2. toukokuuta 2021

Mitä se on



 

Eilen kirjoitin kansanedustajasta ja Raamatusta. Kukaan hyvistä kommentoijista ei pannut painoa sille, että olin ottanut esimerkkejä Vuorisaarnasta. Sitä pidetään yleisesti hienona ja suositellaan mittapuuksi niille, joita opinkappaleet eivät kiinnosta. Itse Tolstoi, monessa mielessä aikansa johtaviin kuuluva ajattelija, piti juuri Vuorisaarnaa päämääränä.

 

Esimerkit eivät olleet kirjoituksessa erään kansanedustajan vuoksi. Hänen poliittinen ja oikeudellinen kohtalonsa on toisten käsissä. Politiikassakaan uskonnollinen fundamentalismi ei mielestäni ole suuri vaara. 

 

Olin sekä onnellinen että onnekas, kun vältyin viettämästä loppuelämääni tuomarin virassa. Vesa Kantola bongasi minut junassa. Emme olleet aikaisemmin tuttuja. Hänellä oli villi ajatus, että laittautuisin Teknilliseen korkeakouluun. Vuosi oli 1999.

 

Tuomarin viran vieroksuminen johtui luonneviastani. Tässä on puhe mielenkiinnosta asioiden ja ilmiöiden suhteisiin, kun tuomari on hyvä keskittyessään asioihin eli oikeusjuttuihin ja niissä esiintyviin ongelmiin. Juttuun kuulumattomat asiat merkitään joskus lyijykynällä ”ei kysymys” ja jätetään mietittäväksi joskus tai ei koskaan. 

 

Tämän taudin syistä minulla on aavistuksia. Pidän omana tietonani. En myöskään pidä pelaamisesta enkä kilpailemisesta. Olen molemmissa hyvin huono. En ole innostunut voittamisesta enkä voitosta. Jopa vaurastuminen on minulle vastenmielistä. 

 

Suuresti sitä vastoin askarruttaa kysymys monopoleista. Kilpailun edistäminen, jonka varaan EU on rakennettu, saattaa olla likilaskuinen ajatus.

 

Edelilsvuosisata rakentui monopoleilla eli kilpailun esteille. Suomi vaurastui sitä tietä. ”Trusteja” eli nykykielellä kartelleja oli alettu rajoittaa USA:ssa 1800-luvun lopussa, ja etenkin öljyalalla otteet olivat määrätietoisia. Sitä vastoin auto ja koneet ovat edelleen muutaman yrityksen hallussa siellä ja Euroopassa samoin. Niin ovat myös lääkkeet ja rokotteet.

 

Jeff Bezosilla ei taida olla asiaa taivaaseen, koska Vuorisaarnan mukaan suuri rikkaus on omiaan viemään helvettiin. Amazonin liikevaihto kolminkertaistui viime tilikaudella. Koko maailmassa edellä ovat vain Walmart, kauppaketju, jolla on työntekijöitäkin 2,3 miljoonaa, ja Kiinan öljy-yhtiö Sinopec.

 

En pidä mahdottomana, että koko ilmasto- ja energialiike kytkeytyisi arabien ja kiinalaisten pudottamiseen listan (markkina-arvo) kärjestä. Tämä on ”salaliittoteoria”, jos mikä. Ero tuttuihin hullutuksiin on kuitenkin selvä. Hiilivedyt ovat energian lähteinä hyvin epätaloudellisia.

 

Kaikki ovat yhtäkkiä siirtyneet sähköön kulkuneuvojen energiana. Toisin sanoen nykyistä paljon järkevämpi siirto- ja säilytystekniikka on valmiina ja odottaa sopivaa hetkeä. Hintakehityksen arvaa. Todennäköinen lähde on aurinko. Millainen on oleva uusi kartelli ja mitä lajia uudet kilpailunrajoitukset. Se saattaa olla triljoonan dollarin kysymys. Ja Bezos pääsee, ellei taivaaseen, taivaalle.

 

18 kommenttia:

  1. Mitäpä sitä kenenkään kohtaloa kuoleman jälkeen miettimään. Matojen ruoaksi ja orgaanisen aineen kiertokulkuun kaikki päädymme. Ja paljon kivempi on olla elossa kuin jonain Rockefellerina marmorimausoleumissa. Sen kuolemanjälkeisen elämän varaan en paljoa laske. Jos nyt jotenkin ihmisiksi hoitaisi tämän elämän, edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Matojen ruoaksi ja orgaanisen aineen kiertokulkuun kaikki päädymme. "
      Tämä pinttymänä ja tiukan tullen mantrana johtaa kosmiseen angstiin - käsittääkseni ei syvin sielunrauhan taso.
      Vuorisaarnasta voidaan kanssa puhua. Tiedän luisen elämänohjenuoran tuosta tehneitä, jotka ovat päätyneet yksi toisensa jälkeen akuuttiosastoille komentelemaan itseään ja muita. Kristosofinen lahkolaisuus ei hevillä luovuta.

      Poista
    2. Ei ihmisen tarvitse mihinkään kuolemanjälkeiseen pelastukseen moraalikäsitystään perustaa. Kosmista angstia potee kuka potee. Itse en koe, että satujen kaltaiset yliluonnolliset kertomukset olisivat siihen mikään ratkaisu.

      Alle parikymppisenä tuli veisattua virsiä ja perehdyttyä uskontoihin ihan tarpeeksi. Nyt viidenkymmenen vuoden jälkeen riittää jo reaalimaailmassa ihan tarpeeksi maailmankuvan aineksiksi.

      Poista
    3. Minäkin perehdyin nuorena uskontoihin ihan hyvin, sittemmin kai vieraantunut mutta en voi mennä sanomaan, etteikö kukaan tunne elämän ja kuoleman mysteerien (mahdollisia) metafyysisiä ulottuvuuksia.
      En ole relativismiani hävittänyt: relativisti kysyy.

      Poista
  2. Eipä siinä suurien määrien sähkönsiirrossa ole merkittäviä parannuksia piiloteltavissa, edelleen johtimia pitkin korkealla jännitteellä on pärjättävä. Suprajohtavuus on toiveena.

    Varastointi on toinen seikka. Kulutuksen tasaamiseen on tähdättävä jos siirtohäviöiltä halutaan välttyä. Onpa keksaistu pumpata vettä ylämäkeen öisin ja laskea se voimalan läpi päivisin, mutta akkuteknologia tavoittelee yhä suuria energiatiheyksiä, nyt ollaan onnettoman pienillä liikkeellä.

    Kaiken kaikkiaan mennään kulutus edellä, tulisi miettiä kuinka järjestelmiä hajautetaan ja energiaa voidaan säästää.

    Joko Teillä on liikkeentunnistimia ja puolijohdevalot?

    Vuorisaarna tästä olisi asiaa, kun on kaikenlaista joutavaa kurtturuusu- ja koirasusikieltoakin nyplätty kaukolämmön ja sähkölampun valossa, mikron ääressä.

    Sovelluksen konseptin lykkäisin mukaan vaikka het'paikalla, mukana kuljetettava radiosiru kulunvalvontaan, terveen henkilön konevoiman käyttö hisseissä, liukuportaissa ja ovissa rekisteröityisi järjestelmään, ja kuntosalipisteitä kertyisi näin terveyskeskuksen lääkärille näytettäväksi.

    VastaaPoista
  3. "En pidä mahdottomana, että koko ilmasto- ja energialiike kytkeytyisi arabien ja kiinalaisten pudottamiseen listan (markkina-arvo) kärjestä."

    Saatat olla jäljillä, Kemppinen. Jo pitkään on ihmetyttänyt, että tässä mikään ei ole herättänyt kenenkään ihmetystä, ainakaan julkisesti.

    Ilmastokysymys kytki vihreät ja vähän muutkin uuteen taloudelliseen toimintaan, mitä pidettäneen hyvänä, ja aina parempi, jos poliittisena oheisvanhinkona öljymaiden merkitys vähenee.

    Kiinalaiset tässä menossa tuskin putoavat: niin hillitöntä siellä on satsaus vaikkapa sähköautoihin, tuulivoimaan jne. Munat eivät ole yhdessä korissa.

    Mutta Dubai voitaisiin lopulta suojella megalomanian monumenttina. Dubai itse tosin on jo niin velkaantunut, että ei siihen kykene.

    Ns. elonkehää tämä energiasiirtymä ei välttämättä paljoa auta, mutta kukaan ei ole tainnut keksiä, miten lajikadon torjuminen ja muut sellaiset asiat voisi muuttaa taloudelliseksi toiminnaksi.

    Hämmästyttävää oli, miten äkillisesti sinänsä vanha huoli, johon ei kovin paljon oltu kiinnitetty huomiota, vajaat kolme vuotta sitten ajettiin läpi ja kaikkien huulille. Jo se saa miettimään "salaliittoa".

    Peter Franzen on hiukan näitä asioita sivunnut äskettäin suomennetuissa esseissään. Hänen tekstiensä ongelma on, että analyyttisyys katoaa lintuihin kohdistuvan intohimon alle.

    Hän tosin keskittyykin ilmastoliikkeeseen vain eräänlaisena "uskontona", joka peittää muut ongelmat (linnut jne.), ja hänestä ilmastoliike tekee sen tavanomaisin valtavalhein.

    Ilmastokysymystä hän pitää jo hävittynä taisteluna. Ehkä se on hävitty, ehkä ei, mutta voitot voi uusi energiateollisuus kääriä, ainakin niin kauan kuin (jos?) täällä on auringon kaukolämpöä liiankin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kai kuitenkin Jonathan F. - Peter F. ei sentään vielä ole esseitä yritellyt

      Poista
  4. Jari Ehrnrooth kirjassaan Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle:

    Vuorisaarnan pahimmat virheet ovat (1) puhdasmielisyys oikeamielisyyden ihanteena, (2) vihollisen rakastaminen, (3) älä tee pahalle vastarintaa ja (4) ajatusten, sanojen ja tekojen rinnastaminen eettisesti samanarvoisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten vapaalle ihmiselle voidaan listata vaatimuksia?

      Poista
    2. Tuon Jari Ehrnroothin kirjan läpikäyvä henki on läpeensä nietzscheläinen. Lisäksi hänen kirjoituksensa tuntuvat (sanoo: minun mielestäni) henkivän sanoisiko "arkaaista vihaa" demokratiaa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, yhteiskunnan vähäosaisia yms. kohtaan.

      Toivon, ettei hän saa enemmälti opetuslapsia. Nykyisessäkin ajassa on jo kyllin kestämistä.

      Poista
    3. Maallisesta näkökulmasta nuo ovat ehkä virheitä, mutta ei välttämättä taivaaseen pääsyn kannalta.

      Mitä tulee taas kohtaan (4), niin eikö valtakunnansyyttäjä toteuta juuri tuota ajatusta ihan täydellisesti!?

      Minunkin mielestäni se on virhe. Jättäisi sen punninnan jumalille.

      Poista
    4. "Mitä tulee taas kohtaan (4), niin eikö valtakunnansyyttäjä toteuta juuri tuota ajatusta ihan täydellisesti!?"
      Kyllä, mutta lakiin perustuen. Hän ei säädä lakeja.
      Itse asiassa teosofien maailmakatsomuksen ja metafysiikan kanssa Jeesus-oppi seurusteli aika päikseen: Pekka Ervast katsoi, että harrastusmielessä tapahtuvan täydellisen rikoksen suunnittelijat ovat osittain karmallisesti vastuussa jos joku sitten toteuttaa rikoksen. Annie Besant teos Tajunta (A Study in Consciousness: .. 1907) edusti samaa linjaa kuin Ervast kollektiivisesta tietoisuuden ulottuvuudesta.
      Eikä kollektiivista oppimista paljon tunneta mutta voidaan empiirisesti päätellä - tabu lamarckilaisine viitteineen.

      Poista
  5. Minua häiritsee tässä(kin) keskustelussa sen täydellinen anakronistisuus.

    Jeesus oli oman aikansa radikaali, Luther omansa. Tolstoikin oli aikamoinen toisinajattelija. Silti jokainen oli väistämättä sidottu oman aikakautensa maailmankuvaan. 2000 vuotta sitten ei edes tunnettu käsitettä "homoseksuaalisuus" siinä mielessä kuin me sen nyt ymmärrämme. Itsensä mieltäminen erilaisten identiteettien (vaikka nyt sen seksuaalisuuden) kautta on vielä uudempi juttu; ei sitä olisi Tolstoikaan ymmärtänyt.

    Samalla tavalla meidän on jokseenkin mahdotonta käsittää menneiden aikain ihmisten ajatusmaailmaa. Yrittää ja tutkia toki aina voidaan, mutta tutkimiseksi taitaa useimmiten mennä. Jeesuksen sanomisia - tai sanomatta jättämistä - on nyt märehditty jo pari tuhatta vuotta. "Mitä Jeesus todella sanoi" on edelleen todistamatta. Hohhoijaa...

    Tutkijoiden ajatuksia Vuorisaarnasta voi lukea esim. täältä:

    https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/olkaa-siis-taydel-lisia-jeesus-kehotti-mutta-vuorisaarnan-noudattaminen-ei-tee-ihmisesta-moralistia#56878d53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sua häiritä tässä(kin) keskustelussa sen täydellinen anakronistisuus. Mutt hei kamoon, ko. vuorella saarnannut puhuja itse korosti tämän tästä, monessa eri yhteydessä sanojensa fundamentalistista perustaa; ne ovat viestejä muuttumattomista totuuksista, jotka hän klaarasi, ja jakoi eväiksi ihmiskunnalle, jonka pelastaminen oli ykkösmissio (ei se että yksilöt ottavat täältä hatkat jonnekin korkeuksiin).

      Poista

  6. Veden olomuodoista jää on jänskä ja liukas. Höyry sitten. Sihisee syntessään kiuaskivillä. Keksisikö lisää. Milläs keksit ? Paremman puutteessa vaikka sielulla. Tai olisiko sielusta. Vai lähtisikö fillaroimaan.

    Talvella hiihdin jonkun kiepin ja kivaa oli. Sitten luulin hiihtokauden päättyneen ja Keskuspuistossa olikin pyörätiet kunnossa ja Pitkäkosken majalla ihanaa puolukka/punaherukka mehua ja juuripaisettu munkkirinkilä.

    Kotiin päin ajaessa jostakin polkuristeämästä pilkisi valkeata, Paloheinästä kaupungin jatkamaa latuaikaa.

    Ja minä olin jo fillarin päällä kun ei lunta muka. Ja kesällä kuivalla pyöräpolulla joku rullasukseilee. Ota tästä selvää.

    Kuinka pälähtikään mieleen, että 1987 luotiin lisää. Rahan häviämättömyyden laki ja rahan autonomia hinnotella itse itsensä. Näistä jos joku asiantuntija kertoisi lisää ja syvemmin -ja vaikka kaiken. Lukisin.

    Nyt luen Lars G. von Bonsdorffin Nokiaa 1865-1965. Toista kertaa luen ja silti kuin uutta. Sain jo eiliseksi kolmanneksen luettua. Fredrik Idestamin aikakauden. Kirja jököttää, ellei sitten jo lyyhisty, Yliopiston kirjaston tornissa. Olin sitä useasti selaillut ja sitten ostanut divarista. Nyt luen uudelleen ja se on vain parantunut. Oikeastaan noussut Lauri Viidan Moreenin alkusivujen Luomiskertomuksen tai Teemu Keskisarjan GA Serlachius kolmisivuisen puupaperirikkaus runoelman verroille. Paitsi että Idestam pysyy isoimpana. Ja sellaiseksi jää.

    Hän tietää Gatesin ja Bezosin ja Teslaraketin syntyponnistukset jo kaukaa. Ja että Bonsdorff on Thukydides -kai.

    Enhän ole lukenut. Ja tuskin kerkiänkään kun meni kasvatuksessa aika hukkaan. Vuosikymmeniä ja minullekin tarjolle tulleen sielunelämän -viriämättä. Ja nyt kai akkuna sulkeutuu, hauta avautuu. Ja taitaapi olla ihan joukkohauta. Ei virus mutta pyssyperäinen. Voi itku.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. On kyllä muistettava että Luther oli hyvin merkittävä uskonnollinen, poliittinen ja aatteellinen linjanvetäjä ja vaikuttaja. Ei hänen lausumiaan voi kuitata sillä että se oli sitä aikaa, koska juuri hänen kannanottonsa muuttivat yhteiskunnallistaa todellisuutta. Hän vaikutti jo elinaikanaan miljoonien ihmisten maailmankuvaan, ja hänen kirjoituksensa olivat myös suhteessa hänen itse vaikuttamiinsa muutoksiin.

    Jeesus on siinä mielessä eri tapaus että hänen sanomisistaan ja tekemisistään kertovat tekstit on koottu kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Ensisijaiset lähteet puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teologit kiistelevät Uuden testamentin ajoituksista. Aikahaarukka on n.50 vuodesta Jeesuksen kuoleman jälkeen satoihin vuosiin eli vanhimpiin käsikirjoituksiin ja "sisällysluettelon" kanonisointiin.

      Poista
  8. Eikä meille edes kerrota kuka nämä evankeliumit on kirjoittanut. Tai kun kerrotaan niin tieto on yhtä luotettava kuin mitä Joulupukki.

    VastaaPoista