Isäni Kullervo syntyi 100 vuotta sitten 24.6.1921 Terijoella. Hän kuoli 16.9.2012. Etunimi oli jossain määrin muotia tuohon aikaan. Vanhemmat eivät varmaan tunteneet Kalevalaa. Siinä kuvattu Kullervo ei ole miellyttävä henkilö, ja koko tarina tulee ulos sekä Kalevalan että viikinkiperinteen raameista.
Mutta Kauhavalle isäni tuli Talvisodan aikaan ja sattumalta. Mahdollisesti Ilmasotakoulun tähystäjäkurssille pääsyä vauhditti suunnistustaito ja retkeilyharrastus sekä taito olla unohtamatta kynttiläänsä vakan alle. Saman kurssin jalkaväen vänrikeistä ei kauhean moni selvinnyt sodista hengissä tai ainakaan ehjänä.
Ja seuraava sattuma oli kaikin puolin hyvä avioliitto, joka solmittiin 1943. Siinä mielenlaatukin loksahti harvinaisella onnella yksiin, koska selvää satakuntalaista lähtöä oleva äitini oli huolestuvaa sorttia ja täysin karjalainen isäni taas huoletonta.
Tuo viimeinen sana ei ole ”huolimaton”. Kai sitä on sanottava lahjakkuudeksi, että mies, joka ei antanut murheen tehdä majaa, oli samalla niin tarkka ja nopeaoppinen, että kirjanpidosta ja verotuksen loputtomista yksityiskohdista tuli hänelle heti leipälaji.
Kaltaisten ja vertaisten osoittama arvostus on hyvä päämäärä. Olen miettinyt elämäni päivät, onko keinoa selittää, miksi jotkut laskevat tuon arvostuksen rahana ja jotkut eivät.
Isä oli kuollessaan hyvätuloinen – rahaa pankissa, osuus menestyvästä asianajotoimistosta, väljä asunto Westendissä, huvila Kirkkonummella ja muuta – mutta miksei hän ollut edes kiinnostunut esimerkiksi WSOY:n osakkeista, joilla ainakin neljä arvostettua lakimiestä rikastui? Hänellä oli taskut täynnä sisäpiirintietoa suuryhtiöistä aikana, jolloin tuollaisen tiedon käyttämistä ei pidetty sopimattomana. Hän istui lounaalla Kaivohuoneella Rotareissa tai Pörssiklubilla, tunsi suurpankkien johtoa ja kohtalaisesti vientiteollisuuttakin.
Mutta ei. Hän veti partiolaisten suurleirejä ja lauloi kuoroissa tai johti niitä ja vietti vapaa-aikansa tunturissa raskaan repun kanssa. Retkeilystä ei yleensä ansaitse mitään, mutta hänpä otti ja ansaitsi. Hyvänä opettajana hän ryhtyi kirjoittamaan lapinkirjoja, ja olen nähnyt niitä tilityksiä. ”Lumikurua” myytiin jo ilmestymisvuotenaan 50 000 kappaletta. Epäilen että hän osti sen ensimmäisen Citroenin (ID 19) käteisellä…
Mutta sitten hän veti tiedekunnassa käytännön kursseja iät ajat, ja se palkkion tiedän – suuruusluokka satasia lukukaudesta.
Kun retkeily on nyt palannut takaisin arvoon, olen ajatellut kysyä, voisiko Urho Kekkosen Kansallispuisto tai Metsähallitus ottaa miettiäkseen, josko retkeilyinnostuksen aloittelijalle voitaisiin nimetä jokin pikku reitti tai sitten jompikumpi niistä metrin kokoisista lammikoista, joista vesi virtaa sekä Luton kautta Jäämereen että Luiroa Pohjanlahteen.
Olen käynyt niissä paikoissa. Toinen on Kopsuslammelta vähän koilliseen.
Bifurkaatio eli vesijako – vedenjakajan ylitys. Mielestäni se olisi mukava ajatus. Hautakivenä hänellä on kivi Sokostilta, paikasta jossa vesien suunta vaihtuu parin sadan metrin matkalla pohjoiseen ja etelään, kun itse hän oli idän ja lännen mies, aika monessa asiassa kyllä itää vastaan.
Arvostan isääsi. Lumikuru-kirjasta oli apua ensimmäisillä vaelluksillani. Kirjan perusteella oivalsin heti alkuun, että silloinen käytössä ollut Taloudellinen kartta oli Saariselän alueelta vain vähän sinne päin. Olisi kovasti paikallaan, että alueelta nimettäisiin joku paikka hänen mukaansa, sillä hän varsinaisesti toi nykyisen kansallispuiston alueen yleiseen tietoisuuteen. Isäsi retkeili alueella aikana, jolloin se antoi kaikkein eniten. Se oli todella silloin asumaton, tietön sekä yhtenäinen erämaa-alue. Nykyisin sitä on voimakkaasti muokattu massamatkailun suuntaan, vaikka puistosta annettu laki rajoittaa sen Kiilopää-Saariselkä akselille. Kämppien välille on muodostunut tiheä mönkijätieverkko, "Molokki"roskasäiliöt ovat keskeisillä paikoilla ja useimmissa puusuojissa on verkkopusseissa valmiiksi pilkotut puut. 1980 luvulta alkaen on alueella mönkijöillä sekä muilla moottoriajoneuvoilla ajeltu holtittomasti ja jäljet ovat näkyvissä ja useimmissa tapauksissa ne ovat pysyviä. Vaikka isäsi pyrki kehittämään retkeilyä ja siihen liittyviä varusteita, niin uskoisin ettei nykymeno Saariselällä olisi hänen mieleensä. Kansallispuistojen johdosta löytyy kaupallista väkeä ja se näkyy muutoksissa. Erään puiston johtaja siellä pohjoisessa lausui julkisuudessa käsityksensä retkeilystä: "... eihän kukaan enää viitsi raataa reppu selässä...Englannissa ihmisille riittää vajaan kilometrin kierros possujunan tapaisella laitteella..." Kulkiessani otan Kopsuslammen kämpän takaa yleensä kuvan kohti Nattasia ja vertaan sitä Lumikurussa olevaan ja tutkin muutoksia. Metsä on muuten kasvanut niin, ettei järveä enää näy.
VastaaPoistaTuttu tuuletti Venäjän kansalaisuutta. Se on ajatus outo uus. Kuinka radikaali on ajatus palata isovanhenpain kotikonnuille? Venäjä sen nähtävästi sallii ja toivottaa tulijat tervetulleiksi.
VastaaPoistaKun oma isäni vaelsi samoissa maisemissa, mutta oli syntynyt 15.6. 1900, minulla on sanomisen oikeus.
VastaaPoistaEikö se Lumikurun nimi voitaisi vaihtaa.
Sudenpesään tai Siulan Ruoktuun ei pidä koskea.
Eikä Muorravaarakkaan.
Kopsuslampi on, ja sen kämppä, 1959-61 ollut minun paratiisini.
Sen esipiha on Rautulammen kammi, jota ei enää oe.
Muistan Maantiekurun kämpän jäännökset. Hirsistä piti löytyä Lönnrtin ja Castrénin nimikrjaimet. Muistiinpanojen mukaan he viettivät jouluyön tuossa kämpässä kävellessään Inariin.
PoistaSudenpesä paloi 70-luvun alussa. Näköispainos valmistui 1985. Siula on osapuilleen entisellään, mutta sauna on muutettu keittiöksi jo kauan sitten. Kopsuslampea ei enää ole. Sitä nykyisin nimitetään sinnikkäästi Tammakkolammeksi.
PoistaMaantiekurun kämppä on entisellään. Sen päälle on nimittäin kauan sitten rakennettu suojakatos. Nimikirjaimia joskus konttailin etsimässä, vaan en löytänyt.
PoistaOn oikein ja tärkeätä ikuistaa Saamen ja sammon ryöstäjien ja siis suomalaisten kolonialistien, nepotistien, itseään ja tarkoin valittuja puolueeseen kuuluvia palvovien elitistiäijien nimet ja nimikirjaimet kaikkialle. Fasismi ei saa unohtua.
PoistaOn hienoa, että aina löytyy niitä, jotka tietävät asioista syvällisemmin. Itselläni ei ollut aavistustakaan, että Castren ja Lönroth olivat fasisteja. Lönroth ehkä kylläkin kuului näihin Sammon ryöstäjiin ja syyllistyi tekijänoikeusrikoksiin ryöväämällä muiden laatimia runoja. Elitistiäijiä molemmat olivat ilman muuta. Olivatkohan he myös natseja ?
PoistaLönrot on syvältä eurooppalaisuuden kloakista antiikkisena vitsakimpun käyttäjänä. Hän pieksää runonlaulajan, omii hänen runonsa, muokkaa ja väärentää niitä ja julkaisee omissa nimissään. Hän väärentää myös lääkintätiedettä rohtoja käyttävänä ja homopatiaa opettavana puoskarina. Samoin teologiaa, historiaa, estetiikkaa ja kansantiedettä, kaikesta mihin hän koskee on tuloksena faeces. Suursiivous lakaisee hänet sinne mistä hän tulikin.
PoistaEikös Lönnrothin viaksi ole yleensä luettu se, että Kalevala sisälsi myös hänen itse sepittämiään säkeitä, eikä pelkästään runonlaulajien tekstejä?
PoistaIlman Lönnrothia olisi kansanrunoutemme jäänyt muutamaksi kuolleeksi tekstinpätkäksi arkistoihin.
Kaikinpuolisen pahuuden henkilöiminen pari sataa vuotta sitten eläneeseen henkilöön kuulostaa aika erikoiselta.
Mikään yleisesti tunnettu lähdeaineisto ei viittaa siihen että Lönnroth olisi sen enempää runojen kerääjänä kuin lääkärinäkään ollut lainkaan huonoimmasta päästä.
Kritiikin esittäjä heijastelee ihailtavasti ihmiskunnan suurimman neron Dhukazvilin ajatuksia ja asenteita. Hänkään ei pitänyt suomalaisista. Mikäli olisi ennättänyt elää vähän pitempään, hän olisi varmaan vapauttanut saamelaisetkin kolonialismin ikeestä Petroskoin päätöksen mukaisesti ja saattanut heidät Neuvostotasavaltojen kunniakkaaseen perheeseen.
PoistaHyvä luonnehdinta karjalaisesta isästä ! ( kommentoija karjalaisperäinen evakkopoika).
VastaaPoistaYliopistossa kurssiopetuspalkkiot lienevät sinänsä aina olleet minimaalisia. Mutta eikö aina tuonne 1970-luvun alkuun jokainen opiskelija maksanut tenttisuorituksistaan ao. opettajan tilille yliopiston kassaan (ja joskus suoraan käteenkin)? Näin muistamani mukaan noista käytännön kursseistakin. Eräänlainen sporttelujärjestelmä siis.
VastaaPoistaToinen etunimeni on Kullervo. Äitini oli innostunut kalevalaisista ja kuninkaallisista nimistä. Niinpä molemmat hänen kiinnostuksensa kohteet toteutuivat nimissäni. Äitini oli samalla ylioppilasluokalla ko. Kullervon kanssa. En tiedä, oliko se aikoinaan vaikuttanut nimivalintaan. Itse pidin Kullervo-nimeä niin hävettävänä, etten suostunut alakoulussa sanomaan sitä, kun jokaisen piti esittäytyä luokan edessä. En tuntenut ketään muuta, jolla oli Kullervo-nimi.
VastaaPoistaLappilaisena ja metsälappalaisten sukujen geenejä veressäni, en lapsuudessani tiennyt sellaisista tunturialueista kuin mitä tiedän nyt, Ukk-puisto, Käsivarren tunturialueet, Mutkatunturi, jne. Toki oli Pyhtunturi, Ruka, Suomu. Eräs mristä opiskrlijapojista oli lukenut Kullervon teokset, jotka me muutkin ahmimme 20sinä 70-luvun alussa. Tästä alkoi vuosikymmeniä kestänyt retkeily- ja vaellusinnostus. Mirlelläni ja perusteltuna näkisin Kullervo Kemppisen nimen mukaan nimetyn arvokkaan maastokohteen UKK-puistossa. Sopisi juhlavuoteen.
VastaaPoista