Mielen kuvia

Vauraissa maissa vatsantäytteen jälkeen mielentäyte on suosittua ja siitä kilpaillaan.

Ne jotka minun tavallani haikailevat kirjoitettua tekstiä ja oikeita kirjoja haluavat unohtaa, että painettu kirja on oikeastaan väärennys. Niistä haluttiin tehdä mahdollisimman saman näköisiä kuin käsin tekstatuista. Sellaistakin on sanottu, että itse Gutenberg oli tietoisesti huijari, joka kiilasi kirjamarkkinoille leikkaamalla kustannuksia.

Mutta kun eräin paikoin muutamissa maissa tuomioistuimet sekaantuivat asioihin, tekijänoikeus oli kirjanpainajien oikeutta, myöhemmin myös kirjakauppiaiden. Näillä oli se terve asenne, että on yksi ja sama, mitä siellä kansien välissä on, kunhan kauppa käy.

Vielä ennen sotia Suomessa kirjailija sai sovitun rahasumman käteensä, ja kauppias yritti sitten ansaita kirjalla. Juuri siksi fiksuimmat kirjoittajat, kuten Topelius, pyrkivät kirjoittamaan lehtiin, koska siinä sai palkan tehdystä työstä. Jos jokin toinen taho oli sitten kiinnostunut kokoamaan sepitelmiä kirjoiksi, aina parempi.

Aikakauslehti oli kova juttu. Esimerkiksi Sherlock Holmesit kirjoitettiin lehteen, ja salapoliisitarinoiden nousu on pitkälle tätä perua. Piru miehekseen oli tekijänoikeusmiljonääri Mark Twain, joka toimitti kokonaisia lehtiä ja luultavasti sepitti tekstejä (Huckleberry Finn?) sitä mukaa kuin latoi niitä. Jotkut hänet kirjoistaan ovat huolestuttavan pitkiä. Työskentelytavoista en tiedä, mutta kuulemma Reino Helismaa oli hankkinut verrattoman koulutuksensa konelatojana.

Päivän aihe on, että tekijänoikeus on lakannut toimimasta. Se ja patenttioikeus syntyivät kirjailijoiden tueksi ja säädökset ajateltiin saksalaisen idealismin perinteen mukaisesti. Teos ei ole kirja eikä edes käsikirjoitus, vaan ketju ajatuksia, jotka sitten muka vain ilmenevät erilaisina teksteinä.

Tähän päädyttiin, koska kirjoittajalla piti olla yksinoikeus määrätä teoksesta myös muutettuna, eli esimerkiksi toiselle kielelle käännettynä tai vaikkapa romaanista näytelmänä. Patenttioikeudessa keksintö ei ole koskaan koje, johon voisi kompastua, tai aine jota voisi ottaa, vaan ajatus tai oivallus, joka ilmenee patenttikirjassa selvitetyin tavoin havaittavina ilmiöinä.

Työnsä jo aloittaneilla sukupolvilla on suuri urakka kirjoittaa lait toiselle pohjalle. Juuri tekijänoikeudessa keskeinen oikeus on ”kappaleiden valmistaminen”. Elokuvassa ja musiikissa tuota oli oikeastaan turha sanoakaan, koska kopiointi oli niin vaikeaa ja kallista, ettei kukaan tehnyt sitä. Sitten siitä tuli niin vaivatonta ja helppoa, että kaikki tekivät sitä.

Muistattehan, että videovuokraamot varustivat tuotteitaan erilaisilla häiriöraidoilla ja vastaavilla esteillä kopioimisen estämiseksi? Ei siitä ole pitkä aika.

Nyt kuvaa ja ääntä on tarjolla ilmaiseksi tai sangen pienellä jäsenmaksulla esimerkiksi Spotifyn ja Netflixin kautta.

Kirjojakin kyllä vuokrataan (Amazon) ja lainataan myös sähköisesti (kirjastot), mutta liiketoimintaa se ei oikein taida olla. Tietosuoja – henkilötiedot – on nyt tekijänoikeuttakin utuisempi alue, jotka koskeva uusi ja hirmuinen lainsäädäntö on juuri tulossa voimaan. Miten käynee? Kotona saa katsoa jääkiekkoa vuosimaksulla, mutta tabletinkäyttäjän tietoja, kuten IP-osoitetta, ei saisi laittaa muistiin ainakaan mainontaa varten. Lienevätkö operaattorit hereillä? Epäilen.