Mainio

Mainio, Aleksi, Erkon kylmä sota. Helsingin SanomatMoskovan varjossa. Siltala ISBN 978-952-234-472-4.

Koska kustantaja ei vastaa sähköposteihini, sain tämän kirjan Helsingin Sanomien Säätiöltä ja toisen Markku Kuisman tutkimusryhmän julkaiseman (Suuri affääri) samalla. Kirjassa oli omistuskirjoitus ja välissä käyntikortti.

Olen maininnut usein, että ehkä ainoana kriitikkona Suomessa ostan omin varoin kirjakaupasta kirjat, joista laadin arvostelut.

Nykyisin tunnen Otavasta vain henkilöitä, jotka juuri nyt eivät ole paikalla. Ennen talossa oli sellaista tapaa, että arvostelukappaleen kerjääjä alistettiin kuulusteluun, jolla haluttiin selvittää, aikooko asianomainen myydä kirjan antikvariaattiin ja juoda rahat.

Sen runsaan kymmenen vuotta, jonka kirjoitin Helsingin Sanomiin, sokaistuin nähdessäni, että kustantajat lähettivät toimitukseen kirjoja aivan pyytämättä. Pekka Tarkka tyrkki niitä minullekin, ja kirjoitin sitten arvosteluja.

Mainion Erkko-kirja on oikeastaan kauttaaltaan sensaatio. Koska saatan hyvinkin tietää kaikenlaista henkilöiden, lehden ja yhtiön asioista, kerron tässä lukijoilleni, että teksti on tutkittua ja totta. Yllätyin itse monessa kohdassa, kun kirjassa kerrottiin asioita, joita olen itse pitänyt suurinakin salaisuuksina.

Sellainen on esimerkiksi tieto, että HS:n toimituksessa oli merkittävässä asemassa ”myyrä” eli KGB:n kiristämällä hankkima tiedottaja, joka toimi 1944-1961. Kun isä ja poika Erkko olivat tunnetusti, näkyvästi ja tiedetysti tekemisissä Yhdysvaltain siviili- ja sotilastiedustelun kanssa aivan johtotasolla, on mielenkiintoista, että Suomella oli ja on salaisuuksia. Se ei kuulu tähän asiaan, mutta väittäisin itsekin tietäväni kaikenlaista lentotiedustelusta itärajan yli vuodesta 1940, ja ainakin yksi jatkosodan aikainen kartta, johon on tehty mielenkiintoisia merkintöjä.

Aatos Erkon henkilöä koskeva kuvaus Mainion kirjassa sisältää paljon sellaista, mitä valistunut lehden lukija on ehkä ihmetellyt vuosikymenien aikana. Erikoisen liikuttava on jakso, jossa kerrotaan, miten kovasti AE pelkäsi 1981 panssarivaunujen vyörymistä Suomeen, ellei Ahti Karjalaista (tai sitten Paavo Väyrystä) valita Kekkosen seuraajaksi.

Onni etteivät kirjoittajat vakavissaan kyselleet minulta. Riittämättömiksi mainittuja tietoja Mauno Koiviston mietteistä mediasta, joka siis tarkoittaa lähinnä Erkon lehtiä, Koivisto kertoi. Kysyttäessä en olisi kertonut niistä. Käsitykset esimerkiksi puoluetovereiden luotettavuudesta herättävät joskus mielenkiintoa. Kirjan GRU:n ja KGB:n korkean tason edustajien (Vladimirov, Derjabin) jaksot viittaavat yllätykseen: Heikki Reenpää ei ole kertonut mitään!

Puhe on Aatoksen lisäksi Eljas Erkosta, isästä, ja siten Talvisodasta, jota Paasikivi sanoi Erkon sodaksi. Tuo tulkinta on toistettu myös tutkimuksissa vielä 1990-luvun alussa. Tulkinnan vastustajista Mainio siteeraa kirjassa Otavan menekkikirjailija Max Jacobssonia, joka nimesi Talvisodan aiheuttajaksi Erkon sijasta J. Stalinin, ja teki sen usein, mielestäni vakuuttavasti. Ja tätä nykyä käytettävissä on Kimmo Rentolan työn tuloksena myös alkuperäisasiakirjoja aiheesta.

Kun olen itse Erkon agentti ja aloitin Otavan agenttina 1964, kirjoitan mainoslauseen: erinomainen tutkimus Suomen uudemman historian käännekohdista ja niihin vaikuttaneista. Paitsi Mannerheimista.