Valforskning

 

Otsikon sana on peräisin ruotsinkielisestä laulusta, jonka kahdeksan säkeistöä muistin noustessani aamulla tavalliseen aikaan eli kello viisi yli viisi. Unen kielivalinta johtui siitä, että meneillään on ruotsalaisuuden päivä.

 

Otsikon sitaatti on kai Pikku Jättiläisestä, jonka sivuntäytteinä oli käännöskukkasia. Valaiden tutkimus eli tuo valforskning oli saanut ruotsinkokeissa merkityksen ”vaalikiihotus”. Sitä harjoitti ”En framstående forskare” eli saman lähteen mukaan eteenpäin nojaava koskenlaskija, oikeastaan siis etevä tutkija.

 

Ennen pitkää olin Wikipediassa ja klikkasin vaikeasti suomennettavan sanan ”husmanskost” eli tavallinen ruoka. Kauhukseni näin, että jokseenkin kaikki mieliruokani oli lueteltu siellä maininnoin ”perinteinen ruotsalainen”. Lihapullat, hernekeitto, silakka ja silli, pyttipannu, Jansonin kiusaus ja näkkileipä.

 

Kaalikääryleiden sanotaan tulleen Kaarle XII:n matkassa Turkista, mikä todistaisi, ettei Pultavan tuho ollut kuitenkaan totaalinen. Tieto ei kuulemma pidä paikkaansa. Kaalikääryle on sama eläin kuin esimerkiksi dolmados; viininlehdet kun ovat saanta saaliissa täällä, käytetään sitten venäläiseen tapaan kaalia. Se on oikein hyvää vielä pakkasten tultua maahan unohdettuna. Sen kuin potkaisee irti, ottaa kainaloonsa ja laittaa ruuaksi.

 

Lapsuudessani käsitin, että on täysin epäisänmaallista syödä kaalia huopatossut jalassa ja toppatakki päällä. Nyt vanhuudessa olen pannut merkille, että muun muassa armeijamme käyttämä verraton karvalakki esitellään tavallisesti ”venäläisenä mallina”.

 

Myös meillä Suomessa ollaan käärmeissään, kun jokin aikojen alusta suomalainen pyhä ja kallis asia osoittautuu naapurimaasta lainatuksi tai peräti yleiseurooppalaiseksi, kuten sauna, murtomaahiihto tai ruislimppu.

 

Jokin osa vierasmaalaisten hullutuksista häipyy kuitenkin unohduksiin. Sukulaismies Eero kuuluu käsittääkseni sekä suomen- että ruotsinkieliseen ainejärjestöön, koska molemmat kielet sujuvat. Kokemukseni perusteella olen vielä yllyttänytkin. Oikeasti ruotsia osaava nuori lakimies voi viedä herkut seisovasta pöydästä. Minäkin suhtauduin suurella hartaudella ruotsinkielisiin kollegoihini, jotka ystävällisesti korjasivat tuomioistuimissa ruotsiksi kirjoittamani tuomiot. En koskaan oppinut kirjoittamaan ruotsia (enkä englantia) niin että jälki kelpaisi natiiville, vaikka luuloni mukaan osasin näitä kieliä erittäin hyvin ja käänsin ihmeellisiäkin tekstejä suomeksi.

 

Vihjeenä: kun ruotsia osaava on lisäksi laulumiehiä, ”Glunteilla” voi hämmästyttää minkä tahansa seurueen. Gunnar Wennerbergin 30 pianolla säestettävää laulua baritonille ja bassolle ovat käytännössä unohtuneet. Ne ovat oikein mukavia, yleensä sekä kauniita että hauskoja, ja juuri sopivia harrastelijoille, koska ne kuulostavat mukavalta, vaikka eivät menisi aivan viimeisen päälle kohdalleen.

 

Nyt muistan, että olen säestänyt Gluntteja pianolla Kauhavan upseerikerholla. Laulajina olivat rehtori ja isäni. Ylimääräisiä ei pyydetty, vaikka laulajat olivat jo silloin päteviä kuoromiehiä. ”Muistatko kun Allmänna Sången marssi Upsalan torilla vuonna 1836?” Ruotsalaiset lähteet vaikenevat viattomasti siitä, että säveltäjä-sanoittaja, josta tuli aikanaan akateemikko, ministeri ja vaikka mitä, oli kuunnellut hyvin tarkkaan Mozartin lisäksi Schubertia, ja matkustettuaan Roomaan ”vanhoja italialaisia”, mikä viittaa kukaties Monteverdiin. 

 

Kaupan kaalikääryleet ovat muuten nykyisin tosi hyviä. Ja jos on omia survottavia puolukoita, eivät siitä pidot enää parane.