Arvostelu

Naapurin rouvat pistävät aamun lehden meidänkin kuistin penkille. Apu on suuri ja ele hyvin tärkeä. Paperitehtaat kärsivät ja työntekijät kärsivät. Sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin menekin laskulle ei näy loppua. 

Joskus joku vielä kysyy, mitä ihme porukkaa täällä asuu. Oudosti hyvin moni meistä elinkautisista on ollut paljon tekemisissä kirjojen tai lehtien tekemisen kanssa, omin käsin eikä rahalla. Ehkä siksi ymmärrämme, että nyt toimivien nuorten asiantuntijoiden puheet digitaaliseen oppimateriaaliin siirtymisestä osoittavat syvää asiantuntemuksen puutetta. 

Ihminen näkee ja kokee epätarkasti. Nyt mailleen menevä sukupolvi on tottunut lehden aukeamaan ja hankkinut huonekalunsa siten, että lehden saa auki pöydälleen, kun syö tai juo.

Toimitusketju säästi minulta tänään 27,95. Valitettavasti asetelma on se, että vaikka olen blogillani markkinointikanava, ostan esittelemäni kirjat. Syy ei todellisuudessa ole sen jalompi kuin laiskuus. Voi olla, että Otavan nykyinen tiedottaja eli Tarja Kopran seuraaja, tai WSOY:n vastaavissa tehtävissä toimiva Katri Wannerin jälkeen tullut suostuisi sopivan taivuttelun jälkeen lähettämään minulle ilmaiskappaleen kirjasta. Mutta minä joutuisin luultavasti hakemaan sen postista ja sitten olisi taas yksi kirja liikaa.

Äitini kyllä jo kysyi Tervon kirjaa Loirista, mutta tiedän jo, ettei hän olekaan käytännössä kiinnostunut, vaan ajattelee luettuaan päivän lehdestä, joka hänelle tulee palvelutaloon, saman Antti Majanderin arvostelun jonka itsekin jo luin, että hyite. ”Hyite” on Pohjanmaan kieltä. Se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin yleiskielen ”hyi”. Ei mun luonnollani, sanoi akka kun sika sontaa söi.

Majander on oppinut eikä Petäjäkään ole hullumpi. (Kirjoitin itse myös arvosteluja, kun he tulivat noviiseina Hesariin, tosin Petäjä muistaakseni jonkin vähemmän lehden kautta.)

Pekka Tarkka opetti heillekin, ettei arvostelijan tehtävä ole kehua itseään (vaikka välillä senkin voi tehdä lämpimikseen), vaan palvella lukijaa. 

Itse olin ajatellut hankkia Loiri-kirjan selvittääkseni, miksi en ole kiinnostunut siitä. Majanderin esimerkillinen arvostelu kertoi minulle kaiken oleellisen. Sen käsitin jo Lapualaisoopperan uutuutena kuullessani, että Kosolan osaa esittää mainio lapsitähti. ”Pojat”-elokuvan suoritus oli ollut hieno. Mutta Loiri on edelleen ihmelapsi.

Merkittävä taiteilija menee merkittävän menestyksen jälkeen harjoittelemaan. Keräsin ennen tietynlaista kirjallisuutta muusikoista, koska kirjailijat ovat päätoimisia valehtelijoita. Horowitz ja Glenn Gould harjoittelivat maailman huipulla ollessaan 5 – 11 tuntia päivässä. Rubinstein hätkähti vasta Horowitzin noususta miettimään, haluaako hän olla maailman paras naisten kaataja vai pianisti, ja päätyi jälkimmäiseen. Näin hän väittää muistelmissaan. Kevyemmässä laulamisessa Olavi Virta ja Tapio Rautavaara olivat sodan aikana tolkuttoman kovia harjoittelemaan, ja molemmat kuuntelivat tarkoin käsillä olleita ammattilaisia (de Godzinsky, Toivo Kärki).

Opin korkeimman oikeuden esittelijänä tunnistamaan alan huiput. He sanoivat joskus: ”En tiedä.” Tai jopa: ”En ymmärrä.” Einstein muuten käytti samoja sanontoja, ja R. Feynman sanoi viimeisen suuren luentonsa lopuksi: ”Ongelma on, että tiedämme niin vähän. Ja että olemme niin tyhmiä.”