26. maaliskuuta 2021

Verkkoklapi


 

Blogi on ”weblog” ja loki puolestaan lienee alkujaan solmuilla varustettuun naruun kiinnitetty klapi, jollainen paiskattiin veteen mittaan matkaa ja vauhtia.

 

Blogini tarkoitus on antaa vihjeitä elämästä ja elämän ulkopuolelta. Etenkin tarkoitus on kutsua keskustelua, joka on jatkuvasti kohdittain hienoa.

 

Jotta tuo arvokas ominaisuus säilyisi, ilmoitan täten itsevaltaisesti, että pelkkää toisille kommentoijille väykyttelemistä sisältäviä kommentteja en julkaise. Minulle on yhdentekevää, mitä mieltä kommentoija A on kommentoijan B älynlahjoista ja luonnevioista. Luulen, ettei moni muukaan ole kiinnostunut siitä.

 

Samaan poistokasaan panen myös ne aika harvinaiset kommentit, joiden sisältöä ja asiayhteyttä en kykene päättelemään.

 

Some-kiihkoilusta kirjoittavat ja sitä tutkivat unohtavat usein mainita asiattomien vuodatusten harmillisimman puolen. Ne ovat ikävystyttäviä. 

 

Sain kimmokkeen lähde- ja anonymiteettisuojaa koskevasta korkeimman oikeuden ratkaisusta, joka annettiin toissa päivänä. Se on se juttu, jossa on kysymys Helsingin Sanomista ja puolustusvoimista. Korkeimman oikeuden ratkaisu on mielestäni poikkeuksellisen hyvin ja selkeästi kirjoitettu. Se on hienoa, koska käytännössä avoimuutta ja julkisuutta vaaditaan joskus asioissa, jotka eivät saa olla avoimia eivätkä julkisia. Sellaisia asioita voisivat olla esimerkiksi maan taistelulennonjohdon toimintatavat ja laitteet.

 

Ja toiselta puolen tolkullinen keskustelu edellyttää eheitä tietoja. Sitä korostaen tuomioistuin on merkinnyt näkyviin johtavia ratkaisuja meiltä ja Euroopasta.

 

Näissä blogeissa emme käsittele tulenarkaa aineistoa, kun ei ole sammutuskalustoakaan. Useimmiten tarkoituksena on tuottaa sopivaa viihdytystä arvattavasti osittain yli-ikäiselle lukijakunnalle. Jos joukkoon pistäytyy maailman valloittajia meidän, maailman valloittamien seurauksi, sepä mieluisaa.

 

Kuultuani musiikin hermostoa helpottavasta vaikutuksesta vaikeassa tilassa oleville ihmisille, odotan kahta kiivaammin, milloin joku onnistuu todistamaan kokeellisesti, että lukemisella voi olla sama teho.

 

Eräät maailman ehdotonta huippua edustaneet matemaatikot puhdistivat mieltään niin sanotulla hesykastisella rukouksella eli toistamalla. Heille vaikutus oli, tekniikan ja taidon kerryttyä, sellainen mielen pyyhkiminen puhtaaksi, jonka tuloksena jopa mahdottomaksi arvioitu matemaattinen konjunktuuri saattaa äkisti pudota auki.

 

Eräitten merkintöjen perusteella väitetään, että keskiajalla joku, muistelisin että mnitaitoinen Pico della Mirandola, hämmästytti ihmisiä lukemalla äänettömästi, suu kiinni.

 

Hetkittäin epäilen, olikohan se sittenkään hyvä keksintö.

61 kommenttia:

  1. Minäpä kerran näköradiossa hämmästelin ihmistä, jolla oli paksu parta, ja joka luki tekstiä silmät kiinni. Sitten tajusin että se on itse kirjoittanut sen tekstin. - Taisi muistaakseni olla Taata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko kovin yleistä tässä blogissa se että kommentoija alkaa väitellä itsensä kanssa? Toivottavasti ei. Mutta kovasti ihmettelen sitä miten joku voi kirjoittaa noin kankeasti kuin mitä ensimmäinen virke nimimerkki "mikisellä" on..? po. minäpä kerran ihmettelin paksupartaista ihmistä joka näköradiossa luki... Éi sisältö tästä tietysti paremmaksi muutu. Mutta kumminkin.

      Poista
    2. Onneksi olkoon. Kirjoittamisen neljäs seinä murtui juuri noin.

      Poista
  2. JK: "...puhdistivat mieltään niin sanotulla hesykastisella rukouksella eli toistamalla."

    Samaa metodia käytetään meditaatiossa. Sillä pyritään keskittymään olemaan ajattelematta. ("Mietiskely" on kaunis sana, mutta huono ilmaus, kun tavoitteena nimenomaan on olla mietiskelemättä mitään.)

    Helpoin tapa on ehkä mekaaninen laskeminen hengityksen tahtiin - yksi, kaksi, kolme jne - esim. kymmeneen ja takaisin. Joskus riittää, että laskee koko ajan vain yhteen - yksi, yksi, yksi jne.

    Meditaation idea on siis olla tietoisesti läsnä, mutta täysin ajattelematta. Se on yllättävän vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppäräksi avuksi pikku koan? Yhden käden taputus tms. Yleensä vain pannaan kädet taskuun.

      Poista
  3. En tietenkään voi puhua muusta kuin omasta puolestani, mutta minua ei lainkaan haittaa, jos ja kun meikäläisen älynlahjoja tai luonnevikaisuutta arvioidaan ja jopa paheksutaan. Lukijoilla on tietenkin oikeus mielipiteisiinsä.

    Tämän päivän lehdessä komentoijat paheksuvat Mikael Jungneria ja hänen ehdotustaan lapsilisien sijoittamista osakkeisiin. Moni lapsiperhe on kuitenkin taloudellisesti niin tiukalla, ettei kykene sijoittamaan osakkeisiin. Sinänsä Jungnerin esitys on hyvin provosoiva, vaikka on hyvä keskustelun avaus.

    Nimittäin ajoittain käydään tätä ikuisuuskeskustelua, etteivät hyvätuloiset tarvitse lapsilisiä. Oli niin taikka näin, niin on hallinnollisesti kaikkein halvinta, että lapsilisät maksetaan kaavamaisesti kaikille tuloista riippumatta.

    Kun kerran jo aikaa sitten on keksitty progressiivinen verotus, niin sillä kurin saadaan kerättyä yhä vain enemmän veroja hyvätuloisilta varsinkin silloin, kun heidän tulonsa lisääntyvät. Kaikkein osaamattomimmat poliitikot eivät tätä tule ikinä ymmärtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta kun osa kansasta aina on riittävän ymmärtämätöntä, tämä tarjoaa populistisille poliitikoille pysyvän höplästävetokonstin. Heidän ydinkannattajansa tajuavat vain hyvin konkreettisia ja yksinkertaisia asioita, ja nekin tunteella. Hallinnolliset kustannukset ovat heille jo tunnekylmä abstraktio.

      Poista
    2. Niinpä. Puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempää. Ja tämä on matemaattinen fakta.

      Poista
    3. Puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempää, puolet älykkäämpää ja suuri enemmistö keskinkertaisia. Tämä on pelkkä fakta.

      Poista
    4. Onnestain on puolet sinun, niinku.

      Etätyötä mitä että, ottiatuota?

      Poista
    5. Tässäpä kas on juuri vaiva ja juuri syy. Kipeää tekisi hoitaa kuntoon aivan kestämättömäksi enennyt rehkiminen, ruuhkavuodet ja surkea huoltosuhde kertarysäyksellä kun on saatu ainainen kitinä kokolailla vaikenemaan psyykenlääkkeillä joita arvotaan työiässä oleville kuin rusinoita. Olemme jo sillä tasolla ettei enempää kahvia voi juoda. jotkin amfetamiinijohdannaiset saattaisivat olla ratkaisu työn puristamiseksi ulos tekijöistä viimeiseen tippaan mutta koska niiden psykoottinen vaikutus tulisi tasata kuten on tapana jo nyt työilmapiiriä säätelemällä olisi se kohtuuttoman tepsivä keino erottaa kuka on mukana työelämässä ja kuka työperäisessä joukkoitsemurhassa.

      Keskiluokka on tuloineen ammekäyrän mukainen. Vähempikin saa uskomaan ettei kaikki työ ole arvokasta. En ole viitsinyt nähdä vaivaa määrittääkseni tai opiskellut kuinka hankkia tiedot kuinka näin on käynyt ja kiihtyvällä nopeudella käy yhä mutta peruskapitalismilta se haisee. Edenneemmän yhteiskunnan ei luulisi kompastuvan kapitalismin lehmän viimeiseen kuolinröyhtäykseen mutta ehkä juuri hajun vuoksi pitelemme liiaksi nenistämme emmekä hoksaa mistä tuulee.

      Kansanpahus uskoo sittenkin että töissä on rehkittävä liiaksi ja synninpäästön sillä saa kaikkeen, usko on luja ja hyödyllinen seikka mutta ei silloin kun työn tulosta ei voida määrittää ja työtä johtaa riittävän väljin ohjurein.

      Sandbergin Paasikivi kun meni sanomaan ettei Suomen kansa ole mikään ulkopoliittisesti viisas kansa. Suomen kansa on pikemminkin erittäin typerä kansa, ja vielä radiolähetyksessä ;)

      En usko sellaisen radiolähetystyön arvoon jota kansa ei kuule.

      Poista
  4. Kannatan jonkinmuotoista blogin kommenttiosuuden filtteröintiä. Ehkä JS:n aaltoilut kannattaa jättää silti näkyville vaikka eivät kaikki niitä ymmärrä.

    Itse olen edennyt vaikeiden ongelmien ratkaisuissa nimenomaan toistamalla, helpommathan ratkeavat heti. En tiedä mitkä ovat psykologiset tekijät taustalla tai mikä lie. Kun todella vaikeata tehtävää vetkuttaa uudestaan ja uudestaan samaa tyhmänkuuloista rataa, hermoradat kiihkeästi etsivät ratkaisua itsenäisesti ja kun sen ovat löytäneet, ilmoittelevat siitä tyhmään päähäni. Kestää kotvan että tajuan että ongelmaan on olemassa ratkaisu joka sitten pumpsahtaa tajuntaan vaikka keskellä yötä herättäen. On sanottava että se tuottaa iloa käsittää tämä ja sitten vielä tarkistaa ja käydä läpi asiat varmistaen, joskus jo keskellä yötä. Mutta näillä jatketaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin täällä joskus Forssan seudun puheen laulavaa poljentoa. Tutustuin eilen Heikki Vuorimiehen tutkimukseen, jossa hän selvittää ruotulaitoksen täydennystä Suuren Pohjan Sodan jälkeen. Pälkäneellä ja Isossakyrössä tuli pahasti takkiin.
      Ruotsista siirrettiin miehiä tänne ja heidät sijoitettiin pitäjiin, joissa täydennystä tarvittiin. Tammela ja Jokioinen olivat näiden paikkakuntien joukossa.
      Holjaa! Miehet oppivat vähitellen puhumaan suomea mutta tietenkin kotikielen intonaatio säilyi. Perheitä perustettiin ja näin vahvistui ruotulaitos ja 300 vuoden takaiset tapahtumat ovat edelleen kuultavissa omin korvin.
      Aamun väläyksen koki Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Tämäpä on hauska tieto. Mökkinaapurini ovat Forssan seudulta ja vaikken kuule veden yli yksittäisiä sanoja, kuulen sen nuotin!

      Poista
    3. Noita "veskööttejä", jotka tosin saattoivat olla vaikka Skånesta, sijoitettiin kyllä vähän kaikkialle läntiseen ja keskiseen Suomeen. Omiin esi-isiinikin sattui muutama. Mitään nuotteja en kyllä tuolla perusteella kuule.

      Poista
    4. Itse ex-vorssalaisena en meidän puheessamme mitään kummalista huomannut. Välillä ihmettelin vain muualtatulleiden 'holjaa' puhetyyliä.

      Poista
    5. Hyvä että mikis on päässyt sängyn syövereistä, hetken jo arvelutti. Omaan tapaansa hän ansiokkaasti ulkoisti huolettomuutensa ja toimihan se. Tulosta tuli.

      Poista
  5. Blogini tarkoitus on antaa vihjeitä elämästä ja elämän ulkopuolelta. Etenkin tarkoitus on kutsua keskustelua, joka on jatkuvasti kohdittain hienoa. Jotta tuo arvokas ominaisuus säilyisi, ilmoitan täten itsevaltaisesti, että pelkkää toisille kommentoijille väykyttelemistä sisältäviä kommentteja en julkaise.

    Toivottavasti tuo koskee myös enemmän tai vähemmän verhottua ja usein pakkomielteenomaista "väkyttelemistä" mm. joitakin ihmisrotuja tai vähemmistöjä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan tosi? Väkisin ruotuun sellainen suvaitsematon m--kero. Suvaitaan sekin sitten normeihin sopivaksi, kunhan ensin saadaan se nigerialainen naikkonen kiinni.

      Poista
  6. Moni vasta lukemaan oppinut lapsi haluaa silti vanhempien edelleen lukevan heille ääneen tuttuja satuja. He ovat tarkkoina suorituksen oikeellisuudesta ja korjaavat oitis luennassa tapahtuvat lyhennysyritykset ja virheet.

    Oma kohtaloni on puhua ja kirjoittaa aiheista, joista olisi vaiettava. Kerran istuin vastapäätä filosofi Pertti Lindforsia, joka tuomitsi kantani etiikan ensisijaisuudesta moraaliin nähden. Kotona tutkin sivistyssanakirjasta (1963, Otava) sanojen selityksiä ja etymologiaa. Molemmat merkitsevät siveysoppia ja tapaa. Toinen tulee kreikasta ja toinen latinasta. Mielestäni on mitä hyödyllisintä puhua juuri näistä asioista. On hyvä tietää, miksi joillekin moraali on kattotermi ja toisille se on etiikka. Joillekin ne ovat synonyymeja.

    Vastustan myös ajatusta, että tutkimalla musteen hiukkasolemusta paperiin kirjoitetusta Einsteinin kaavasta, voisimme paremmin ymmärtää kaavan merkityksen. Tämä vertautuu suoraan kuvitelmiin ymmärtää kielen merkityksiä aivotutkimuksen avulla. Samoin rinnasteiset kuvitelmat geeneihin kirjoitetusta suomalaisuudesta saa minut tuntemaan tuskallista voimattomuutta tyhmyyden edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... kuvitelmat geeneihin kirjoitetusta suomalaisuudesta ..."

      Tätäkin asiaa on täällä jauhettu turhankin paljon, mutta jos vielä sallitte hieman, koska kertaus - ja yksitoikkoinen toisto - on opintojen ja oivallusten äiti:

      Arvelen, että kästys siitä, että jossakin olisi jokin millään tavalla merkittävä ihmisjoukko, joka uskoo suomalaisten jumalaiseen alkusyntyyn ja muusta maailmasta erilliseen geeniperimään, on jonkinlainen väärinkäsitys ellei sitten suorastaan tarkoituksella ylläpidetty olkiukko suomalisuuden mitätöimiseksi. Ei tuollaista porukkaa ole kuin korkeintaan kuusi henkilöä (noin).

      Mutta toisaalta, ylläoleva ei mitenkään kumoa sitä, etteikö suomalaisuus eläisi tässä maailmassa vähintään yhtä selkeänä ja erottuvana kuin vaikkapa ranskalaisuus. Tai norjalaisuus.

      Jostakin syystä, jota en oikein ymmärrä, tämä meidän kaunis ja arvokas suomalaisuutemme halutaan kovin kiihkeästi kiistää ja hävittää.

      Suomalaisuus ei ole yhtään keneltäkään pois eikä se uhkaa ketään. Sen arvostaminen ja vaaliminen on mielestäni lähes yhtä tärkeää kuin vaikkapa saamelaisuuden arvostus ja vaaliminen. Pieniä mutta arvokkaita vähemmistöjä molemmat maailman mitassa.

      Poista
    2. Sitä minäkin ihmettelen miksi hieno suomalaisuus halutaan korvata oikeistolaisuudella ja muulla amerikkalaisuudella ja suomenkieli pakkoenglannilla.

      Poista
    3. Aitoon monikulttuurisuuteen kuuluu paitsi vieraiden kulttuurien kunnioitus, myös oman kulttuurin vaaliminen.

      Jälkimmäinen jää usein ymmärtämättä sekä monikulttuurisuuden vastustajilta että puolustajilta. Vaaliminen ei tarkoita ettei mitään oman kulttuurin typeryyksiä saisi muuttaa, mutta suomalaisuudesta voi olla ylpeä myös terveellä tavalla. Ei anneta persujen pilata suomalaisuutta.

      Poista
    4. Kuka on sanonut, että kaunis ja arvokas "suomalaisuutemme" pitäisi kiistää ja hävittää. Suomalaisuutemmehan on historian saatossa muodostunut monien tekijöiden ja erilaisten kulttuurien yhteisvaikutuksista. Ei kai tätä historiallista kehitystä ole järkevää pysäyttää ja jämähtää pysyvästi tämän nykyhetken lumoihin?

      Poista
    5. En hyväksy ajatusta, että joukko vain omia oikeutettuja etuja ajaessaan esiintyy suomalaisten suuren enemmistön valioina. Perusröyhkeys ei ole eduksi Suomen imagolle.

      En halua maahan valtaan henkilöitä, jotka halveksivat demareitakin siinä kuin universaaleja, humanistisia periaatteita. Demareita! Voi voi.

      Pöö, pelätkää rosmoja, kun ette älyä pitää rahojanne taskujen sijasta kuorissa tai firmoissa prasiittisaarilla.

      Poista
    6. Ihan asian sivusta palautan mieleen erään tapahtuman Brittien saarilla ehkä kymmenisen vuotta sitten. Eteläisessä osassa tehtiin arkeologisia kaivauksia ja löydettiin yli 10 000 vuotta vanhoja jäänteitä asutuksesta mutta myös ihmisen DNA:ta. Sitä tutkittiin ja joku keksi vertailla paikalliseen asukkaaseen joka oli lähistöllä asuva mies. Osoittautui että hän oli tämän muinaisen ihmisen suora jälkeläinen.

      Poista
    7. Vähän samanlaista touhua kuin isänmaallisuuden käsitteen vänkääminen omituisiin suuntiin. Sanakirjojen mukaan patriotismi on aina ollut vain ja ainoastaan isänmaallisuutta. Amerikkalainen ultraoikeisto on kuitenkin saanut aikaan sen, että patriot-sanalle on joissakin sanakirjoissa tullut toinen merkitys, omien etujen ja oikeuksien ajaja! Tarkkana pitää olla, ettei tule huijatuksi.

      Poista
    8. "Osoittautui että hän oli tämän muinaisen ihmisen suora jälkeläinen." Tämä on totaalisen järjetön virke, jota ihmettelin jo silloin, kun se uutisoitiin. Oletettavasti kaikki paikalliset ovat tuon yhden vainajan jälkeläisiä. Nyky-yksilöllä on tuossa aikapoikkileikkauksessa miljardeja esivanhempia (mitä kyllä ns. esivanempien kato käytännössä pienentää, kun sama esivanhempi on mukana useasti), ja suoria sellaisia; muitahan ei olekaan. Yksittäinen esivanhempi edustaa nyky-yksilön perimmässä häviävän pientä osaa. Ja se pienenpieni osa on jäljitettävissä, joko mitokondriosta tai y-kromosomista. Eli äidinäidinäidinäidinäidinääidin....äiti tai isänisänisänisänisänisänusän...isä. Siitä jutun tilanteessakin oli kyse. Jutun pölhölogiikalla asianomainen nykyasukaskin olisi sukua vain joko isälleen tai äidilleen.

      Poista
    9. Henrik, olet itsekin ko. henkilön suora jälkeläinen. Kaikki 1000 vuotta sitten eläneet eurooppalaiset ja kaikki maapallolla 5000 vuotta sitten eläneet ihmiset ovat suoria esivanhempiamme.

      Poista
    10. Lajimme kehittymisen edellytyksenä on ollut lyhyen elinkaaremme aikana saada "uutta verta pakkiin" perinnöllisten sairauksien ja yleisen degeneraation välttämiseksi.

      Aiemmin tämä tieto ei ole ollut tieteellistä perua vaan "häntäluupohjaista" ymmärtämistä, kuten muusta maailmasta eristyksissä eläneillä eskimoilla, joille joku tutkimusmatkailija on ollut mieluisa vieras ja hänelle on igluemännän vällyihin paikka varattu.

      Lajimme menestymisen kannalta nykyisenkaltainen maista/maihinmutot onvat Suomenkin kaltaisille peräkylille vain eduksi jos joku tosiaan enää uskaltaa edes ajatella tämän yhden lajin tyrannian jatkuvuutta kaikella tavalla haavoittuvalla Maa-planeetalla.

      Olen vajavaisella ymmärrykselläni koettanut toisinaan miettiä, että mistä silloin, kun alettiin muista apinoista erilleen, omaksi omituisuudeksemme irtaantua "alkukotimme" Afrikan maisemissa, sitä "uutta verta" saatiin? Ensimmäiset vuosituhanet lienevät olleet ratkaisevia tässäkin kysymyksessä.

      Aikanaan neandertaalilaisista, mutta ennen heitä? Niistäkö, jotka vielä jäivät apinoiksi?

      Tosin serkkumme apinat jäivät edelleen aloilleen ja ne voivat, jos ihmisapinoilta rauhan saavat, varsin hyvin eikä sukujen rappeutumisista ole havaintoja.

      Bonopotkin, joilla seksikumppaniksi voi alkaa kaikki muut lajitoverit paitsi ei oma äiti.

      Poista
    11. Viimeinen kommentoija on täysin väärässä. Suuri osa koskaan eläneistä ihmisistä ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan kenenkään esivanhempi. Kaikilla kun ei ole jälkeläisiä.

      Poista
    12. "Henrik, olet itsekin ko. henkilön "
      Jopas oli väite. Se ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Millä logiikalla oikein toimit? Väitteesi edellyttäisi että ihmiset olisivat tiiviisti tekemisissä keskenään mutta juuri niin ei ole. Eivät Kanadan eskimot 10 000 vuotta sitten ole minulle sukua siten että he olisivat esivanhempiani. Eivät myöskään ANZ-alueen maorit, eivät mitenkään, puhumattakaan vaikka Chilen intiaaneista jotka eivät varmasti ole esivanhempiani. 10 000 vuoden kuluessa on elänyt suurin piirtein 200 sukupolvea ihmisiä. 10 000 vuotta sitten asutus oli melko harvaa Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Ihmiset eivät olleet juurikaan tekemisissä muiden alueiden kansojen kanssa. Yhtenä syynä olivat epäluulot ja vihamielisyys ja ryöstönhalu.

      Poista
    13. "..Tämä on totaalisen järjetön virke, jota ihmettelin jo silloin, kun se uutisoitiin. Oletettavasti kaikki paikalliset ovat tuon yhden vainajan jälkeläisiä."
      Tässäkin logiikka pettää pahasti. Vaikka ihmiset asuisivat samassa kylässä eivät he välttämättä kaikki ole sukua toisilleen edes pitkän ajan kuluessa. Entisaikaan oli paremminkin tapana hakea puoliso naapurikylästä tai hieman kauempaa.

      "Nyky-yksilöllä on tuossa aikapoikkileikkauksessa miljardeja esivanhempia (mitä kyllä ns. esivanempien kato käytännössä pienentää, kun sama esivanhempi on mukana useasti), ja suoria sellaisia; muitahan ei olekaan. "

      Tämä väite kyllä vaatii jotain perusteluja, se ei avaudu minulle lainkaan.

      Poista
    14. Lukekaapa Stephen Oppenheimerin kirja "The origins of the British". Brittein saarille on ennen nykyaikaa vuosituhansien kuluessa tullut kymmenia muuttoaaltoja eri suunnilta, osin hyvin kaukaakin. Nykyisellä tekniikalla ne pystytään jäljittämään.

      Poista
    15. Valto Ensio, ei viiden ja puolen miljoonan yksilön geenipooli ole niin pieni, että sisäsiittoisuus uhkaisi. On kyse aivan eri mittaluokasta kuin silloin, kun jossain Kainuun korvessa on asunut muutama sata henkilöä.

      Keskustelu maahanmuutosta on ideologista, ei sen tarpeellisuutta biologialla voi perustella. Taloudella ja yhteiskunnan tulevaisuuden mahdollisuuksilla paremmin.

      Se, kenen kanssa satojen ja kymmenien tuhansien vuosien takaiset esivanhempamme ovat paritelleet ja synnyttäneet jälkeläisiä on luettavissa geeniperimästämme. Eri aikoina erilaisia yhteyksiä on ollut, mikä näkyy nykypäivänä eri alueiden ihmispopulaatioissa.

      Geenitutkimus on antanut aiheesta paljon uutta tietoa, ja epäilemättä tieto lisääntyy edelleenkin.

      Se ajatus, jotkut populaatiot olisivat "jääneet apinoiksi" ja toiset kehittyneet ihmisiksi on jonkun verran vääristynyt. Oikeammin voidaan sanoa, että ihmisillä ja apinoilla on yhteiset esivanhemmat.

      Poista
    16. "Tämä väite kyllä vaatii jotain perusteluja, se ei avaudu minulle lainkaan." Ei voi mitään, mutta ehkä yritän silti. Sinullakin on kaksi vanhempaa, neljä isovanhempaa, kahdeksan heidän vanhempaansa ja niin edelleen aina sukupolvessa taaksepain kahdella kertoen. Kun vuosisadassa on keskimäärin neljä tai varovasti kolme sukupolvea, tuhat vuotta sitten päästään jo yli miljardin. Kato tarkoittaa sitä, että samassa esipolvessa on väistämättä paljon samoja ihmisiä, jo silloisista väkimääristäkin johtuen.

      Poista
    17. "Jopas oli väite. Se ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Millä logiikalla oikein toimit?"
      Väite on todellakin erittäin epäintuitiivinen eikä siksi tunnu lainkaan todelta. Näin tieteessä aina välillä on. Laajat perustelut esim. Adam Rutherford: A Brief History of Everyone who Ever Lived.
      Kanadan eskimot, maorit ja Chilen intiaanit ovat sinulle sukua. Kaikki ovat samasta Afrikasta lähteneestä väestä peräisin, ja lisäksi muuttoakin on jo esihistoriallisena aikana ollut myös lännestä itään. Suomikaan ei ole koskaan ollut täysi enklaavi. Se miten laajalle jo Sursillien suku on Suomessa alle 500 vuodessa levinnyt on historialliselta ajalta vastaavanlainen hyvä vertauskohta.
      Sukupolvia on muuten 10000 vuodessa ollut pikemminkin 400 kuin 200. Ihmiset eivät lisäänny keskimäärin 50-vuotiaina, ja muinaisaikoina sukupolvikierto lienee ollut nykyistäkin reilusti nopeampi.

      Poista
    18. "Nyky-yksilöllä on tuossa aikapoikkileikkauksessa miljardeja esivanhempia (mitä kyllä ns. esivanempien kato käytännössä pienentää, kun sama esivanhempi on mukana useasti), ja suoria sellaisia; muitahan ei olekaan. "

      "Tämä väite kyllä vaatii jotain perusteluja, se ei avaudu minulle lainkaan."

      Itse olen syntynyt vuonna 1955. Siitä 400 sukupolvea taaksepäin laskien minulla on esivanhempia laskennallisesti 2 582 249 878 086 910 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 kpl eli enemmän kuin maapallolla on koskaan elänyt ihmisiä tai tulee koskaan elämään. Tätä tarkoittaa tämä aikapoikkileikkaus tässä yhteydessä, mutta "miljardit" ovat vain pahasti alakanttiin.

      Poista
    19. "Eivät Kanadan eskimot 10 000 vuotta sitten ole minulle sukua siten että he olisivat esivanhempiani."
      Asiat tulevat mieleen yksitellen. Meidän esivanhempamme ja Kanadan eskimoiden esivanhemmat eivät 10 000 vuotta sitten asuneet siellä missä me nyt asumme.

      Poista
    20. Meillä suomalaisillakin on ns.isälinjamuunnoksia (eli tietty kohta isältä pojalle siirtyvässä y-kromosomissa, isänisänisänisänisänisän...) vaikka minkälaisia monelta suunnalta, jotkut niistä hyvin kaukaa idästä, ja niistä eräät tyypiltään vielä "eskimogeeneja". Liikkuminen eri konstein laajoilla alueilla ei ole nykyajan keksintö. Koiravaljakot ja porot ovat ikivanha keksintö. Kumma kyllä, äitilinjaisissa mitokondriogeeneissä läntisyys on lähes vallitsevaa.

      Poista
    21. "Väite on todellakin erittäin epäintuitiivinen ..."
      Mielestäni sinulla on tässä vakava laskennallinen harha jonka jo esittämäsi mielettömät luvut osoittavat vääjäämättömästi. Jospa lähtisit toisesta päästä liikkeelle ja laskisit eteenpäin eikä taaksepäin. Ei kannata tukeutua jonkun muun tekemiin virhelaskelmiin vaan ajatella ihan itse. SUkupolvia voi olla 200 - 600 mutta se ei nyt ollut oleellista.

      Ihmiset eivät ole mitään bakteerimassaa joka lisääntyy kiihkeästi. Monet kansat ovat eläneet eristyksissä pitkiä aikoja ja se on vaikuttanut rotujen syntyyn.

      Nyt monet jo nostavat päätään ja ryhtyvät selittämään ettei mitään rotuja ole. OK, ei sitten voi olla rasismiakaan jos ei ole rotuja. Kuitenkin, jos ehdottamallasi tavalla ihmsiet olisivat kovasti tekemisissä toistensa kanssa ja toistensa läheisiä sukulaisia, kaikkien pitäisi olla aivan samannäköisiä. Silloin ei olisi kiinalaisia, mailajeja, mustaihoisia, saamelaisia, eurooppalaisia jne jne. jotka kaikki selvästi poikkeavat toisistaan. Logiikkasi mättää. Osaltani päätän lähetyksen tähän.

      Poista
    22. "Asiat tulevat mie.."

      Kanadan eskimot eli inuiitit saapuivat Siperiasta Beringin kannasta pitkin yli 10 000 vuotta sitten ja sitten kannas katkesi. Muuuttoliikettä on saattanut olla mahdollisesti useita kymmeniä tuhansia vuosia. Jonkinlainen veneyhteys säilyi mutta ilmeisesti pääosa Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereen alkuasukkaista on siitä muuttovirrasta peräisin. Muita aaltoja on tullut varmuudella Tyynen Valtameren kautta etelästä.

      Sanotut ihmiset eivät ole esivanhempiani vaikka kuinka koetat sellaista väittää. DNA-tutkimukset voivat osoittaa ja niiden avulla voidaan hahmottaa ihmiskunnan geneettistä perintöä hyvin kauas taaksepäin. Se tieto ei suinkaan noin vaan laimennu yhdessä tai kahdessa sukupolvessa.

      Poista
    23. "Sanotut ihmiset eivät ole esivanhempiani vaikka kuinka koetat sellaista väittää. DNA-tutkimukset voivat osoittaa ja niiden avulla voidaan hahmottaa ihmiskunnan geneettistä perintöä hyvin kauas taaksepäin."
      Esivanhemmuuteen tarvitaan vain se yksi henkilö. DNA-tutkimus on osoittanut ettå virta on käynyt jo esihistoriallisina aikoina myös Amerikasta takaisin päin. Minulle asia on pelkästään mielenkiintoinen. Erik Sursill joka kuoli joskus 1550-luvulla on arviolta 500 000 nykysuomalaisen suora esivanhempi.
      "Kuitenkin, jos ehdottamallasi tavalla ihmsiet olisivat kovasti tekemisissä toistensa kanssa ja toistensa läheisiä sukulaisia, kaikkien pitäisi olla aivan samannäköisiä." Kukaan ei ole väittänyt sekoittumisen olevan täydellistä. Silloinhan olisimme toistemme klooneja.
      Viittaamani teos on käännetty myös suomeksi: Adam Rutherford, Luhyt historia meistä kaikista.

      Poista
    24. Suomalaisten miesten monista eri isälinjoista tavallisin on N1c, 58 % kaikista miehistä. N:t ovat Pohjois-Aasialle tyypillisiä. N1c on yleisin Itä-Suomessa. Monista eri äitilinjoista taas on täällä yleisin H (44 %), joka on eurooppalaisilla tavallinen. Siitä taas mistä kaikkialta tulleista aineksista nykysuomalaisen kokonaisperimä on koostunut, nämä isä- ja äitilinjat sellaisenaan eivät kerro vielä juuri mitään.

      Poista
  7. Tuosta musiikista, sanoihan se Ezra Pound, että musiikki atrofioituu, kun se erkanee liian kauas tanssista. (Ja, runous atrofioituu, kun se erkanee liian kauas musiikista, tai siis laulusta). Voimakkaan rytmisellä tanssilla, johon kaikki voivat ja saavat osallistua, on ihan epäilemättä yhteisöllisyyttä ja mielialaa nostava vaikutus.

    VastaaPoista
  8. Satujen lukemisen tarkkuudesta; luin 4 vuotiaalle tuttua satua joka oli samassa kirjassa sekä suomeksi että ruotsiksi. Ruotsia hän ei osaa sanaakaan. Ääntelehdin ruotsi-osuuden osaamallani tavalla suomeruotsalaisittain. Pieleen meni. Äiti lukee tämän oikein, oli kommentti. Eipä käyty kiistelemään. (T.H.)

    VastaaPoista
  9. Kiitos selkeästä mentoroinnista perusteineen kapuloiden veteen heittämisen jaloon taitoon liittyen - vauhdinkin pääsee mittaamaan.

    Pidän siis aidosti tästä ohjelmanjulistuksesta, mutta ammoin useampaan kertaan IRL:ssa kohtaamani auktoriteetti päästettäköön kertomaan yksi seikka:

    "Kävin äkäiseksi ja tiuskin ihmisille, kuten monet lääkärit, jotka ovat tahtoneet hyvää, tekevät vanhetessaan"
    (MW: Sinuhe)

    VastaaPoista
  10. Jotkut teennäistä kansanomaisuutta tavoittelevat haluavat kutsua blogia blokiksi tai plokiksi. Ainakin takavuosina nämä viimeksimainitut tarkoittivat paperilehtiöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ploki taitaa tarkoittaa pylpyrää ja esim. taljasysteemin "rullastoa", jonka ympäri taljan köydet tai ketjut juoksevat.

      Mm. purjehtijoille kovin tuttu termi.

      Poista
    2. Niin, Soinillahan on "ploki". M.o.t.

      Poista
    3. Kyllä ploki käy mainiosti myös blogin kommenttien jalostamiseen, useamman kerran kun kierrättää kommentin plokista niin ainakin nuo raskaimmat kommentit iloisesti kevenevät ja muuttuvat helpommin sulaviksi?

      Poista
    4. Ruotsistahan kaikki tuollaiset sanat yleensä ennen tulivat. Block on sanakirjan mukaan 1) massiivinen kappale, esim. kivestä, 2) liinalla tai rissoilla varustettu nostolaite, 3) kiinteä paperinippu, lehtiö, kirjoitus-, piirustuslehtiö, 4) ryhmittymä puoluessa tai poliittisessa kentässä, 5) (sydän-)kohtaus. Useimmat myös suomessa blokina tai blokkina.

      Ne tekokansanomaiset, jotka haluavat kirjoittaa blogin k:lla, aiheuttavat pelkkää sotkua.

      Poista
    5. Tieto-kiria pitä sotge tähän!

      Poista
  11. Ainakin lukemisella on rentouttava vaikutus, sen tietää jokainen kokemusperäisesti ilman tieteellistä tutkimustakin. Menepäs illalla pitkäksesi lukemaan, niin kohta nukahdat. Kesällä kun on vähän kaivanut kasvimaata, on ihanaa pötkähtää hikisenä aurinkolepotuoliin, joka keinuukin ja nostaa jalat ylemmäksi, ja jatkaa kesken jäänyttä kirjaa, kuin palkinnoksi. Nykyään ne lepotauot ovat kyllä pitempiä kuin työrupeamat...
    Näissä tilanteissa puolet asiasta on tosin se asento ja lepo. Kun haluaa oppiakin jotain lukemastaan, on paras istua pöydän ääressä, kynä kädessä.

    Hermostuneelle mielelle pitää varmaan olla tietynlaista luettavaa, mikä tahansa ei käy. Hauskaa vai lohduttavaa? Puhutaan self help -kirjoista, minua ne eivät ole koskaan kiinnostaneet. Oikein kunnon hyvä kaunokirjallisuus on parantavampaa, jos mieli on matalana. Vaikka ei minulla yleensä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Self help -kirja on täysiarvoisimmillaan liian lyhyen piironginjalan jatkeena

      Poista
  12. Kuivanmaan loki(kirja).

    Maakrapu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riippumattoa kannata erityisemmin tutkia.

      Poista
    2. Merkitsevä keskiajatuksenkorkeus.

      I. H.

      Poista

  13. Arkimedeskös se oli kun parrua asettelihe pönkän varaan, roikkui pitkässä päässä ja lyhemmässä koki nostaa suosta Koilismaallla lehmän rotjatkeen peräpuolta suohetteen ponnista. Nousi se ja pajunköyttä päästiin sitomaan jotta koipea sitten estettäisiin syvemmälle polkeutumasta. Jne. Royal Society, Newtonista tuttu tai Upsalan Akademie, Linnestä tuttu lasketteli leikkiä kuinka nytkättäisi vivulla maapallonkin radaltaan. Olisikin jäänyt vitsiksi.

    Tai jos edes osakekirjan pujauttaminen kehtoon jäisi. Sujauttamatta. Sitran jos kapaloisi ja mahdollistaisi uudelleen syntyä, hampaat suussa.

    Ihan kiva olla ojassa ja edistyä allikkoon. Mikäkö tässä naurattaa? No ihan panee henkeä haukkomaan kun Koilismaan vuosisataiset suomea puhuvat ja sourostaa ugria geenittävät kirkkopitäjien kanoonisen oikeuden ja seurakuntalaisten seuraelämän vartijat ripittävät pässejä riviin -sä. Vaikkapa tuon Greensill nokkeloinnin A I tai rahasivujen koneoppirobotti tviittaajien/legovammaisten, touhuja irviessään.

    Nimestä Giles Wilkes voi alkaa. Mutta sitä ennen pitäisi lukea Braudel ja Marx ja Smith. Wheels of commerce ja Venetsian kauppias joilla Yliopistomies virpoo meklariälymölöä äyskäriin, on ihanaa lukea. Oikestaan he puivat jyvät ja muu riihiväki ähkii ja pölytihrusilmillä ahmii ahistuu vaurastumistaan.

    Ihanaa "ymmärtää" ja kiihottavaa "oppia" lisää. Sitä sitten purkaa sinne tänne. Elämäniloa. Voisi vaietakin, nauraa hihitellä hihaansa. Niihän muutkin tekevät, joilla on tietoo. Miten muuten Suomen pellot on tehty ? Kiviä väännetty ja kolot täytetty sen lehmän lannalla ja omallakin. Sekä, että hakkuupöllin äärellä pienestä kumaraan on autettu mätänemistä, lehväksiä silpottu tunkiomaan tekemiseen.

    Sitä on Suomessa tehty vuosituhat. En oppikoululaisena ja rokotettuna tiedä kuin Kallen isoisän. Mutta siinä sitä onkin. Siinä on nautintoa kuivissa ja ruuissa kiittää Luojaa. Ja seurata mitä Hodorkovski/Navatneylle tai Belgrave Squaren naapuruksille nikkeli Oleg Depaskalle/teräs Sanjeev Guptalle kuuluu.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla että (mikäli se sallitaan, kiitos) voin sen kertoa; seikka on seuraavanlainen, huolestumiskeskeisyyttään taiten peittelemätön vapaaherra Sjöstedt on isänsä nimestä tuiki piittaamatta keskinkertaisuuksien pilkkaaja ja armoton väärintekijöiden tuomitsija.

      Toki huomioon tulee ottaa että hän kirjoittaa mielleyhtymiään hitaammin, aivan kuten useimmat meistä eivät täsmälleen tee.

      Taidan ottaa tyttönimeni takaisin.

      Poista