Juoksu

Norjalaisten vauhtikestävyys herättää hämmästystä ja jopa kysymyksiä. 

Yritin löytää faktatietoja tähän mennessä maailman parhaina juoksijoina pidetyistä chasqui-juoksijoista. Jos inka-hallitsija halusi Cuzcon kaupungissa esimerkiksi tuoreen sardiinin voileipänsä päälle, pantiin juoksijat asialle. Kun matkaa rannikolle oli vain vaivaiset 300 kilometriä, tosin Andeja alas ja ylös, viestijuoksuna sardiini saapui viimeistään kolmantena päivänä.

Kuten jutun kuvasta näkyy, juoksija soitteli pan-huilua kipittäessään. Siinäkö salaisuus? Valtiollisissa asioissa mukana oli myös quipu eli solmukirjoitusverkko, josta osa oli vain juoksijan mielessä ulkoa opittuna. Tämän hän sitten opetti seuraavan osuuden juoksijalle. 

Perusreitti oli 4830 kilometriä, suuntaansa. Matkalla oli köysistä rakennettuja riippusiltoja ja muuta Indiana Jonesia, mutta oli myös majataloja, joissa levähtää.

Chasquit oli valikoitu poikasina. Juoksemiselle ei varmaan tee haittaa, että tämä edelleen monin kohdin käytössä tai käytettävissä oleva kivetty tie nousee yli 5 kilometrin korkeuteen.

Hurjia tietoja liikkuu tämän hetken sherpoista Himalajalta. Väitteen mukaan jo keskenkasvuiset kantavat reppuja jollaisen alla harjoitellut kiipeilijä läkähtyy.

Euroopassa oli hovijuoksijan ammatti. Se kulki usein suvussa. Tehtävänä ol nytkin sanan saattaminen, ja on mainittu reittejä, joilla edettiin joka päivä 100 kilometriä. Lieneekö totta? Tuollaisten tietojen varmiastamiseen ei taida olla keinoa.

Sitä vastoin antropologit uskovat, että Afrikan hurjimpia juoksijoita ovat nämä vähälännät heimot Kalaharin autiomaan tuntumassa. Heillähän on siis tapana metsää juoksemalla puhveli, gnu tai gaselli läkähdyksiin. Kyky hölkätä vaikka päiväkausia ilman mainittavaa taukoa saattaa olla lajimme menestyksen avaimia. Siivosti kirjoitettaessa sanotaan, että homo sapiens sapiens on ollut sensaatiomaisen nopea sopeutumaan. Itse sanoisin, että olemme aina olleet erikoisen eteviä juoksemaan pakoon, ja riittävän kauas.  

Vertailun vuoksi: simpanssit ja bonobot eivät varsinaisesti retkeile. 

Merkillinen ja arvostettava saavutus oli joka tapauksessa 1500-luvun Venäjältä. Eräs rosvojoukko kulki ensin Petshoraa Jäämerelle ja siitä pohjoisen puolelta Uralin yli. Obin jälkeen he olisivat käynet katsomasa myös Jenisein ja palailivat siitä sitten pikku hiljaa Moskovaan.

Tuomisina oli soopelinnahkoja miljoonan kultarahan arvosta. Laskettuna Milanon kurssin mukaan.

Tämä kiinnostaa suomalaistakin. Kun pahin hinku mausteiden perään oli tyydytetty, siirryttiin turkiksiin, joista ainakin kärppä näyttää säilyttäneen erkoislaatuisen asemansa näihin päiviin asti. Miten kärpän saa kiinni, siitä olen tietämätön. Olen nähnyt sellaisen otuksen hirsipinossa, ja kotona meillä oli täytetty kärppä, joka oli hiukan käsittämättömästi juossut kurkkunsa piikkilankaan. Mikko se löysi ja kantoi kotiin. Olikohan niitä sotien jälkeen liikkeellä paljonkin=