Wallace Stevens (1923)

Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta

I

Kahdenkymmenen lumisen vuoren keskellä 

ei liikkunut muu kuin 

mustarastaan silmä.

II

Olin kolmea mieltä 

kuin puu, 

jossa on kolme mustarastasta.

III

Mustarastas liehui syksyn tuulissa. 

Se oli pieni osa sanatonta näytelmää.

IV

Eräs mies ja nainen 

ovat yhtä. 

Eräs mies ja nainen ja mustarastas 

ovat yhtä.

V

En tiedä mihin mieltyä, 

äänen vai merkityksen muutokseen, 

mustarastaan vihellykseen 

vai sen jälkeen.

VI

Jääkukat täyttivät pitkän ikkunan 

raakalaisten lasilla. 

Mustarastaan varjo 

halkaisi sen, 

meni poikki ja takaisin. 

Mieli 

piirsi varjoon 

epäselvän syyn.

VII

Oi kaupungin laihat miehet, 

miksi kuvittelette kultaisen linnun? 

Ettekö näe miten mustarastaat 

kävelevät naisten ympäri 

lähellä teitä?

VIII

Osaan jylhän korostuksen 

ja kirkkaan, taivuttavan rytmin, 

ja tiedän myös, 

että kaikki minkä tiedän 

liittyy mustarastaaseen.

IX

Kun mustarastas lensi näköpiiristä, 

se sivusi 

ympyröistä yhtä.

X

Kun mustarastaat lentävät 

vihreässä valossa, 

sopusoinnun parittajat 

kirkuvat sitä näkyä

XI

Hän matkusti Connecticutiin 

lasivaunuissa. 

Kerran muuan pelko lävisti hänet, 

kun hän luuli 

ajoneuvon varjoa 

mustarastaiksi.

XII

Joki liikehtii. 

Varmaan mustarastaat lentävät.

XIII

Koko pitkän päivän oli ilta. 

Satoi lunta ja tarkoitti sataakin. 

Mustarastas istui kuusen kämmenellä.

 = = =

(Suom. Jukka Kemppinen, ”Tämän ilmaston runot”, WSOY 1991.) (Sitaatti – fair use quotation by the traslator.)