat meikänokeltajat heti katseiden kohdatessa.

    Timo Metsola Vuokraturva oli tullut pre-cov Tiedekulmaan -kai naureskellakseen totisille mukamastodellisuuden tosikko tutkijoille. Palkitsin hänet. Seisoskelustauolla lähestyin suppeata juttupiiriään ja kysyin oletko Sinä sinä. Mies vastasi hymyilmein meinaatko lyödä turpaan. En pahemmin häkeltynyt kun en kuvitellutkaan sönkääväni mitään asianpuolta ja sain aika selkeästi tokaistuksi, että en, mutta Sinähän se olet ollut komeasti ja pitkään näissä touhuissa ja hyvää vaan. Häippäsin ringistä. Mistä pirusta se tunnisti anti-antisosiaalisen alaluokkasolidaarisuuteni?

    Olinhan pukeutunut kammannut ja ihan joukkoonsa hukkuva. Vaan en aidosti ja hän näki näinkin banaalissa satunnaiskohtaamisessa. Miksikö tätä kerron? Asia todistaa talentti Timo Metsolan ilmiömäisestä ihmistuntemuksesta ja vihjaa manipulointikykyihin. Muuten en miehestä mitään tiedä enkä arvailekaan pitempään.

    Hän on iso tekijä Suomen buumissa ja hämäävän järjellinen. Oikeastihan hän kehrää ilmasta rahoitusta ja loukuttaa toiveikkaille mattoa kuraräpiköinnin tuolle puolelle. Toive on kantanut ja viimeksi nousi Lätkäareena Manseen ja Hesaan jos mitä ja vaikka mihin. Niihin jäätyy arvoa kerros kerrokselta. Arvot ovat ilmavan keveitä kanttaa. Ja maaseutu ontto. Sehän se luhistuu sitä paitsi eikä stadi.
    Jatk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anti-antisosiaaliselle alaluokkasolidaarisuudelle on iskevämpi ilmaisu: infrakaninofilia. Kiitokset "The complete Sherlock Holmes"-teoksen esipuheenkirjoittajalle.

      Poista

  12. Jatk.
    Hypon Ari Pauna kääntää landen alakulon voitoksi ja tunninradaksi Nokia-Hartwal Tappara Jokerit. Hän katsoo että säästöpankit ovat liika vakavaraisia aktiviteetiköyhinä, ja että nyt 2020-21 olisi korkea aika avata Arsenaalin ovet ja ottaa uudelleen täydennetyt varat käyttöön, se ei kysyisi mitään paitsi neoliberaalin ajan merkonomia. Sitten säästöpankkiryöväyksen, holvit ovat vankistuneet ja entinen SKOP piikkinä yhteistoiminta debit-credit sulautumana, on nyt takaisin interobligaatioina, yritystodistuksina. Ne ovat kova sana kolmois-suur-kaupunki-kolmiossa. Vai pitäisikö T:re kärki venyttää Ouluun saakka.

    Joka tapauksessa sisälle jäävän Suomen maa-ala = todellista maakamara vankkuutta paikallispankkien taseissa. Tase = investointirahaa. Lande sitä pursuu ja ihan vaan pikkanenkin ylipääomituksen purku tekisi ihmeitä. Raha tulvisi taas uuden syöksyaallon. Kunhan ei kaataisi rakennusnostureita?, ei huolta, vakuutuskaveri ilotsee ja tarjoaa illan.

    Sen tunninradan voisi kaivaa Päijännetunnelin viereen. Ja vaikka jatkaa Pohjoiseen missä kohtaisi Westerbacka-Xi magneettiliito yhteyden. Edellyttäen siis etteivät tomppelit kiihota kenraaleitaan sotaan. Vaikka kyllä sekin käy.

    Meikää inspiroi lorolle eilisen Hesarin etusivun Free.fi ilmoitus. Ja kun näin enemmänkin. Bussin peräseinän ilmoituksesta. Siellä näet seisoi lakooninen päiväkäsky: Tee työ. Luo lasku. Nosta palkka.

    Tämä on Greensill skandaalin rotua. A I älyämistä ja suunnittelupöydälle kipattujen irtolehti lakikirjoen leikkaamista ja liimamista uusiksi strategioksi ja osapuolille sopivien käräjien valikoimista mistä hyvänsä ihmisasutuista maankolkista. Siten että otollisen valtion valtiomahti poliisipamppumahti ja muu saadaan taaksemme. Tämä on Pistorilta.

    Noin 400 vuoden jalostus London Cityssä ja New York osavaltiossa, ja nyt niiden noin sadan Lawer global lakitoimiston ; ja neljän ympyrän neliöinti derivaatta/matematiikka/konsultointi/tili toimistojen toimesta. Meillä kai miehittäjien kasarmeja tai oikeammin linnaleirisyömäreitä.

    Joo pitää lopettaa ei tämä sinulle parane jos jatkaisin Nuijasotaan. Onhan WW II järjellisempi -numeroitakin- ja sopii koulutetuille. Sen sijaan että lukisi rekkareita tai bussien mainoksia
    Pakun ratissa, punaisissa valoissa.Jatkuu paremman tekemisen puutteessa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  13. Muuan amerikkalainen rock-iskelmä-laulaja (Springsteen) on tehnyt satojen miljoonien omaisuuden laulamalla lähinnä isä-suhteestaan. Jörn Donnerin poikakin yritti samaa - turhaan.

    Terveystaloustieteilijä (UK/Cambridge) laski, paljonko tulee ylimääräistä hintalappua siitä, että osa kehittyneen maailman väestöstä ei suostu rokottautumaan sars-CoV-2 mRNA-virusta vastaan.

    Vertailuna hän laski, mikä on hintalappu sillä, että kehittynyt maailma "ottaa ensin".

    Koska terveystaloustiede on taksonomia-salatiedettä, se osataan luotettavasti hyvin harvassa paikassa. Cambridge on yksi näistä.

    Tulos vastaa sekä Springsteenin isäsuhde- että Camus´n Rutto-kirjan merkitystä, vaikkei sitä kukaan oikein välittäisi tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa etteivät tuollaiset näkökulmat tule esille mediassa, jonka ymmärrys pandemiasta on jäänyt alkeisiin.

      Mutta linkit noihin laskuihin olisivat silti mielenkiintoisia. Esimerkiksi Soininvaaran blogin kommenttilistalla oli alkusyksystä jokin koronadenialistiryntäys, joka mm. jakoi linkkejä tieteelliseltä vain näyttäviin tutkimuksiin. Esimerkiksi jossakin arvosteltiin rajoituksia laskelmilla, joissa pandemia-ajan hyvinvointiongelmat pantiin kokonaisuudessaan rajoitusten syyksi.

      Mitä tulee tuohon "kehittyneet maat ensin" -politiikkaan, niin rokotteiden saatavuus ei ole nollasummapeli. Tosin markkinamekanismi ei huolehdi riittävästä tuotantokapasiteetista ja kehittyneet maat ovat edistäneet kapasiteetin nostamista todella ponnettomasti.

      Poista
    2. https://www.economist.com/finance-and-economics/2021/01/09/what-is-the-economic-cost-of-covid-19

      Eli tämä on yksi, keskeneräinen, mutta asianmukaisesti mietitty

      Poista
    3. Tyypillinen suomalaisen, Cambridgessa/Oxforsissa/London School of Enonomics´ssa opiskelleen näkymä olisi tässä:

      1) poliittisella tasolla ei voi käydä "rahat tai henki" - keskustelua, koska se tuottaa suurella todennäköisyydellä ex poliitikkoja. Siispä "hinnalla millä hyvänsä"

      2) Terveystaloustiede on pyrkinyt arvioimaan terveydenhuollon (= sairauksien hoidon) kustannusvaikuttavuutta rationaalisesti yli 40 vuotta, koska "hinnalla millä hyvänsä" ei koskaan toteudu sairauksien hoidossa, koska ei pririsoida avoimesti: tehdään siis piilopriorisointia

      3) "Hinnalla millä hyvänsä"-keskustelu on lääketieteen etiikan vastaista, koska vaihtoehtokustannukset ovat olemassa ja aiheuttavat todellista kärsimystä todelliselle ihmiselle

      4) Oksidentista (kehittyneestä maailmasta) puuttuu toimivaltainen "sairaus"-viranomainen ja keskistetty osaaminen, koska ne on - ainakin Suomessa 1990-luvulla - lakkautettu. Siksi virkahenkilökunta ei voi korjata ongelmaa

      5) Suuret luvut ovat liian suuria käsiteltäviksi

      6) Kaikki kuolevat joskus johonkin. Sen sisäistäminen on vaikeaa, mutta helpottaa elämää

      Sitaatti tuntemattoman (ei minun) terveystaloustietelijän kirjoituksesta

      Poista
    4. Nuo pohdinnat ovat tärkeitä monessa lääketieteellisessä kysymyksessä.

      Koronapandemian kohdalla ne antavat kuitenkin virheellisesti ymmärtää että olisi ollut taloudellisesti edullista antaa useamman ihmisen sairastua tai kuolla. Niin ei ole. Optimistrategia - jos siihen pystyy - olisi ollut tukahduttaminen kunnes kansa on rokotettu. Suomen strategia pitää tartunnat testauskapasiteetin rajoissa oli lokaali optimi. Löperömmin toimien olisimme saaneet kaikkia ongelmia lisää: rajoituksia, koronaan kuolleita, terveydenhuollon ylikuormitukseen kuolleita ja taloudellisia vahinkoja.

      Useimmat valtavirran taloustieteilijät ovat käsittääkseni suunnilleen samaa mieltä minun (maallikon kanssa).

      Pandemian loppuunsaattaminen ei sen sijaan suju Suomelta kovin hyvin ja Liikkasen pohdinnat ovat tulleet olennaisiksi.

      Poista
  14. Yksi monista Wenäjän imperiumin tragedioista oli että monet haölitsijat olivat lopulta huonosti koulutettuja.

    Jotakuinkin viimeisen sadan vuoden ajan keisariksi päätyi henkilö jota ei ollut siihen varsinaisesti koulutettu.

    Niin laajan maam hallitseminen ei ole onnistunut keneltäkään.

    Tämä on yksi monista syistä terrorin taustalla, pelon herättäminen - mutta se voi myös tehdä muutoksista vaikeampia ja pidempiä.

    On hyvä muistaa että Neuvostoliitto ei kaatunut verettömästi.

    Toki suoranaisia uhreja tuli vähemmän kuin vastaavissa tilanteissa aiemmin.

    VastaaPoista

  15. Im memorial kuolinkellot sanoma tai muistokirjoitus monasti hätkähdyttävät. Vai että noin. Kerro lisää. Ei, hänhän juuri kuoli.

    FTWeekend Lontoo 4.12. ja Helsinki 7.12. sisälsi tutunnimisen Laurence Fletcherin (etäopettajiani, ainakin toista vuosikymmentä ; ei vastuuta vaapaaoppilaastaan) Obituaryn "Pioneering chair of Soros´s Quantum fund kertoi ohimennen Suomenkin deephistoryn. Muistamistani auttoi etusivun ykkösuutinen "Chinas´s Didi to drop NYSE listing".

    Didi on kuin Uber taksina tai Wolt ruokareppuineen. Wolt on paras. Se tai nyt jo ne, yksipyöräiset kiitäjät staditrapetsilla kieputellessaan ajorata, hypytys jalkamiesten lomitse zikzakkiaan katuvilinässä.

    Didi kai kuunteleekin asiakkaitaan kuten Vastaamo. Pikkukivaa ostos pilveen. Ei enää toimitus huomiotta !! Ne ovat kiristämisen välineitä oikeissa käsissä kuten Laura Huhtasaari ohimennen Italiasta totesi "maahan on täysin mafian valvonnassa". Tätähän se meinasi. Kiristystä+Seiska.

    Niin ovat Ruotsi ja miksei Suomikin, valokuvaa jos vaikka infrapunalla Helsingin yöstä. Tätä on data. Wealth. Kiristystä.

    Pornosta pois. Seksi ei käy "laillisesta" rahasta ts sopimusta ei tuomioistuin panisi täytäntöön, vaan muuttaisi tukuksi euroja jahka asintuntijakuulemiset summasta on käyty. -Päätalon kulkumiehet muuten puhuvat huorissa käymisestä myrkyistä pääsemisenä. Tämäkin ensin kohdattuna järkyttävä huomio.

    Mutta minun piti puhua superrikkaista. Xi kurittaa epävirallista kapitalismihallintoa. Suomestakin Nokia meni kuin Didi nyt New Yorkin pörssiin 1980-luvulla, ja luvatta. Osakkeet olivat "convertible into freely tradeable shares…on another internationally recognised exchange". Soroksen kirja kertoi. Ja oliko Ollila livautti ulos, että GPS digi oli kuin pantu syötiksi. Ja mitä sitten. No, ainakin jääkiekkoa Tampereella.

    Kuolinkellot maikaavat kuin Tapiola sinfonia Tunturileffassa (Antti Tuurin lauseita seassa) olemisen isoutta. Ne "eläimet" karhut, kettu pöllö ovat henkiolentoja. Ei raateluita hyvä jos syömistä lainkaan. Mysteeriä ja henkeä koko luonto ja luomakunta.

    Ei uskoisi mitä fysiologisia tyrmäystippoja avaraluonto "tv&tiede" ovatkaan tähän runollis-salamyhkäiseen elonkehään liaksi sotkeneet.

    Soroksen työtoveri siis kuoli ja FT kertoo lumuovasti ihmislajin tohinoista. Siellä on myös Suomi ja Helsinki. Ennen puntavetoa 1992 Soros-Foglia olivat kokeilleet pienimuotoisesti liiraa vastaan. Se toimi ja sitten 1992 puntajuttu isoin numeroin, velkaa punnissa IMF jälkeisssä vapaudessa ja sijoituksiksi muihin valuuttoihin ja jep kuten Koivisto Suomen vuoron kohdalta sanoi, luovutetaan Smk arvosta, menetämme housummekin jos yhä nokitamme. Devalvoitiin väkinäisesti tuntemattomaksi osittautuvassa / käyneessä talousmaailmassa jonka piti olla työn maailma, vaan olikin pelialusta.

    Ja sellaisena jatkuu, versiot vain uusiutuvat. Omia aikojaan. Ei nykyistä pörssi-Himalaja huipustoa kukaan tarkoittanut, se tuli kuin karhu vastaan sutta paetessa runottomassa ulottuvuudessa elämäämme. Ja taas on soroksia-foglioita virittelemässä jänislankojaan Koilismaan lehtoihin.

    Tai siis raivattuihin entisten jokivarsiniittyjen koordinaatistoihin. Pyyntimaakin on toisen, edellisen saalistuksen jäljiltä. No neuvonhan minä, ostakaa Gripen. Olisi edes muijalle töitä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JAS Gripenihän se on joka tapauksessa valittavaksi tuleva, turhaa arpoa paitsi että iltapäivälehtien kuusihioketta pitää johonkin tuhlata. .

      Poista
    2. Onneksi Sjöstedt ja Hallantie huseeraavat vain täällä. Jos JAS valitaan, se on pyyntö Putinille: tule ja suojele Suomen demokratiaa ja rauhantahtoista ystävyyspolitiikkaa. Uudet kuusiset nousevat hautakumpujen yöstä.

      Poista
    3. Radanvarsikoksujen räksytystä. Avioniikka - par exellance. Volvon työntövoima kilonewtoneissa ja lentotunnin hinta. Lisäksi korpikentät. Oliko mitä päällimmäisiä.

      Poista
    4. Mistä tunnet sä Ystävän...

      Krääk!

      Vanha viisas varis, lasta narraa ulos
      tuvasta istumasta.

      Kylmä puree jalkaa... Varis nauraa alkaa.

      Heja Sverige! Heja halavattuvieköön.

      Poista
    5. Kuusinen haudasta äljiikoohon, pliis. Hyppää aina viimeisenä...

      Poista
  16. Oliko Jööstetti tällä kertaa kaikkein ymmärtävin mitä tulee varsinaiseen aiheeseen, ettei ole vaikeaa vaan lähes mahdotonta tehdä oikeita päätöksiä riittämättömin tiedoin, s.o. poliitikon tärkein taito? Pelitilanne päällä olisi viisasta odottaa kehkeytymistä. Meillä on tästä iteppäisenä ja vieläkin iteppäisempinä kokemusta jota voisi kait verrata sodankäyntiin mutta miksi toimia juuri niin nollasummapelin ollessa kesken?

    VastaaPoista