Machaut ja Dufy olivat reteitä sällejä, puhumattakaan Adam de la Hallesta.
Yhdessä vaiheessa oli muotia kuunnella Hildegard Bingeniläisen sävellyksiä. Kun olin päätynyt 70-luvulla suomentamaankn keskiajan lauluja, joita sitten esitettiin näyttämöllä ja laulettiin levylle, tapasin sanoa, että voi kun sitä musiikkia on niin paljon ja aika oli sellainen, että kuninkaatkin sävelsivät ja ritarit lauloivat.
Sattumalta käteeni osui vanha vahakantinen vihko, jonka muistiinpanoista kävi ilmi, ett opettelin tosiaan armeijassa oksitaniaa ja lisäksi 1300-luvun ja 1400-luvun ranskaa ja keskiyläsaksaa. Niitä ei tosin ollut opetettu koulussa.
Viikon mietittyäni ratkaisin äänentoistolaitteiden ongelman ainakin väliaikaisesti ja menin asiakasnumerolla Kuluttaja-lehden sivuille. Oli jotenkin järkyttävää, että Sony WH-1000 oli arvioitu juuri klassisen musiikin kuuntelussa yli vanhastaan kovien merkkien, kuten B&O, Audiotechnika, Sennheiser ja Beyer ja Bose. XM3 on vastamelukuuloke. Se vastamelu kannattaa kyllä kotioloissa kääntää pois, koska äänentoisto paranee vielä.
Testaajat olivat oikeassa. Paitsi kallista hintaa (vähän yli 300,-) luureissa on se ongelma, että nyt täytyy kuunnella kaikki musiikki uudelleen, koska syvyysulottuvuuksia ja myös säveliä löytyy uskomattomasti. Äänen laatu on lyhyesti sanottuna aivan erinomainen. Minä en kärsi umpikuulokkeista. Jotkut kärsivät. Toisaalta en oikein siedä nappikuulokkeita.
Nyt soi Bertran de Born (“Hyi helvetti! Koko etelä löyhkää rauhaa…”) Bertran harkitsi oikeaksi oikaista koipensa vuonna 1215. Eräs toinen suuri säveltäjä taisteli Kaarle Pahaa vastaan ja talutti sokeaa kuningasta Crècyn taistelussa, ellei se nyt ollut Agincourt. Mutta monitaitoista väkeä!
Itsestään selvästi vuoronsa saivat Thomas Tallisin Spem in alium, motetti kahdeksalle viisiääniselle kuorolle 1500-luvun lopulta, ja Venetsian Gabrielit. Sen todella kuulee, miten äänet seilaavat pitkin suurta kirkkoa, ottavat kimmokkeita, purjehtivat kupoliin, laskeutuvat lehterille.
Kiirehdin kuuntelemaan myös Pendereckin trenodia Hiroshiman uhreille. Se oli minulla jo LP:nä. Mutta sävelkasoja eli klustereita ja mikrointervalleja on luonnehdittu kotioloissa ongelmallisiksikin.
Ja näin toimien nyt on oikea hetki kuunnella syventyvästi Arvo Pärtiä. Esa-Pekka Salosen johtama levytys Pärtin 4. sinfoniasta on omistettu vangeille Venäjällä. Itse musiikki tuo samanaikaisesti mieleen Sibeliuksen ja keskiajan heloisan musiikin. Eikä se tosiaan haittaa, että esitys on juuri sellainen kuin arvaakin, parasta, mitä maailmasta löytyy.
Kun mietin niitä äänikirjoja, tuntuu tärkeältä, että langattoman Bluetooth-yhteydellä toimivat kuulokkeet päässä voi kuunnellessaan tietokoneeltaan esimerkiksi käydä keittämässä kahvia tai vaihtamassa sukkia, jos taiteen mahtavuus edellyttää sellaista. Näistä uusista kuulokkeistani voi muuten myös stopata syötteen yhdellä sormen napauksella. Vai oliko se kahdella.
Kun minulla oli pieniä lapsia, haaveilin sellaisesta kaukosäätimestä, jolla voisi mykistää lapset vähäksi aikaa. Tässä sellainen nyt on.
Vielä kun korkeimmin kunnioitettu -vai mikä se titteli nyt oli - Kemppinen saa koekäyttöön tuumintamyssyn joka transrkiboi sopivasti mietteitä tänne hallin lattiatasolle niin pidättelemätön hattivattien joukko jatkaa blogipuntarin palvontaa ja kaikkinainen rauha vallitsee blogistanian koillisessa kuvernementissä. Puoli valtakuntaapa lukee tätä jo nyt, se parempi puoli.
VastaaPoistaMietin hetken aikaa, miten Raoul Dufy tähän liittyy (musiikkiaiheisten piirrostensa kauttako?), mutta sitten tajusin, että viittauksen kohteena olikin varmaan Guillaume Dufay.
VastaaPoistaMinulla on Pendereckin Hiroshima-biisi tällä LP:llä, jolla on muutakin suositeltavaa.
Keskiyläsaksaa? Sittenhän voit lukea Minne-laulajia ja Niebelungenliediä "alkukielellä". Hauskempaakin lukemista tosin löytyy. Eija G
VastaaPoistaKoska mulla on harvinainen karisma, sain itselleni tehdyt, ja korvavammani huomioon ottavat kuulokkeet.
VastaaPoistaToulousen keskustassa näyttivät katukyltit nykyään olevan kaksikielisiä: ranskaksi ja oksitaaniksi.
VastaaPoistaKuuntelin vähän tuota Machautia ja syvälle meni, oli sellainen Bach-efekti. Maravillosa música, joku kommentoi. Eija G
VastaaPoistaMinulla oli vesijumppakaveri joka oli ruotsinkielinen suomalainen ja joka kävi Saksassa lomilla ja osasi puhua sitäkin sujuvasti. Suomea ei kovin hyvin. Tulin ajatelleeksi että ne ovat tottakai sukulaiskieliä. Itse saksani hukkasin siihen kun sen opet olivat niin autoritäärisiä ja jotenkin suuntautuivat tyttöjä vastaan. Mutta nyt löysin Grassin rakkaudentunnustuksen Grimmin veljeksille: Grimmin sanat, ja tajusin että ymmärrän niitä sanoja ja niiden yhteyksiä myös. Oili Suominen on hieno suomentaja. Kielellä on oma mahtinsa ja se menee yli autoritääristen opettajien alaspainamisenkin. Olen päässyt siitä ikeestä vihdoinkin.
VastaaPoistaMutta kyllä Minne-lauluja pitäisi suomentaa. Onkohan niitä suomennettu joskus?
Ehkä se kaverisi saksa vain kuulosti sinusta sujuvalta, koska et sitä itse osaa niin hyvin. Voihan olla, että hän solkkasi sitä samaan tapaan kuin suomeakin?
Poista