Tiedosto

”Tiedosto” on hyvä sana, koska tiedostossa ei yleensä ole tietoja.

Oli hyviä kommentteja kirjoitukseeni funkis-runoudesta. Olisiko minun ollut aihetta korostaa, että Haavikko on edelleen oma aivokuoriaiseni.

Pidän aivan tavattomasti niin monista hänen runoistaan, ja ne ovat seuranneet minua läpi elämän.

Toiseksi olen yksi varsin harvoista hengissä olevista, joka tunsi Haavikon ja työskenteli paljon hänen kanssaan, myös runoja ja proosaa kirjoittaen. Paavolla oli suorastaan vimma siepata etenkin runon käännöksiäni, joita sitten mietittiin päivä tai viikko, joskus kuukausi. Kiivainta tämä oli 1975, kun suomensin Arja Saijonmaalle Oopperassa barokkiorkesterin kanssa esitettäväksi kymmeniä lauluja kymmenestä kielestä.  

Minusta tuli runoilija ja vapautuneempi suomentaja, kun pääsin eroon ihminen-Haavikosta eli noin 1982. Meidän piti tavata hänen pyynnöstään kun hän oli jo pahasti sairas. Emme ehtineet. Ehdin ilmoittaa, että tulen heti.

Se ei ollut läpihuutoasia, koska Paavo oli väittänyt kirjallisesti, että olen hänen julkinen vihamiehensä sen takia, mitä hän oli kirjoittanut hiljan kuolleesta vaimostani.

Tuon aforismin sisältö ei auennut kenellekään. Kauneusarvoakaan ei erotu. Donner muuten oli ennen, kun olimme paljon tekemisissä, toinen samanlainen. Hän kysyi jotain ja suuttui, jos vastaus oli toinen kuin hänen viisautensa.

Tämäkin tuli mieleen, kun istuin eilen mieleen painuvan illan professori-kaverini kanssa. Tietenkin me kaksi tieteellisen koulutuksen saanutta arvohenkilöä kerroimme toisillemme ikäviä ja hyvin ikäviä asioita hyvin monista muista henkilöistä…

Mutta ystävystyttävää oli että kuuntelimme ja puhuimme koko ajan valmiina hämmästymään ja yllättymään. Se on mainiota seurustellessa kaltaistensa kanssa, ettei tarvitse ajaa mitään ohjelmaan, vaan voi nauttia. Seuraavalla kerralla kerron ystävälleni maan viimeksi kuluneen 130 vuoden ajan tuomarikunnasta laatimaani muistilistaa ”kuuluisia kusipäitä”. Vaikka esittelyt olivat ennen usein suullisia ja muistioita ja lappuja on vähän, kyllä tuhansia vanhoja asiakirjavihoja ja siis etenkin konsepteja ja niihin kynällä tehtyjä muutoksia lukiessa syntyy käsityksiä. Esimerkiksi muuankin 20-luvun Lilius, joka eräitten elämäkertateosten mukaan oli varsin pisteliäs ja hankala ihminen, näyttäisi olleen aivan fantastinen juristi ja epätavallisen älykäs. Itse muistamani Ekholm oli samanlainen, Havanita-pikkusikareita tupruttava mököttäjä, joka livautteli myrkyllisiä huomautuksia, ja löysi kuin noita asian ytimen vaikeimmissakin jutuissa ja ratkaisi oikein.

Ja sitten oli niitä hyväntahtoisia tai suorastaan hyviä ihmisiä, joiden seurassa olisi ollut mielikseen – mutta kun he sotkivat omista kengännauhoistaan alkaen kaiken.

Esitän tieteellisen teorian. Some-raivoaminen voi liittyä siihen, että fyysisesti lähellä eläen ihminen oppi kantapään kautta, ettei kannata ”puhua suutaan puhtaaksi”, koska sama tyyppi tulee vastaan huomenna ja ensi viikolla ja tulevana vuonna. Ja niinkin voi käydä, että joutuu tahtomaan apua samalta ihmiseltä, jonka nyt haluaisi haukkua suut ja silmät täyteen.

Sähköinen viestintä on katkeilevaa. Siitä eivät koirat  perään hauku, mitä kirjoittaa verkkoon nimettömästi. Ennen ne koirat haukkuivat, ja aina syystä. Se on koirien tapa.