23. tammikuuta 2018

Keskustelu jatkuu



Välillä tietoinen tapani kirjoittaa hyvin erilaisista aiheista myös perättäisinä päivinä kostautuu. Kuten eilen.

Siksi lyhyesti kielikuvan takaa. Rangaistusten vertaileminen jopa naapurimaiden kesken on hyvin työlästä ja pohjaltaan epävarmaa. Silti väitän, ettei Ruotsin rangaistustason kuvaaminen Suomea kovemmaksi pidä paikkaansa.

Vaikeuksia syntyy jo siitä, mitkä asiat viedään oikeuteen ja mitä ei. Tavataan sanoa että Ruotsissa lieviä pahoinpitelyjä ei välttämättä edes kirjata, kun taas Suomessa nujakointi nakkikioskilla voi johtaa lakitupaan. Pienkin mukilointi on ilman muuta rangaistava teko, mutta käytännössä poliisi tekee mielestäni oikeita ratkaisuja, jos tekijät ovat tasavahvoja miehiä ja aamuyöstä humalassa, ilmoittavat että ei ole vaatimuksia ja lupaavat poistua kotiin nukkumaan per heti. Polkupyörävarkauksista tai lievästä vahingonteosta tulee käytännössä usein vain merkintä poliisin listaan, ja siinä kaikki.

Esimerkiksi väkivaltaiseksi kääntyneessä joukkotappelussa poliisilla on tärkeämpää tekemistä kuin kerätä henkilötietoja ja tehdä muistiinpanoa. Tärkeämpää on lopettaa väkivalta ja etenkin suojella ihmisiä teoin ja toimin.

Ongelmia aiheuttaa rangaistustuomion ehdollisuus ja tyyppi. Valvottu kotiaresti? Mielestäni se kertoo jotain, että vankimäärä suhteessa väkilukuun on Pohjoismaissa ja Sveitsissä samaa luokkaa. Ongelmia aiheuttaa rikosten tyypittely. Suomessa vieläkin korkatun pullon vieminen juoppoporukassa sen lailliselta omistajalta voi olla ryöstö. Joissakin maissa ryöstö on teko, jossa viedään merkittävää omaisuutta väkivalloin tai esimerkiksi aseella uhaten.

Juristien ja muiden arviot rangaistustasosta vaihtelevat. Itse olen muuttanut kantojani esimerkiksi seksuaalirikoksiin merkittävästi 50 lakimiesvuoteni aikana, ja kallistunut vahvasti miettimään esimerkiksi taloudellisia rikoksia perinteisten eli surullisten mutta auttamattomien perinnerikosten sijaan. Etenkin henkirikoksiin olen kyllästynyt eli en edes seuraa lehtijuttuja niistä. Tuo asenne johtuu osittain kirjaimellisesti satojen henkirikosten käsittelemisestä tuomarina ja vakaasta käsityksestäni, että ne hoidetaan pätevästi ilman minun huuteluani. Ja ihmisiä kuohuttavia virheitä tapahtuu.

Ruotsin historiaa (H. Lindqvist, Historien om Sverige) olen tässä blogissa kehunut jatkuvasti, toisin kuin ruotsalaiset historiantutkijat. Kirja on suurelle yleisölle tarkoitettu, mutta hyvää työtä. Suomen 1900-luvun historian pääkohtia ei ymmärrä kunnolla ilman Ruotsin historian pääkohtia. Ja muuten nyt tarkoitan sitä moniosaista teossarjaa. Suomestakin helposti löytyvä yksiin kansiin painettu supistelma ei kelpaa.

Suuri vahinko, ettei Kirkisen nopeasti vanhentuvan Venäjän historian tilalle ole esittää mitään toisesta naapuristamme, ei englanniksikaan, eikä saksaksi. Olemassa olevat teokset ovat joko vanhojen tai uusien vinoutumien vaivaamia tai muuten vain huonoja. Pitkin matkaa ja etenkin ajalta Gorbasta tähän päivään uskottavien lähteiden puute on suuri ongelma.


Sama ongelma muuten koskee Suomen historiaa. Vaihdan äänilajia ja sanon alalta väitelleenä, että todella tärkeät lähteet eivät ole kaikki käytettävissä tai niille ei ole annettu oikeaa painoa. Sivistyneelle maallikolle suosittelen tietenkin Virrankosken, Vahtolan ja Meinanderin kirjoja. Hiukan yllättäen sotiemme tapahtumista Pikku Jättilänen -sarja on ihan hyvä ja erittäin käyttökelpoinen. Kirjan hyvyys näkyy siinäkin, että se antaa ainesta myös toisintulkinnoille.

14 kommenttia:

  1. En pitäisi Lindqvistiä seriöösinä historiantutkiajana. Entinen sotakirjeenvaihtaja, joka kyllästyi luotiliiveihin. Esiintynyt mielellään viime aikoina naistenlehtien palstoilla. Esittää historiasta omia mielipiteitään.

    VastaaPoista
  2. Olen viime aikoina alkanut ihmettelemään, että oliko Erkon sota väkivaltainen tiedustelu? Miten liikekannallepano on aikanaan perusteltu, kun suurhyökkäyksen alla merkit olivat selvät, mutta mitään valmisteluja ei tehty. Kuten Blogisti toteaa tärkeät lähteet eivät vieläkään ole käytettävissä.
    Venäjän historiaa ei tarvita, koska Lännessä on kirjoitettu siitä oma tarina, jota tosiasiat vain sotkisivat. On ryhmä kirjoittajia, joilla kongnitiivinen dissonanssi mediasta luetun ja itse koetun välillä on saanut heidät tarttumaan kynään. Internetistä löytyy esimerkiksi sotapäiväkirja Ukrainan tapahtumista, eli historiaa on kirjoitettu on-line. Sitä on kiva verrata saman päivän uutisotsikoihin. Putin's Praetorians: Confessions of the Top Kremlin Trolls Kindle Edition by Phil Butler

    VastaaPoista
  3. Ne hoidetaan pätevästi, joo; erityisesti, jos ei ole itse yhtään ko. juttua voittanut päämiehellleen.

    VastaaPoista
  4. Kun kuuntelee historia- ja talousviisaita, on kuin kolme sokeaa selittäisi neljännelle miltä efelantti näyttää. Maallikkokin tajuaa, että kysymyksessä on tietenkin nosru. Se on tuttu kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliitikkojen ympärillä hääräilevien talousneuvonantajien selittelyjä seuratessa tuumii että-että, syntymästään mustavalkovärisokeat yrittävät saada neuvottua reittiä kotiin sokeastaan eksyneelle opaskoiralle värikarttoja apuna käyttäen.

      Pidän Jukka Sjostedtin pikku pakinoista - ikiaikainen oikeus purnaamiseen tulee muistaa - hienokseltaan halveksuvansäälivä katsanto on juuri sopiva rahavaltiaitten kohtelutapa.

      On tyyten yhdentekevää kuinka suuren määrän ahneuden ammottavaan Moolokinkitaan saa kaadetuksi - sanokaamme yleistä hyvää, se ei koskaan tyydy järjelliseen määrään vaan huohottaa ja huutaa lisää, alati vain lisää.

      Poista
  5. Yhdysvaltain kansallisarkistossa Washingtonissa on avoinna tietoa ns. jatkosotaan johtaneista onnettomista tapahtumista mutta se ei tunnu kiinnostavan Suomessa.

    VastaaPoista
  6. Onkohan blogisti tutustunut Geoffrey Hoskingin historiateokseen "Russia and the Russians" ? Se on ainakin kattava ja arvostettu.

    Hosking kiinnittää huomiota etenkin hallinnon rakenteisiin: kyläyhteisöjen ja hallitsijan välille ei oikein missään vaiheessa kehittynyt toimivaa väliportaan hallintoa. Hoskingin tyyli on asiallista ja toteavaa; hän ei juuri viljele anekdootteja eikä kärjistyksiä. Kirjan uudistettu painos on vuodelta 2012, mutta Putinia ei käsitellä paljoa.

    VastaaPoista
  7. Selveni uskottavasti. Kiitän.
    Se Lindqvistin "supistelma" on joskus tullut luettua.

    M

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: Lindqvist ei ole historiantutkija lainkaan, vaan journalisti. Hurjan paljon parempi uusi teos olisi Norstedts-kustantamon monta kertaa laajempi Ruotsin historia (Sveriges historia 1 - 8). Lindqvistiin sopisi sama vanhanaikainen termi kuin Grimbergiin (joka oli koulutettu historioitsija) "historialukemisto".

    VastaaPoista
  9. Meille ei-niin-sivistyneille olisi todella mieltä virkistävää, jos joskus ilmestyisi Suomen historian yleisesitys, jossa asiat kerrottaisiin ilman kansalliskonservatiivista kuorrutusta etten sanoisi vääristelyä. Vaikkapa siihen tapaan kuin Klinge äskettäin "perustuslaillisuuden" (ja siten myös vuoden 1918 taustan) todellisesta olemuksesta:

    "Vuosisadanvaihteen 1900 ruotsalainen puolue ja "perustuslaillinen" linja oli toisin sanottuna oikeistolaisuutta, jopa aktivismina oikeistopopulismia tai radikaalioikeistolaisuutta. "Laillisuuden" asian ajaminen tarkoitti asiallisesti sosiaalisen tilanteen muuttumattomuuden puolustamista - -."

    Esimerkiksi tähän teemaan ei ymmärrettävästi ole juuri kajottu historiankirjoituksessa. Etsivä löytää kyllä hajatietoja ja -todisteita: äskettäin kuollut oikeushistorioitsija Markku Tyynilä sai tutkimuksissaan selville, että lainvalmistelukunnan tosiasiallinen tarkoitus oli sosiaalisten reformien jarruttaminen tai niiden valmistelun hautaaminen veran alle; Antti Kujala osoitti pari vuotta sitten, että Mechelinin senaatti, toisin kuin yleensä esitetään, yritti kovasti estää vuoden 1905 suurlakon jälkeen yleisen vaalioikeuden toteutumisen jne.

    Mutta turha toive. Valtavirran professorit vain kirjoittavat (ja toiset kehuvat). Lika barn leka bäst.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google Maps ei syystä tai muusta tekosyystä kyennyt paikallistamaan Professorivaltavirtaa, onko kyse antediluviaalisesta virrasta?

      Poista
    2. Ei, kyllä kyse on ihan postdiluviaalisesta (vrt. blogin viim. kpl), joka, niin kuin Pascal muutettavat muuttaen sanoi, "on hyvin tunnistettavissa eikä siedä vastaansanomista". Mot.

      Poista
    3. Jouduinkin mottiin, kappas Pascaliakin.

      Poista
  10. Nythän monesta maasta on ilmestynyt vaikuttavia viime vuosisadan historian kokonaisesityksiä, joissa käsitellään perinteisten aiheiden ohella myös talous-, väestö- ja sivistyshistoriaa. Vastaavaa teosta Venäjästä saamme odottaa vielä hyvinkin 20-30 vuotta. Ongelma ei liene vain lähteissä, vaan myös perustutkimuksen edistymisessä. Manfred Hildermeier on ainakin vilkaisemisen väärti, jos haluaa tarkistaa tutkimuksen uusimmat saavutukset. - Pieni nykyklassikko vanhasta Venäjästä: Andreas Kappeler: Russian Empire t. Russland als Vielvölkerreich eli kuinka keskus valloittaa, hallitsee ja integroi kansoja. Ei pyri tyhjentävään esitykseen, mutta tavattoman informatiivinen ja ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista