Koneoppiminen

Olen odotellut kirjoitusta, jossa keinoälyn ja koneoppimisen seassa mainittaisiin ruotsalaisen Harry Martinssonin ”Aniara”.

Saihan kirjailija teoksesta Nobelin, ja kauan se on liitetty erilaisiin luetteloihin maailman tai Ruotsin merkittävimmistä taideteoksista.

Maailmaa ja avaruusalusta pitävät yllä seksi, filosofia ja uskonto ja väkivalta. Sitten ne kaikki pettävät. Viimeinen mitä tiedämme avaruusaluksesta on sen kulku tähtisumussa kaikkien matkustajien jo kuoltua. Maapallolla on koettu uusi jääkausi ja eletään ydin- ja ympäristötuhon rippeillä. Keskenen hallitsemisen keino on huijaus. Edes Aniaran matkustajat eivät aluksi käsitä olevansa matkalla lähiplaneetan orjatyöleirille.

Lukijan mieli alkaa notkahdella ajatellessa 1956 ilmestyneen runoelman keskeisiä teemoja ja runoilijan oivalluksia.

Tapahtumia johtaa miima, ajatteleva ja ymmärtävä tietokone (jonka näköisiäkään ei ollut teoksen ilmestyessä olemassa). Se esittää matkustajille otteita menneisyydestä eli historiakoosteita.

Harry Martinsonin ÄI (tekoäly) ja koneoppiminen on kauniisti hahmotettu. Tietokone kuolee suruun ihmisten pahuuden ja epäluotettavuuden vuoksi. Tai se tavallaan tekee itsemurhan laskettuaan, mitä kaikkea ihminen ei ole.

Teoksen suomennos on Aila Meriluodon ja siis erittäin luettava. Toisaalta taas Martinson on sijoittanut tekstiin vähintään viittauksin merkittävän osan maailmankirjallisuutta.

Ellei ”Aniaraa” olisi olemassa, sitä ei pitäisi, itse en pitäisi sellaisen kirjan kirjoittamista’ vähääkään todennäköisenä.

Försök till räddning genom tankeflykt
och överglidningar från dröm till dröm blev ofta vår metod.

Med ena benet dränkt i känslosvall
det andra med sitt stöd i känslodöd vi ofta stod.

Jag frågade mig själv men glömde svara.
Jag drömde mig ett liv men glömde vara.

Jag reste alltet runt men glömde fara -
ty jag satt fånge här i Aniara.