Joskus mennään taikauskon puolelle. Otsikko on runollinen suomennos Keatsin ”negative capability” -pohdiskeluun, jonka Alanen heittää kommenttina. Juuri kun olen miettimässä Bartlettin osittain kaikille uuteen kirjeaineistoon perustuvan Tolstoin elämäkerran perusteella, miten tosiaankin on mahdollista, että kirjailija kirjoitti jokseenkin yksimielisen käsityksen mukaan yhden kaikkien aikojen hienoimmista romaaneista Anna Karenina) sotkettuaan jälleen kerran oman elämänsä. Hän oli jälleen kerran suututtanut paljon kärsineen vaimonsa, sekaantunut orastavan koululaitoksen ja tuomioistuinten toimintaan ja lisäksi nostanut kaikkien aikojen suurimpiin kuuluvan tekijänpalkkion ennakon teoksesta, jota hän ei ollut aloittanutkaan kunnolla, mutta inhosi silti.
Eikö olekin erikoista? Ja Tretjakovin tilaamasta neron muotokuvasta (Ivan Kramskoi, 1873) näette vastauksen edellisen kappaleen kysymykseen. Ymmärrätte, että olisin voinut otsikoida myös ”pimeä energia” tai ”pimeä aine”.
Venäjän kirjallisuus, taide ja musiikki nousivat rakettina taivaalle.
Ja ”negatiivinen kyky” on usein esiintyvä outous. On ihmisiä, jotka jaksavat ottaa selkäsaunan toisensa jälkeen. Kuinka moni on jäänyt miettimään Tolstoin ohella, että huomattava elämäntyö, joka liittyy Kristukseen, johti täydelliseen fiaskoon. Kuka kähvelsi ruumiin kalliohaudasta, sitä tutkitaan edelleen, ja toista tulemista eli hyvän voimien voittoa on odoteltu noin 1980 vuotta.
Negatiivinen kyky ei ole tässä esimerkissäni kevyt päähänpisto. ”Anna Karenina” on ranskalaisten mallien (etenkin Dumas) mukainen rakkausromaani, jonka teema on rakkaudettomuus.
Tolstoi keksi elokuvakerronnan ennen elokuvan keksimistä. Junan alle heittäytyminen oli jo tullut tavaksi, mutta Annan pitsin takertuminen samettipuvun koristeisiin on hienosti nähty, ja Vronskin kilpa-ajo on liikkuvampi ja tehokkaampi kuin kai mikään elokuvassa näkemäni. Vronski, aatelismies ja upseeri, joka ei ollut tullut koskaan ajatelleeksi, hyppäyttää ratsuaan väärin tsaarin ja koko kaupungin kerman katsoessa. Tammalta katkeaa selkä. Tamma on siis naispuolinen hevonen. Sen liikkeiden ja käyttäytymisen kuvaamisella on ennakoitu romaanin edessä olevat 750 sivua niin että mieleen tulee kuuluisan elokuvaohjaajan maininta. Jos näette elokuvan alussa pistoolin, älkää huolehtiko. Sille tulee käyttöä kertomuksessa.
Joku sanoi vailla omaperäisyyttä, että listat ovat puutteellisia, typeriä ja vaaraksi keuhkoille. Niinpä tässä alkujaan The Guardianista poimittu luettelo. Kymmenen maailmankirjallisuuden parasta kirjaa.
1. Anna Karenina Leo Tolstoi
2. Madame Bovary Gustave Flaubert
3. Sota ja rauha Leo Tolstoi
4. Lolita Vladimir Nabokov
5. Huckleberry Finn Mark Twain
6. Hamlet William Shakespeare
7. Kultahattu F. Scott Fitzgerald
8. Kadonnutta aikaa etsimässä Marcel Proust
9. Novellit Anton Tshehov
10. Middlemarch George Eliot
Listat ovat siitä hyviä että niillä saa aina erimielisyyttä aikaan. Minusta nelonen ja seiska eivät kuulu joukkoon. Tilalle vaikka Austenin Persuasion ja Joycen Odysseus. Muitakin olisi keksittävissä.
VastaaPoistaKafkaa.
PoistaViktor Jerofejev on sanonut jotakin sellaista, kuin että venäläinen yhteiskunta on kaikkina aikoina sellainen, että se sen tarinan kertojiksi tarvitaan maailman parhaat kirjailijat.
VastaaPoistaVenäläisten merkitys on suuri... Lyhyessä ajassa paljon erittäin merkittäviä teoksia.
VastaaPoistaTwainilla on paljon sanontoja tai letkautuksia jotka kertovat hyvin paljon yhteiskunnan todellisesta toiminnnasta, mm. demokratiasta.
Lista on samalla myös angloamerikkalaisen maailman hyvin nopean muuttumisen kuvaus.
Eli ainakin osaan kirjoja on voinut samastua omien kokemusten pohjalta esimerkiksi USAn sisällissodan kauhujen ja sen jälkeisen "jälleenrakentamisen" näkökulmasta.
Sota ja rauha kuvaa samalla noin vuoden 1812 tapahtumia, että Krimin sotaa noin 40 vuotta myöhemmin. Tolstoi osallistui itse jälkimmäiseen.
Englannin näkökulmasta tulee mieleen nopean teollistumisen hyvin vakavat seuraukset ihmisille - ehkä joidenkin kirjojen kohdalla sen kokeneet löysivät jotain samaa.
Ehkä juurettomuus, uuden etsiminen, ehkä suuretkin vaikeudet löytää oma paikkansa, yksinäisyys jne.
Proust tietysti liittyy Ranskalle tuhoisaan "suureen sotaan" joka jatkuu henkisesti edelleen. "Keltaiset liivit" -ryhmä on osa historian kaarta ja historiakin selittää siitä osan.
Valitettavasti useimmat kirjat - en ole lukenut listan kirjoista kaikkia itse - joutuvat kertomaan eri tavoin ilmenevästä vallan väärinkäytöstä.
Tämähän löytyy myös Raamatun pohjalta - vallan oikeutus, vallan haluaminen ja sen väärinkäyttö. Samoin rahan ja vallan turmelevan vaikutuksen mahdollisuus.
Jo on outo lista. Kolme noista ehkä omalle listalle voisi napata. Maailmassa on liikaa hyviä kirjoja, järjetöntä niitä on mihinkään paremmusjärjestykseen laittaa, se on makuasia. - Mutta luettelepas 10 maailman huonointa kirjaa… se jos mikään vaatii ahkeraa lukemista.
VastaaPoistaEn kyllä ole koskaan oikein ymmärtänyt, mikä Anna Kareninassa niin suurta ja hienoa on. Ensinnäkin, kaksi kolmannesta teoksesta kertoo kaikesta muusta kuin nimihenkilöstä. Toiseksi, Tolstoi ei miehenä pystynyt kunnolla asettumaan naisen asemaan aikansa venäläisessä yläluokassa, niin aatelinen kuin olikin. Eivät naiset kertakaikkiaan niin ylevästi koe ja ajattele, ei silloin eikä nyt. Tuo parhaiden kirjojen lista on muutenkin kummallinen. Numerot 5, 6, 7 ja 10, OK. 4 ja 8, ei missään tapauksessa.
VastaaPoistaKielien tulos: englanti 5, venäjä 3, ranska 2. Saksassa tehtäisiin ehkä erilainen listaus. Suomeen tuo sopii kyllä, sillä minäkin olen lukenut noista puolet ja toisen puolen aikonut.
VastaaPoistaKylvä ja korjaa. Sillä nimellä olen oppinut tuntemaan tuon "alussa pistooli, lopussa laukaus" -metodin. Se toimii hyvin.
Onhan tuo eräs näkemys eikä huono sinänsä. Lolita oli epäilyttävä aiheeltaan mutta kielellisesti loistokas. Kultahattu on arvostettu klassikko Amerikassa, mutta luin sen niin nuorena, etten osannut arvostaa sitä, vaikka onhan se viiltävä kuvaus 20-luvun pinnallisesta, materialistuneesta elämästä ja taidokkaasti rakennettu.
VastaaPoistaMuut ovatkin olleet suuria lukuelämyksiä, Hamletkin, joka toimii luettunakin. Middlemarch on rakastettu Englannissa, ja hyvä se onkin. Proustia luin uudelleen karanteeniaikana, kun kirjaystäväni lähetti minulle puuttuvia osia, kaksoiskappaleitaan, ja kehotti lukemaan sen nyt kokonaisuudessaan, "maailaman parhaan kirjan". Flaubertin kirjeitä luin eilen, ja huvitti kohta, jossa hän kertoo kävelevänsä usein koiransa kanssa syysmaisemassa menneisyyttään muistellen, vanhusten tapaan, "sillä minä olen vanhus". 51-vuotiaana.
Anton Tshehov Novellit, oikeasti hyvä. Muuten vähän kuin listat autiosaarelle mukaan -elokuvista: täynnä kusisii pökkelörainoja.
VastaaPoistaListasta puuttuu, sinällään ymmärrettävästi, Alastalon salissa, joka sattumoisin on juuri nyt taas ajankohtainen, kun Esko Salervo on lukenut sen meille ääneen hienolla kiihkeällä tyylillään.
VastaaPoistaMuut on tullut luettua paitsi 10. Kukahan listan on sutaissut. Ei kyllä täsmää omien havaintojeni kanssa. Ei silti, eivät nuo liene maailman huonoimpiakaan. Taisi olla vain provokatiivinen koko lista.
VastaaPoistaMiten kukaan nuoresta polvesta enää pystyy lukemaan tällaista historialliseen kontekstiin sidottua ja edes pientä historiantajua edellyttävää maailmankirjallisuutta, jos nimittäin niistä jotain haluaa ymmärtää. Kouluissahan ei enää juuri mitään vaadita eikä ymmärrystä menneisyydestä synny. Juuri äsken erään tv-kanavan Haluatko miljonääriksi -tietokilpailussa saatiin tästä taas karmiva muistutus, kun nuorehko kilpailija ei tiennyt, tehtiinkö 1920 Tarton vai Pähkinäsaaren rauha. Kolme nuorta yleisöstä tarjosi apuaan, ja kaikkien kolmen varma vastaus oli Pähkinäsaari! Ja näin myös varsinainen kilpailija vastasi. Enää ei siis osata menneisyyden pääaasioita edes puolen vuosituhannen tarkkuudella, valitettavasti. Eikä siis myöskään itsenäistymisemme perushistoriaa. Ei ihme sekään, että kaikenlaisella huuhaalla on helppo vedättää.
VastaaPoistaEn tiedä miten Suomen historiaa nykyään opetetaan - vai opetetaanko mitenkään - mutta näissä monissa rauhoissakin kannattaisi keskittyä oleelliseen – ja Suomen kannalta ne ovat nimenomaan Pähkinäsaaren rauha 1323, Haminan rauha 1809 ja Tarton rauha 1920.
PoistaNuorten vähäistä yleistietoutta saa kyllä usein hämmästellä, mutta jos jostain asiasta tulee epäselvyyttä, niin ei hätää, vastaus on heillä kädessä jos ei päässä, viisi sekuntia ja kännykkä sen kertoo, miten asia on! Ja nuorilla on muita hyviä valmiuksia ja taitoja, joita ei vanhemmilla sukupolvilla välttämättä ole.
PoistaYleisesti ottaen noin kyllä, mutta lisäisin Uudenkaupungin rauhan 1721. Sehän ratkaisi nipin napin -tilanteessa, kuuluiko Suomi jatkossa länteen vai itään.
PoistaKyllä suomalaisten on hyvä muistaa myös Pariisin rauhansopimus 1947. Se ainakin meikäläisten ikäpolven elämää on sekä rajannut että määritellyt. - Tämän syvällisempää en tähän uskalla sanoa kun, jos muuta sanon, mulle aletaan vittuilemaan. (Mutta ei sev väliä.)
PoistaOnneksi Rooman historia on sentää helppoa Helsingissä, kun siinä torillakin on se Aleksanteri Suuren patsas.
Poista(Huomaa sarkasmi)
Hyvä perustelu, kyllä isovihan (eli Suomen miehityksen) päättänyt Uudenkaupungin rauha 1721 kannattaa myös muistaa.
PoistaTietysti Pariisin rauhakin, mutta toisaalta se on niin nykyaikaa, että kai se muistetaan muutenkin... Mutta onko muistettava 500 vuoden kuluttua?
Mutta mitähän pitäisi muistaa ajalta ennen Pähkinäsaarta?
Wikipedia väittää:
VastaaPoista»Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, kolmanteen näytökseen mennessä sillä tulee ampua jotakin. Jos asetta ei aiota käyttää, ei sitä tarvita seinällä.»
(Anton Tšehov)
Muistin itse samalla tavalla.
Oma kolmikkoni kielellisen maailmankaikkeuden rajapyykkinä on:
"Nuori kadetti Simple", Frederick Marryat
"Purppurarinteiden ratsastajat", Zane Grey
"Insinööri Prokopin aivokuume", Karel Capek
Tristram Shandy. Listalta puuttuu hauska kirja.
VastaaPoistaRoomalaiset sotilaat veivät Jeesuksen ruumiin pois siitä selkeästä syystä, että ruumiin hautapaikasta ei tulisi pyhiinvaelluskohdetta.
VastaaPoistaKonsultit elättävät itsensä muodostomalla hienoja kysymyksiä kohtuullisen ilmiselvistä ajatuksista.
Konsultit eivät ole huomanneet että Flaubertin "Valmiiden ajatusten sanakirja" on satiiria.
PoistaG.H. von Wright sanoo Tolstoi-esseessään (kirjassa Ajatus ja julistus)
VastaaPoistaettä Anna Karenina on syvin kauneuselämys, minkä hän on saanut
kirjallisuudesta, mutta lisää ettei tämä estä Sotaa ja rauhaa olemasta
hänelle vielä rakkaampi.
Tolstoin ja hänen vaimonsa suhde oli varsin intensiivinen. Kymmenen
vuotta Leon kuoleman jälkeen hänen tyttäerensä kysyi äidiltä vieläkö
hän paljon ajattelee isää. Äiti vastasi, ettei hän mitään muuta
ajattelekaan. Tolstoihan hioi loputtomasti kirjojaan ja teki niihin
muutoksia ties kuinka monta kertaa. Tolstoin käsiala oli varsin
omintakeinen, jonka takia hänen vaimonsa kirjoitti ne puhtaaksi. Hänen
poikansa kertoo, että muutoksia tehtyään hän meni vaimonsa luo
syyllisen näköisenä sanoen "Kyyhkyseni, tein vähän muutoksia".
Kerran Tolstoi karakterisoi Jasnaja Poljanan väkeä psykiatrisin termein
mukaan lukien itsensä. Itsestään hän sanoi, että potee sitä mitä
saksalaiset psykiatrit kutsuvat nimellä Weltbesserungswahn.
Parannuskeinonkin hän tiesi: Täydellinen välipitämätömyys häen
kirjoittamisiinsa ja sanomisiinsa.
Vasta käännetyn esseekokoelman "Seitsemän iltaa" mukaan Jorge Luis Borgesille tärkein kirja oli Danten "Jumalainen näytelmä", jota hän luki jatkuvasti alkukielellä ja osasi paljon ulkoakin. Kirjalla on oltava lumovoimaa ja kirjailijalla intensiivisyyttä ja herkkyyttä, mitä kaikkea hän löysi ihanteestaan. Toinen suuri kirja hänestä oli "Moby Dick"! Onhan näitä suuria!
VastaaPoistaTolstoinkin kirjoissa on kyllä lumovoimaa ja intensiivisyyttä, parhaimmillaan.