Isänmurha

Otsikon sana on vahingollinen väärinkäsitys ja perustuu väärinkäsityksiin. Kukaties sillä halutaan viitata aikuistumiseen. Jossain vaiheessa on paikallaan pyrkiä pysymään omilla jaloillaan ja jopa tekemään itse ratkaisuja. Mutta miksi keittiöpsykologia ei puhu äidinmurhasta. Olen ollut käsittävinäni, että joskus äidin esiliinan nauhat kuristavat aikuistakin naista.

Tuo ”murha” on myös turhaa julmistelua. Ainakin minulla, joka en omaa isääni murhannut, on vastaanotin, ja kauko-ohjain on eräällä Espoon hautausmaalla. Luullakseni toinen, pitkiä aaltoja käyttävä, on Kauhavan vanhalla hautausmaalla.

Murhan sijasta puhuisin perinteestä. Itse kukin keksii itselleen perinteen. Kansakunnalle valheellinen eli mihinkään perustumaton perinne on elintärkeä. ”Mitä on olla suomalainen?” – En minä vaan tiedä, mutta aika moni on tuota selittänyt, suu mytyssä ja käsi nyrkissä.

Aamuni oli seikkai lurikas. Lapsena ollessani sain miettiä ennen kuin käsitin, että Kiljusen herrasväen tai vastaavan edesottamuksia kuvaavassa kirjassa oli painovirhe. Tavuviiva oli jäänyt pois. Tapaus oli seikkailurikas, ei lurikas seikkailu.

Ajokorttini on ollut kateissa kohta kaksi viikkoa. Olen etsinyt epätodennäköiset paikat, sen jälkeen todennäköiset ja sitten epätodennäköiset uudestaan. Mielenkiintoisia löytöjä on riittänyt, kuten tietoja Lappeenrannan bussiliikenteestä vuonna 2007. Ja uuden ajokortin hankkiminen on ilmoituksen mukaan vaivatonta eli tulkintani mukaan monen viikon vaiva ja lisäksi suuri häpeä.

Oraakkeli sanoo, että rutto ei väisty kaupungista ennen kuin edellisen kuninkaan tuntemattomaksi jäänyt surmaaja tavoitetaan. Sokea tietäjä Teiresias on selvillä asiasta, mutta ei suostu vastaamaan kuningas Oidipuksen kysymykseen ennen kuin tämä ottaa todella julman muodon päälleen. ”Murhaajan nimi… on sinun nimesi.”

Mikäli löyhäsuisuudestaan yhä kuuluisa Aishkylos & Co. puhuu totta, nuori Oidipus oli sattunut kolhaisemaan hengiltä röyhkimyksen, joka ajoi vaunuilla hänen varpailleen ja anteeksipyynnön sijasta ui heti liiveihin. Vähänpä hän tiesi, että kysymyksessä oli hänen lihallinen isänsä, kuningas Laios. Ja niinkin piti sattua, että Oidipus otti ja meni naimisiin äitinsä kanssa. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

Jutun kuvasta päätellen porukka ei kärsinyt kalsareita.

Mutta minä menin kirjastoon suunnatessani Kirkkonummen R-kioskille ja kysyin kioskin tädiltä, että olisiko havaintoa ajokortista, joka teoriassa olisi voinut tipahtaa sinne paikalla viimeksi asioidessani. Myyjä käännähti ja tarttui laatikkoon, jossa oli ainakin kymmenen ajokorttia, ja kysyi kuin kuningas Oidipus:” Mikä nimi?” 

Sanoin nimeni. Myyjä työnsi ajokorttini eteeni ja sanoi, että olokeepa hyvä.

Voi tätä onnen päivää. Sen lisäksi että kukkaroita ja laukkuja hukataan ja varastetaan, kuuluu olevan kansantapa kylvää niitä erilaisille kassoille maksu- ja etukorttien kurimuksessa. Omani on vastedes vetoketjutaskussa, siitä voitte olla varmat. Ja vetoketjun panen hakaneulalla takkiin kiinni. Lisäksi halpoja ja herkullisia mustikoita voi popsia ilman ajokorttiakin. Olen kokeillut.

(Katso myös J. Donne – ”… älä lähetä ketään kysymään, kenelle kello soi; se soi sinulle.”)