Kaiken sarastus

 

 

Hyvät ystävät ja kylänmiehet! Graeberin – Wengrowin ”Dawn of Everything” on eilen ilmestynyt tietokirja, jonka sivuuttaminen on teille vahingoksi.

 

Se panee koko tähänastisen historian, ainakin 50 000 vuotta, kerralla uusiksi. Se esittää todella toisenlaisen version.

 

Pitääkö verso paikkansa, se jää nähtäväksi. En tiedä vielä, koska vasta aloitin Todennäköisesti ei pidä, vaan kysymyksessä on vouhotus ja muutama kivi kenen tahansa kenkään.

 

Kirjoittajat, joista toinen siis yllättäen kuoli 59 vuoden iässä, ovat kuitenkin korkeita, suorastaan johtavia nimiä alallaan. Toinen on antropologi, toinen arkeologi.

 

Todettuani esitteistä, että kirjoittajat aikovat panna päiviltä myös sellaiset kirjoittajat kuin Harari, Bryson ja siinä sivussa Taleb ja Gladwell, kiirehdin ja kirjan alusta näin, ettei kysymys ole tuulesta temmatuista yleistyksistä eikä liioin ”maailmanselityksestä” Spenglerin ja Toynbeen tapaan.

 

Olen hyvin tottunut siihen, että historian, filosofian ja juridiikan alueella kirjoittaja ilmoittavat murskaavansa myyttejä vaikkapa nyt keskiajan kauppaoikeudesta, ja sitten käy ilmi, että aineiston esittely vie kaiken tilan eikä itse asiaan päästä lainkaan.

 

Nämä kirjoittajat esittelevät lyhyesti tunnetut Humen ja Rousseaun ajatukset Toinen sanoi, että ennen, kukaties edelleen, ihmisen elämä oli iljettävä, törkeä ja lyhyt, ja toinen taas pulisi jaloista villeistä. Toisin sanoen siirtymä keräilijäkulttuureista maanviljelyyn oli suuri ja joko onnettomuus tai onni.

 

Yllättäen Graeber ja Wengrow vetävät esiin 1600-luvun alusta kukoistaneen kirjallisuuden ei-eurooppalaisten kulttuurien eurooppa-kuvasta, joka oli jokseenkin johdonmukaisen kielteinen. Itse en ollut edes tietoinen yli 70-osaisesta sarjasta jesuiitta-lähetyssarnaajien raporteista, joita kuulemma luettiin Euroopassa ahnaasti. Kirjoittajien mukaan juuri nämä, yhdessä muiden ohella Leibnitzin mainostaman Kiinan kulttuurin ja hallinnon ohella, olivat niin sanotun valistusfilosofian ja siis Voltairen ja Rousseaun ja välillisesti Montesquioun johtotähtiä.

 

Sen tiesin, ettei vapaus ollut monenkaan mielessä, saati veljeys ja tasa-arvoisuus, ennen Yhdysvaltain ja Ranskan 1700-luvun lopun vallankumouksia. Mutta on lievästi sanoen kiinnostava lukea jesuiittojen kauhistelua esimerkiksi Huronien ”iljettävistä” tavoista käydä samanarvoisuuden hengessä järkeen perustuvia keskusteluja, ja etenkin kuunnella naisia eli pitää naista vastoin Jumalan tahtoa ihan arvossa. Huronit ja monet muut alkuperäiskansat puolestaan pitivät Amerikassa tapaamiaan eurooppalaisia vastenmielisenä joukkona, koska he olivat toisten ihmisten ja aatteiden orjia ja olivat järjestäneet yhteisönsä nurinkurisesti. Heillä, toisin kuin ”intiaaneilla”, jotkut ihmiset näkivät nälkää toisten syödessä. Kerjäläisyys oli käsittämätöntä.

 

Kirjoittajat tähdentävät, että 1500-luvun alusta suuri kysymys oli, ovatko nyt ”löydetyt” ilmestykset ihmisiä ja saako heitä siis tappaa tavattaessa. Alustava päätelmä oli, että kaikesta päättäen nämä olivat, eikä heitä voinut suoraan teloittaa kerettiläisinä, koska he eivät olleet kuulleet Jeesuksesta. Mutta lakimiehet keksivät nopeasti perustelut joukkotuhonnalle ja massiivisille varkauksilla etenkin inkojen ja atsteekkien mailta.

 

Pidän kirjoittajien ajatuksesta, että ihminen lajina on osoittautunut sosiaaliseksi (poliittiseksi) keksijäksi, eikä mitään ymmärrettävästi piirtyvää rajaa keräilyn ja maanviljelyn ja siis metsän ja kaupungin välillä ole olemassa. Myös 1800-luvun teollistuminen halutaan osoittaa ennen kaikkea verukkeeksi tuhoisalle ympäristönhallinnalle. – Jatkan tästä.