Etuoikeus

 

 

Patentteja ajatellen kylmä ja kyyninen valtapolitiikka on aina lähellä. Koska tekijänoikeus ja tavaramerkkioikeus eivät nekään perustu mihinkään, aloista käytetään yhteisnimitystä, joka on harvinaisen rehellinen, immateriaalioikeus, englanniksi tosin ”intellectual right”. Jos myönnämme, että ainakin kiinteistöoikeus oli myös tarpeen sanelema ja sen lisäksi kruunulla koristautuneiden rosvopäälliköiden kannalta hyödyllinen, nämä uutuudet ovat todella aineetonta oikeutta eli oikeudetonta oikeutta.

 

Varhaisilla kirjoittajilla  oli hiki valehdellessa, ettei kysymys ole ideoiden suojaamisesta koska ”ideaa ei voi suojata”. Meidän alan juristien uskontunnustukseen kuuluu ihmeellisyyksiä tyyppiä ”ei idea, vaan se sisäinen muoto, joka idean ulkoiselle muodolle on annettu”.

 

Musiikissa oltiin suorasukaisia. Varhaisimpia ”tekijänoikeuksilla” suuresti rikastuneita olivat eräät säveltäjät, parhaana parhaista G. Rossini, jolla oli uskomaton kyky luoda tarttuvia sävelmiä. Käytännön keino oli nuottitantiemi. Kuten jo J.S: Bachin perhe oppi karvaasti, vähänkin isomman teoksen esityksen vaatimat kymmenet kymmensivuiset plarit olivat tosi hitaita ja vaikeita piirtää, ja tietenkin kullekin soittajaryhmälle tarvittiin omansa. Vanhan nyrkkisäännön mukaan tottunutkin henkilö käytti kevyesti yhden pitkän työpäivän yhtä nuottilehteä (orksteripartituuri) puhtaaksi piirtäessään. Minulle kerrotun mukaan Suomessa oli lopulta, siis 1970-luvulla enää yksi vanha ammattimies, joka osasi piirtää todella siistiä jälkeä, ja vasta sitten Musiikki-Fazerille hankittiin Saksasta kallis nuotti-latomakone. (Nyt hyvin suosittu tietokoneohjelma Sibelius on laajassa käytössä ja tekee vaikka mitä, myps erittäin painokelpoista tulosta.)

 

Ja hovi, kaupunki tai yhdistys, joka halusi esittää vaikka Rossinin ”Sevillan parturin”, vuokrasi kiltisti koko nuottinivaskan, joka tuotiin postivaunuilla kaupunkiin ja oli palautettava käytön jälkeen. Ja hinta oli kipakka. Juuri tämän takia nuottikirjoja – arvoesineitä – löytyy jatkuvasti kartanoiden kellareista.

 

Joitakin teknisiä salaisuuksia eli siis patentoitavia keksintöjä ei ole vieläkään selvitetty. Ainakaan minulle ei ole kerrottu, miksi jotkut 1700-luvun alun cremonalaiset viulut ja sellot soivat paremmin kuin nykyisten mestareiden parhaat tuotteet. Suositan muuten YouTuben vertailuja (haku esimerkiksi Stradivarius tai Guarneri). Käyttäkää korvianne. 

 

Sitä vastoin tietääkseni juomien ja kastikkeiden salaiset aineet tunnetaan alalla yleisesti. Coca-Colassa nimi maistuu enemmän kuin juoma. Sokkotesti paljastaa. Vaikka sanovathan ammattilaiset sokkotestissä joskus jaloviinaa harvinaisen hintavaksi Hennesyksi.

 

Itse pidän totena että ensin aniliinivärien ja sitten muovien parhaan sekoituksen ja valmistustavan löytäminen oli työtä ja tuskaa. Patenttisuojan tarjoama ajallinen etumatka oli ansaittu. 

 

Muttamutta. Ellen erehdy, sekä autoissa että lentokoneissa turvallisuutta todella parantavia keksintöjä on lisensoitu pakolla halukkaille. Luin juuri autolehdestä vertailun, jossa kilpailutettiin markkinoiden huokeimpia autoja. Kaikki olivat hyviä (Dacia, Kia, Suzuki). Ja ongelma on eilen rokotteiden yhteydessä esittämäni – monet muutokset alkavat olla pakollisia. Anteeksi maalaisuuteni – mutta eikä poliisi ottaisi kilvet pois autosta, jonka rumpujarrut toimisivat vain vaijerilla ja ilman lukittumisen ja sutimisen estoa?

 

Tulee mieleen tekijänoikeudesta ennen luennolla saomani: ei kirjoja kirjoiteta elämästä, vaan toisista kirjoista. Ja siihen viittaus Shakespeareen, joka oli maailman paras löytämään ”alkuperäisiä” ideoita toisten tuotannosta ja muuttamaan ne omikseen kuin mikäkin taikuri.