Hyvä Emma

Piti soittaa, mutta kello ei ole vielä paljon mitään, vaikka on hyvä kello.

Tapaamme illalla, sovituin tavoin, ja te viette täältä kassikaupalla kirjoja antikvariaattinne näyteikkunaan kirjan ystävien yllytykseksi. Kuten päätimme, näyteikkuna jaetaan kahtia. Toinen puoli on Kauhavan kirjakaupan suosikkiteoksia 1940- ja 1950-luvulta. Toinen puoli on muuten vain kirjoja teidän varastostanne sillä perusteella, että haluan osoittaa niitä sormella. Esimerkiksi Friedellin ”Uuden ajan kulttuurihistoria” ja Linkomiehen ”Vaikea aika”, molemmat sytyttävän kirjallisen tyylin takia.

Maalaiskirjakauppamme puoli tulee herättämään pahennusta itätuulen väen keskuudessa. Berijan tarhat, Kremlin kellot, Vieraan kypärän alla. Kävimme tuota kirjakauppaa hoitaneen äitini kanssa listaa läpi. Sivuuttaen aivan selvät tapaukset (Tuntematon sotilas, Sinuhe), niin kyllä nuo kirjat menivät kovasti kaupaksi. Jokin Yrjö Soinin ”Kuin Pietari hiilivalkeilla” ei kuulu myynnillisesti samaan ryhmään, vaikka on hyvin oikeistolainen. Olavi Paavolainen (”Synkkä yksinpuhelu, 1.-2.p.) ei maalla kiinnostanut.

Mannerheimin muistelmia emme pane ikkunaan, vaikka se oli oikein hinnoiteltuna suosittu 50-vuotislahja. Näytteille kuuluisi Ryhmy ja Romppainen, mutta niitä voi olla vaikea löytää tähän hätään.

Ikisuosikkeja sodan ja rauhan aikana oli Hilja Valtonen (”Nuoren opettajattaren varaventtiili” tai muu), Aino Räsäsen ”Helenat” ja Lempi Jääskeläinen (”Weckrothin perhe”).

Hyvin suosittu oli WSOY:n Riksin sarja. Jopa lääkärin rouva osti Agatha Christietä. Eräs Pernaan emäntä oli ollut Amerikoissa ja ällistytti kaikki kysymällä Sein Grein tiettyä kirjaa. Kesti aikansa ymmärtää, että kysymyksessä oli Tsane Kray, siis Villin lännen vaihtoehtoisen todellisuuden kehittäjä (”Purppuralaakson ratsastaja” jne.).

Samoja teemoja kehittelee omien valintojeni puolella S. Kierkegaard. Paras olisi ”Joko tai” tai ”Pelko ja vavistus”. Niistä käy muun ohella ilmi, miksi luemme ja ostamme kirjoja.

Koulukirjojen jälkeen myynniltään merkittävä ryhmä on lastenkirjat. Myynnistä tulee ensimmäiseksi mieleen ”Hanhiemon iloinen lipas”, joka kerralla vanhetti Arvilyn tarinat ja vastaavat, kiitos Kirsi Kunnaksen.

Mielestäni Tove Jansson otti hitaasti kiinni maaseudulla, mutta Peppi Pitkätossu ja sitten muutkin Astrid Lindgrenit oli selvä tapaus. Valitettavasti miehinen pikkupoika ei niitä lukenut.

Kaksi kirjaa, joita emme tavatessamme muistaneet, on pantava välttämättä esille. Topelius, mielellään ”Välskärin kertomuksia” ja Dumas, ”Kolme muskettisoturia” (jota harva kuitenkaan jaksoi lukea loppuun).

Yrjö Kokon ”Sudenhampainen kaulanauha” olisi tärkeä, mutta en tiedä, missä oma kappaleeni on.

Ja sitten olisi sivistysviihde. Minulta saa sarjakuvia (Tintti), mutta mainitsisin erikseen unohdetun Richard Gordonin (”Lääkärin vihreä oksa”) ja P.G. Wodehousen sekä Guareschin (”Isä Camillo-sarja”), joita kaikkia nosti elokuva / televisio. Meillä oli se elokuvateatteri…