Sielunsa sinhvoniaa

 

Mantoliinilla soittaa saa. Sitä sielunsa sinhvoniaa…

 

Panin kuvaksi säällisen version triosonaateista, soitettuna uruilla. Olen kehittänyt uuden tavan kuunnella vaativaa musiikkia. Menen olohuoneeseen ja kuuntelen kahden seinän ja oven läpi työhuoneessani soivaa soittoa.

 

Näin on hyvä, koska yliraskas musiikki kuunneltuna isoilla stereoilla akustiikaltaan jumalaisessa olohuoneessani mielenhäiriön, joka kestää kahdesta kolmeen päivään. Olen varma, että jos onnistun kääntämään ajan nuolta (arrow of time) ja tuomaan Bachin itsensä Leipzigista tänne huoneeseeni, kaatamaan hänelle iso seidelin lageria tai muuta olutta, ja käynnistämään sen jälkeen musiikin, häntä ei saa hievahtamaan paikaltaan vähällä voimalla. Kun hänen musiikkinsa on säteilevää eli siis sähkömagneettista.

 

Ovien takaa kuunneltua musiikkia voi säännellä käymällä panemassa ovia raolleen. Ajatus on ehkä peräisin Gardinerin kantaatti-levyistä, jotka hän antoi äänittää lukemattomissa kirkoissa, kaikki vain kahdella otolla. Hän oli huomannut, että sävellys kuulostaa eri kirkoissa aivan erilaiselta.

 

Suhteeni oopperamusiikkiin edelleen vääristynyt, sillä isäni sai kourakaupalla vapaalippuja puuhatessaan Kansallisoopperan lainopillisissa tehtävissä Almin aikaan. Siksi joskus istuin johtokunnan aitiossa, joskus palokunnan paikoilla eturivissä, mutta usein pylvään vieressä permannolla. Bulevardin talossa oli yleisölle istumapaikkoja, joihin kuuli vain puolet musiikista. Itse asiassa Musiikkitalossa on myös koko joukko vähemmän onnistuneita paikkoja. Bach piti kirjeittensä mukaan Potsdamin linnankirkkoa erikoisen onnistuneena. Omien havaintojeni mukaan olohuoneelleni vetää vertoja vain Cambridgen King’s Collegen suunnaton kappeli, josta muuten onkin peräisin The King’s Singers.

 

Ja aivan ihastuttava on sellisti Yo-Yo Man levy, jossa hän esittää yhdessä kahden muun huipun kanssa näitä samaoja sonaatteja sovitettuna sellolle, bassoviululle ja mandoliinille.

 

Siinä saa mandoliinimies panna parastaan, koska välillä mennään 64-osajuoksutuksia näppäillen. 

 

Mandoliini oli 1700-luvulla mitä kunnioitetuin soitin. Miten ja kenen välityksellä se päätyi eläkkeelle siirtyneiden poliisien seinille, siitä minulla ei ole tietoa. Mutta tuolla soittimella oli merkittävä osa 30-luvun iskelmämusiikissa. Valto Tynnilä sävelsi tuota soitinta apunaan käyttäen ja Kullervo eli ”Lutu” Linna opetteli aikoinaan musiikkia juuri mandoliinilla. Kultainen nuoruus…

 

Elokuvan ”Syvä joki” taustalla on romaani ”Deliverance”. Sen kirjoittaja Dickey, jolla on elokuvassa poliisin rooli, oli ”poete laureate” eli virallinen runoilija. Tuota titteliä oli jaettu pitkään, Englannissa 1600-luvulta ja Italiassa tavallaan 1300-luvulta asti. ”Syvän joen” yksi keskeinen teema taitaa olla zen-jousiammunta, jonka tilanne ja asiayhteys on tarinassa luonteenomaisen kolkko. Mutta elokuvan musiikissa on unohtumaton kohtaus, koka sopisi myös johdannoksi Bachiin, ”Duelling Banjos” eli banjojen kaksintaistelu. Se löytyy Spotifystä. Ja sitäkään en tiedä, mikä on Amerikan etelän banjoperinteen suhde kitaraan, jollaista vanhojen elokuvien lännenmiehet soittivat jodlatessaan. Tarkoitan Roy Rogersia Tom Mix ei laulanut, koska hänellä oli kurkku rikki ja nenä litussa.