Kuvan hattumaljakko: Muurla
Suhtaudun muumipeikkoihin kielteisesti. Syy on snobismi. Käy luonnolle pitää sellaisesta, josta muutkin pitävät. Täytyisi olla jotain erikoista ja ihmeellistä.
Toinen syy on ahneus ja ilkeys. Seuraava veljeni sai ensimmäisen muumin joululahjaksi ja sitä seuraava Pekka Töpöhännän. Sitä seuraava vielä söi kirjoja.
Jouduin kai lukemaan ne heille ääneen ja naamioin kiihkeä innostukseni aikuismaiseksi ylenkatseeksi. En tiedä vieläkään, kuka oli suomentajaksi nimetty Laila Järvinen. Epäilen Inka Makkosta itseään eli WSOY:n osaston johtajaa.
Otavassa tiedettiin 1964, jolloin siis menin sinne töihin, ettei noista kummallisista pottunokista kuulla sen koommin. Sanokaa minun sanoneen.
Myös Astrid Lindgrenille ilmoitettiin johtavien kustannusliikkeiden taholta, ettei hän ymmärrä mitään lapsille kirjoittamisesta, ja tämä tällainen Peppi oli lisäksi nuorisolle sopimaton monesta syystä. Niinpä hän vei sen osuuskaupan kustantamoon (Rabén & Sjögren). Todellisuudessa Peppi oli Lindgrenin toinen kirja ja kustannusliike myytiin osuuskauppajärjestölle vasta muutamia vuosia perustamisensa jälkeen.
Mutta katselin television muumi-animaatiota tutun hyökkäävästi ajatellen, että tämä viimeistään romuttaa muumi-aatteen. Kansainvälinen suurpääoma ei voi saada mitään hyvää aikaan eikä sen Jansonin likka kuitenkaan osaa.
Meneillään näyttää olevan ehkä tasollisesti paras ja ehkä myyvin, mitä Suomessa on tehty televisiolle.
Tarinaa on laajennettu taitavasti, 3D-animaaatyio on kerrankin hyvä ja aluksi hyvin omituisilta tuntuneet muumien suut toimivat, koska silmät ovat niin hyvät.
Lisäksi tarina lorisee.
Tarinan kertomisen taidon pelätään näivettyneen maailmasta. Eilen katselin verkosta, miten oikea, polveileva tarina menestyy menestymistään. Erinäisten olosuhteiden johdosta katsoin jo kauan sitten Star Trekiä, vaikkei sellainen oikein kuulu alaani. En ollut uskoa silmiäni. Miten noin vähällä ja halvalla voi saada aikaan jotain noin kiehtovaa!
Tuo ”lorina” ei ole sama asia kuin amerikan kielen ”page-turner”. Maailma on täynnä höllästi harsittuja tarinoita. Tässä vetoan toisiin kirjoittajiin. Joskus tarina jatkaa elämäänsä lukijan tai katsojan päässä niin kauan kuin henki hänessä pihisee.
Ei le olemassa ”oikeaa” muumia. Nerokkuus on siinä, että jokaisella saa olla henkilökohtainen muuminsa. Puhutaan aiheellisesti oikeudesta mielipiteisiin. Aiheettomasti unohdetaan oikeus mielikuviin.
Se on sääli. Mielikuvat pitävät ihmisiä hengissä ja heidän kuoltuaan muistossa. Eli viestini on: älkää jättäkö yhtään jaksoa väliin. Tai katsokaa ainakin Areenasta.
Samaa mieltä uusista muumeista. Pikkulapsena en tainnut lukea niistä muita kuin vaarallisen juhannuksen, josta pidin kovin. Myöhemmin Muumipappa ja Meri oli suosikkini. Ja Lars Janssonin muumisarjakuvat.
VastaaPoistaWikipedia tietää kertoa, kuka oli Laila Järvinen.
VastaaPoistaJokainen olkoon oma muuminsa. Jedermann sein eigner Fussball.
pääasia että kaik muumit ovat kanootissa.
VastaaPoistaMuumi-sarjasta vahvasti samaa mieltä ikätoveri-blogistin kanssa.
VastaaPoistaLaila Järvinen on todellinen henkilö, tukkukauppias P.J. Pesosen tytär Viipurista, s. 1895. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli taidemaalari. Suomentajana hän keksi luovia ratkaisuja. Esimerkiksi ötökkä on hänen lanseeraamansa.
VastaaPoistaPidän Laila Järvisen käännöksistä kovin; monethan eivät pidä ja esim. Peppi Pitkätossu on jo suomennettu uudelleen (myös kuvitettu, mutta sen tekivät ruotsalaiset itse).
PoistaYmmärtääkseni muumeistakin puuhataan uusia käännöksiä, koska alkuperäisiä pidetään "kömpelöinä ja vanhentuneina".
Jaa, taisinpa olla kansakoulun toisella kun löysin koulunkirjaston ja ensimmäinen lainaamani kirja oli "Muumi Pappa ja meri".
VastaaPoistaLuin sen suurella mielenkiinnolla. Mutta myöhemminkin on käynyt niin, että erehdyn aluksi päähenkilöstä kuten muumeissakin. Pitkään ajattein, että Nuuska Muikkunen on kirjan päähenkilö.
Mutta niin entisiä ja kaukana ovat sankariajat ja sankarit.
On hyvä kysyä, keitä ne olisivat ne sankarit tämän ajan, tässä ajassa joka vaihtuu ja on pian jo toista aikaa, sillan tuolla puolen...
(Blogivaeltaja)
Minusta Muumi-tarinat soljuvat eteen päin, suosikkini pikku Myy tuo niihin sitten vauhtia ja särmää. Sain joululahjaksi Pikku Myy -mukin, joten nyt voin valita, otanko aamulla sen vai Iittalan mukin vai jonkun siskoni tekemän vai maanviljelijä-kälyn antaman Marimekon ja Miina Äkkijyrkän vasikat tai ehkä tanskalaisen opettajan tuoman Royal Copenhagen -mukin, joka oli maannut kaapissa kolmisenkymmentä vuotta, kun antaja oli sanonut, että ei, ei, ei vuosimukista saa juoda aamukahvia, ne ovat niin kalliita...
VastaaPoistaToven hahmot elävät, ovat tuttuna omana itsenään siinä uudessa sarjassa, kuin kirjojen sivuilta liikkeelle lähteneinä, Toven henki ja salaviisas huumori aidosti mukana. Sophia Janssonilla on erinomainen tuote firmassaan, ei taida tarvita mainostaa, pikemminkin vain jarrutella. Vuoden 1917 liikevaihto oli ollut lähes 14 miljoonaa ja tuotto viisi, 39 henkilöä palkkalistoilla. Amerikassa muumikirjat ovat vasta tulossa tunnetuiksi ja tämä sarjakin nyt lähdössä maailmalle. Se, että jokainen voi kokea muumit omalla tavallaan, pitää varmasti paikkansa. Esimerkiksi israelilaiset ovat kuulemma väittäneet Sophia Janssonille, että ne kuvaavat holokaustia!
En muista lukeneeni lapsille läheskään kaikkia varsinaisia Muumikirjoja, niitä ei saanut oikein "dramatisoiduksi" ja toisaalta lapset oppivat varhain lukemaan, vanhin kolme- ja toiset viisivuotiaina. Ihan pienille luin usein niitä kuvakirjoja "Vem ska trösta Knyttet?" ja "Vad hände sen?" ja sitten mieluummin Astrid Lindgrenin kirjoja, jotka olivat vauhdikkaampia. Vasta myöhemmin luin itsekseni ne kaikki filosofiset muumit. Nyt on hauska oppia kunnolla ne suomenkielisetkin nimet. En ole vielä kuunnellut ruotsinkielistä versiota, että tuleeko Lasse Pöystiä ikävä. Edellinen Muumifilmi ja näytelmät tekivät suomenruotsin salonkikelpoiseksi Ruotsissakin.
Victor Jansson ennusti oikein Toven piirrellessä äitinsä sylissä, että tyttärestä tulee vielä suuri taiteilija. Eija G
Aamukahvimukien huippukuppi, kaikista särkyvistä ja käyttöä kestämättömistä savimukeista tyyten piittaamaton ja tyly teräskuppi jonka liki koko mukin kokoinen hantaaki sallii pitävän otteen ja on lisäksi korruptiolähtöinen on vihdoin omistuksessani. Kaunista funkkista ja kyljessä koholla stanssattuna Stoli. Hävetkää, koko ahnas keraamikkojen ja tuhrugraafikkojen joukko, ette oppisi muovaavan työstön alkeita vaikka saisitte peltikatolle puunuijan. Tässä mukien aatelisessa, tässä Ferrariin verrattavassa juomatarjoilun nerokkaassa luomuksessa voi lämmittää kaikkea avotulella, induktioliedellä, mikroaaltouunissa, nestekaasuliekillä, suurtaajuuskuumentimella, sähköliedellä, erilaisissa uuneissa ja vesihöyryn avulla. Täydellinen sekään ei ole, epäilläkseni keraaminen muumimuki saattaa kestää pidempään paluun ilmakehään matalalta kiertoradalta.
PoistaLaila Järvinen o.s. Pesonen, s. 1895, viipurilaissyntyinen taidemaalari ja suomentaja
VastaaPoistaMuumit ovat selvästi vapautuneet suorittavasta, vebleniläisestä joutilaisuudesta. Tulleet joutilaiksi joutilaisuudesta, vapautuneet vapaudesta. Siihen on tarvittu - hyppy.
VastaaPoistaMinusta Tove Janssonin muumikirjat ovat aivan loistavia. Ne ovat samanaikaisesti sekä aikuistaen että lasten kirjoja. Vain silloinhan ne täyttävätkin tehtävänsä, kun aikuinen oikein haluaa lukea niitä lapselle. Lapsi vaistoaa että lukijakin on koko ajan hengessä mukana ja oppii siinä kirjallisuuden olevan jotain merkityksellistä. Erityisen loistava Toven Muumikirjoista on novellikokoelma "Näkymätön lapsi", vaikka muutkin ovat toki huippuluokkaa.
VastaaPoistaMinusta on väärinkäsitys, että lapsille lakataan lukemasta kun he itse oppivat lukemaan. Ainakin meillä on luettu lapsille paljon kauemmin ja joskus siten, että lapsikin on vuorollaan jo lukenut osan. Se lukemistilanne on tärkeätä yhdessäoloa aikuisten ja lasten kesken.
Laila Järvinen oli erinomainen kääntäjä. Tosiaan hän oli myös kuvataiteilija. Meillä on yksi maalaus, jonka on signeerannut L Järvinen. Edesmennyt anoppini oli joskus ostanut sen ja oli aikoinaan kertonut että se on naistaiteilijan työ, mutta ei ehditty kysyä häneltä tarkempaa tekijästä. Oletamme että se kuitenkin on Laila Järvisen maalaama.
Vanhin raukka meillä taisi saada lukea itse kirjansa nelivuotiaasta, kun se kävi niin hyvin ja halukkaasti ja nuorempia oli minulle niin syliin kuin vierellekin kuuntelemaan. Luki hyvin ja ilmeikkäästi ääneenkin, ja viisivuotiaasta isommat (kertoi joku kotirouva) nostivat hänet pihalla roskapöntön päälle, antoivat juuri tulleen Aku Ankan ja sanoivat, että luepas, ja niin hän oli paasannut koko pihan lapsijoukolle. Ennen kouluun menoa oli lukenut kirjaston nuorisokirjatkin. Kortin sai 5-vuotiaana. Poikien isä taas hoiti kaikenlaiset pelit, joita minä inhosin, ja johti partiota. Ei se paljo lukeminen kotona ollut pelkästään hyväksi, koulu tuntui sitten tylsältä.
PoistaKesällä mökillä saaressa (melkein 3 kuukautta!) luin kyllä iltaisin koko joukolle, varsinkin suomalaista kirjallisuutta, jota ei ruotsalaisessa koulussa ollut ollenkaan. Vanhin taisi olla 14 ja nuorin 7, kun luin heille suorasanaiset Kalevalan ja Odysseuksen harharetket, se jäi mieleen, ja meni siinä Ahon Rautatiekin esimerkkinä äidin kotipuolen salomökin ukon ja akan elämästä ja uuden ajan tulosta 1800-luvulla. EG
Taikatalvi on hienoimpia suomalaisia romaaneja kautta aikojen.
VastaaPoistaOma muumisuosikkini taas on "Vaarallinen juhannus", hervoton Shakespeare -mukaelma!
PoistaKuusi/Granen sopii luettavaksi joulunseutuun vaikkapa vaihdellen Dickensin kanssa. EG
VastaaPoista