Vallan viisasta väkeä

Kyselyn mukaan suomalaisten luottamus asiantuntijoihin, kukaties jopa tieteeseen, on parantunut nopeasti ja selvästi.

Yksi monista asioista, joita en oikein olisi uskonut ennen tätä koronavuotta, on tuntuma järkipuheen tehon noususta.

Kahdeksan kymmenestä joutuu tekemään työtä, hoitamaan ja murehtimaan niin paljon, ettei ”yleisille asioille” jää aikaa eikä voimia.

Mielestäni tämä on länsimaisen demokratian keskeinen piirre.

Perussuomalaiset ovat mukavia ihmisiä. Äkkiväärät kannat etenkin aidosti mutkikkaisiin asioihin ovat osa länsimaista demokratiaa. En edes tiedä, miten paljon sellaisia on itselläni. Luullakseni paljon. 

Olen elänyt niin pitkään, että mielestäni on täysin luontevaa vetää vastuuseen ”herran perkeleet” esimerkiksi laskuopin kirjan unohtamisesta kotiin. Kun joku pojista selitti, että ennen pitkää kaikki kommunistit hirtetään, kiirehdin sanomaan: paitsi Rukkilan Matti. En tuntenut muita kommunisteja ja tuo naapuri oli harvinaisen miellyttävä ihminen ja piti lastenkin seurasta. 

Amerikkalainen ja valitettavasti myös Englannissa nyt niin levinnyt tieteen ja tutkimuksen merkityksen kieltäminen ei näyttäisi tehneen juurikaan vaikutusta Suomessa. 

Jostain syystä ihmiset tuntuvat olevan todellisuudessa aika yksimielisiä siitä, että tutkija ja tutkijapohjaiset asiantuntijat tekevät parhaansa. Puhe on siis pandemiasta. Itse olen hyvilläni siitä, että niin moni tutkija esittää televisiossa tieteen tärkeimmän iskulauseen: emme tiedä. Tutkimusta tehdään, kun ei tiedetä, ja vaikeaa on.

Vertauskohdaksi asettuu tietenkin Ruotsi. Siellä viesti on päinvastainen: tilanne on hallinnassa. Kuvittelen yhä, että siellä jotkut kuitenkin tietävät hiljaisessa mielessään asian todellisen laidan. Kuuluisia viimeisiä sanoja: ei tässä ole mitään vaaraa.

Eräs monista mestareistani mainitsi olleensa nuorimpia ja viimeisiä A. Ylpön kierroksilla. Se kuului koulutukseen. Itsekin tapaamani Ylppö säteili säpsähdyttävän lyhyenä miehenä varmuutta ja luotettavuutta.

Käytävässä istui nyyhkyttävä nainen. Ylppö viittasi kandit pysähtymään ja meni kysymään, mitä rouva itkee. – ”Kun se meidän Helena…” Ja taas tuli itku.

”Helenalla ei ole mitään hätää”, Ylppö sanoi.

”Kun se meidän pieni Helena yöllä kuoli…” 

”Niin kuin juuri sanoin, Helenalla ei ole mitään hätää. Enää.”

Tohtori jatkoi kierrostaan. Lääketieteenkandidaatit olivat saaneet kullan arvoista opetusta.

Päivän kuva liittyy loruun. Vallan viisasta väkeä – laskevat kopalla ja kontilla mäkeä.