Jansson

Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta ei tietenkään voi vastata, miksi muumeista tuli sellainen maailman mittakaava menestys. Että ne ovat niin hyviä ei käy vastaukseksi.

Mutta mahtavatko kaikki käsittää, että meillä on maailmanluokan sadunkertoja, kirjailija ja taiteilija?

Elämäkerrasta voi päätellä yllättäviä asioita. Tove oli syntynyt 1914, vain runsaan viikon ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen. Modernismi, jota vastaan hän taisteli kynsin ja hampain, ei ollut oikein syntynytkään, kun hän syntyi.

Hän oli poliittisesti ja seksuaalisesti epäluotettava. Päättelen että suomalaisten kustantajien käsittämätön hidastelu oli poliittis-kansallista perua.

Itsekin olen sivistymätön, koska aktiivinen satuikäni oli jo ohi 1950-luvun lopussa. ”Reikäkirja” (Vaan kuinkas sitten kävikään) tosin oli julkaistu 1952 ja menestynyt. Kun kuuntelin puheita Otavassa 1960-luvun alkupuolella, muumeja halveksittiin (”kamalia pottunokkia”) ja tekstikirjoista vaiettiin. WSOY:llä Toveen suhtauduttiin hiukan kiusaantuneesti.

Todisteita ei ole, mutta luulisin Martti Haavion saaneen parit raivarit. Muumeissa ei ole mitään kalevalaista. Siitä voimme varmaan olla samaa mieltä? Ja vaikka vaisto ja järki pitivät Toven poissa näkyvistä ryhmistä, kyllä hän mies-aikanaan seurusteli hyvin aktiivisesti ja näkyvästi kulttuurivasemmiston lipunkantajien Tapsa Tapiovaaran ja Atos Wirtasen kanssa. Lisiä pitkään tarinaan ”mitä stallarit eivät tienneet”.

Joskus minusta tuntuu, että pitäisi kirjoittaa muistelmia. Te ette, lukijat, tiedä, miten ahdas Suomi oli. Suomalaiset kirjallisuusihmiset eivät oikein tunteneet edes nimeltä suomenruotsalaisia mestareita. Poikkeus oli Tuomas Anhava.

Muistan miten itse kirjaimellisesti löysin antikvariaatista Gunnar Björlingin ja sitten Henry Parlandin ja ihmettelin, mitä tämä on ja miten tällainen on mahdollista. 

Kun jouduin huonoon seuraan, jolla tarkoitan Jörn Donneria, aloin aavistaa, että esimerkiksi elokuvan tuntijoista kovin moni oli ruotsinkielinen, kuten Donner, jonka omiakin kirjoja suomensin varmaan kymmenen, ja että esimerkiksi kuoromusiikki tuntui suorastaan kumpuavan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Toven kuvanveistäjä-isä Viktor oli kiihkeä valkoinen vapaussoturi. Hänen äitinsä Ham (Hammarsten-Jansson) oli ruotsinmaalainen. Vaikka äidin suku oli arvostettu – erilaisia Karoliinisen instituutin professoreita ynnä muuta – Suomen Janssonit elivät kädestä suuhun ja äiti ja tytär oppivat hillittömään työntekoon, jonka yksi seuraus oli viivan mestaruus. Ja oli Tovella jo Ateneumissa erinomaisia vieruskriitikkoja, kuten Sam Vanni.

Hiukan hätkähdin Toven oman ruotsalaisen kustantajan toimittajan rähinää 1970-luvulla: muumit ovat tyypillisiä yläluokan edustajia vailla käsitystä kansan kärsimyksistä. Ja tämä tuli siis ”porvarillisen” uusvasemmiston piiristä Ruotsissa. 

Valtava lahjakkuus luo haltijalleen epävarmuutta. Ja valtava lahjattomuus varmuutta.