9. tammikuuta 2020

Miten herättää pahennusta




Paasikivi oli huono poliitikko. Meillä on vain hänen sanansa siitä, että hänellä olisi ollut merkittävä rooli Mannerheimin, Rytin ja Tannerin rinnalla Suomen sotapolitikoinnista.

Ruotsista olen lukenut sikäläisistä muistelmista, ettei Paasikiven toiminnasta Tukholmassa tullut oikein tulosta, koska hän ei tuntenut ihmisiä eikä ollut tottunut toisten tapoihin.

Yksi vaietuista asioista on Ruotsin valtion ja johtavien pääomapiirien keskeinen rooli Suomen asioissa. Hämäystieto ”Ruotsi jätti meidät yksin” menee edelleen täydestä.

Englanti tarvitsi Suomea ja oli hyvin aktiivinen. Valitettavasti siellä päästiin eroon hyödyllisestä idiootti Chamberlainista vasta toukokuussa 1940, jolloin Churchillista tuli pääministeri.

Suomesta Rytillä oli vanhastaan suora yhteys Bank of Englandin johtajaan Sir Charles Hambroon, joka johti SOE:n (Special Operations) kautta Skandinavian asioita ja kytkeytyi sotilastiedusteluun MI 6:n johdossa. Jostain syystä sotien ajan historiamme pitää brittejä jonkinlaisina rekiretkeilijöinä. Käsitys on taatusti väärä. Yhteys USA:han kulki aluksi Bill Donovanin kautta, jonka luomus oli OSS, myöhemmin tunnettu nimellä CIA.

Jälleen kerran tämän blogin kommentoija Erastothenes A. esittää hyvin tärkeän repliikin. Kun Paasikivi oli rauenneissa maaliskuun 1944 neuvotteluissa vaaditun sotakorvauksen (600 M. kultadollaria 1938 kurssiin) kannalla, syyskuussa rauha tehtiin puoleen hintaan eli vaatimus oli pudonnut 300 miljoonaan.

Suomella oli Neuvostoliiton uuden valtapiirin alueen ainoa toimiva infra ja muun muassa valmiiden laivojen ja vetureiden toimitukset alkoivat heti. Ja meillä oli edelleen erinomaiset suhteet Ruotsin teollisuuteen ja pankkeihin.

Sotakorvauksista on pieni määrä epäselvää tietoa ja hyvin vähän faktoja. Itse ehdin olla itsekin jopa tekemisissä muutamien Sotevan entisten nokkamiesten kanssa. Käsitin uudistuksista tärkeimmäksi organisaation. Ikäisilleni opetettiin, että armeijasta potkittuja upseereita pantiin eläkehommiin suuryhtiöihin. Itse asiassa Talvelan luotua jo ennen sotia suhteet metsäteollisuuteen nyt sellaiset nimet kuin Magnusson ja Halsti ilmaantuivat vakuutusyhtiöihin, joiden takana olivat rahat.

Muuan poikkeuksellisen päteväksi tiedetty upseeri istui Valion kuljetushommissa. Niin – kenellä oli käytössään maan kaikki kuorma-autot sodan päätyttyä? – Meijereillä.

Ja sitten on tietysti radiotiedustelu, joka sai lentävän lähdön Japanin sotilasasiamiehen ennen Talvisotaa toimittaman aineiston turvin. Rolf Nevanlinnan väitetään laskeneen tykistölle lentoratoja… Tuskin, sillä Ruotsissa A. Beurling avasi samaan aikaan matemaattisesti salakirjoituskoodeja.

Suomalaisen tietotekniikan nousun hämmästelijät eivät näe yhteyttä sodassa alkaneen ja sen jälkeen jatkuneen signaalitiedustelun kanssa. Luultavasti hyvin keskeinen henkilö oli Teknillisen korkeakoulun Erkki Laurila.

Tämä on vain blogi. Heitän vain maininnan, että kun isäni oli koko sota-ajan tähystäjä ja tiedustelupuolen kouluttaja ilma-RUK:ssa, luulin itsekin vielä parikymmentä vuotta sitten, että hävittäjälentäjät ne tekijöitä olivat. Sitten näin sotamuseossa infrapuna-viistovalokuvat vuodelta 1941. Isäni oli ne ottanut. Siinä muuttui käsitys ilmavoimien tehtävistä kerralla.

12 kommenttia:

  1. Aina niin kiinnostava Suomen-silta:
    Wallenbergit - Suomi - Venäjä. TAlvisodan primasta katsottuna, ja vähän pidemmälläkin sihdillä.
    Tässä pieni toisiinsa kummasti kytkeytyvä kimara - jos, Jukka, sallit:


    Kirjoitin 24.8.2015 blogin: Marcus Wallenberg Suomen kohtaloissa. Fragmentteja:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/200860-marcus-wallenberg-suomen-kohtaloissa-fragmentteja/

    Kirjoitin 18.12012 aina niin kiinnostavasta Raoul Wallenbergin elämästä ja kuolemasta; sehän on aivan keskiössä Ruotsin ja Neuvostoliiton vähemmän tunnetun teollisen (terästeollisuus ym) yhteistyön kimuranteista ja diskreeteistä suhteista:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/94628-raoul-wallenberg-100-vuotta-mystinen-elama-ja-kuolema-kiinnostaa-yha/

    Talvisodan verhojen takaiseen, vähemmän esillä olleeseen puoleen perehdyttää mm. tämä blogi, jonka kirjoitin jo 22.12.2015 :
    ”Salaista rauhandiplomatiaa NKVD:n ja Viron välillä Talvisodan Helsingissä” – sellaistakin siis oli!
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/208832-salaista-rauhandiplomatiaa-nkvdn-ja-viron-valilla-talvisodan-helsingissa/

    Sitä kautta päästäänkin jo kuumaan aiheeseen: Oliko Mannerheimilla ja Stalinilla oma salainen suora yhteys? Hämärmaailmojen piiristä löytyy Boris Jartsevin parempi ja kauniimpi puolisko, saladiplomatian varsinainen peto:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/151808-oliko-mannerheimilla-ja-stalinilla-suora-yhteys/

    Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina:
    https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=2165
    *
    Nykypäivään liittyen kuuma vihje, jota kukaan muu ei ole keksinyt:

    Wallenberg-suvun SEB hankki liikenneministeri Bernerin lobbaamaan Jas Gripeniä
    Blogini 23.2.2019; https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/270172-wallenberg-suvun-seb-hankki-liikenneministeri-bernerin-lobbaamaan-jas-gripenia/

    SEB = Svenska Enskilda Banken

    VastaaPoista
  2. Koiviston muistelmissa on maininta, että käytettyjä Drakeneita Ruotsista ostettaessa Palme tarjosi niitä tarkoitettua enemmän ja kauppaa vastaan lupasi poistaa Suomen sotavelasta muutamia satoja miljoonia kruunuja. Koivisto kirjoittaa, ettei koneita ostettu aiottua enempää, mutta että hän pääministerinä kirjasi lausuman, ettei velkaa tulla myöhemminkään lyhentämään.
    Aika vähän tästä lainasta ja sen määrästä ja tarkoituksesta on ollut muuten puhetta.

    Eikös Iso-Britannian arkistoissa ole vielä vuosikymmeniksi salattaviksi määrättyjä tietoja toisesta maailmansodasta. Että ei tässä vielä lopullisia kantoja pidä ottaa.
    Esim. Sallan radalle ei ole tarkoitusta selvinnyt. Yksi teoria voisi olla ns. kolmas rintama, jota NL ehkä yritti Suomen katkaisulla ja johon Liittoutuneet olisivat tulleet vastaan Narvikin rataa pitkin muka Suomea auttamaan. Sallan rata olisi mahdollistanut vieraidenkin joukkojen kuljetukset Kantalahdesta tai Muurmanskista Pohjanlahden pohjukkaan, vaikka Saksa olisi muuten hallinnut Itämerta. Könönen-Jokisipilä -kirjasta on mieleen jäänyt Göringin kiinnostus talvisodan ehtojen täyttämiseen joulun alla 1940 Talvelan käydessä. Erikoisesti Sallan radan valmiusaste ja kehotus Suomelle täyttää välirauhan ehdot säntillisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan edellistä: Göring vastasi kirjallisesti Wittingin tiedusteluun jo 15.7.1940. Ei siis Talvelalle.
      Kirjassa on lisäksi tieto, että Saksa toimitti talvisodan aikana salaa Ruotsiin sotamateriaalia edelleen Suomeen toimitettavaksi n. puolen miljardin euron arvosta.

      Poista
    2. Sallan rata pitää ymmärtää osana Neuvostoliiton poliittista tilannetta maaliskuussa 1940. Lähtökohtana venäläisten suunnitlemille on varmasti ollut, että Suomesta tulee neuvostotasavalta ihan lähiaikoina. Skasan kanssa oltaisiin liitossa vielä jonkin aikaa.

      Sallan rata olisi yhdistänyt Muurmannin radan Kemin ja Oulun satamiin. Samaan aikaan oli salassa rakenteilla Sorokka–Arkangel-rata. Kyse oli siis radasta, joka olisi mahdollistanut sotavoimien syöttämisen Suomen länsirajalle Pietarin ohitse. Tätä olisi voinut käyttää myös Suomen rannikolle tehtävän maihinnousun torjumiseen pohjoisen kautta tehtävällä koukkauksella. Ratalinjaus mahdollisti myös Pietarin kiertämisen, mikä helpottaisi ratakapasiteetin käyttöä.

      Sallan radalla ei siis ollut varsinaista Suomea vastaan suunnattua tarkoitusta. Se varattiin jo seuraavaa sotaa varten.

      Poista
  3. Kommentti Chamberlainista, tästä "rauha meidän aikanamme"-miehestä. Abwehrin Wilhelm Canaris oli salaviisas tiedustelumies, joka osasi näyttää tavalliselta eikä ovelalta. Lisäksi hän inhosi Hitleriä ja hänen karvaista sakkiaan, mutta kohosi silti Abwehrin johtoon koska harkitsi että siellä pystyy vaikuttamaan.

    Ja vaikuttaa hän yritti. Kun kävi selväksi, että Hitler aikoo valloittaa Tshekkoslovakian, Canaris kutoo samanmielisten kenraalien kanssa liiton joka aikoo vangituttaa hänet ja sulkea laitokseen mielisairaana. Suunnittelemassa olivat Beck, Halder ja Witzleben, ja Hoeppnerin panssaridivisioona siirtyisi Berliiniin jossa kaupungin poliisipäällikkö kreivi Helldorf olisi pidättänyt Hitlerin, ja kreivi Fritz Schulenburg hoitanut hallintosektorin varmistamisen. Psykiatrien paneeli oli valittu todistamaan mielisairaudesta. Odotetaan vain että Hitler nousisi tiedottamaan Tshekkoslovakian asiasta.

    Ja mitä tekee Englannin tiedustelu (Menzies) joka on pidetty tietoisena sekä hyökkäysaikeesta Tshekkeihin että putschista -- jossakin määrin. Kertoo pääministerille, joka "saa loistavan idean" pelastaa Euroopan rauhan, ja joka lentää suurella kiireellä tapaamaan Hitleriä puhumaan rauhasta.

    Putsch kuivahtaa kokoon ja Wilhelm Canarikselta, joka on istunut illallisella odottamassa seuraavaa näytöstä, menee ruokahalu.

    Että se englantilaisesta harkinnasta ja viisaudesta.

    (Richard Bassett: The Wilhelm Canaris Mystery)

    VastaaPoista
  4. Nevanlinnan talvisodan aikainen työ on dokumentoitu. Matemaatikko, akateemikko Olli Lehto käsittelee aihetta aika perusteellisesti kirjoittamassaan Nevanlinnan elämänkerrassa. Nevanlinna kehitti tykistön ballististen taulukoiden laskemiseen ihan uuden menetelmän, joka säästi laskentatyötä merkittävästi. Tästä hän sai 2. luokan vapaudenristin.

    Tykistön taulukoille oli talvella 1940 hirveä kysyntä, koska maamme tykistöllä oli käytössään järjetön määrä erilaisia tykkejä ja vielä hirveämpi määrä kranaatteja. Kaikille yhdistelmille tarvittiin taulukot. Tämän tapaisen laskentaongelman käsittely oli juuri Nevanlinnan alaa, sillä kyse on funktioteorian keinoin käsiteltävästä ongelmasta. Sen sijaan salakirjoitusten ratkaisu ei useimmiten ole tuon alan ominta sovellusaluetta.

    Melkein uskoisin, että Nevanlinna ei tehnyt töitä tiedustelupuolelle.

    En muuten menisi yhdistämään sotien ajan radiotiedustelua niin vahvasti myöhempään kännykkäaikaan. Nokian elektroniikkaosasto on nimittäin organisatorisesti Valtion lentokonetehtaan instrumenttiosaston työn jatkaja. Osaaminen syntyi kotimaisessa hävittäjien korjaus- ja suunnittelutyössä. (VL Myrsky oli ihan kelpo kone, jonka suoritusarvot olivat Bf-109G:n luokkaa ja VL Pyörremyrsky olisi ollut vuoden 1945 parhaita hävittäjiä. Ei niissä ollut muuta vikaa kuin se, että ne menivät sateessa pilalle, kun vaneriliima ei kestänyt vettä.) Se osa instrumenttiosastosta, jota ei myyty Nokialle, muodostui myöhemmin Ilmavoimien varikoksi.

    Sodanaikainen Valtion lentokonetehdas oli ensimmäinen suomalainen huipputekniikkaa itsenäisesti kehittänyt nykyaikainen insinööriyhteisö. Siellä työskenteli n. 900 insinööriä ja diplomi-insinööriä. Sen konstruktio-osaston parhaat miehet työllistyivät tehtaan T&K-puolen alasajon jälkeen TKK:n professoreiksi ja kouluttivat sodanjälkeisen insinööripolven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö Nokian elektroniikkaosasto ’organisatorisesti’ liittynyt Nokian kaapelitehtaaseen. Valmetin instrumenttitehdas puolestaan jatkoi osaltaan lentokonetehtaan instrumenttiosaston työtä.

      Poista
  5. Norja, Tanska, Tshekkoslovakia ja Puola pääsivät Yhdistyneisiin kansakuntiin jo vuonna 1945.

    Joutessamme voisimme spekuloida silläkin, olisiko Suomikin päässyt jo silloin, jos Saksalle olisi julistettu virallisesti sota heti syyskuussa 1944.

    Arvioin, että olisi se Churchillille sopinut, kunhan jokunen ryti, tanner ja muutama muu quisling olisi hirtetty. Stalin olisi halunnut Mannerheimin presidentiksi joka tapauksessa. Kuinka olisi käynyt Fagerholmille ja Pekkalalle?

    Loppujen lopuksi Suomi sopi ihan mainiosti samaan porukkaan kuin Itävalta, Italia, Irlanti, Unkari, Romania ja Bulgaria joulukuussa 1955.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh. Muistutamme United Nationsin historiasta, että sen perustana (1939-1942) olivat akselivaltoja vastaan käyneet maat -- Yhdysvallat, Britannia, Neuvostoliitto ja Kiina. Alunperin jäseneksi liittyneiden tuli julistaa sota akselivalloille.

      (1941) "A JOINT DECLARATION BY THE UNITED STATES OF AMERICA, THE UNITED KINGDOM OF GREAT BRITAIN AND NORTHERN IRELAND, THE UNION OF SOVIET SOCIALIST REPUBLICS, CHINA, AUSTRALIA, BELGIUM, CANADA, COSTA RICA, CUBA, CZECHOSLOVAKIA, DOMINICAN REPUBLIC, EL SALVADOR, GREECE, GUATEMALA, HAITI, HONDURAS, INDIA, LUXEMBOURG, NETHERLANDS, NEW ZEALAND, NICARAGUA, NORWAY, PANAMA, POLAND, SOUTH AFRICA, YUGOSLAVIA."

      Poista
    2. Niin, tuo Declaration on vuodenvaihteesta 1941–42. Jo elokuussa oli solmittu Atlantin pakti. Mutta et vakavissasi viitanne aikaan ennen kesäkuun 22. päivää 1941?

      Yhteensä 47 maata liittyi julistukseen, 11 niistä ehti mukaan vielä vuonna 1945.

      Poista
  6. Blogi: "Suomalaisen tietotekniikan nousun hämmästelijät eivät näe yhteyttä sodassa alkaneen ja sen jälkeen jatkuneen signaalitiedustelun kanssa."

    Yhteys ilmeisemmin ohut tai olematon. Signaalitiedustelu tehtiin ulkomailta ostetuilla laitteilla, eikä niinkään itse laitteita kehitellen. Elektroniikan nousu lähti paremminkin alan firmoista, joista nimekkäimpiä 1930-luvulla aloittanut Salora ja myöhempi Nokian elektroniikkaosasto, ja tietysti taustalla hyvät oppilaitokset (korkeakoulut ja opistot).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokiaa (vuorineuvosta) kirottiin Teknillisessä korkeakoulussa vielä minun aikaani. Juovuspäissään hän palkkasi aina kaikki labrainsinöörit, eikä hän ollut usein selvä työaikaan. - Kohtuuden nimessä on lisättävä, että myös IBM oli aikoinaan hyvin aktiivinen Suomessa. - - - Meillä on liikenteessä vielä muutama eläkeläinen, jotka väittelivät ensimmäisinä ja seurasivat läheltä. - - - Radiopuolesta Tiurin miehet voisivat olla eri mieltä. Ja ehkä Otalan.

      Poista