7. lokakuuta 2020

Hevonpaska



 

Tietymätöntä on, miksi ”bullshit” eli sonninpaska on suomeksi suunnilleen otsikon täsmentämä uloste. Kirjamme ”When Einstein Walked With Gödel” sisältää hekumallisen kuvauksen Princetonin yliopistosta, jossa nämä herrat pitivät tapanaan kävellä oikein kunnolla ja aina kahdestaan maisemassa ja jupista keskenään saksaksi. Siitä ei taida tulla riitaa, että kysymyksessä olivat 1900-luvun suurin fyysikko ja suurin loogikko.

 

Emmin sanan ”matemaatikko” käyttämistä.  Ehkä Hilbert, jonka tieteellisen tavoitteen Gödel kaatoi, oli monipuolisuudessaan suurin.

 

Menneen maailman kuvan tekee päivänkohtaiseksi Sir Roger Penrosen eilen yhdessä toisten kanssa saama fysiikan Nobel-palkinto. Samoin kuin Princeonin käveleviä herroja Penrosea askarruttaa suuri avoin kysymys suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistämisestä, ja sen takana oleva kysymys tietoisuudesta. Hän on esittänyt kirjoissaan jokseenkin hurjia ajatuksia aiheesta.

 

Meille luonnontieteen lukijoille, jotka emme ymmärrä lukemaamme, ainakaan oikein, on kuitenkin kiinnostavaa, että Einsteinin – Gödelin – Penrosen ajattelutapa johtaa vahvan tekoälyn kieltämiseen. Asia on selostettu Holtin kirjassa hyvin.

 

Myönnän avoimesti, että julkaistuani itse kerran runokokoelman kiven tietoisuudesta (”Kiertävä kivi on kuollut”) minua miellyttää hyvin kirjoitettuteos, jonka yksi lyhyt luku on nimeltään ”The Mind of a Rock”, kiven tietoisuus.

 

Jos joudunkin hoitoon siitä, että yritän kuulla, kuorsaavatko kivet, en ole klopissa yksin, vaan hienosa seurassa.

 

Otsikon aiheesta kirjalla on painavaa sanottavaa. Valehteleminen on usein  päämäärätietoista ja järjellistä toimintaa. Käytetyn auton myyjä sanoo ostajaehdokkaalle, että runkopalkkiin ilmestyy rosoisia reikiä ilmastoinnin tehostamiseksi, ja kysyy, ei kai ostaja väitä ilmastotavoitteita kyseenalaisiksi.

 

Bullshit on välinpitämättömyyttä siitä, mikä pitää paikansa ja mikä ei. 

 

Sellaisella on ainakin kaksi vakavaa seurausta. Se on valtataistelua. Toinen, esimerkiksi poliittinen johtaja sanoo: pannaan kirkko keskelle kylää. Minä pidän härän ja sinä paskan. Se on tasapuolista.

 

Toinen syy on se, että täydellinen holtittomuus tosiasioiden edessä on tarttuva tauti. Ehkä esimerkiksi sopisi Iso-Britannia, jossa EU:sta eroamiselle ei tiettävästi ollut aluksi muuta perustetta kuin hallituspuolueen sisäinen valtataistelu. Muuan Cameron keksi kansanäänestyksen keinoksi parantaa asemaansa ja pahojen kielten mukaan myös omia tulojaan. Nyt maa on tilanteessa, jossa kukaan ei usko oikein mitään ja alkaa näyttää siltä, että valtakunta joka keksi ja menestyi hallinnon keskustelun ja sopimisen perusteella, myös lopetti sen. Ja sammuttaa valot mennessään.

 

Sana ”parlamentti” tarkoitti paikkaa, jossa puhutaan.

 

Ja Holtin kirja käynneistä ajattelun reunoilla tarjoaa mielen valoa ilman raivoa ja tuskaa. Itse olen erikoisen iloinen, ettei härkäsestä tehdä kärpästä.

28 kommenttia:

  1. Palautan mieliin sen seikan että maassamme aiemmin, siis vielä parisataa vuotta sitten, kotieläimiä, etenkin nautoja, pidettiin paskan takia. Ei siis siksi että ne olisivat tuottaneet lihaa tai maitoa vaan tuotteet vietiin pelloille lisäämään peltojen tuottavuutta suuressa määrässä. Maamme maaperä, etenkin pohjoisessa, on tavattoman ravinneköyhää luonnostaan ja uudispellot varsinkin olivat. Maidolla ja lopulta saatavalla lihalla ei olut suurta merkitystä kun lehmät olivat aika heikolla ravinnolla talviajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naudat myöskin saivat ruokansa niityiltä, jotka olivat siis luonnonniittyjä: maita, joille ei voinut eri syistä (kivisyys, köyhyys, märkyys...) kylvää viljaa.

      Ainakin oman kuntani pitäjähistoriaan on jäänyt vanhan kansan reaktio heinänkylvöön pellolle: "Sopii sitä pellolle heinää kylvää sitten, kun on oppinut sitä syömään." Kaupallinen karjatalous tarkoitti siirtymistä osaksi kapitalistista yhteiskuntaa: maito menee osuusmeijeriin ja syömävilja haetaan kaupasta. (No, yhtään isommilla tiloilla oman perheen vilja kyllä kasvatettiin kotona pitkälle sotien jälkeiseen aikaan saakka.)

      Poista
    2. Vaikea tarkkaan tietää, mikä noiden kahden motiivin välinen painotus on ollut eri aikoina ja eri aikoina. Juustoa on täällä iät ja ajat tehty, ja kermallakin aina joskus läträtty. Voikin on ollut tuttua muinaisuudesta asti, ja kirnuja museoissa riittää.

      Poista
    3. Ihan uusi tieto minulle, pitääkö paikkansa? Mielenkiintoista!

      Poista
    4. Kyllä.

      Väittävät että nälkävuodet saivat ajattelemaan asiaa uudelleen.

      Hiukan myöhemmin meikäläisen voin menekki Pariisissa oli taattu.

      Olimme yksi monista kansoista jota "kansojen vankila Tsaarin Wenäjä" alisti ja ahdisti.

      Venäjän pelko on joskus bisneksen alku. Varsinkin asekaupan.

      Poista
    5. Okei... vähän epäilen Stenlundin teoriaa siltä pohjalta, että naudat vielä isovanhempieni tilalla tapasivat laiduntaa metsälaitumilla, ja kyllä ne paskat päätyivät ihan ahojen ja lähimetsien lannoitteiksi. Ja mitä ilmeisimmin myös köyhdyttivät niitä alueita kun lehmiä kuitenkin lypsettiin kesäaikaan, ja vielä nykypäivänä vanhoilka ahomailla on tyypillisiä maaperän ravinnepuutoksia (mm. boori), mistä syystä puut kasvavat vikaantuneiksi ilman lisäravinteita.

      Karjan merkityksen talviaikana lannan tuottajana kyllä hyvinkin uskon, sen verran olen lapsena vaarin apuna kuivikkeen sekaista lantaa heitellyt kärrystä perunamaan lannoitteeksi mökin lähipelloille.

      Tuhkaa ei levitetty muualle kuin sipulimaalle, sen nyt varmaan kaikki tietävät.

      Poista
    6. Ei tämä ole minun teoriani vaan olen kirjoista silmiini ottanut, esim. Paulaharju. On selvää että paikkakuntakohtaisia eroja on ollut. Pohjoisessa olosuhteet ovat olleet kovat, etenkin Kainuussa. Ei siellä oikeastaan tainnut juuri heinäpeltoja olla vaan elikot vietiin milloin minnekin etäiselle luonnonniitylle ja paimenet siirtelivät paikasta toiseen. Niittyjä muodostui sitä enemmän mitä useammin niille vietiin. Luonnonniittyjen heinää piti talvea varten käydä hakemasta pitkien matkojen takaa tai varastoida ne sinne talveksi leikkauksen jälkeen. Talvet ovat olleet todella haasteellisia eläinten ruokinnan takia. Mutta sitten keväällä on parhaassa tapauksessa saatu sitä ehtaa kamaa pellolle ja sato on ollut hyvä ja perhe on saattanut saada ravinnon seuraavaksi talveksi. Maitoa lehmistä on saatu enimmäkseen poikimisen yhteydessä koska ravinto on ollut heikkoa ja vähäproteiinista.

      Poista
  2. Lehmä on todella hieno eläin.

    Voivathan kivet kuorsata sellaisella taajuudella, jota ihmiskorva ei kuule. Heinäsirkatkin lopettavat sirinänsä jossain vaiheessa, kun ikäihminen ja nuori kulkevat luonnossa kahdestaan. Toinen kuulee heinäsirkkojen sirinän ja toinen ei.

    VastaaPoista
  3. Iso-Britannian ero EU:sta on Taivaan lahja EU:n nettomaksajien kansalaisille. Nykymallisen EU:n loppu on aina vaan lähempänä. Uskottavuus on mennyt kokonaan ja ylitsepääsemättönä taakkana on vielä tämä kirottu eurojärjestelmä. Jos eurojärjestelmää ei kyetä ajamaan alas hallitusti, niin se upottaa lopulta koko EU:n.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä euroa ole kironneet muut kui sinä ja pari kaveriasi, joita Suomen kansan suuri enemmistö onneksi ei halua päästää valtaan.
      Kaikilla mittareilla meillä menee nyt paremmin kuin ennen unioniin liittymistä.

      Poista
    2. Vain Belgia ja Irlanti ovat Suomea pienempiä nettomaksajia. Mm. Italian ja Ranskan nettomaksut ovat suurempia kuin meidän. Suurin nettomaksaja on Tanska.

      Poista
  4. Kun K. V. Laurikainen ja Ilkka Niiniluoto väittelivät kvanttimekaniikasta ja jumaluudesta silloin 80-luvulla, sitä kuvitteli ymmärtävänsä ihan vaan lukion filosofian pohjaltakin. Sehän julkaistiin tavallisen päivälehden sivuilla. Vastaavaa ei enää näe. Vain Jyväskylässä opettajille opetetaan älykästä suunnittelua Kristuksen nimeen.

    Itse mietin jo oppikoulusta lähtien, että mitä se nolla omenaa on. Siihen vastasi paljon myöhemmin Kari Enqvist kertoessaan teoreettisen fysiikan ja matematiikan erosta äärettömän edessä ("Kadonneen substanssin metsästys" Niin&Näin). Luulisin, että kysymys nollasta ja nollasta omenasta, on kysymys p:stä ja ei-p:stä, niiden ontologiasta. Siis ihmisen tarpeista ja niiden tekemisestä.

    VastaaPoista
  5. Jos EU ei rikkoisi omia sääntöjään, niin sen toiminta halvaantuisi ja tulisi mahdottomaksi.

    Miten tähän on tultu?

    No siten, että EU on lähtenyt rönsyilemään, eikä ole pitänyt tiukasti kiinni omista säännöistään. Eurojärjestelmä on kaiken pahan syy ja seuraus. Euron takia on ollut pakko lipsua säännöistä. Eurojärjestelmä olisi pitänyt purkaa heti, kun ongelmat paljastuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipila vie uskottavuuden muilta puheiltaan valittamalla nettomaksajuudesta. Suomen maksut EU:lle ovat merkityksettömän pieniä verrattuna EU:n muuhun vaikuttavuuteen.

      Poista
    2. Suomi oli muistaakseni EU:n pienin tai toiseksi pienin nettomaksaja.

      Poista
  6. Oikein pahat kielet puhuvat, että Brexitin läpipakotuksen pääsyy olisi Lontoon Cityn eli finanssiteollisuuden tarve pitää EUn instituutiot erossa sen yhteyksistä eri paikoissa tapahtuvaan ns. off-shore-banking'iin.

    Eli siihen finanssiteollisuuden bisnekseen jota säädellään vain hyvin vähän ja jonka säätelyn määrän ja mahdolliset sakot ja sanktiot se saa itse luoda ja määrätä.

    Lontoon City toimii tässä mielihyvin, koska voitot ovat isoja ja päälliköiden palkkiot kunnollisia.

    Jos joku joskus menisikin vikaan, pankki pelastuu suurella todennäköisyydellä.

    Pomoille käy hyvin, he pääsevät nuorina eläkkeelle tai saavat vielä paremman työn seuraavasta pankista ja sama meno voi ja saa jatkua.

    Koko "yhteiskunta" hyötyy, kun venäläset oligarkit haastavat toisiaan oikeuteen ja maksavat toisilleen järjettömiä vahingonkorvauksia pankkijärjestelmän kautta.

    Lakimiehet nauravat myös matkalla pankkiin.

    Ja oligarkit saavat rahansa puhtaana ja järjestelmän "siunaamana" - sehän on vahingonkorvaus hyvänen aika sentään.

    Kyllähän se kuuluu saada suurista kärsimyksistä - huomaa sarkasmi.

    Brexitin toteuttaminen ajoi kaikkien tahojen etuja.

    Tavallisesta sukankuluttajasta kukaan ei ole koskaan välittänyt.

    Lähes uunituore mutta äärimmäisen totta oleva sarja "yes, minister" ja sen jatko-osa - sequel - "yes, primeminister" kannattaa katsoa aina uudelleen.

    Knalli ja sateenvarjo -sarja on ihan ok myös, mutta kyynisyys on laimeahkoa kun verrataan tähän toiseen sarjaan.


    VastaaPoista
  7. ”Paras esimerkki paskanpuhujasta maailmassa on presidentti Donald Trump”, sanoo Totuuden jälkeen -tietokirjan Olli Seuri - radio.uta.fi

    Suomesta hän nostaa esimerkkinä persun, "työmies" Putkosen. Kolmas esimerkki on Venäjä

    Suomalaisten valtaenemmistö ei luota Trumpiin
    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201701192200056496
    Paitsi persut on kirkas poikkeus, heistä puolet luottaa sokeasti sekä Trumpiin että Putiniin. Hevonpaskoilla on täälläkin kannatusta äärioikeistossa.

    MMM...

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli Seuri on saanut ansiotonta julkista kehumista itsestään niin paljon, että paska on noussut sällin omaan päähän.

      Poista
    2. Persut luottaa trumppiin? Heh heh, vähänpä ymmärrät. Piruuttansa härnäävät keskustelusivustoilla vasureita. Noin muuten olen sitä mieltä että oman median toivoisi keskittyvän vasurihallituksen toimien tarkkailuun, ja tietysti eu:n. Antaa amerikkalaisten sekoilla rauhassa.

      Poista
    3. Klik-klok, 2 kalikan kalahdusta?

      Jos kokoomus liittyy hallitukseen tai muodostaa uuden, niin onko hallitus silloin kommunistinen koska Huhtasaaren mukaan Kokoomus on kommunistipuolue? (Lähde: Satakunnan kansa 21.2.20).

      Ja ovatko muuten Kauppalehti, Business Insider ja Forbes vasemmistolehtiä perussuomalaisten silmissä?

      MMM...

      Poista
    4. Onneksi isänmaalliset suomalaiset eivät luota persuihin.

      Poista
    5. Persut on ainoa isänmaallinen puolue. Vasemmistohan haluaisi lisää pakolaisia. Ja kun katsoo mitä ruotsissa on saatu aikaan sellaisella politiikalla. Haluaako meidän vasemmisto suomeenkin "sisällissodan"? Ilmeisesti, tai sitten ovat vaan harvinaisen tyhmiä.

      Poista
    6. Väität siis että yli 80% suomalaisista on epäisänmaallisia. Huonosti menee.

      Poista
  8. Erinomainen kirja Brexitistä on Catherine Beltonin Putin's People: How the KGB Took Back Russia and Then Took On the West. Samaa tietoa saa lukemalla brittiläisiä sanomalehtiä. Kun Venäjän suurlähettiläs Aleksandr Jakovenko palasi Moskovaan viime vuonna, Vladimir Putin myönsi hänelle Aleksanteri Nevskin kunniamitalin: "Olemme murskanneet Britannian maan tasalle. He ovat polvillaan, eivätkä he siitä nouse pitkään aikaan". Lontoo on maailman rahanpesupääkaupunki, ja sitä kautta kiertää myös oligarkkien ryöstämä Venäjän kansallisvarallisuus. EUn tiukentuva rahanpesuvalvonta tuli uhkaksi, ja siksi Boris Johnsonilla oli kiire toteuttaa Brexit, välittämättä siitä, miten suurta vahinkoa hän tuottaa maalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kovasti ihmetellyt Boriksen touhuja jotka eivät ole rationaalisia. Hän osaa puhua taitavasti ja saa kuulijat aika hyvin innostumaan ja häneen luotetaan aika hyvin. Mutta ne teot? Hän toimii erittäin kummallisesti ikäänkuin hän olisi jonkun ulkovallan lähettämä agentti joka on ottanut tehtäväkseen tuhota maan. Brexitinkin räjäyttäminen hänen yllätysvedollaan oli hyvin kummallinen temppu ja erittäin suureksi vahingoksi Isolle-Britannialle. Heidän taloutensa tulee tästä kärsimään tavattomasti ja työttömyys räjähtää entistä pahemmaksi kun vientikauppa pysähtyy.

      Poista
  9. Yhtä hyvin voi kysyä, miksi ihmeessä hevonpaska on englanniksi bullshit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosen lanta ja nautaeläimen rieska ovat ihan eri asioita, niin kuin kaikki maalla kasvaneet tietävät.

      Jos sonta lentää tuulettimeen, toivottavasti se on edes hevonpaskaa. Bullshitti on ikävämpää siivottavaa.

      Poista