Kansallispuku taisi olla huono esimerkki Sofi Oksasen eilisessä kirjoituksessa, ja kulttuurin omiminen toinen. Omiminen on muun muassa kirjallisuuden ja opetuksen ydinalue. Seuraan kiinnostuneena saamelaisten yrityksiä tehostaa matkailua ja samanaikaisesti estellä saamelaistyyppisen krimskramssun myymistä.
Kansallispuku ei ole aidon identiteetin näyttöä. Sen leviäminen liittyy vahvasti kansallisromantiikkaan ja poliittissävyiseen uhoon. Lukijat eivät liioin kai tiedä, että kuntien mukaan nimetyt asut ovat 1900-luvun alun bisnestä. Sikäli kuin edelliselä vuosisadalla käytettiin esimerkiksi raitamekkoja, niillä korostettiin yksilöllisyyttä eli tekijän taitoja.
Esille nostettu Norjan vahva kansallispukuperinne liittyy Ruotsin ja Norjan riitaisaan unioniin ja sen hajoamiseen 1900-luvun alussa. Norjassa on vieläkin muotia osoittaa nurjaa mieltä ruotsalaisille, joiden omia kansanpukuja muuten olivat suunnittelemassa maan parhaat voimat.
Pohjanmaalla kansallisperinne ja herätysliikkeet olivat ajoittain rajussa ristiriidassa. Osa heränneistä ei lainkaan hyväksynyt ainakaan punaisen värin käyttämistä vaatteissa, ja näin oli ennen kuin työväenliike otti punaisen omakseen (kulttuurin appropraatio). Tätä nykyä naisen puku on merkki keskustapuolueeseen kulumisesta tai siitä, että puvun kantaja on opettaja. Miehen puku on komea, mutta kenellä on varaa maksaa juhlapuvusta noin neljä kertaa enemmän kuin frakista.
Muinaispuvut voi leimata arvauksiksi. Hautalöydöistä ei kerry paljon vihjeitä. Korut ovat asia erikseen, mutta näkisin mielelläni uusioversion esiäitimme korusta, jossa on 32 000 helmeä.
Kansallispuvut ovat hienoja. Pidän niistä. Minun silmissäni kansallispuku henkii silti luokkayhteiskuntaa tai sääty-yhteiskuntaa ja korostaa tasa-arvon kieltämistä. Se on talollispuku. Talollisia oli vähän
Ehkä kaunein ja näkyvin kansallispuku Suomessa on romaninaisten. Vielä hiljan sen käyttäminen oli peruste estää ravintolaan pääsy.
Omiminen tuo mieleen ikävän kommentin. Oppi alkuperäiskansoista on rasistinen ja vahvasti Villin lännen tarinoiden vaikuttama. Käsite ei kestä tieteellistä tarkastelua. Myöhempien suomalaisten ja saamelaisten alkuperä ja kieli ovat edelleen arvailujen varassa. Genomi on vain osa suurta palapeliä.
Ja esimerkiksi Pohjanmaalla ei pidetä ajatuksesta, että ruotsin eli siis gootinkielisten alue ulottui Merenkurkun yli rautakaudella ja pitkälle keskiaikaan. Härmä paikannimenä saattaa johtua etunimestä Herman.
Oma hypoteesi? Pronssikauden päättyminen Välimerellä romahdukseen 1100-luvulla eaa. kaatoi tuhatvuotisia valtakuntia (Egypti, Babylonia, Mykene, Kreeta jne). Euroopassa pelimerkit jaettiin uudelleen. Sitäkö perua on vahva balttilainen ja goottilainen vaikutus kielessämme ja mielessämme?
Kalevala on minulle kovin rautakautista runoa. Entä jos Pohjola oli tämä Suomi eli Lappi, ja Väinämöiset ja Ilmariset rautaan tottuneita maahanmuuttajia etelästä ja länneltä? Lemminkäinen ja Kullervo kuitenkin ovat viikinkihahmoja. Ja sampo olisi vesimylly, Keski-Euroopasta, aikansa korkeinta teknologiaa.
"Ja esimerkiksi Pohjanmaalla ei pidetä ajatuksesta, että ruotsin eli siis gootinkielisten alue ulottui Merenkurkun yli rautakaudella ja pitkälle keskiaikaan. Härmä paikannimenä saattaa johtua etunimestä Herman."
VastaaPoistaJoo, nykyistä jyrkkää kielirajaa ei keskiajalla ollut, vaan sekaisin oltiin. Esimerkiksi Laihian kylän- ja talonnimet ovat lähes kauttaaltaan väännöksiä ruotsista ja jotkut alasaksasta. Näitä on aika paljon muissakin pitäjissä. Goottia se parintuhannen vuoden takainen kieli ei kyllä tainnut olla, vaan jotain skandinaavin varhaismuotoa. Sekaisinolo ulottui Merenkurkun toisellekin puolelle, kun myös siellä ilmeisesti oli jossain vaiheessa varhaisia suomenpuhujiakin nykyistä Länsipohjaa etelämpänä.
Viime vuosikymmeninä muuten molemmin puolin kielirajaa on monilla ollut taipumus väännellä historiaa oman nykyidentiteetin pohjalta. Vöyrin suunnalla on fabrikoitu riimukiviä, ja jossain Lapuan puolessa puhe eteläpohjalaisten osittain ruotsalaisista juurista on pyhäinhäväistys.
Suosikkiani Alku-Kalevalaa lukiessa tulee mieleen, että tarina voisi mennä sitenkin että Väinäjoelta saapuu kauppamies veneellä jokisuuhun jossa piileskelee pusikossa laiha lappalainen, jota on petetty edellisen kerran kaupoissa, mutta nyt on pojalla varsijousi, jolla hän laskettaa läpi sekä väinämöisestä että peräairosta. Jatkossa tavataan sitten Ilmenjärven ukko joka osaa pajakonstit. Väinämöisen tulkitsen siis ammattinimikkeeksi. Pohjola ei välttämättä ole paikka pohjoisessa vaan ehkä paikka josta lähdetään kaupoille pohjoiseen. Se että siellä käärmeet kähäjävät voi viitata nykyisen Latvian huitteille tai sitten keskiseen suomeen, johon Carta Marinassa on piirretty käärmeitä, ukko ja teksti "Pied mado"; pidetään kotikäärmeitä. Latvian ja Suomenniemen lisäksi tapaa oli myös kaakkoisessa Ruotsissa. Ne söivät mielellään ötököitä ja hiirenpoikasia.
VastaaPoistaAi Väinä möi sen?
PoistaLennart Meren Hopeanvalkeasta saa mielenkiintoisen näkökulman Kalevaankin. Itämerensuomalainen kulttuurialue oli ainakin osin etelämpänä ja idempänä kuin nykyinen Suomi. Kalevalan Saaresta puhuttaessa paikka on hyvin voinut olla Saarenmaa.
VastaaPoistaLennart Merellä oli tämän kaltainen visio, hän kirjoitti sen aina kirjaksi saakka. Siinä Suomi oli tuo tarun maa, Pohjola. Siihen sopii hyvin venematka, minkä Väinämöinen teki, Itämerta, (oik. Läänemeri) pitkin.
VastaaPoistaJussipaita suunniteltiin vuoden 1925 Pohjalaisia-filmatisointiin.
VastaaPoistaMielestäni kulttuurinen omiminen nykyisin ymmärrettynä ja lukuisien monivimmaisten puolestaloukkaantujien tahoilta käsiteltynä on aika hataraa. Kaikki kulttuurit ovat siepanneet kivoiksi havaitsemiaan asioita muilta kansoilta. Lapissakin saa pizzaa baarissa kuin baarissa eikä kukaan ole tietävinäänkään. Tuota listaa muuten voisin jatkaa aika pitkään luetellen muita vastaavia Pohjan perukoilta. Niistä ei kukaan ole tietääkseni loukkaantunut.
VastaaPoistaJos joku lainaa ajatusta tai mallia jonkun kansanryhmän entisajan tyypillisestä asusta niin keltä se pois?
Pohjanmaalla ei ehkä pidetä ajatuksesta, että siellä roomalaisella rautakaudella ollut asutus on esinelöytöjen perusteella kovin germaanisen oloista, mutta tämä ajatus rajoittuu lähinnä sivistyneistöön. Toinen isoisistäni, joka oli kotoisin Keski-Pohjanmaalta, kertoi sukunsa perimätietona, että hänen kotikylänsä olisi aikoinaan perustanut kaksi Ruotsista tullutta veljestä. Kun ottaa huomioon, että kyseisessä kylässä suunnilleen kaikki olivat samaa sukua, tämä oli samalla sukukertomus. Häntä ajatus ei tuntunut mitenkään häiritsevän. Kylä sinänsä oli niin supisuomalainen kuin suinkin voi kuvitella.
VastaaPoistaKun ottaa huomioon, että tämä kylä sijaitsee erään keskipohjalaisen joen varressa n. 20 m merenpinnan yläpuolella ja että n. 35 metriä merenpinnan yläpuolella olevalla kummulla on röykkiöhautoja, on aivan mahdollista, että kylän olisivat aikanaan perustaneet Pohjanmaalle tulleet germaanit, jotka tuollaisia röykkiöhautoja harrastivat. Asutushistoriallisesti tämä olisi kyllä varmaan eräs pohjoisimpia tämän asutusaallon asutuksista.
Olisiko mahdollista, että tuollainen perimätieto olisi säilynyt kaksi vuosituhatta suullisena ja pitäisi jopa paikkansa?
Molempien sukujeni sukutarinassa on myös kaksi veljestä. Muita kertomuksia olen selvittänyt ja kerrottu esi-isän, " Karkun papin" rääkkääminen kasakoiden toimesta Hämeessä perustuu ev. Zasjevskin pieksättämän A. Thuroniuksen kohtaloon. Siltikin pidän sukutarinoiden säilyttämistä tärkeänä
PoistaEhkäpä Ilmarinen oli näiden nykyisten tänne toivottujen työperäisten maahanmuuttajien edeltäjä. Hänethän haluttiin Pohjolaan, eli siis Suomeen, juuri erityisosaajan ominaisuudessa.
VastaaPoistaKun 80-luvulla näin tv-uutisissa kansallispukuisen Paavo Väyrysen tanhuamassa Tytti Isohookana-Asunmaan kanssa puoluekokouksessa, tajusin sillä hetkellä, että tuohon [kepulaisten] joukkoon en voisi koskaan kuulua. Oli se sen verran voimallinen markkeeraus.
VastaaPoistaJoo, kepulaisten, tanhuamisen ja kansallispukujen yhteys on kyllä niin veret seisauttava, että se kolmiyhteys karkoittaa tehokkaasti kenet tahansa, joka ei ole syvästi siihen porukkaan sitoutunut.
PoistaKaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhuja ja vanhoja mummoja, sanojana taisivat olla sliipparit. Nyttemmin kun ikää on tullut lisää, niitä viimeksi mainittujakin on tullut kokeiltuja. Ensimmäisiltä taidan välttyä lopun ikääni.
Koulussamme oli tapana, että keskikoulun päättyessä tytöt pukeutuivat kevätjuhlaan kansallispukuun ja pojat tietysti rippipukuunsa, ja minullekin sellainen hankittiin, hassua kyllä Härmän puku, sillä 50-luvulla ei monia pukuja ollut saatavilla. Se jäikin ainoaksi käyttökerraksi minun osaltani, sitten puku annettiin sukulaistytöille kiertoon. Lopulta se kyllä palasi taloon. Se olikin keskenkasvuiselle tytölle sopiva, vähän lumikkimainen puku samettiliiveineen ja vihreine esiliinoineen, kun hamekin siihen aikaan oli lyhyt, nythän ne ovat lähes nilkkapituisia.
VastaaPoistaSavossa ei ollut pitäjänpukuja päinvastoin kuin ruotsinkielisellä alueella, jossa joka pitäjällä näyttää olevan omansa.
Vasta 1900-luvun puolivälissä muodostettiin Ylä-Savon puku vanhojen kudontanäytteiden pohjalta. Tummansininen on valtaväri kuten körttiläisalueelle sopii, hameessa ohuita keltaisia ja punaisiakin raitoja. Röijyssä on takana vyötäröllä laskoksia oikein körttipuvun tapaan (skört). Minun pukuni on jäänyt kaappiin riippumaan sen jälkeen, kun lopetin kuorossa laulamisen. Sääli, ei niitä näe nykyisin juuri missään.
Karjalaisissa kuten Tuuterin ja Antreankin kansallispuvuissa on paljon punaista iloiseen kansanluonteeseen sopivasti. Norjalaispuvut ovat arvokkaita ja komeita käsityötaidon mallinäytteitä, ja niitä kyllä käytetään ja näytetään edelleen, muulloinkin kuin "den syttende maj". EG
Kaikelle kunnioituksella Professorin viimeisen kappaleen oivallusta kohtaan, mutta tämä ajatus, että Suomi oli Pohjola ja Kalevalan kankahat sijaitsivat Eestinmaalla, on kai esitetty jo aika päiviä sitten, ettei ihan Kumpujen yössäkin, ainakin Muinaisuutemme merivalloissa.
VastaaPoistaKallen-Gallelan Sammon ryöstössäkin on viikinkihenkeä. Ja yleisestihän Lemminkäinen eli Ahti Saarelainen on yhdistetty nimenomaan Saarenmaahan.
Mutta mitä tulee suomeen ja saameen sekä niiden puhujiin, niin sepä onkin mielenkiintoista. Muinainen käsityshän oli, että saamelaiset ovat siperialaista alkuperää (koska puhuivat suomen sukukieltä), samojedien yms sukua, mutta sitten geenitestit paljastivat, etteivät nykysaamelaiset ole sukua oikein kenellekään, eivät edes meille suomalaisille. Siksi kehitettiin teoria heidän saapumisestaan Lappiin jääkauden jälkeen sulaa Norjan rannikkoa myöten, ehkä jopa Iberiasta asti.
Nyt uudessa tutkimuksessa nykysaamelaisista löytyi sittenkin vanhaa siperianperimää - eli palataanko taas lähtöruutuun? Odotan innolla uusia tutkimuksia ja tulkintoja.
Yksi sekaannusten ja epäselvien perimätulkintojen aihe on epäilemättä se, että helposti esiin saatavat isälinjat (y-koromosomi) ja äitilinjat (mitokondrio) edustavat vain mitätöntä osaa nyky-yksilön esivanhempien lukumäärästä, jos tarkastellaan esimerkiksi näiden poikkileikkausta tietyssä muinaispolvessa (esim. nyky-yksilön kolmaskymmenes esipolvi joskus tuhat vuotta sitten; silloisen polven yksilöiden määrä on jo miljoonia, jos ns. esipolvikato eli samojen ihmisten todennäköinen esiintyminen useassa linjassa sivuutetaan.). Isä- ja äitilinjoissa kyse siis on vain isänisänisänisänisänisän...isästä ja äidinäidinäidinäidinäidin...äidistä. Valtaosa yksilön kokonaisperimästä voi kuitenkin naintipreferensseistä riippuen olla lähtöisin aivan muunlaiselta väeltä kuin kumpikaan noista. Tällöin kokonaisperimän (kaikki kromosomit geeneineen) analyysi saattaa antaa täysin muunlaisia tuloksia. Samaa kuvastaa osaltaan jo sekin, että suomalaisten äiti- ja isälinjat antavat alkuperästämme keskenään aivan erilaisia vastauksia - äitilinjat lähes täysin läntisiä, isälinjoissa paljon pohjoissiperialaista, ja vielä sitten iso jakaumaero itä- ja länsisuomalaisissa. Jos vielä vähän yksinkertaistan, niin minussa on isänisäni ja äidinisäni perimää keskenään yhtä paljon. Silti vain ensiksi mainittu tulee näkyviin isälinjatestissäni.
Poista(Näissä asioissa on ihmisten usein kovin vaikea pysyä kärryillä. Muistan muutaman vuoden takaa brittiläisen tv-dokumentin. Maasta oli löydetty ikivanhoja luita, joista jotain perimän osaa oli saatu selville. Ja sitten tehtiin vertailuja paikkakunnan nykyasukkaisiin. Katsojille vakavissaan kerrottu nerokas lopputulos oli, että muuan haastateltu ja tutkittu paikallinen henkilö oli muinaisen vainajan lähisukua, mutta hänen sisaruksensa eivät harmikseen olleet!)
Tapsalle: Matti Klingen "Muinaisuutemme merivallat" ei taida olla ihan kuranttia tavaraa. Se on enemmänkin jonkinlainen runoelma, joka tapauksessa siis spekulaatiota. Näin olen lukenut tässä lähiaikoina asiasta, kun Leväluhdan perimästä on keskusteltu. Muistan lukeneeni kyseistä kirjaa sen ilmestyttyä hiukset pystyssä, mutta vasta nyt on puhuttu vilkkaasta mielikuvituksesta.
PoistaMieilikuvituksessa ei ole mitään vikaa. Mutta sen pitäisi sitten olla fiktiokirjallisuutta.
Joo, tiedän toki, eikä varmaan ihan kuranttia ole Kumpujen yöstäkään. Halusin vain kertoa, että näitä Kemppisen pohtimia asioita on pähkäilty ennenkin.
PoistaMutta Klingen teoksen eräs ansio on mielestäni siinä, että se saa ajattelemaan menneisyyttä hieman eri kantilta. Että ehkä muinaissuomalaiset ovat olleet ihan tasaveroisia toimijoita, eivätkä vaan peräkyläläisiä sorrettavia.
Taitaa suurin osa kaikesta olla lainaa vaan. Ainahan sitä rakennetaan vanhan tiedon päälle ne uudetkin oivallukset.
VastaaPoistaKalevala
VastaaPoista[1849 edition]
Elias Lönnrot
(1802- 1884)
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
... ... ...
Juohtui juoni mielehensä,
tuuma aivohon osasi
... ... ...
Tulit pääni polkemahan,
aivoni alentamahan!
Raamatussa ei ole aivoja sanallakaan vaan ihmisen tunne ja äly on sydämessä.
Vielä 2000-luvulla jotkut uskovaiset suomi24:ssä uskoi myös näin virheellisesti.
Faaraoiden Egyptissä tuonpuoleisessa punnittiin sydän eikä aivot.
Oliko Suomen kansa jo rauta-aikaan aivoviisas vai onko kyse lääkäri Lönnrotin häikäilemättömästä ymppäyksestä?
MM
Kommenttien jatkoksi tuli mieleen pari tarinaa, jotka liittyvät sukuperintöihin ja erikoisiin nimiin. Pitäjän (nykyisin kaupunki) kirjastosta osui käsiini kerran vuosia sitten kirja, jonka oli kirjoittanut kuoromiehenä paremmin tunnettu Heikki Klemetti. Hän kertoi jo koulupoikavuosinaan matkalla Vaasaan ihmetelleensä matkan varrella olevien talojen kummallisia nimiä, Fränti ja Fossi ynnä muita, ei tule enempää nyt mieleen. Hänen selityksensä näille nimille oli mielenkiintoinen. Hän oli tutkinut muinaisten germaanisten kielten vanhaa sanastoa.
PoistaVäite oli, että Pohjanmeren tienoilla olleet heimot friisiläiset ym. väistivät roomalaisten valloittajien tieltä pois ja lähtivät pohjoiseen, etsimään vapaata aluetta, jossa voisivat elää ja asua niin kuin itse haluavat. Roomalaisten komento ei heitä miellyttänyt. Vaeltaessaan kohti pohjoista eri asuttujen seutujen kautta, vasta Härmän aukeilta tuli vastaan viljelyskelpoista vapaata maata. Sinne he sitten nimineen ja geeneineen jäivät. Klemetti ei nykyisistä geenimenetelmistä tainnut mitään tietää. En ole suuremmin etsinyt tähän liittyvää vahvistavaa tai tämän kumoavaa kirjallisuutta, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, onko tämän palstan lukijoilla kommenttia asiaan.
Toinen perinnetarina siltä suunnalta liittyy Björköbyhyn, joka nykyään kuuluu Korsholmin eli Mustasaaren kuntaan. Olen vieraillut siellä muutaman kerran mainion paikallisen oppaan Elisabethin tarinaa kuulemassa. Ihmettelin tienviittojen ja kadunnimien kummallista ruotsinkieltä. Juu, on siten, että samalla pienellä saarella, jossa aikaisemmin oli kaksi kuntaa, Replot ja Björköby, kummallakin oli oma kieli, murre. Björköbyyn kerrottinn saaneen alkunsa siten, että noin yli tuhat vuotta sitten Merenkurkun takaa alkoivat ihmiset tuoda lampaitaan kesäksi sinne laiduntamaan ja vähitellen, sanoiko hän kahdeksan perhettä lahden takaa muutti pysyvästi saarille. Näiden perheiden jälkeläisiä asuu perinnetarinoineen edelleen siellä. Perinteet ja tarinat ovat sitkeähenkisiä kirjoittamattakin.
PT.