Suksi suolle

Aamulla tunnen joskus 50 vuoden takaisia hajuja. Puuni eli korkkimaton kiilloke, käristyvä pöly huoneeni himmeän sähkölampun päällä, hellan tuhkan tuoksahdus.

Viimeisten työn vuosikymmenteni hienot sanat, teknologia ja informaatio, ovat molemmat esimerkkejä ajattelun huteruudesta.

Kun kuljen aamulla kello kuusi isäni ja isoisäni kanssa kolmen neljännesvuosisadan kokemuksella askareillani, mikään ei ole opastettavilleni tuttua, ei edes kahvikuppini. Meille kelpasi emaljimuki, ja posliinit olivat kaapissa odottamassa parempien ihmisten käyntiä. Seinien lastulevy, sitä peittävä akryylimaali, lattian palaparketti, hammasharja.

Muuttuuko ihminen, kysyy laulaja. Kyllä muuttuu. Olemme edelleen iltanuotioihmisiä. Uudenaikainen maanviljely ei todellisuudessa ole vaikuttanut syvemmin meihin, metsästäjä-keräilijöihjin.

Siksi ruumiillisten tarpeittemme tasolla on henkinen välttämättömyys olla yhdessä, jääkaudelta alkaen tönimisen ja ilmehtimisen lisäksi puhua. Oman arvioni mukaan aistimme ja ruumiinrakenteemme viittaa juuri kunnon tulille mahtuvaan joukkoon. Parikymmentä aikuista ja hiukan enemmän keskenkasvuisia.

Informaatio on tärkeää. Hyeena on syönyt porukasta vauvan yöllä. Sellaista sattuu, mutta olisi sen voinut estääkin. Tekniikalla ei ole viestinnässä niin kovin suurta väliä. Mutta Internet oli vuosituhantinen muutos.

Kello ei ole vielä yhdeksää aamulla, mutta minulla on aika hyvät tiedot päivän tapahtumista eri puolilta maailmaa, ja olen sopinut huomisista kulkemisista parin sukulaisen kanssa. Jollain ihmeen tavalla käsiini päätyi kirje, jonka olin kirjoittanut yhdelle Hannulle partioleiriltä tai jostain vuonna 1960. 

Postin kuljettamassa kirjeessä oli yksi viesti. Armin Hary on juossut sadalla metrillä maailmanennätyksen kymmenen tasan.

Vähät minä urheilusta, mutta tuo ”uutinen” oli siis postin kuljettama kirje, joka muuten kulki Kauhavalle päivässä. Kun nyt kirjoitan, muistan että kaverini isä oli opettaja ja muutenkin hankala ihminen, joka ei antanut eilistäkään sanomalehteä alaikäisten tärveltäväksi. Minulla taas on tämä lukihäiriö niin että olin oikeasti lukenut kolmea sanomalehteä päivässä jo ennen oppikouluun menoa. Muistan edelleen sellaisia nimiä kuin Syngman Rhee arvatenkin Korean sodan selostuksista. Taisin vähän pelätä sotaa kansakoulun tokaluokkalaisena, kun siitä sodasta kuitenkin niin paljon puhuttiin.

Maailmojen ero on keskustelu eli suora höpinä. Omassa tapauksessani välineinä ovat verkko, kirjat ja tämä blogi. Tämä ei tosiaankaan ole yksinpuhelua, toisin kuin esimerkiksi runojen kirjoittaminen tai lukeminen.

Monta vuosikymmentä sitten laitettiin lapsia kouluun tai kuljettiin kauppaan niin että päivittäin tuli puhutuksi sekä joutavia että asiaa ja tieto esimerkiksi jonkun vihamiehen kuolemasta saattoi tulla suullisesti. Toisin on nyt. Toisaalta nyt en kuule ”totuutta” esimerkiksi poliittisista tai taloudellisista seikoista Yleisradion enkä Sanomalehden muotoilemana, vaan osittain keskusteluista, joissa esiintyy aitoja mielipiteitä ja toisistaan poikkeavia arvioita.

Se on maailmanhistoriallinen muutos. Katsokaa tekin ainakin otsikot The Guardianista.