Hopehääpäivä. Tänään.

Onnen tupa

(Martti Haavio)

 

Elipä kuninkaan kartanon sikolätissä Sika Sippurahäntä ja hän oli sangen lihava. Niin kuningas sanoi rengillensä:” Kuulepas, renkipoika Aaro Ahvenus, mene ja ota kiinni Sika Sippurahäntä ja paista hänet kuninkaan pöytään herkkuruuaksi.” ”Selvä on, herra kuningas”, sanoi renkipoika Aaro Ahvenus. Ja sitten hän otti pyssyn ja puukon ja kuumaa vettä ja meni ottamaan Sika Sippurahäntää kiinni. ”Eipäs minua niin vain kiinni oteta”, sanoi Sika Sippurahäntä, ja sitten hän lähti sikolätistä metsään ja juoksi Onnenmaan hakaan asti. ”Huh, huh”, sanoi hän siellä”, kylläpä tuli kuuma.”

Olettekos, lapset, kuulleet mokomaa asiaa: Onnenmaan haassa on tammia ja pähkinäpuita ja suuri suunnaton likainen lammikko, jossa kasvaa vehkaa, ja lammikossa on pikkuinen saari, jonka nimi on Onnensaari? Sinne saarelle ui nyt Sika Sippurahäntä, ja hän alkoi rakentaa yksinurkkaista onnentupaa onnensaarelle.  Hakkaa, hakkaa hirsiä, nikertää, nakertaa.

Tulee Pässi Päkäpää katsomaan ja sanoo: ”Veliseni, veikkoseni, mitäpä täällä nikertelet, nakertelet? ”Onnentupaa rakentelen asunnoksi itselleni, sanoo Sika Sippurahäntä. ”Eihän yksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Pässi Päkäpää, ”ota minut toveriksi itsellesi, tehdään kaksinurkkainen tupa, kun meitä on kaksi miestä. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kaksinurkkaista onnentupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät, nakertelevat.

Tulee Jänis Vemmelsääri katsomaan, sanoo: ”Veliseni, veikkoseni, mitä täällä nikertelette, nakertelette” ”Onnentupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää. ”Eihän kaksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Jänis Vemmelsääri, ”ottakaa minut toveriksenne, tehdään kolminurkkainen tupa, kun meitä on kolme miestä. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kolminurkkaista tupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät, nakertelevat.

Tulee Kissa Kirnauskis katsomaan ja sanoo:” Veliseni veikkoseni, mitäpä täällä nikertelette, nakertelette?” ”Onnentupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää ja Jänis Vemmelsääri. ”Eihän kolminurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Kissa Kirnauskis. ”Ottakaa minut toveriksenne, tehdään nelinurkkainen tupa, kun meitä on neljä miestä.” ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä ja sitten he alkavat rakentaa nelinurkkaista onnentupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät ja nakertelevat.

Tulee Kukko Kultakannus katsomaan ja sanoo:” Veliseni, veikkoseni, sikaseni, kaunoiseni, mitä nikertelet ja nakertelet?” ”Onnentupaa”, sanoo Sika Sippurahäntä. ”Hyväpä tulee nelinurkkaisesta onnentuvasta, mutta ota minut toveriksi, niin teen uunit ja ikkunat ja pöydät ja tuolit tupaasi.” ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten Kukko Kultakannus tekee valkoisen uunin ja lasiset ikkunat ja honkaisen pöydän ja punaiset tuolit. Ja sitten onkin Onnentupa valmis.

Asettuvat asumaan Onnentupaa. Kukko Kultakannus lentää lekahutti uunin päälle. Kissa Kirnauskis kiipesi uuniin, Pässi Päkäpää meni peränurkkaan, Jänis Vemmelsääri sängyn taakse, mutta Sika Sippurahäntä valitsi ovensuusängyn, ja sitten he kaikki nukkuivat Onnentuvassa ja kaikilla oli lämmin ja hyvä.

Mur, mur, mutta arvaattekos, lapset, mikä siellä oven takana murisee? Siellä on Suri Hukkanen viiden poikansa kanssa, ja ne ovat kovin nälkäisiä. Susi Hukkanen aukaisi Onnentuvan oven, mutta silloin Sika Sippurahäntä iski sitä kärsällänsä vatsaan, Pässi Päkäpää puski sarvillansa otsaan, Kissa Kirnauskis kynsi sen silmät aivan sokeiksi, Jänis Vemmelsääri juoksenteli edestakaisin nurkasta nurkkaan ja Kukko Kultakannus laulaa helähytti uunilta:” Kukkokiekaa.” Kylläpä suden tuli häntä, ja se juoksi niin kauas kuin pääsi, ja kaikki penikat perässä.

Suden poikaset kyselivät Suri Hukkaselta:” Saitko ruokaa?” ”Enpä saanut, en”, sanoi Susi Hukkanen. ”Siellä seppä oli takomassa, ja se pihdeillään halkaisi vatsani, Siellä Yrjö-suutari oli kenkiä tekemässä, ja se iski lestikimpulla otsaani. Siellä kraatari oli uuninpäällä, ja se pisti neuloillaan silmiini. Siellä sotamies Pinkkahousu etsi kirvestä penkin alta, ja aikoi pääni katkaista. Ja siellä tuomari Teininpoika huuteli patsaan päästä:” Katkaiskaa pää, katkaiskaa pää”, ja minä karkasin pakoon, etteivät saaneet tapetuksi. Oioioioi.” Niin se sanoi, ja sitten se lähti kauas pois.

Mutta Onnentuvassa Sika Sippurahäntä, Pässi Päkäpää, Jänis Vemmelsääri, Kissa Kirnauskis ja Kukko Kultakannus viettivät iloisia päiviä onnen auringon paisteessa ja iloisesti leikkien ja laulaen. Eikä sinne koskaan tullut Susi Hukkanen vieraaksi, koska se pelkäsi niin kovin heitä.

 * * *

PORSAS URHEA

 

Häärivät, hyörivät vihreässä Vihtametsässä pitkän riippakoivun alla kerran Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis. No hyvä. Niillä oli pikkuiset rattaat ja rattailla oli kirves, vasara, kaira ja kaksitoista suurta naulaa. Ne olivat päättäneet tehdä itselleen oman talon koivun juurelle aivan Pöllö Pököpään pesän alle.

No hyvä. Ne kaatoivat puut kirveellä ja vedättivät ne rattailla riippakoivun alle ja kairalla me väänsivät ikkunanreiät ja vasaralla ne löivät kaikki kaksitoista naulaa eteiseen vaatenaulakoksi. Sitten ne hakivat sammalta ja tilkitsivät seinraot, että tuvassa olisi lämmin, ja lopuksi me tekivät oikein hyvän katon.

Sitten ne rupesivat syömään.

Tulee, tulee taapertaa metsäpolkua pikkuinen laiha Porsas Urhea. ”Terve vaan, terve”, se sanoo. ”Minun on kova nälkä. Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään.” Se oli niin laiha, että sen kylkiluut näkyivät, ja sen kärsä oli niin ohut kuin pakettinappula. No hyvä. Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis antoivat sille kahdeksan voileipää ja litran perunoita.

”Röh, röh”, sanoo Porsas Urhea, ”nyt minun on kova uni. Mutta jos Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen tulevat yöllä, niin herättäkää minut.” Ja sitten se pesi likaisen kärsänsä ja likaiset sorkkansa, puki yöpaidan päälleen ja meni uunin päälle nukkumaan.

No hyvä. Kaappikello löi kaksitoista ja kuu katseli ikkunasta sisään. Silloin huusi Pöllö Pököpää:” Huhuu.” Kukko Punaheltta aukaisi toisen silmänsä ja Kissa Kirnauskis molemmat. ”Huhuu”, huusi Pöllö Pököpää toisen kerran, ja samassa kuului kolkutusta ovelle. Kop, kop, kop. Siellä olivat Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen.

Mikäs nyt neuvoksi? Kukko alkoi itkeä vaikertaa: Nyt ne tulivat syömään meidät. Kissa alkoi itkeä vaikertaa: Jo tuli kuolema eteen. Mutta sitten ne muistivat pienen Porsas Urhean ja ne herättivät sen. Porsas Urhea haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi:” Ei hätä ole tämän näköinen.”

No hyvä. Se pikkuinen Porsas Urhea sanoi aivan hiljaa. ”Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään. Mutta minun on kova nälkä.” Ja Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis toivat sille kahdeksan voileipää ja kahdeksan kananmunaa ja lautasellisen kauraryynivelliä, ja se söi kaikki. No hyvä.

Mutta ulkona Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen iskivät oveen:” Kop, kop, kop, päästäkää sisään, me tulemme syömään teitä, Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis. Tulkaapa ulos, että me saamme syödä teidät. ”Ei me tulla”, sanoi Kukko Punaheltta. ”Ei me uskalleta tulla”, sanoi Kissa Kirnauskis.

Mutta nytpä oli Porsas Urhea syönyt vatsansa aivan täyteen. Nyt se oli Lihava Porsas. Se oli niin lihava, että sen vatsa oli kuin tynnyri ja sen kärsä kuin perunanuija. Kun se käveli, niin sen jalat sanoivat:” Pop, pop, pop!” Se meni ovelle ja tarttui lukkoon ja aukaisi oven ja sanoi:

                ”R Ö H.”

Kun se sanoi RÖH, se sanoi sen niin kovalla äänellä, että Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen pelästyivät ja lähtivät pakoon ja juoksivat, juoksivat, juoksivat toiselle puolelle maapalloa. Ja sinne ne jäivät. Mutta Kukko Punaheltta, Kissa Kirnauskis ja Porsas Urhea nauroivat niin, että Pöllö Pököpää sanoi veljellensä:” Onkos tuo nyt laitaa.” Ja sitten Porsas Urhea söi kahdeksan voileipää ja litran perunoita. Sen pituinen se.

(Tekijän lupaa ei valitettavasti ole. Mutta ovat nämä toisaalta kansansatuja...)