Täti parsilla

Pasi Klemettisen ”Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sutkauksia ja sananparsia” on ylittämätöntä äkkilukemista ja oivallinen tuliainen.

Sitä hiukan paheksun, ettei kokoelma ole tarpeeksi ruokoton. Minun mieleni rinnastaa sananparren (sutkauksen) runolliseen kiteytykseen. Vaikka sitä kuinka kääntelisi, aivan varmaa selkoa ei saa, mikä siinä niin viehättää.

Sananlaskuja on Raamatun vanhemmassa osassa, ja sitäkin iäkkäämpiä on. Sananlasku on oman ajattelun puujalka. Sitä käytetään etenkin kun ei tule itselle mieleen mitään.

Klemettisellä on jopa sellaisia täysosumia, joita en ole kuullut.. Se on paljon, koska julkaistu kansanperinne on tullut vuosikymmenien aikana käydyksi läpi jokseenkin tarkoin, ja jo koulupoikana sijoituin hienosti törkeiden vitsien kertomiskilpailussa, joka järjestettiin Hämeenlinnassa kristillisten teinipäivien majoitustiloissa yöllä alkaen kello yksi.

”Hyvästi Pori ja Pöytyä – täti lähtee taivaaseen”, on jokseenkin naseva viimeinen lause. Sävy on sama kuin ”Perkele, sanoi pikkuinen poika, kun isä kuoli ja äitiä haudattiin.”

”Vaihtelu virkistää, sanoi ruustinna kun renkiä halasi.” ”Meirän ruumis, kun on kurkut poikki, sanoi härmäläinen.” ”Vikansa kullakin, sano flikka kun huarin teki.”

Kirjoitin tästä samasta asiasta blogissa vuonna 2006. Otsikko on ”sopimattomia” ja hyvä hakusana blogin vasemman ylänurkan hakuruutuun on ”wellerismi”. Kirjoituksessa on tehty selkoa tuosta termistä. Se takana on Dickensin ”Pickwick-kerhon jälkeenjääneiden paperien” nimihenkilön palvelija Sam Weller. 

Iris Järviö-Nieminen julkaisi 1959 vihkosen wellerismeistä ja kieltosutkauksista. Tämä vain valistuneille sieluille tarkoitettu kirjanen on aarteitani. Villestä ja Villen munista on sivutolkulla muunnelmia. Älä välitä, ei Villekään välittänyt, vaikka munat jäi välitystoimiston oven väliin. 

En pannut merkille, että uusimman valikoiman toimittaja olisi ottanut selvittääkseen, miksi ja miten sananparsi on parsi.

Vaarit jo istuvat parsilla. Vastat on käsivarsilla. Parsilla on siis sama kuin lauteilla, saunassa.

Kekkonen lainasi puheessaan 1962 sanontaa ”maa painaa parrelleen”. 

Yllättäen Kekkoselta – hiukan sekavien ja nyt virheellisiksi tiedettyjen kansallisuus-pohdintojen huuruista - löytyy nyrkinisku populismin pöytään.

Maa painaa parrelleen – 

”Me emme saa jättää mitään kohtalon meille suomaa rakennusainetta käyttämättä. Meillä täytyy olla jotakin omaa annettavaksi muille, jotta voisimme vastaanottaa. Ja meidän tulee rohjeta vastaanottaa voidaksemme antaa. Jos emme uskalla asettua vuorovaikutukseen kaikkien kansojen, toisten kulttuuripiirien kanssa, syntyy kansallisen omahyväisyyden seisova lammikko, jossa terve kasvaminen pian tukehtuu.”