17. syyskuuta 2018

Ratas rupattaa



Pitä paikkansa, että Watergatesta kirjoittivat Woodward, joka on nyt Trump-kirjallaan taas otsikoissa, ja Bernstein. Woodwardin työtä Watergaten paljastamiseksi on pidetty esimerkillisenä, varmaan syystä. En osaa arvioida, koska en tunne faktoja. Hänen ja Armstrongin myöhempi kirja Yhdysvaltain korkeimmasta oikeudesta Burrgerin virkakaudella oli käänteentekevä. Noita faktoja osaan arvioida ja olin peräti huvittunut myös siitä, että järjestelmien erilaisuudesta huolimatta samaa on niin paljon verrattuna esimerkiksi Suomen korkeimpaan oikeuteen. 

Neuvottelusalaisuus eli ylioikeuksissa erilaisten muistiinpanojen salainen lain mukaan ikuisesti, käytännössä ainakin puoleksi vuosisadaksi, tukee tuomareiden itsetuntoa. Luullakseni vain tuomioistuimen virkamiehellä on mahdollisuus kaivaa esiin paperit, joissa jotkut tuomarit leimaavat silloin uuden, ajattelutavan muuttaneen ja klassikon aseman saaneen kirjoituksen (ajattelen tässä Simo Zittingiä) hölynpölyksi ja kirjoittavat ”e.a.a.” eli ei anna aihetta.

Siellä oli pitkään presidentti ja jäseniä, jotka löysivät vähän väliä milloin minkin asian ”oikeudellisen olemuksen” eivätkä kätkeneet ivaansa, kun ”nuoriso” huomautteli, että on mietittävä, tutkitaanko esimerkiksi omistajan oikeusasemaaostajan, myyjän tai velkojan suunnasta.

Muistan sellaisenkin tapauksen, jossa jutun kantaja, joka moitti testamenttia, oli vailla puhevaltaa, koska hän ei ollut perillinen, siis ei perijäpolvessa. Vuosisatoja laki on ollut sama. Jos perilliset ovat sitä mieltä, että tehdään vainajan määräyksen mukaisesti, vaikkei se ole oikein tasapuolinen, paha siihen on kenenkään pikkuserkun tulla sekaan kanteineen. (Ennen 60-lukua mm. pikkuserkku saattoi periä. Ei enää.)

Kommenteissa huomautetaan, että USA:n lain mukaan sananvapaus on ylin vapaus eikä esimerkiksi vihapuhe ole rangaistavaa. Näin nyt ei ole. Jo 1800-luvun puolella oli kehitetty oppi, että jos lehdessä kirjoitettiin, että kaikki lynkkaamaan sheriffiä huomenna kello 12, ei siinä sananvapaus auttanut eikä auta. Vai haluaako joku kirjoittaa Amerikan lehtiin ”ostetaan Lee Harvey Oswaldin kiikarikivääri; vaitiolo taataan”?

Kommentoija on toisaalta oikeassa. Oliver Wendell Holmes, edelleen kuuluisimpia tuomareita USA:ssa, tiivisti kerran, että sananvapautta tarvitaan epämiellyttävien mielipiteiden esittämisen suojaksi. Suositut mielipiteet eivät ole viranomaistuen tarpeessa.

Sydäntäni lämmitti muuan kommentti, joka tämän blogijärjestelmän vuoksi meni vanhankirjoituksen perään eikä sieltä kyllä äkkiä osu silmään. Kommentoija oli hyötynyt jostain Maapallon eläinkuvaston, jonka 1950 ilmestynyt painos on monille meistä rakas. Itse asiassa sen löytää helpostikin verkkoantikvariaatista (antikvaari.fi).

Värikuvia siinä ei mielestäni ollut lainkaan, mutta mustavalkokuvia ihmeellisistä otuksista sitäkin enemmän. Tämä on puhdasta nostalgiaa. Mieleeni tulee myös maailman ihmeitä esitellyt isokokoinen kirja, jossa oli värikuvia. Joku veljistäni oli lukenut kuvatekstin vähän huonosti, ja niinpä muista edelleen kuvan ”epyktin piralikatkus”. Se taitaa olla kohokki eikä kaktus, mutta viis siitä. Kaktukset olivat muotia vielä 50-luvulla.

Otsikon tunnistaja on aika haka. ”… sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa…” Äänessä olivat ehkä Metro-tytöt, jotka eivät ajelleet maanalaisella…

14 kommenttia:

  1. Metro-tytötpä hyvinkin, tuo Suomen ensimmäiseksi underground-yhtyeeksikin mainittu. Muutaman vuoden ikäisenä saatoin 50-luvun puolimaissa sukulaisissa kuunnella maailmanihmettä, "rammaria" savikiekkoineen, niin pitkään, että jonkun aikuisen piti tulla hermonsa polttaneena lopettamaan sillä erää. "Vain vanha mylly kertoa voi monta tarinaa..." Muistan hyvin tuon pirulliselta kuulostaneen "ratas rupattaa" -sorautuksen. Myös jotenkin määkivämmin vedetty "Taikayö" oli kova sana. Sukulaisten savikiekkokokoelmaan ei muuten lainkaan kuulunut hienostuneempi Harmony Sisters. Paljon myöhemmin kyllä luin Göran Schildtin muistelmateoksesta, alkuteos kuvaavasti Vinterkriget som fars, että kyllä sielläkin tarvittaessa irrotella osattiin - ihan vaan vaikka laattialla...

    VastaaPoista
  2. Vanhan myllyn taru. Scott Adams pohdiskeli, että Trumpin vastustajilla on paukut vähissä, kun Michael Moore, joka sylkee myrkkyä Trumpin päälle epäilee, että Woidwardin kirjan syväkurkku olisi Trump itse. Trump on hyvä, mutta että niin hyvä. Nauroin vedet silmissä ajatukselle.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin, siis ihan vaan, niinkuin entinen mies sanoi, tulee mieleen, että jos blogisti on suurinpiirtein ollut laatimassa Yhdysvaltain perustuslakia, opettamassa lainkäyttöä Kaliforniassa, tuntee käytännöt ynnä muut omenapuunkarsimiset, niin onko tavallisella ihmisellä mitään mahdollisuutta osallistua edes pikkasen mihinkään ilman oodekolonki/kalivornia-pätevöitymistä? Voidaanko sanoa ettei kannata edes yrittää?

    VastaaPoista
  4. Pärehöylähän siinä? Vesirattaalla sellainenkin näyttää voivan toimia, siinä kuin myllytkin.

    VastaaPoista
  5. Voi voi... kun en millään kuvittele olevani ainoa, jolle ratas olisi rupatellut Matti Louhivuoren matalan komealla äänellä ilman vihjeitäkin, niin laitanpa tähän sanat:

    On mylly vanha, sammaleiset seinät ovat sen
    Niin harvoin enää myllyn kivet pyörii kolkaten
    Ja kuitenkin: niin paljon mylly siitä haastaa vois
    Mi veden myötä häipynyt on pois

    Niin, vanha mylly kertoa voi monta tarinaa
    Mut niitä kuulla harvan sydän saa
    Se kuulla saa, ken vanhan myllyn kieltä tajuaa
    Sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa

    Se jauhanut on riemua ja suruakin kai
    Sen kiviin moni karvas kyynel tipahtaa jo sai
    Se pettuun lienee pettymystä pelkkää jauhanut
    Ja runsaan sadon myötä iloinnut

    Niin, vanha mylly kertoa voi monta tarinaa
    Mut niitä kuulla harvan sydän saa
    Se kuulla saa, ken vanhan myllyn kieltä tajuaa
    Sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa

    On rakkautta nähnyt se ja monta suudelmaa
    On kuullut kieltä ylpeää ja kylmänkatkeraa
    Se eron tuskan nähnyt on ja paluun riemuisan
    Ja kuullut lauseen: sua rakastan

    Niin, vanha mylly kertoa voi monta tarinaa
    Mut niitä kuulla harvan sydän saa
    Se kuulla saa, ken vanhan myllyn kieltä tajuaa
    Sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa

    VastaaPoista
  6. Kaikki tietävät USA:n sananvapaus-rajoitukset, kaksi yleisintä ovat: ei saa huutaa aiheetta teatterissa "tuli on irti", mikä koskee myös muita suljettuja yleisötilaisuuksia, ei myöskään saa uhata suoraan tappamisella. Näistä tulee varmasti rangaistus. Mutta esimerkiksi yliopistoissa, joissa punavihermädätys on mennyt nextille levelille, nigger- tai nergo-sanan käyttö aiheuttaa potkut professorille tai opiskelijalle. Valikoiva sananvapaus on kysymyksessä. Presidentti Obamaa ja sen vaimoa taas sai nimitellä miten vain. Samoin muissa julkisissa tehtävissä olijoita. Presidentti Trumpia on kyllä haukuttu kaikilla mahdollisilla tavoilla.

    Mutta USA:ssa ei tulisi kysymykseenkään tuomita rangaistukseen, kuten kohta Suomessa tapahtuu, syytetyn mielenosoituksessa pitämästä kyltistä, jossa lukee: "Opetelkaa uimaan". Tai toinen tapaus, missä rangaistus on varma ja kyltissä lukee: "Scania päräyttää vain hetken, mutta rasismin arvet ovat ikuiset".

    Suomessa poliittisista rikoksista ei nosteta syytettä ellei syyksi lukeminen ole varma. Se on aika surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt menee kommentoijalla uhriutuminen niin höperöksi, että hän fantasioi mistä KOHTA Suomessa tuomitaan. Viestissä ei ole tolkkua, mutta siitä näyttää olevan varmuus, että asiat ovat pielessä.

      Poista
    2. Hienoimpia ja syvällisimpiä sananvapauden ilmauksia oli Ulkoministerimme aikoinaan muistini mukaan käyttämä ilmaus "polkupyräkommunistit".

      Poista
    3. Populismin ideahan on vedota ihmisen alhaisimpiin tuntoihin kaikenlsinen järjellisyys sukkelasti sivuuttaen. Sieltä ne fillarikommunistitkin tulevat.

      Poista
    4. Surkeinta on, että Suomella on tämäntasoinen mies ulkoministerinä nyt, kun ilmastonmuutos on suurin turvallisuusuhkamme. Ja tietämättömin kansanosa tietysti taputtaa käsiään, populismin käsikirjan ja Soinin gradun mukaisesti.

      Poista
    5. https://www.aftenposten.no/kultur/i/5Vgn7K/Klimaendringene-tvinger-Longyearbyen-pa-flyttefot

      Poista
  7. I really appreciate your work, Great post.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa Paulaharjulta. Kenties Härmän aukeilta?

    AS-ki

    VastaaPoista