Grilli

Jos pitäisi kirjoittaa romaaneja, ruokapaikkojen ja ravintoloiden kanssa olisi ihmeessä. Vanhoista puhelinluetteloista ja Sinisestä kirjasta löytyisi nimiä ja osoitteita – mutta kuka missäkin kävi ja millaista oli ruoka?

Olen ennenkin maininnut, että minulle kulinarisminhuippu oli 1960-luvulla Munkkiniemen Marian Baari, jonka toinen toimipiste oli Snellmaninkadun Marian Helmi. Jossain vaiheessa kauan sitten paikka muuttui olutravintolaksi.

Luultavasti grillin idea tuli Ruotsista ja samoin nimitys. Suomen kielen ”ruokala” katosi vastaavasti kielestä kokonaan. Lieneekö enää muta kuin työmaaruokaloita?

Vanha Kluuvikadun Elanto oli todellinen ruokala – huonoa ruokaa ja tyly palvelu. Muutahan opiskelija ei kaipaakaan, mutta Porthanian toisen kerroksen ruokala tietenkin löi sen laudalta. Opiskelumuistoissani jokseenkin tympeä eltaantuneen rasvan haju on päällimmäisenä. Jossain vaiheessa se sitten katosi. Olisikohan sinne tullut ilmastointi?

Sana ”baari” oli tullut yleiskieleen sotien jälkeen. Sellaisen perikuva oli Mikonkadun Kolme Mikkoa, jossa annosta jonotettiin tarjottimen kanssa. Heikki Borenius -vainaja oli tuon baarin pyttipannun harras ystävä.

Vuosia sitten näistä kirjoittaessani kävi ilmi, että hyvin monella kommentoijalla oli ollut sama arvomaailma kuin minulla. Esimerkiksi ison tentin selvittämistä sopi juhlistaa Chez Mariuksessa siinä vieressä. Tässä asiassa muistini tuskin pettää, kun väitän, ett ne pihvit olivat erinomaisia ja edullisella tavalla epäsuomalaisia.

Kestikartanossa ehdin käydä. Se oli WTC:n rakentamista varten sinänsä rikollisesti purettu entinen palokunnantalo Keskuskadulla, ja samassa huoneistossa oli toiminut ennen sotia Lapuan Liikkeen suosima tai suorastaan omistama Musta Karhu.

Parikin uskottavaa henkilöä on sanonut, että Tehtaankadun Amigossa olisi edelleen hyvä ruoka. Se on kiinnostava tieto, mutta minulla on näin vanhemmiten sellainenkin vika, etten ilkeä mennä yksin ja ilman painavaa syytä ravintoaan pätsäämään. Ja kai siellä on tarjoilijat ja kaikki?

Harmi ettei brittien Angus-ketju ole levinnyt suomaan. Noissa kaavan mukaisissa pikapaikoissa on se hyvä piirre, että tarjoilu on yleensä riuskaa ja ruoka joka paikassa samanlaista eli minun makuuni oikein hyvää.

Tässä vaiheessa lukija ajattelee tietävänsä nämä asia selvästi paremmin kuin kirjoittaja, ja on oikeassa.

Asia tuleekin vasta nyt. Marketin valmisruokia eli niin kuin ennen sanottiin eineksiä pidettiin viheliäisyyden huippuna. Niitä ostivat ja söivät vain huonot ihmiset, joilla ei ollut ymmärrystä. Erikseen paheksuttiin köyhiä, jotka turvautuivat makaronilaatikkoon tai vastaavaan. Tekemällä itse esimerkiksi hernekeittoa olisi saanut aterian vielä halvemmalla. Tiedätte – herneet kaadetaan esimerkiksi puhtaaseen sukkaan ja pannaan puroon tai muuhun virtaamaan veteen likoamaan yli yön. Aamulla voikin aloittaa varsinaisen keiton laittamiseen, eikä kulu monta tuntia ennen kuin ruoka on valmis nautittavaksi. Jos vielä tuntee jonkun sian, lisämakua saa helposti.

Ajattelin nyt ilmiantaa nämä Saarioiset ja vastaavat. Etenkin yksin kotosalla ollessani olen suosinut muun muassa poronkäristys-valmisannosta, joka on mielestäni hyvää.

Remontin ja siis vesikatkojen ja muiden häiriöiden aikana oli täysin perusteltua mättää suuhunsa jotain sellaista, mikä pidättelee nälkää. Ja jos nälkä ei lähtenyt, ruokahalua lähti.

Mutta tuo arvio on väärä. Jostain syystä, ehkä kilpailun takia, halvat perusruuat ovat viime aikoina parantuneet reippaasti. Tietenkin kannattaa ostaa marketin lihatiskiltä pataa tai vastaavaa, jota heillä aina on. Joskus kuitenkin on tarve syödä silloin kun itselle sopii, eli mikroaaltouunissa lämmitettyä (3 min. 800 W).

Koska Michelin-opas ei kuitenkaan hoida tehtäväänsä, ilmoitan tässä ja täten, että ne perussafkat (spagetti, lihapullat jne.) ovat kaikki aivan laatuunkäypää tavaraa.

Itse ostan kaupungista tullessani Fazerin tai Ekbergin salaatin mukaan, koska ne ovat todella hyviä, mutta ne ovat myös todella kalliita.

Pelkkä eväiden syöminen alkaa tuntua piankin. Lämmin ruoka on hyvä keksitö.

Kaukana takana ovat ne päivät, jolloin todella saattoi nähdä jätkän osuuskaupan portailla puremassa hampparinmakkaraa kylmänä. Oma himmeän himoni kohde makkaramaailmassa on bratwurst tai sitä läheisesti muistuttava. Olen käsittänyt asian niin ettei se ole ravinto-opillisestikaan ihan kauheaa moskaa.

Muinaisista partiolais- ja retkeilyvuosista jäi vastenmielisyys perusretkiruokaak kohtaan, siis tikun nenässä poltettua lenkkimakkaraa, joka hiiltyneestä pinnasta huolimatta on sisältä kylmä ja todella pahaa.

Juo varain nuoruudessa päädyin omaan valintaani, joka ei sekään taida olla hienostuneisuuden huippu: sikanautaa eli nötköttiä kylmänä suoraan purkista puukon kärjellä näkkileivän päälle, ja siitä syömään.

Ja palan painikkeeksi suon silmäkkeestä tai ojasta vettä. Tuo maailma melkein romahti, kun kauppoihin tulivat sissimuonat, ilmatiiviisti folioon pakatut annokset, jotka kuumennettiin nuotiolla keittämällä.

Mutta mikään ei voita kotiruokaa.

Meillä talon erikoinen on färssi eli lihamureke, jonka kanssa on paistettu perunaviipaleita, ellei sitten ihanHasselbackin perunoita, joiden päällä on korpun muruja.

Eikö se ole onnea?