Poeschel

 

Ron kävi sitten meillä täällä parikin kertaa. Hän juoksi ympäri metsää ja oli haltioissaan, vaikka oli periaatteessa pidättyväinen mies ja taloustieteilijä. Voimakkaan ja pysyvän vaikutuksen häneen tekivät mustikat ja se tieto, että niitä on lupa syödä suuhunsa aivan noin vain. Ja että ne ovat puhtaita ja myrkyttömiä.

 

Minuun oli tehnyt vaikutuksen hänen kämppänsä. Hän oli professorina paikallisessa yliopistossa, joka luullakseni oli tarkoitettu parempien perheiden jälkeläsille, joiden eivät raamit riittäneet vaativaan opetukseen, saati huipulle. Siinä olisi ollut lähellä Stanford – kaamea paikka minusta – ja osavaltion ylipiston osa Berkeley, suosikkini siksi että suurvälkkyjen seassa oli runsaasti alemman tutkinnon suorittajia, jotka olivat siellä sateensuojassa odottamassa, että isin firmassa aukeaisi sopiva homma. Ja opettajissa oli siis runsaasti kiistattomia maailman huippuja.

 

Koska olen ajatellut, että hoidan itseni kehumisen itse, ettei tule suukopua, myönnän heti, että joskus harvoin kun joku on kysynyt, oikeinko olen opiskellut Amerikassa, kun puhun kieltä ja rupattelen mielelläni oikeudellisista aiheista – niin sanon että en, mutta olen kyllä luennoinut Boaltissa (Law School eli oikeustieteellinen) Berkeleyssä. Se keskustelu loppuu aina siihen.

 

Tavattoman vieraanvaraisen ystäväni Ronin asunto oli Malibussa aika korkealla rinteessä. Näkymä Tyynelle valtamerelle oli 180 astetta, ja ostarilla palvelu pelasi. Opin nopeasti näyttämään sormella lyhyellä matkalla Santa Monicaan, missä Chaplin ja Douglas Fairbanks bunkkasivat aikoinaan, missä Clint Eastwood oli pienenä jäädä auton alle ja mikä on se tornitalo, jossa Die Hard -ykkösen reippaat tapahtumat muka vyöryivät. Siihen aikaan se oli Fox-yhtiöiden omassa käytössä.

 

Ja silloin siis opin saman kuin Ron eli että kyllä Kirkkonummi voittaa Malibun ja Santa Barbaran kaupan päällisiksi mennen tullen. Tiettävästi Santa Mnicssa paikallista Middle Schoolia käynyt lapseni ajattelee saman suuntaisesti Matinkylänrannasta, vaikka kyllä hän tuntui tykkäävän myös New Yorkin rantsusta.

 

Muistaakseni kerroin jo Amerikan jälkeen kirjassani (Uusi taivas, toinen maa, 1999) UCLA:ssa tapaamastani kollegasta, jolta kysyin, oliko tämä käynyt Pariisissa. Hän vastasi: ”En, mutta olen käynyt Oklahomassa.” Itse asiassa pikkukaupunki nimeltään Paris on Texasin puolella lähellä Oklahoma Cityä ja osavaltion asukkaat (”okie”) eivät ennen vanhaan olleet amerikkalaisten silmissä ihmiskunnan valioita. 

 

Lukija käsittää, että juuri tänä päivänä en kirjoita samoista amerikkalaisasioista kuin muut. Valtamedian mukaan säätilakin on parahultainen. Ja kuten eilen kirjoitin rivien väliin, haluan olla eurooppalainen, kaikesta huolimatta. 

 

Platon vaikuttaa suoraan 2500 vuoden takaa oman aikamme teoreettiseen fysiikkaan, koska jopa differentiaaligeometria on samaa jatkumoa. Ja kirjallisuus, etenkin runous, on kuin hengitys poskellani. En saa kreikaksi eää selvää kuin Uudesta testamentista, jonka kieli on rikollisen helppoa keikaksi, mutta kyllä kuvassa näkyvä kreikan kirjani on ostettu kesäkuussa 1965, ja yhtä Parnasson juttua varten luin Odysseian sana sanalta tukeutuen sanakirjojen lisäksi 11 eri kielelle tehtyihin käännöksiin. Tuo Heimeran-sarja, jossa on paljon kaksikielisiä niteitä, ei muuten jatku. Ranskassa Budé-sarjaa parempia on ilmaantunut, ja Loebit (englanti) ovat kirjoina edelleen kalliita.