Ihmisen puhetta

Älkää tehkö kuvan kirjasta hätäistä johtopäätöstä. Kysymys on ihmisen puheesta, ei sotajutuista.

Tuli jostain vähän kuumettakin. Olen välillä kuunnellut Terkelin vanhoja radiojuttuja, joita on aikamoinen kokoelma verkko-osoitteessa strudsterkel.org

Siellä on jopa Buster Keatonin haastattelu, joka on aivan täynnä asiaa. Chaplin ja hän ymmärsivät elokuva kuviksi ja kilpailivat siitä, kumpi käytti kokoillan mykkäelokuvaan vähemmän tekstiplansseja. Tavallista oli noin 259 tekstiä. Keaton pääsi 25:een ja Chaplin 23.een.

Kirjan ”hyvästä sodasta” (jonkun haastatellut mukaan viimeinen hyvä sota)  olen lukenut vuosikymmeniä sitten, kun se ilmestyi.

Kirjan lopulla äänessä on Punaisen Ristin työntekijä, joka aloittaa kertomalla, miten häntä ärsytti Punainen Risti, siihen aikaan snobien hienostelukerho. Kertoja aloitti vielä kotona Amerikassa ollessaan rynnäköinnin ja yritti selostaa, miten kallista oli käyttää kahta eri veriplasmavarastoa, toista valkoihoisten luovuttamaa ja toista värillisten. Se perustelu ei monia kiinnostanut, että kun siinä veressä ei ole mitään eroa.

Sodassa Saksaa vastaan oltaessa tädit nakkelivat niskojaan ja sanoivat, että varmaan sitten seuraavaksi jutkujen verta…

Englannissa erääseen työhuoneeseen oli linnoittautunut asiantutija (vuoveden tutkija), joka ei päästänyt ketään sisään. Kertoja meni puoli väkisin ja kysyi että kuule, asuitko sinä koulupoikana siellä meillä Etelä-Dakotassa. Tutkija luimisteli ja myönsi. Sitten kävi ilmi, että he olivat pelanneet vuosikausia palloa yhdessä ja ennen pitkää tutkija oli kertonut olevansa tuhon partaalla. Hän oli saattanut englantilaisen naisen raskaaksi ja nyt tämä vaati tuhat puntaa kertasuorituksena. Ellei rahoja alkaisi näkyä, hän ilmoittaisi asian tutkijan vaimolle ja tyttärille.

Kertoja jonka tehtävä todella oli hoitaa hankalia asioita hallinnossa, kirjoitti tiedot muistiin ja meni seuraavana päivänä sairaanhoitajan ja kätilö kanssa tapaamaan tulevaa äitiä. Kätilö totesi, että naisella oli tyynyt vyötäröllä ja sairaanhoitaja, että lisäksi löytyi kuppa. Poliisi laitokselta kerrottiin, että kysymyksessä on tunnettu henkilö, useammankin alan ammattilainen. 

Kun tapasimme seuraavan kerran, pelastamani mies ei ollut tuntevinaan eikä katsonut kohti. En pannut sitä erikoisen pahakseni. Tällaisissa töissä se on pikemminkin tavallista.

Kertoja sai kenkää ja menetti mainettaan autettuaan 1949 Tshekkoslovakiata väkeä Itävaltaan, muun muassa kaksi ministeriä. ”Olette pettäneet venäläisten luottamuksen!” hänelle sanottiin.

Ja hän jatkaa, että tuttu neuvostokenraali, jota hän tapasi usein Venäjälläkin  ja pääsi näkemään järjestelmän käsittämätöntä hipovan tehottomuuden, oli sanonut hänelle, että kuule amerikkalaisilla kuoma-autoilla me voitimme sodan. Ihmeellinen se kuusisylinterinen Dodge, jossa on Packardin moottori. Vuosikausien rääkkäämisen jälkeen maailman kauheimmilla teillä ja soilla nämä sen kuin savuttavat – ja toimivat. Ja mitä tulee valtiollisiin näkökohtiin, niin tuon asian tietävä meillä Neuvostoliitossa kaikki. Katsoin kirjasta. Amerikkalaisia kuorma-autoja tuotiin sodan aikana yi 600 000. Saksalaisilla oli hevosia (jotka kuolivat) ja muuleja (jotka kuolivat).