24. maaliskuuta 2019

Rosa Liksom



Sen te tiedätte, että Flinkkilä & Tastula on aivan erikoislaatuisen hyvä televisio-ohjelma. Tekijät ovat niin hyviä ammattilaisia, etteivät he häiritse haastateltavaa eivätkä katsojia välikuvilla tai muilla leikkeleillä. Ja taustatyöt on tehty viimeisen päälle.

Rosa Liksomin kanssa olen joskus päässyt puhumaan rauhassa. Tiedän että hän on erittäin viisas ihminen. Hänen kirjansa olen lukenut ja uskon, ettei kukaan kuvittele, että hän taiteilisi muuten vain muodin vuoksi. 

Nytkin, tässä ohjelmassa jonka voisitte katsoa areenasta, hän korostaa tekemisen himoa. Samaa kuulee silloin tällöin muualtakin. Eräskin hyvin kuuluisa kapellimestari mainitsi, että kun hän oli nelivuotias, tarvittiin isä’ äiti ja talonmiehen vaimo kiskomaan häneltä suihkuun menon ajaksi viulu kädestä.

Tässä ohjelmassa miellyin erikoisesti hän ajatukseensa ihmisen karismasta. Hän sanoi suhtautuvansa epäluuloisesti tai kielteisesti vahvan karismaattisiin ihmisiin. Puhe oi aluksi lestadiolaisista saarnamiehistä, mutta myös Trumpiin päädyttiin.

Rosa sanoi matkusteltuaan junalla USA:n reunasta reunaan, että ihmiset pitävät Trumpin puheita aiheettomina ja asiattomina, mutta uskovat häntä. Sitä on karisma. ”Everstinna” -romaanin kautta tultiin Hitleriin. Se on täysin totta, että kaikki järkevät ihmiset ja puolet järjettömistä nauroivat Hitlerille yli kymmenen vuotta, koska hän oli selvä pelle ja lateli mielettömyyksiä. Kunnes hymy hyytyi vuonna 1934. 

Varoituksen sana on paikallaan. Mutta yllättävä ja tavallaan vielä kiinnostavampi oli paljastus, että Halonen oli järjestänyt Liksomin virallisille päivällisille, kun Putin vieraili ensimmäistä kertaa valtion päämiehenä maassamme. Liksomin kuvaus oli: harvoin tapaa vähemmän karismaattista ihmistä.

Äkkiä muistan kuulleeni muualtakin (kirkon suunnalta), että nuorena miehenä Turun aikoinaan Putin oli ollut nössö, sellainen kengännauhoihinsa kompastuja.

Viisaasti Liksom korosti, ettei hän tiedä mitään miehestä nykyisellään, koska ei ole tavannut eikä osaa päätellä.

Se taisi olla Hannah Arndt tai sitten psykiatri Martti Siirala, joka mainitsi, että Adolf Eichmann oli oikeudenkäynnissään Jerusalemissa osoittanut yhden kerran tunteita. Se oli tilanne, jossa oikeuden puheenjohtaja kehotti häntä nousemaan seisaalleen puhutellessaan tuomioistuinta.

Eichmann oli punastunut ja varmaan häpesi asiaa vielä hirttolavalla. Miljoonien ihmisten murhan suunnittelemin ei näyttänyt painavan hänen mieltään millään tavalla.

Ihminen on lajityypiltään hymyilevä palkkamurhaaja. Tai eivät kaikki siis ole, mutta olen nyt sattunut tapaamaan sellaisia ja sitten näitä karisman eli manipulointikyvyn karistamia.

Kerran esittelin rikosasian, jossa sisar oli tansseihin lähtiessään prässänyt hamettaan ja liikkunut huoneessa sukkahoususillaan. Veli pani tämän niin pahakseen, että ampu sisarensa ja lisäksi isänsä ja äitinsä. Mielentilan tutkimuksessa selitettiin jotain seksuaalisista häiriöistä, mutta ei se mielestäni ollut asian ydin.

14 kommenttia:

  1. Trump, Putin, Hitler, murhaajat ja mielentilan häiriöt ...

    Jotenkin tuttua ja ehkä jo vähän väsynyttäkin liturgiaa, mutta mikähän mahtaa olla tällä kertaa se pointti? Kuinka asiassa mahdollisesti esiintyvät ongelmat korjataan?

    (No, ymmärrän senkin, että kaltaselleni heikkosaattoiselle kukaan ei jaksa kaikkea selitää :) )

    VastaaPoista
  2. Putin työskenteli KGPn eliitti yksikön eliitti yksikössä. Se ettei erottunut seinäpaperista oli ammatissa hyväksi. Häntä on tituleerattu Venäjän parhaaksi hallitsijaksi. Saavutukset ovat kiistattomat. Sen todistaa Lännen älämölö. KGBn valintakriteerit seulovat hyviä valtionpäämiehiä.

    VastaaPoista
  3. Se on kovin mielenkiintoista että varsinkin nykyaikana ihminen muuttuu silmänräpäyksessä murhaajaksi ihan tuosta vain. Eikä ihminen ehdi edes pohtia tekojensa vaikutuksia. Entisaikaan väki joutui sentään jonkinverran ahkeroimaan ennenkuin noin kotioloissa tai kylillä sai toiselta nirrin pois. Siinä kenties kerkesi hetken vielä harkitsemaan josko sinne Siperiaan kannattaa tämän takia lähteä ja pääseekö sieltä koskaan pois. Nyt vain painetaan Uzin liipaisinta ja häiritsevä ihminen on yhdessä räpäyksessä historiaa. Ajatteleminen tulee vasta sitten, kenties katuminenkin. Joka tapauksessa, ihminen on sitten murhaaja lopun elämäänsä mutta juuri tätä seikkaa ei tullutkaan ajateltua etukäteen. Tämä tieto varmasti edesauttaa joko katumista tai täydellistä tuhoutumista ennenaikojaan.

    Tämän takia kannatan tuliaseiden maailmanlaajuista kieltoa yksityishenkilöiltä. Eivät tavalliset ihmiset tee mitään tappovälineillä. Metsästyskin on melkoista harrastusta jossa viattomat eläimet huvikseen tapetaan metsiin tai järviin ja sitten mennään konjakille ja ajetaan kotiin. Tätä harrastavat erityisesti ihmiset joiden ei tarvitse ruokaansa metsästä hankkia vaan käyvät kaupassa. Eri asia ovat sitten riistanhoitoihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AD Henrik Stenlund

      Kovin rajoittunut ja stereotyyppinen käsitys metsästyksestä? Kannattaa mennä joksus mukaan vaikka hirvimetsälle ja käydä näkemässä ja kokemassa, mitä se oikeasti on.

      Itse en ole koskaan metsästänyt mitään, mutta pari kertaa olen ollut "ajokoirana" mukana hirvestyksessä. Suurta kunnioitusta minussa herätti se ammattitaito ja melkeinpä hartaus, jolla "metsän viljaa" korjattiin.

      Huomautan vielä, että juuri metsästäjät ovat niitä riistanhoitajia, jotka ampumisen lisäksi myös hoitavat ruokitaa, laskentaa ja säätelevät kantojen kokoa ja rakennnetta.

      Jos esim. hirvikannan kurissapito olisi vain ely-keskusten virkamiesten varassa, virkamiehiä tarvittaisiin melko paljon. Jotta hirvikolarit pysyisivät jotenkin kurissa, on kantaa verotettava yli 33 000 hirvellä vuosittain. Siihen lisäksi pitää peurakantoja verottaa 23 000:lla vuosittain.

      Mahtaisiko hyvinvointivalötiomme kestää moisen riistahoitovirkakunnan palkkaamisen?

      Poista
    2. Olen ollut mukana joten tiedän kyllä homman. Itse en asetta kantanut.

      Riistanhoito on eri asia kuin avuttomien sorsien tai fasaanien ammuskelu huvitukseksi. Riistanhoitajat voisivat saada palkkionsa luontaisetuina ja myydä lihat haluamallaan tavalla. Se on sitten yksityiskohta jota minä en ryhdy ruotimaan. Jotakin pitää tehdä, emme enää elä luontaistaloudessa, kukaan (paitsi pieni saamelaisten ja poromiesten joukko).

      Poista
  4. Just niin, mitäpä siihen lisää kommentoisi.

    VastaaPoista
  5. Stalinissa oli myös tätä karismaa. Ainakin Rudolf Sykiäisen mielestä joka toimi nuorena miehenä Stalininkin tulkkina. Jossain tv-ohjelmassa muistan Sykiäisen melkein haltioituneena muistelleen Stalinin olemusta.

    Piipunpolttajathan ovatkin kai joviaaleja myhäilijöitä. Stalinkin suunnitteli tuprutellessaan juoniaan pienten kansojen päänmenoksi.

    VastaaPoista

  6. Röyhkimyskö, ajattelematon pojanviikari vai mikä se panee sorkkimaan tätäkin ? Olisiko kuitenkin kiitollisuus. Puhdas lohtu heistä jotka edestäni antavat aikaansa tarmoansa ja etevyytensä ?

    Liksomia kuvantekijää katselin Andorran rappusissa. Repaleisia ja katukulmien pölyvihurien viemiä ja muuta kaikkea paitsi harmoniaa sopua eikä missään nimessä matkimista tai kiitosohjenuorasta tapailua.

    Nämä ihmiset ovat elämänsuola huonommille mutta fiiliksensä tavoittaville. Tuo liksom. Toinen Kööpenhaminan, sehän on Kauppasatama, laivojen lipua ja kadota horisontteihin. Kulkijat rikastuttavat toinen toistansa. Arka katsoo lymyturvapiilostaan. Tai lukee tuttujen sanojen outoja halkeamia. Mystikkoja. Realisteja, ainoita.

    Se toinen jota seurasin Revontulihallissa oli supersuositun talk shownsa mestari Torsti Lehtinen.
    Liksom kertoi salanimestään että perheen suojelemiseksi, lestadiolaiskylässä Tornionjoen varressa. Noin kiltti ja huomaavainen epäsovinnaisella omallatiellänsä.

    Nuo ihmiset ovat isolohtu sanoessaan ja näyttäessään tätä tragiikkaa. Angst ja antisuruton sisuselo tekee ihmisen, riemun ja ylentymistien. Nytkin oli todella paradoksista katsoa Aleksi Salmenperän hymyn virnettä ja mitästässä huomautuksia Jusseistaan. Tyhjiö on riipaisevan koskettava kuvaus merkittävän tultua ulospurskautetuksi (kirjailija Tommi Korpela) ja kun uraa pitäisi jatkaa vaikka ei mistään urasta ollut kysy alun alkaenkaan, vaan maailman lyötämisestä itsellensä, liitoksineen. Ja kuinka varmoja typeryksiksi itsensä silponeet ovatkaan urillaan!

    Tai jos menestystä tulee (Birn), niin ihan vääränlaista asiansa kieltämistä ja tonttuilluksi kirkaanmielensä himmentämistä. Tai pako yksinäisyyteen ehkä alkuperäiseenkin, Lappiin. Sofistukoitumisesta jo karrelle mennyt. Vaan kannattipa sittenkin. Ihmistymisen alkutuli, joskus ruokkiintunut kyti nurinpotkittunakin roihahtaakseen sen vihoviimeisen kerran -kanssaihmisen hyväksi (Hannu-Pekka Björkman). Hienonta Jussi-illassa ei ollut muistaa leffailtaansa Tyhjiön täytteessä, vaan että taideteos palkittiin Elokuva Auran (alan liikemiesten yhdistys) toimesta. Sen taisi Salmenperä yllätettynä mainita.

    Leffa sai olemattoman katsojamäärän eikä se Jussista isone. Tässä jamassa aikamme Wozzeckit. Katsoin Jussit uusinnasta. Wozzeck tuli Chigagosta, malli 2015. Kaupunki haamu entisestään. Viereinen Detroit konkursissa kuten olivat GM ja Chryslerkin 2009. Tilapäisesti kansallistettuina rahayläkerran romahdettua tehtaiden lattioille.

    Oopperassa tiedekokeita rokotetaan ja miestä epätasapaino kiikuteen. Nainen joutuu kadulle rahanhakuun ja mies pilkataan. Ymmärtää sentään turvata puukkoon. Vikaan menee sekin, ja lammesta noukittuaan syvemmälle heittääkseen, osuu kahteen seikkaan. Kuinka vahingossa tuli veritahra oikeaan kyynärpäämutkaan minkä tosiseikkaoikeus saisi tietää ja miten sitä lammessa edes pyyhkiä pois kun kaikki on verta.

    Ja koko esityksen ajan kyläaukiolla jököttää I Maailmansodan Paasi muka kaatuneita kunnioittava. Niitä joita siellä on joka kylänristeyksessä. Keltaliivi-wozzeckien muistutuksena ei-meriittisen perheenisän ja -äidin osasta, taas. On siitä paadesta iloakin. Antaa tietää mikä meitä lopulta kohtasi, sanoisinko Big Bang kakkosesta, siitä Thactherin aikaisesta soppatällainen.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. "Sen te tiedätte, että Flinkkilä & Tastula on aivan erikoislaatuisen hyvä televisio-ohjelma. Tekijät ovat niin hyviä ammattilaisia, etteivät he häiritse haastateltavaa eivätkä katsojia välikuvilla tai muilla leikkeleillä. Ja taustatyöt on tehty viimeisen päälle."
    Flinkkilä jättää paremmin tilaa haastateltavalle.

    "Rosa Liksomin kanssa olen joskus päässyt puhumaan rauhassa. Tiedän että hän on erittäin viisas ihminen. Hänen kirjansa olen lukenut ja uskon, ettei kukaan kuvittele, että hän taiteilisi muuten vain muodin vuoksi."
    Miten tämä `olen lukenut´ vaikuttaa toisten mielikuviin henkilöst' Liksom?

    "Nytkin, tässä ohjelmassa jonka voisitte katsoa areenasta, hän korostaa tekemisen himoa. Samaa kuulee silloin tällöin muualtakin. Eräskin hyvin kuuluisa kapellimestari mainitsi, että kun hän oli nelivuotias, tarvittiin isä’ äiti ja talonmiehen vaimo kiskomaan häneltä suihkuun menon ajaksi viulu kädestä."
    egoisti muistelee ihmeellistä lapsuuttaan, jossa oli jo neron häiveitä.

    "Tässä ohjelmassa miellyin erikoisesti hän ajatukseensa ihmisen karismasta. Hän sanoi suhtautuvansa epäluuloisesti tai kielteisesti vahvan karismaattisiin ihmisiin. Puhe oi aluksi lestadiolaisista saarnamiehistä, mutta myös Trumpiin päädyttiin."
    jotain perkeleellistähän niissä on; eikö joku julkaissut hiljakkoin kirjankin lestadiolaisten hyvä veli -vaikutusverkoston kytköksistä.

    "`Everstinna´ -romaanin kautta tultiin Hitleriin. ”
    Niin.

    ”Varoituksen sana on paikallaan. Mutta yllättävä ja tavallaan vielä kiinnostavampi oli paljastus, että Halonen oli järjestänyt Liksomin virallisille päivällisille, kun Putin vieraili ensimmäistä kertaa valtion päämiehenä maassamme. Liksomin kuvaus oli: harvoin tapaa vähemmän karismaattista ihmistä.”
    Se on niin pirun subjektiivista, vaikutelma toisesta ihmisestä. Niinhän Soinikin hokee ettei Halla-aholla ole tarvittavaa karsimaa, vaikka toisenlaisiakin mielipieteitä hepusta. Enemmistö.

    ”Äkkiä muistan kuulleeni muualtakin (kirkon suunnalta), että nuorena miehenä Turun aikoinaan Putin oli ollut nössö, sellainen kengännauhoihinsa kompastuja.
    Viisaasti Liksom korosti, ettei hän tiedä mitään miehestä nykyisellään, koska ei ole tavannut eikä osaa päätellä.”
    Jaaritellaanpa siitä. …

    ”Se taisi olla Hannah Arndt tai sitten psykiatri Martti Siirala, joka mainitsi, että Adolf Eichmann oli oikeudenkäynnissään Jerusalemissa osoittanut yhden kerran tunteita. Se oli tilanne, jossa oikeuden puheenjohtaja kehotti häntä nousemaan seisaalleen puhutellessaan tuomioistuinta.”
    ..ja siitä.
    ”Eichmann oli punastunut ja varmaan häpesi asiaa vielä hirttolavalla. Miljoonien ihmisten murhan suunnittelemin ei näyttänyt painavan hänen mieltään millään tavalla.”
    ihanko?

    ”Ihminen on lajityypiltään hymyilevä palkkamurhaaja. ”
    ihminen on sitä ja tätä, ja elämä tuota.

    ”Tai eivät kaikki siis ole, mutta olen nyt sattunut tapaamaan sellaisia ja sitten näitä karisman eli manipulointikyvyn karistamia.”
    ja sitten se työmies, jonka kerran näit.

    ”Kerran esittelin rikosasian, jossa sisar oli tansseihin lähtiessään prässänyt hamettaan ja liikkunut huoneessa sukkahoususillaan. Veli pani tämän niin pahakseen, että ampu sisarensa ja lisäksi isänsä ja äitinsä. Mielentilan tutkimuksessa selitettiin jotain seksuaalisista häiriöistä, mutta ei se mielestäni ollut asian ydin.”
    vaan mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Anonyymi käyttää vastauksessaan tyypillistä perussuomalaisten taktiikkaa: pitkiä sitaatteja toisen kirjoituksesta ja sitten niihin lyhyitä ja muka-nokkelia vastauksia. - Tylsää, tyhmää ja tyjää, inforaatiosisältö 0. Samalla logiikalla nämä persut "uhriutuvat": ensin haukutaan jotain toisia arvoja edustavaa ihmistä kaikilla mahdollisilla ala-arvoisilla nimityksillä, sekä omilla sisäsiittoisilla Sisu-sivuilla että myös julkisesti, ja kun arvostelun kohde vihdoin hermostuu (= kyrpiintyy) ja nimittää tuota rasistia ja natsia siksi mikä hän on, eli "rasistiksi" ja "natsiksi"... tämä alkaa ulvoa kuin hyeena ja haastaa kommentoijan oikeuteen kunniansa loukkaamisesta! Voi Pyhä Sylvi! Miten ihmisen - jolla ei mitään käsitystä kunniantajusta ole, kunniaa voi loukata!?

      Poista
    2. Eiköhän se uhriutuminen ole enemmänkin parempien piirien leipälaji. Toisaalta tässä Oulun oikeudenkäynnissä ei ole kyse nimittelyn kohteen "loukkaantumisesta", vaan siitä että onko vihapuhe todella kielletty kaikilta - vai onko vp-laki vain väline erimielisten suiden tukkimiseksi.

      Ja sitähän se on, kuten hyvin tiedämme.

      Vihapuheen tuomittavuushan ei riipu, kuten tuomioissa on korostettukin, lainkaan siitä, onko puhe totta vai ei. Kyse on vain siitä, loukkaako toden kertominen uhrin kunniaa. Ja totta helvetissä se loukkaa, kun kerrotaan että musliminuoret raiskasivat lapsen! Ihan sääliksi käy näitä nuoria...

      PS. Tämä Oulun uhriutuja, Lokka nimeltään, on muuten juuri se sama persu, joka paljasti Oulun muslimipedofiiliringit. Ilman häntä emme tietäisi asiasta mitään ja voisimme jatkaa ruususen untamme. Saatanan rasisti ja natsi!

      Poista
    3. Kiitos Mikis! Itse ajattelin jo lainata koko anonyymivastauksen ja laittaa sinne samalla tavalla huomaamattomasti sekaan omaa jorinaani. Lopulta vastauksesta olisi tullut pitempi kuin alkuperäinen blogipostaus. Tämä ei olisi erityisemmin edistänyt hyvää maailmassa joten onneksi luovuin.

      Poista
    4. Taidatkos tuon paremmin sanoa kuin Mikis. Malttoi pysyä asiassa tällä kertaa.

      Poista
  8. Aivan peijakkaan hyvä määritelmä karismasta! Samantapaista eli vahvaa uskoa johonkin mitä itsekin pitää aiheettomana ja asiattomana tai hölynpölynä on joskus käytetty fasistisen ajattelun ytimenä. Aate voi tietysti olla toisenniminen tai lievästi toisenlainen, mutta ajattelumalli - ja selitystapa itselleen niillä joka sellaista kaipaa - on aina sama.

    Mikä sitten on tässä mieless fasistisen ja uskonnollisen ajattelun ero on mielenkiintoinen ja jännäkin kysymys. Itse kokisin ja väittäisin että sellainen on olemassa, mutta ei turhaan puhuta esimerkiksi islamismista fasismin lajina. Eikä muuten kristinuskon eri haarojenkaan puolelta ole kovin vaikea löytää fasistisia ilmentymiä.

    VastaaPoista