Muistan huomisen

En erityisemmin pidä Vladimir Nabokovin kirjoista. Varmaan siksi, etten ole  varma, onko hän tarpeeksi hullu.

Vaikka hänen tuotantonsa tuntisi, epäily jää. Hänen teoksensa löytyvät olennaisin osin suomeksi. ”Speak, memory” on meillä ”Nabokov Nabokovista”. Monessa mielessä vaikean kirjailijan Suomen suosion takana on Juhani Jaskari, ensimmäisiä päätoimisia kääntäjiämme (sivuuttaen nyt ilmiön J.A. Hollo).

Nabokovilla on kaksi epäilyjä herättävää taustatekijää. Aivan selvästi hän oli älyllisesti harvinaisen lahjakas. Harvinaisen älykkäitä ihmisiä kannattaa varoa, koska useimmiten he ovat harvinaisen älykkäästi väärässä. Nabokov tosin jätti jälkeensä yksiselitteisiä todisteita, laatimiaan ja julkaistuja shakkitehtäviä. Olen ymmärtänyt että sellainen on todella vaikeaa, kun taas itse pelissä harjaantumisella ja tolkuttomalla muistilla on merkitystä. Hän muuten oli myös kansainvälisen tason perhostutkija eli lepideptorologi.

Toinen epäilyttävä seikka on hänen sukutaustansa. Isän suku oli luettu satoja vuosia Venäjän aatelin merkittävimpiin; äidin puolella oli vain kultakaivoksia ja miljonäärejä tavallisin aatelistaustoin. Puhumatta Saksasta Pariisin salongeissakin Nabokov ihmetteli tuttaviensa oppimattomuutta ja tietämättömyyttä. Äidinkieliä hänellä oli kolme, venäjä, ranska ja englanti.

Kun siis avaan tänään aamulla The Guardianin verkkosivun, sieltä kulttuuriosastossa tirkistelee tämän jutun kuvan (lähde Wikipedia) esittämä Nabokov. Nyrkkeilyhansikkaat kädessä. Hän opetti vielä USA:n professoriaikoinaan eri palkkiota vastaan myös sekä nyrkkeilyä että tennistä. Hänen kirjallisuuden opetuksestaan Cornellissa nauttinut juristiprofessori kertoi, että sitä tennistä käytiin katsomassa kaukaa. Nabokovilla tuntui olevan vähintään kolme paria käsiä kuin salaperäisellä jumal’olennolla, jollaisena hän tietenkin piti itseään, ja silmiään räpyttelemättä ja monta askelta kentällä ottamatta hän päihitti myös ammattilaisia.

The Guardian kertoo nyt julkaistusta Nabokovin unipäiväkirjasta, jossa on merkittäviä tieteellisiä oivalluksia. Unemme ennustavat tulevia tapahtumia. Aion siksi kiertää kaukaa nyrkkeilykintaat ja tennismailat, mikä ei ole edes vaikeaa.

En tullut eilen kirjoittaneeksi blogia. Aina kun panin silmäni kiinni kirjoittaakseni, nukahdin ja aloin nähdä unta Nabokovista. Tämä totesi muun muassa, ettei minkään muun maan kirjallisuudessa olla yhtä kiinnostuneita ihmisten nenistä kuin Venäjän. Tuon luettuaan ei enää koskaan katso sitä Gogolin perusmuotokuvaa entisen silmin. Nabokov ei kai tiennyt, että venäläiset tunsivat suomalaiset nenästä –vanha rehellinen pottunokka oli muka tsuhnan merkki, vaikka minun mielestäni Tolstoilla oli juuri sellainen.

Nähdäkseni Nabokov on yhtä oikeassa kuin inhoamansa S. Freud, joka piti unia toiveiden toteutumina. Tai oikeammassa. Freudin ”toive” tarkoittaa myös pelkoja ja edellyttää siis hänen selostamiensa torjunnan mekanismien käsittämistä ja hyväksymistä, mikä on paljon vaadittu.

Jos saattaa tuon Nabokovin muistelman käsiinne, älkää empikö. On vaikea edes keksiä vertauskohtaa kirkkaan kuulaalle proosalle. On hyvin vaikea löytää vastaavaa, muistelmaa jossa muistelija ei tunkeudu lukijan ja valonlähteen väliin, ylistystä muistamiselle, joka vasta tekee koetusta todellisen. Kuten kirjan alkuperäinen nimi osoittaa, ihminen ei osaa puhua, mutta muisti osaa. Se se osaakin!