Aivot

Kieltämättä.

Aika on mennyt humussa ja sumussa. Kyläily ja illallinen kartanossa. Uudenaikainen eli siis vanhanaikainen syvätyydyttävä keskustelu Aulis Aarnion ja puolisoiden kanssa nieriän ynnä muun ääressä. Aulis koulutti enemmän tohtoreita oikeustieteessä kuin kai kukaan koskaan ja veti Suomessa ja Euroopassa riittäväksi luullun kansallisen alan kiinni yhteiskuntatieteisiin. Joten keskustelimme laajasti kaunokirjallisuudesta.

Eikä Cantores Minores ole kai koskaan, ainakaan minun kuulteni, esittänyt Jouluoratoriota näin hyvin. Suomalaisen korruption perinteen mukaisesti esityksessä kohta kymmenettä vuotta laulavat jälkeläiseni, siis lukiolaiset Antti ja Mikko, olivat suhmuroineet meille pääsyn periaatteessa yleisöltä suljetulle urkuparvelle. Jatkossa en hevin suostu Suurkirkossa muualle menemäänkään. Sinne ylös nimittäin oikeasti kuuluu, ja oratoriossa etenkin keskimmäinen kantaatti on täynnä herkkyyttä ja heleyttä, joka ei kerta kaikkiaan erotu kirkon penkkiin. Ja tenori Katajala oli kovaa kansainvälistä tasoa siinä ylivaikeassa aariassa, joka oli hänen esittämänään kuin kukkaseppele eikä lainkaan sellainen sirkusnumero, joita levyiltä tavallisimmin kuulee.

Josta tulee mieleeni nenäkäs repliikki, jolla olen kiusannut kauan kollegoita, etenkin Helsingin yliopiston ja Aallon professoreita. Eli että Suomessa on kaikkien rankingien mukaan kaikkein parhaan kansainvälisen tason korkeakoulu. Se on Sibelius-Akatemia.

Hurjan tason taustalla on erinomaisesti onnistunut musiikkiopistolaitos ja esikoulun ja oppivelvollisuuskoulun erinomainen musiikin opetus ja lukuisat kansalliset instituutiot, kuten juuri Cantores Minores, kohta 70 vuotta parhaiden saksalaisten ja itävaltalaisten poikakuorojen tasolla toiminut joukko, joka on myös opetuslaitos.

Kun meillä on tälläkin hetkellä ainakin kymmenen a capella -tyyppistä kuoroa, jotka eivät häpeä mitään eivätkä missään.

Tässä kehussa jätin tietoisesti mainitsematta eri puolilla maailmaa usein hämmästellyn pienen maan kyvyn tuottaa jatkuvasti erittäin hyviä kapellimestareita.

Isänmaallisia piirejä loukkaan mielelläni vihjaamalla, että suomalainen perinne on alkuaan Pietarin kaupungin satelliittina toimimisen ansiota. Lalajienja soittyajien lisäksi täällä kuultiin esimerkiksi Mahleria Mahlerin itsensä johtamana 190-luvun alussa. Oli luonnollista heittää Helsingissä konsertti Pietarissa käynnin yhteydessä. Mahler ja Sibelius dokailivat yhdessä Hvitträskissä ja havaitsivat nopeasti olevan samaa mieltä yhdestä asiasta. He eivät pitäneet toisistaan eivätkä toistensa musiikista.

Kun voimistelutan tässä aivojani suunnittelemalla  monitaiteellista toimintaa tavalla jolla olisi mahdollisuuksia vielä meidän mentyämme, jäin hykertelemään Aarnion palautettua mieleen oikeusteorian kansainvälisen  järjestön, jonka sisällä ”Bielefeldin piirissä” häiritsin tieteellistä keskustelua vain ajoittain, koska todellinen tehtäväni oli esimerkiksi Firenzen vieressä Fiesolessa kokoontuessamme esittää halukkaille katsauksia etruskien kulttuuriin, kuljettaa siihen toimeen esteettömiä katsomaan vähän vaikeasti löytyvää luostaria, jossa on neljäkymmentä Fra Angelicon freskoa, ja tarvittaessa selvittämään Uffizin galleriassa renessanssitaiteen tapaa kuvittaa Kreikan filosofian ajatuksia, ja murtautumista Lucretiuksen suuntaan.

Tätä me sanoimme oikeustieteeksi. Itse kieltämättä hankin samalla aineistoa keskiajan patentti- ja kilpailuoikeuden ymmärtämiseksi. Ne keksittiin Italiassa 1400-luvun alussa (eikä lopussa, kuten saksalaiset luulevat).